Tällä palstalla on paljon kritisoitu suurperheiden lapsilukua. Kuinka vanhemmilla ei ole antaa lapsilleen tarpeeksi rakkautta ja materiaa.
Ehkäisyn puolesta puhutaan ja siitä tehdään luvallista selitellen,kuinka on parempi antaa parille lapselle tarpeeksi,ja tuntea olevansa hyvä vanhempi,kuin kituuttaa suuren lapsilauman kanssa ja saada traumoja.
Sanotaan että Jumala ei anna lapsia kenellekkään enemmän kuin jaksaa vastaan ottaaa,mutta on olemassa uskovaisia perheitä esimerkkinä,joiden kohdalla mietityttää,että mitenköhän tämä oikein on...
Perhe ,jossa lapsia lähemmäs kaksikymmentä,nuorimmat huostaanotettu ja vanhimmat terapiassa..melkein poikkeuksetta kaikki kieltäneet uskonsa.
Onko tosiaan niin,että on parempi että lapsia tulee niin paljon kuin vanhemmat todella jaksavat kunnolla hoitaa?
Nämä asiat ovat kovin ajankohtaisia.Ensi kesänä minä ja tuleva mieheni menemme naimisiin.
Mahdollisten lapsien määrä ja omat voimat ja taloudelliset resurssit mietityttävät.
Olen miettinyt paljon omaa lapsuuttani ja äitiäni,joka synnytti ja hoiti yksitoista lasta.
Omalle kohdalle tuntuu välillä kovin vaikealta ajatella,että lapsia tulisi niin usein ja paljon.Olen opiskellut itseni korkealle ja pian valmistuttuani,menisin suurella innolla työelämään.
Ura ja perhe vain eivät ole kovin hyvä yhdistelmä.Varsinkaan,kun myös tuleva mieheni on hyvin tiiviisti kiinni työelämässä.
Olen miettinyt äitiäni,joka on opiskellut kaksi akateemista loppututkintoa,mennyt naimisiin,saanut lapsia,käynyt töissä,hoitanut lapset,perheen,kodin,miehen ja itsensä HYVIN!
Äitini on perfektionisti ja hyvin epäitsekäs persoona.Hän loi lapsena kotiimme rakastavan,lämpimän ilmapiirin ja antoi meille kaikille lapsille kestävät juuret ja siivet.
Isäni ei lioin osalistunut kotitöihin eikä kasvatukseen. Hän eteni urallaan ja omistautui sille. Mikäli isä ei kuitenkaan näin olisi tehnyt,yksitoitsta lasta olisi ollut taakka elättää.taloudellisesti perheemme tuli toimeen mainiosti.
Minun vanhempani jaksoivat ja suuri perhe oli ainoastaan rikkaus. Vanhempani ovat saaneet yksitoista lasta,joilla ei kenelläkään ole traumoja karusta lasuudesta.
Olen kiitollinen ennenkaikkea äidilleni hänen uhrautumisestaan ja isälleni tietysti myös,mutta kyse onkin nyt minusta ja mahdollisesta uudesta sukupolvesta.Kuinka minä onnistun?Venynkö samalla tavalla kuin oma rakas äitini??
Haluaisin antaa omille lapsilleni yhtä eheän lapsuuden kuin olen itse saanut ja toivon että minusta ja miehestäni siihen on.
Pelottaa että jos en kuitenkaan jaksa.Jos ME emme jaksa.
Ei auta kuin rukoilla ja luottaa Jumalaan.Hän se on tähänkin asti elämäämme ohjannut ja ohjaa ja kantaa edlleen.Antaaa voimia.
Ehkäisyn puolesta puhutaan ja siitä tehdään luvallista selitellen,kuinka on parempi antaa parille lapselle tarpeeksi,ja tuntea olevansa hyvä vanhempi,kuin kituuttaa suuren lapsilauman kanssa ja saada traumoja.
Sanotaan että Jumala ei anna lapsia kenellekkään enemmän kuin jaksaa vastaan ottaaa,mutta on olemassa uskovaisia perheitä esimerkkinä,joiden kohdalla mietityttää,että mitenköhän tämä oikein on...
Perhe ,jossa lapsia lähemmäs kaksikymmentä,nuorimmat huostaanotettu ja vanhimmat terapiassa..melkein poikkeuksetta kaikki kieltäneet uskonsa.
Onko tosiaan niin,että on parempi että lapsia tulee niin paljon kuin vanhemmat todella jaksavat kunnolla hoitaa?
Nämä asiat ovat kovin ajankohtaisia.Ensi kesänä minä ja tuleva mieheni menemme naimisiin.
Mahdollisten lapsien määrä ja omat voimat ja taloudelliset resurssit mietityttävät.
Olen miettinyt paljon omaa lapsuuttani ja äitiäni,joka synnytti ja hoiti yksitoista lasta.
Omalle kohdalle tuntuu välillä kovin vaikealta ajatella,että lapsia tulisi niin usein ja paljon.Olen opiskellut itseni korkealle ja pian valmistuttuani,menisin suurella innolla työelämään.
Ura ja perhe vain eivät ole kovin hyvä yhdistelmä.Varsinkaan,kun myös tuleva mieheni on hyvin tiiviisti kiinni työelämässä.
Olen miettinyt äitiäni,joka on opiskellut kaksi akateemista loppututkintoa,mennyt naimisiin,saanut lapsia,käynyt töissä,hoitanut lapset,perheen,kodin,miehen ja itsensä HYVIN!
Äitini on perfektionisti ja hyvin epäitsekäs persoona.Hän loi lapsena kotiimme rakastavan,lämpimän ilmapiirin ja antoi meille kaikille lapsille kestävät juuret ja siivet.
Isäni ei lioin osalistunut kotitöihin eikä kasvatukseen. Hän eteni urallaan ja omistautui sille. Mikäli isä ei kuitenkaan näin olisi tehnyt,yksitoitsta lasta olisi ollut taakka elättää.taloudellisesti perheemme tuli toimeen mainiosti.
Minun vanhempani jaksoivat ja suuri perhe oli ainoastaan rikkaus. Vanhempani ovat saaneet yksitoista lasta,joilla ei kenelläkään ole traumoja karusta lasuudesta.
Olen kiitollinen ennenkaikkea äidilleni hänen uhrautumisestaan ja isälleni tietysti myös,mutta kyse onkin nyt minusta ja mahdollisesta uudesta sukupolvesta.Kuinka minä onnistun?Venynkö samalla tavalla kuin oma rakas äitini??
Haluaisin antaa omille lapsilleni yhtä eheän lapsuuden kuin olen itse saanut ja toivon että minusta ja miehestäni siihen on.
Pelottaa että jos en kuitenkaan jaksa.Jos ME emme jaksa.
Ei auta kuin rukoilla ja luottaa Jumalaan.Hän se on tähänkin asti elämäämme ohjannut ja ohjaa ja kantaa edlleen.Antaaa voimia.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jos elät vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä, niin ilmeisesti sinun vaan on jaksettava, koska omatuntosi tuskin sallii ehkäisyä - vaikka Jumala sen salliikin. Sinut on kasvatettu kokemaan siitä tunnontuskia, ja jatkuva tunnontuskissa eläminen rasittaa ihmistä henkisesti. En siis suosittele sitä tuon yhteisön sisällä.
Neuvoni on, älä koskaan luovu uskostasi Jeesukseen ja taivasosuudestasi, mutta jos et halua elää vanhoillislestadiolaisten käskyjen alla eli olla rajoittamatta raskaaksitulojasi, niin etsiydy sellaisten uskovien joukkoon, jotka ymmärtävät ettei Jumala ole tarkoittanut seksiä vain lisääntymistä varten vaan joka sallii myös sen, äiti (ja isä) itse ehkäisee sen, ettei tule liian usein raskaaksi - luopumatta silti seksielämästään. Seurakuntayhteys on tärkeä, mutta sitä voi kokea muuallakin kuin rauhanyhdistyksissä - niin rakkaiksi vaikka ne sinulle ovat jo kenties tulleetkin.
Myös lestadiolaiset ovat samojen luonnonlakien ja lainalaisuuksien alla kuin muut ihmiset. Jos he elävät "villisti" seksielämäänsä, ottamatta vastuuta raskaaksitulemisista, tiheät raskaudet ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Uskovainen isäntä armahtaa eläimiäänkin liian tiheään tahtiin tapahtuvilta poikimisilta, mutta emäntäänsä ei. Tätä asiaa sopisi miettiä joskus Jumalankin edessä. Jos vl:t yleisellä tasolla tämän ymmärtävät, myös omattunnot vapautuvat ja vl-naisten ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä mistä ei syyllisyyttä tarvitse tuntea.
Mutta vie aikaa ennen kuin tämä asia yhteisössänne muuttuu. "Ehkäisy on syntiä" oppi on teillä niin tiukassa.
1.Tess. 4 luku
3. Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta,
4. että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa,
5. ei himon kiihkossa niinkuin pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne;
...
7. Sillä ei Jumala ole kutsunut meitä saastaisuuteen, vaan pyhitykseen.
8. Sentähden, joka nämä hylkää, ei hylkää ihmistä, vaan Jumalan, joka myös antaa Pyhän Henkensä teihin.
Jumala on siis kutsunut meidät avioliitossa pyhitykseen, eikä suinkaan saastaisuuteen ja himoon. Miksi siis käyttäisimme väärin Jumalan lahjaa ja avioliittoa? Eikö Herra juuri kieltänyt meitä avioitumasta himon kiihkossa niin kuin uskottomat?
Huomasithan, Musette oli kirjoittanut tekstillensä otsikon, Kiitos äiti...! Itse voisin lähes samoilla sanoin kiittää omaa rakasta äitiäni minun ja 10 sisarukseni kasvattamisesta, saamastamme rakkaudesta ja huolenpidosta. Lapsena ne sisaret olivat itsestäänselvyys, mutta vasta aikuisena sen mahdottoman rikkauden on oikein käsittänyt, kun on omia rakkaita sisaruksia perheineen ympäri maata. Ja sen suuren elämäntyön merkityksen, mitä äiti on osaltaan meidän kohdalla tehnyt. Oma äitini on myös hyvin kouluttautunut ja teki perheen hoidon ohella työtänsä.
Musette, se on luonnollista, että tulevana äitinä nuo perheasiat mietityttää. Joitakin äitejä se mietityttää enemmän kuin toisia. Mutta näen sen niin, että se on yksi niistä uskomme koetuksista, joita Jumala meille antaa. Se että jaksaa ottaa kaikki lapset vastaan kiitollisena. Ja niinkuin itse totesitkin, voimia saa rukoilla Jumalalta. Kuuliaista ja nöyrää lastaan Jumala on luvannut siunata.
Lapsiasiaa voisi ajatella myös tahattoman lapsettomuuden kantilta. Sellaiset pariskunnat, jotka niin kovasti haluaisivat lasta, mutta eivät sitä jostain syystä saa. Heille se on suuri kivun aihe ja elämää hallitseva asia ainakin jossain vaiheessa. Heille se lapsettomuus koettelemus uskonelämässä. Ja sitten voisin ajatella yksineläviä, jotka eivät kaipauksestaan huolimatta ole löytäneet puolisoa. Jaksaako siinä elämäntilanteessa olla uskovainen ja luottaa siihen, että Taivaan Isä järjestää asiat kullekin parhain päin, että on parempi olla yksin kuin hakea puoliso epäuskoisesta. Myös tämä on kyseiselle ihmiselle koettelemus, jossa tarvitaan sitä luottamista ja nöyrää uskoa.
Eli jokaisella meillä on omat taakkamme kuhunkin elämäntilanteeseen liittyen. Ja vaikka se oma tuntuukin monesti erilaiselta ja vaikeammalta, niin sillä hetkellä, siinä elämäntilanteessa, missä on, se voi tuntua ylivoimaisen suurelta. Taivaan Isä on luvannut meitä kantaa ja antaa meille voimia jokaisena elämämme hetkenä. Siihen on turvallista luottaa, ja eihän sitä lopulta muuta jääkään. Niitä lapsiakaan ei tule yhtään sen enempää tai vähempää kuin Jumala tarpeelliseksi näkee.
Ja vielä niinkin, että sen kasvatustehtävän voi ajatella suurena luottamuksena Taivaan Isältä, että Hän on katsonut minut kelvolliseksi äidiksi, sopivaksi ja juuri parhaimmaksi mahdolliseksi omille lapsilleni.
Ja sinulle, joka mietit että vie aikansa, ennekuin ehkäisykäsitys keskuudessamme muuttuu, niin haluan sanoa, että niin suuresta Jumalan luomisjärjestykseen puuttumisesta siinä on kyse, ettei meillä ole rohkeutta sitä alkaa muuttamaan.
Kiitos kirjoituksestasi! Kirjoitit hyvin. Nuita asioita ei aina tahdo muistaa. Tänään olen väsynyt vaikka en ole tehnyt mitään muuta kuin hoitanu lapsia vaikka niitäkään ei ole kuin kaksi.
(tyttö 1v16pv sekä poika 0v26pv) Tästäkin päivästä kannattaa iloita, mistä tietää vaikka en saisi enää koskaan lapsia...
Näistä kiitos äiti kirjoituksista kuvastuu kuitenkin sairas, väsynyt, paljon työtä tekevä äiti. Kukaan ei kysy, että oliko äiti onnellinen. Hehkutetaan vain sitä, kuinka hän uhrautui. Siis tuhosi oman elämänsä, jotta toiset saisivat elää. Itsetuhoisuus ei ehkä ole Jumalan johdatusta.
samaa mieltä.
keskustelun aloittaja kuitenkin pohtii, tekeekö hän oikein, jos hän uhraa itsensä samalla tavalla kuin hänen äitinsä on itsensä uhrannut. Sen pohtiminen on tervettä, sillä itsetuhoon syöksyminen on sairasta.
Alempaa luin, että ennen penisiliinin keksimistä lapsikuolleisuus oli korkea ja siten luonto piti huolen siitä, että suurpeheitä ei juuri ollut kuin poikkeustapauksissa.
Kun nykyään lapsikuolleisuus on poistettu penisiliineillä ja lääketieteellä, niin on luonnotonta tehdä paljon lapsia, koska selkeästi Jumala ei ollut tarkoittanut avioparille paljon lapsia. ennen penisiliiniä lapsikuolleisuus oli korkea - Jumala otti lapset pois ja avioparit kykenivät antamaan lapsilleen tarpeeksi rakkautta.
Nyt kun lapsikuolleisuus on harvinaista lääketieteen ansiosta, niin tuntuu Jumalan tahdon vastaiselta, jos avioparit eivät käytä ehkäisyä, vaan tekevät paljon lapsia.
mitä karmeuksia! Aivan kuin lasten kuolemiset olisi jokin vaihtoehto.Jos Jumala ei tarkoita avioparille lapsia, niin kuka ne sitten tarkoittaa? Ja Jumala tule katumapäälle ja ajattelee, että otetaanpa taas yksi pois...
Ja kuka tässä kuvatuista äideistä oli se sairas ja raihnainen? Toki niitäkin on, mutta ainakin tässä kaikki opiskelivat jopa montakin loppututkintoa ja tekivät uraa siinä missä lapsiakin.
Ketjun aloittajalle: mene vapain mielin ja iloisena naimisiin. Huominen tuo kyllä murheensa aikanaan. Nauti sinä onnestasi nyt ja luota siihen, että sinun voimasi kyllä tunnetaan ja annetaan apua siinä missä tarvitaan. Onnea ja siunausta elämääsi.
Mielestäni on aika perusteetonta ja ajattelematonta väittää ihmistä sairaaksi, väsyneeksi ja onnettomaksi tietämättä edes kenestä puhuu. Väsyneitähän me olemme itse kukin aika ajoin eri syistä (vrt. esim uraihminen työssään), eikä tämä syy (iso perhe) ole yhtään sen kummempi kuin muutkaan. Mutta myös niin, että ei se tarkoita sitä, kun on paljon lapsia, että olisit koko ajan nääntynyt. Se onni ja ilo, mitä niistä pienistä ihmisen aluista saa, tuo itsessään voimia.
Ja sairas äitini ei missään tapauksessa ollut eikä ole vielä ikäihmisenäkään. Itse asiassa aina häntä ajatellaan 10-15 vuotta nuoremmaksi, niin elinvoimainen hän on.
Ihmisen onnellisuudesta ei tietenkään voi kukaan sanoa toisen puolesta. Sen, mitä äitini lapsena näin ja sain oli rakkaus ja hellä huolenpito. Tuskin onneton ihminen siihen kykenee.
Ymmärrän sen, että nykyisenä aikana, jolloin yksilökeskeisyys ja minullekaikkiheti -ajattelutapa vallitsee, on varmasti ihmisten vaikea käsittää, että voi olla varsin onnellista ja laadukasta elää myös toisin. Itse näen perheen keskellä elämisen, jossa opitaan puolin ja toisin antamista ja saamista, rikkaampana ja tasapainoisempana kuin em. tapa elää. Jäinkin ihmettelemään Serafiinan kommenttia itsetuhoisesta elämästä. Miten äitini tuhosi oman elämänsä? Miten hänen olisi paremmin pitänyt se elää? Itse en uskaltaisi väittää toisen eläneen väärin. Vain Jumala tietää sen, mikä meille kullekin on paras. Ja uskon Hänen johdatukseensa myös elämämme polkujen johdattajana.
harvallepa vaimolle ja perheelle Jumala on sitä apua antanut siihen lapsista kasaantuvan työtaakan ja taloudellisen ahdingon hätään.
Seurakunta saisi perustaa ilmaisia lasten päivähoito koteja, koska pakottavat lisäännyttämään vl-liikkeen jäsenmäärää synnyttämisellä, eikä lähetystyöllä.
Lapsikuolleisuus eli luonto piti huolen siitä, että lasten lukumäärä ei noussut korkeaksi ja perheessä jaksettiin ja tultiin toimeen. Kun ihmisen tiede edistyi, niin lapsikuolleisuus saatiin minimiin. Vastaavasti lapsien lukumäärä kasvaa perheissä, jos ei ehkäisyä käytetä.
Luonnonmukaista on kuoleminen sairauksiin. Luonnon vastaista on niiden ehkäisy keinotekoisesti eli lääketieteellä. jos hyväksytään lääketiede ja lääkkeet, silloin olisi loogisesti hyväksyttävä myös ehkäisy. Jos hyväksyy lääkkeet ja lääketieteen, mutta ei hyväksy ehkäisyä, silloin ihminen elää ristiriitaisesti.
Kiitän Jumalaa lääketieteestä ja lääkkeistä ja ehkäisypillereistä siinä samassa paketissa.
Äidilleni olen kiitollinen. Jokainen kai äitiään rakastaa. Äitiä, joka on uhrannut oman elämänsä kasvattaakseen liikkeen jäsenmäärää, ei voi olla kunnioittamatta - mutta sääliksi kovasti käy myös. Erlaisen tien minä olen valinnut kuin äitini ja siitä minun äitini on ylpeä ja siihen hän on minut kasvattanut: että käyttäisin ehkäisyä, ottaisin aikaa omaa itseäni varten, kouluttaisin itseni, loisin työuran ja nauttisin elämästä, enkä eläisi kuten hän koko oman minuutensa tukahduttaen synnytys ja imetys rumbassa ja rahahuolissa taistelemisissa.
Siitä on tehty tutkimuksia, että mitä enemmän hankit lapsia, erityisesti poikia, niin sen nuorempana kuolet.
Vastaus oli siis tarkoitettu ylemmilli ihmisille.
Ei missään tapauksessa, vaan elämästään nauttiva kaunis nainen.
Näen äitini uhrautuvaisena ihmisenä, ja mielestäni uhrautuvaisuus ihmisessä on hyve. Siinä ja itsetuhoisuudessa on vissi ero.
Äitini on selviytynyt elämästään hienosti ja pohdinkin,kuinka minun itseni käy.
Pohtiminen ei kuitenkaan taida paljoa auttaa,koska verhon taakse ei saata ihminen nähdä.
Ehkä emme saa yhtään lasta,ehkä tulee pieni pataljoona...
Saatan onnistua niin,että omilla lapsillani on minua aihetta kiittää,kuten minulla omaa äitiäni.
Tai en kestä, vaan sekoan ja lapseni myös...Mutta sittenkin...
Kyllä Herra hulluistaan huolen pitää. (:
Lukekaa tänään ilmestynyt päivämies. Siellä useita juttuja äitiydestä. Useimmat erikokoisten perheiden äitien haastatteluina tai äitien itse kirjoittamina. olipa mukana muutama isänkin teksti.
Voimia antavaa ja rohkaisevaa luettavaa.