joella

Kahlasin mieheni kanssa jokea pitkin, yhtäkkiä joki syveni ja mieheni vajosi takertuen pohjassa oleviin rojuihih. Hätääntymisestä huolimatta sain kiskottua mieheni rannalle ja aloitin elvyttämisen. Kun mies virkosi hän halusi hyvittää tekoni rakastelemalla, mutta pikkupojat yllättivät meidät sillan alta minne menimme. Kotiin palattuamme osa sukulaisista käyttäytyi vihamielisesti miestä kohtaan ikään kuin hänen läsnäoloaan ei olisi kaivattu vaikka kerroimme mitä oli tapahtunut. Suhteemme on tällä hetkellä kriisissä, mutta käymme yhdessä terapiassa saamassa apua tilanteesemme. Mitä uni mahtoi kertoa?
185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joki on teidän suhteenne yhtein virta jossa menette eteenpäin. Miehelläsi voi ehkä olla tosi vaikeaa nyt. Hänen on ehkä täytynyt terapiassa kohdata asiansa pohjamutia myöten, jossa kaikki ongelmat piilee. Koitat olla miehesi tukena ja elvyttää omalta osaltasi kuihtuneen tuntuista suhdetta. Terapia on yksi osa elvytystä teidän suhteellenne. Siitä lienee apuakin, voitte olla kiitollisia terapian tuloksista. Sinulla itselläsi voi olla myös pelko mitä ulkopuoliset suhteestanne ajattelevat ja mitä ratkaisuistanne ajatellaan. Älä välitä ulkopuolisten ajatuksista ja mielipiteistä. Suhteenne on teidän. Uni jotenkin kehoittaa varmaan tukemaan miestäsi, hän tuntuu nyt olevan heikompi kuin sinä. Uskon että kaikki kääntyy hyvin päin ja selviätte kriisistänne. Olette ottaneet rohkean ja määrätietoisen askeleen lähtemällä terapiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elli kirjoitti:

Kahlasin mieheni kanssa jokea pitkin, yhtäkkiä joki syveni ja mieheni vajosi takertuen pohjassa oleviin rojuihih. Hätääntymisestä huolimatta sain kiskottua mieheni rannalle ja aloitin elvyttämisen. Kun mies virkosi hän halusi hyvittää tekoni rakastelemalla, mutta pikkupojat yllättivät meidät sillan alta minne menimme. Kotiin palattuamme osa sukulaisista käyttäytyi vihamielisesti miestä kohtaan ikään kuin hänen läsnäoloaan ei olisi kaivattu vaikka kerroimme mitä oli tapahtunut. Suhteemme on tällä hetkellä kriisissä, mutta käymme yhdessä terapiassa saamassa apua tilanteesemme. Mitä uni mahtoi kertoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu