Mitä pitäisi tehdä exän suhteen?

Elikkäs, en tiedä kuuluuko täältä kysellä tällaiseen apuja mutta nyt pakko jo kysyä tuntemattomienkin mielipidettä.
(Olemme siis kaikki osapuolet 18 paitsi oma poikaystäväni 19v)

Kyseessä on siis draama exäni, exän uuden tyttöystävän, minun ja minun uuden poikaystäväni välillä, mutta pääosin vain minun ja exäni ja oman päätöksenteon vaikeuteni kanssa.

Minulla oli exäni kanssa juttu siis noin vajaa vuosi sitten jonka jälkeen löysin uuden poikaystäväni. Ajattelin että hän olisi niin ihana ja upea ja rakastuin, mutta pienesti olen aina kaivannut exääni. Ne hetket kun en kaivannut olivat varmaan vain uuden suhteeni ensimmäiset pari kuukautta. Exä vain silloin tuntui niin oikealta ja tuntuu ehkä edelleen.. hän ilmestyi elämääni kuin tuulen viemä eikä enää koskaan lähtenyt.. hän on osoittanut selkeää kiinnostusta juttumme jatkamiseen eikä edes uuden tyttöystävän astuttua kuvioihin se loppunut. (ovat seurustelleet noin 5kk) Itse en ole ikinä pettänyt nykyistä poikaystävääni enkä sitä missään nimessä koskaan tekisikään. Mutta en voi sille mitään että aina välillä kaipaus exää kohtaan ilmestyy kuin tyhjästä vaikka hetkeksi sen unohtaisinkin. Omasta mielestäni häneltä todella tyhmää osoittaa kiinnostusta kun on uusi tyttöystävä (minun siis kannattaakin moralisoida:D) mutta itse en ole tehnyt mitään konkreettista toisinkuin hän, vain päässäni näitä miettinyt. Exä on osoittanut kiinnostuksensa muunmuassa tulemalla fyysisesti lähelle (jolloin olen kylläkin hänet torjunut) ja yrittämällä pitää yhteyttä somessa (esimerkiksi yritti kaksi ja puoli kuukautta laittaa minulle viestiä/snäppiä snapchat sovelluksessa vaikka en hänelle vastannut), muutakin on erittäin paljon mutta kaikkea en kuitenkaan nyt tähän kirjaile haha. Eikä uusi tyttöystävä ole menoa haitannut.

Mietin siis että miten voi olla näin älytön tilanne ja mitä muiden mielestä pitäisi tehdä vaikka ette tietenkään tästä sellaista kokonaiskuvaa saa kun ette minua tunne, mutta näin yleistettynä/tiivistettynä. Onko minulla jotain ”valerakkautta” poikaystävääni kohtaan tai exällä tyttöystäväänsä? Mitä hittoa tämä oikein on ja miten tunteet eivät lähde vaikka melkein vuosi aikaa.. kiitos jos kommentoitte asiaa! :)
0137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu