Heippa hei, kertokaa kaikki alan opiskelijat kaikenlaista tarinaa valtio-opin opiskelusta yliopistossa!!!
Valtio-oppi
haaveena yhteiskuntatieteet
61229
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Lukemista, valtavasti lukemista. Kv. suhteet huomattavasti mielenkiintoisempaa ainakin minusta. Toivon, että olisin valinnut valtio-opin tilalle jotain muuta. Minne minä muka edes menen isona töihin?
jos noin on epämieluista!
Tulossa jo tuplamaisteri. Eikä ala niinkään epämieluista, mutta epäkäytännöllistä.
Erittäin kivaa, erittäin epäkäytännöllistä. Että suosittelen keksimään ainakin jotain vähän käytännöllisempiä sivuaineita.
Se on vähän niin, että asiat joita luetaan leijuu tuolla jossain korkeuksissa. Onhan ne tärkeitä ja liittyväthän ne käytäntöön kun ne liittyy yhteiskuntaan ja sen toimintaan. Eri asia sitten on että mitä niillä asioilla työelämässä tekee. Varsinkaan kun ei halua poliitikoksi.
En siis tarkoita, ettei tällä aineella voisi saada mielenkiintoista ja hyvää duunia, mutta voiko saada duunin, jossa oikeasti KÄYTTÄÄ niitä oppimiaan asioita?
Suosittelen silti.
Kiitos kommenteista. Kyllä tuo valtio-oppi vaan jaksaa kiinnostaa. Miten paljon pääsykokeeseen olisi syytä lukea? kuinka vaikeat pääsykokeet? Sehän on aika pieni se prosentti miten paljon ne kyseiseen pääaineeseen ottaa opiskelijoita, eli aikamoinen urakka edessä...
PALJON!!!
10-15 Jos olet normiälykäs. 4 jos olet huippuälykäs. Ja aineistossahan voi aina loistaa ken pystyy.