Sikiötukimuksissa poikkevaa???

Odottaessani lastani hänellä todettiin np-ultrassa turvotusta. Halusin tietenkin, että minulle tehdään sikiövesitutkimus, koska kummankin vanhemman suvussa on kehitysvammaisia. Olin todella huolissani ja stressaannuin niin paljon, että sairastuin lopulta itsekin. Meillä meni huonosti miehenikin kanssa ja olin jäädä yksinhuoltajaksi. Siinä sitten odotettiin tuloksia ja päätin, että mikäli lapselta löytyy jokin muu trisomia, kuin downia aiheuttava, teen välittömästi abortin. En pystyisi odottamaan 9 kk vain menettääkseni lapseni miltei heti syntymän jälkeen tai vastaavasti odottamaan, että sikiö kuolee kohtuun. Muuten katsotaan mitä elämä tuo tullessaan. Onneksi lapsivesitutkimuksessa ei löydetty mitään poikkeavaa, sydän ja sisäelimet näyttivät myös normaaleilta. Tiesin, etten tee aborttia, mutta koko raskauden ajan pelkäsin, ettei lapsi selviäisi synnytyksestä tai että menettäisin hänet samantien. Onneksi, ONNEKSI sain terveen lapsen. Olen siitä kiitollinen. :)

Mitä tahansa tapahtuukin, toivotan sinulle kaikkea hyvää elämässäsi ja paljon voimia!!! :)

Neuvolan hlökunta ei ymmärtänyt, miksen halunnut heti ultraan ja laittanut nimeä alle kaikkiin mahdollisiin tutkimuksiin. Halusin ensin miettiä, mitä teen, jos tutkimuksissa löytyy jotain poikkeavaa (ikää jo 37). Raskaus päätyi keskenmenoon viikolla 10+. Ps. Sikiötutkimuksen tuloksetkaan ei ole 100 % luotettavia :(

Olin rv 11 kun ultrassa nähtiin, että sikiöllä on vakava rakennevika: sisäelimet olivat mahan ulkopuolella ja sikiöllä oli myös vaikea selkärangan vääristymä. Tuo oli hirmuinen shokki, sillä raskaaksituloa oli yritetty pitkään ja vauva oli todella toivottu. Lääkärit eivät antaneet toivoa raskauden jatkamiselle. Päädyimme aborttiin. Jouduin synnyttämään vauvan rv 14. Se oli niin kamala ja järkyttävä kokemus, etten toive kenellekään. Uutta lasta olemme yrittäneet ja yksi alkuraskauden km em. jälkeen.

Ensimmäisessä ultrassa rv9 kaikki näytti olevan hyvin ja raskaus sujui ongelmitta. Odotimme toivottua esikoistamme, pienet potkutkin jo tuntuivat. Viime viikolla, rv18, menimme ultraan ja siellä kävikin ilmi että sikiöllämme oli vakava kehityshäiriö-anenkefalia(aivottomuus). Lapsi kuolisi joko heti syntymäänsä tai muuutama tunti sen jälkeen, eikä pystyisi aistimaan mitään. Järkytys oli suunnaton, mutta emme epäröineet tehdä aborttia, niin kamalaa kuin se olikin. Jouduin synnyttämään lapsen, pienen pojan, täydellisine pikku jalkoineen ja käsineen. Suru on sanoinkuvaamaton.

Kävimme niskapoimu-ultrassa, jossa löytyi ongelmia, joiden takia selvitettiin sikiön kromosomit. Tulos oli, että lapsella on niin vaikea kromosomipoikkeavuus, että hän sen takia tulee kuolemaan joko jo ennen syntymää tai pian syntymän jälkeen. Emme halunneet keskeytystä kaikesta huolimatta. Takana myös uskonnollinen vakaumus.
Haluaisin kuitenkin sanoa, että ei etukäteen voi tietää mikä aiheuttaa suurimman surun. Jääkö keskeytyksestä syyllisyys, joka varjostaa elämää vuosia. Vai onko kuolevan tai kuolleen lapsen saaminen pahempi. Kuolema ja ero on kuitenkin edessä. Ajattelen, että me nyt suremme omaisemme, jonka saamme, joka on myös juuri meidän lapsemme. Raskaus kestää aikansa, niin myös suru. Saa nyt sit nähdä miten käy.. Raskausviikkoja on nyt jo reilusti, kohta synnytystä odottelemme.

Voimia kaikille vaikeassa tilanteessa oleville.