YLEN GALLUP - PS ROMAHTI = väärä johtopäätös

Ylen demaritoimitus huomasi hetken koittaneen - Perussuomalaiset romahti se uutisoi Ylen gallupia tänään. Tämä on täysin väärä johtopäätös. Jos tulosta verrataan aluevaaleihin tulos parani n. 3 %. Huomattavan suuri osa kyselyyn vastanneista ei sanonut kantaansa joten kunhan lähestytään kevään 2023 eduskuntavaaleja PS:n tulos muuttuu huomattavasti. Kieltämättä aluevaalikampanjan suuri virhe oli polttoaineiden hintojen vetäminen kampanjaan. Virhettä ei tekemättömäksi saa - toivottavasti otetaan opiksi.
135979
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 135

Vanhimmat

Yle teettää kuukausittain kannatusmittauksen kerran kuussa. Tutkimuksen tekee Taloustutkimus. Silloin kun Persujen kannatus on korkealla silloin kaikki on OK. Kun kannatus putoaa se on Ylen ja Demarien vika. Tämä on juurikin sitä ala-arvoista persuilua johon eivät sivistyneet puolueet sotkeennu.

Äänestä
  • Hyvä ja erinomaisen tosi huomio. Itse ole tälle ilmiölle naureskellut jo vuosia. Tiedä sitten mikä syvyyspsykologinen selitys sille sitten mahtaakin olla.

    Tosiasiahan on todellakin se, että vain ja ainoastaan persuilta kuulee tällaisia kommentteja. Huono tulos kannatusmittauksissa on useimmiten matalan moraalin omaavien tutkijoiden syytä: "maksettu tulos". Kuitenkin samojen tutkijoiden moraalia ei epäillä kun kannatusluvut näyttävät hyviltä. Liekö sukua sille, että nimenomaan persut "tiesivät", että taannoisten USA:n pressanvaalien tulos oli manipuloitu. Mitäpä jos selitys olisikin se, että kun oma moraali on astetta alhaisemmalla tasolla, syntyy helposti selitys huonolle vaalimenestyksellekin? Oletetaan kaikkien olevan moraalisesti heikkoja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä ja erinomaisen tosi huomio. Itse ole tälle ilmiölle naureskellut jo vuosia. Tiedä sitten mikä syvyyspsykologinen selitys sille sitten mahtaakin olla.

    Tosiasiahan on todellakin se, että vain ja ainoastaan persuilta kuulee tällaisia kommentteja. Huono tulos kannatusmittauksissa on useimmiten matalan moraalin omaavien tutkijoiden syytä: "maksettu tulos". Kuitenkin samojen tutkijoiden moraalia ei epäillä kun kannatusluvut näyttävät hyviltä. Liekö sukua sille, että nimenomaan persut "tiesivät", että taannoisten USA:n pressanvaalien tulos oli manipuloitu. Mitäpä jos selitys olisikin se, että kun oma moraali on astetta alhaisemmalla tasolla, syntyy helposti selitys huonolle vaalimenestyksellekin? Oletetaan kaikkien olevan moraalisesti heikkoja?

    Neuvostoliitossa oli demokratia kohdallaan,ei ollut väärennettyjä vaaleja ollenkaan,kuten ei Suomessakaan.Odotamme sitä me syrjitty kansa, että Venäjä tulee nopeasti ja pelastaa meidät tältä tulevalta kansanmurhalta.

    Äänestä

  • Persut on kummaa porukkaa. Vastustavat rokotuksia, Koronaa ei heidän mielestä edes ole, vastustavat kaikkea, EU:ta, maahanmuuttoa ja rajat pitäisi olla kiinni mutta rajat auki Putinin joukoille. Eihän persut osa minkään puolueen kanssa keswkustella mistään, räksyttävät kaikesta minkä näkevät tai kuulevat. Täysin idioottimaista sakkia.

    Äänestä

  • Ei Perussuomalaist ole puolue, se on eräänlainen uskonlahko joilla esikuvana Putin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut on kummaa porukkaa. Vastustavat rokotuksia, Koronaa ei heidän mielestä edes ole, vastustavat kaikkea, EU:ta, maahanmuuttoa ja rajat pitäisi olla kiinni mutta rajat auki Putinin joukoille. Eihän persut osa minkään puolueen kanssa keswkustella mistään, räksyttävät kaikesta minkä näkevät tai kuulevat. Täysin idioottimaista sakkia.

    Persuja voi verrata entisiin piha piskeihin jotka oli talvet irti ja haukkuivat kaikki ohikulkijat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuja voi verrata entisiin piha piskeihin jotka oli talvet irti ja haukkuivat kaikki ohikulkijat.

    Varsinkin nuo kaksi tehohaukkujaa ja paskan levittelijöitä.

    Äänestä

  • Ja sitä paitsi siellä YLEllä on kokkarit vallassa nykyään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varsinkin nuo kaksi tehohaukkujaa ja paskan levittelijöitä.

    Hyvä, että olette kuulleet-se on juuri näin. No katsotaan! Kenenkään ihmisen ei tarvitse alistua sellaiseen. , mitä nämä kaksi ovat taas touhunneet- ihan sairasta- kuka koluaa ihmisten postilaatikoilla?
    Tällaista levittelevät, saimme kuulla, sairaan törkeetä paskaa. Hän on kertomansa mukaan käynyt jokaisen talon Purolassa läpi- joka ikinen oli saanut postinsa.
    Hän laittaa tästä julkisesti asian tietoon, kun sen aika…

    Äänestä

Kyllä, polttoaine oli yksi syy, mutta kyllä joka paikassa tappelevat. Tottakai se näkyy ja pitääkin, sillä kukaan ei halua sellaiseen sakkiin.
Tulee pian”Katajat” sen näköistä ja kuullosta on persujen toiminta. Kun johto saa hämmentää mielivaltaisesti, se johtaa enemmän vaan katoon persuista-se vaan on tosiasia.

Äänestä

Kajaanin persutkin tappelevat-sivustyneisyydestä kaukana. Johto hahmot eivät noudata sääntöjä, perättömiä levittelevät ihmisistä.
Ei ihme, että kannatus laskee. Me täällä Kajaanissa emme enää luota näihin paikallisiin persuihin-senverran kauheeta on toiminta ollut. Kun porukka hajoaa, kertoohan se kaiken toiminnasta-

Äänestä
  • Tekäläiset ei tappele kun ei ole edes puolueessa kannatustakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tekäläiset ei tappele kun ei ole edes puolueessa kannatustakaan.

    Kyllä siellä on kaksi tappelupukaria ja paskan levittäjää umpikieroa kukko ja kana- kannatusta ihan kaksin.

    Äänestä

Juu, puolueen todellinen kannatus näkyy vasta eduskuntavaaleissa. Aluevaalit eivät kiinnostaneet puolueen kannattajia.

Vähävaraisten ja köyhien äänestämättä jättäminen sataa yleensä yritysmaailman ja rikkaiden etua ajavan Kokoomuksen laariin. Rikkaat kun äänestävät melko takuuvarmasti kaikki ja Kokoomus menestyy.

Äänestä
  • Kyllä persut on kaukana vähäväkisten kuntoon laittamisessa, vastustivat eduskunnassa toimeentulo tuen nostoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä persut on kaukana vähäväkisten kuntoon laittamisessa, vastustivat eduskunnassa toimeentulo tuen nostoa.

    Kokoomuksessa pahimmat oikeisto-änkyräjäärät nykyään majailevat. Tyhmemmät ja kouluttamattomat jossain Turtiaisen VKK:ssa ja persuissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kokoomuksessa pahimmat oikeisto-änkyräjäärät nykyään majailevat. Tyhmemmät ja kouluttamattomat jossain Turtiaisen VKK:ssa ja persuissa.

    Kokoomus on äärioikeisto,joka pitäisi kieltää.

    Äänestä

Persut ovat olleet niin sekalainen puolue, että siihen on mahtunut äärestä laitaan olevaa porukkaa vaikka määrättyä arvovalintaa.

Äänestä
  • Korjaus: ...vailla ..

    Äänestä

Poliittisilla vastustajilla on tarve silloin tällöin olla kuoppaamassa perussuomalaisia, hyvänä esimerkkinä 2017 eduskuntaryhmän hajoaminen mutta mites sitten kävikään? Nykyinen todellisuudesta irtaantunut hallitus järjestää ihmisille lisää nöyryytystä ja ek-vaaleihin on vielä vuosi aikaa joten yhtä sun toista ehtii vielä tapahtua ja paljastua. Viherkepuleitten toiminta sataa osin myös Kokoomuksen laariin ja toivottavasti seuraavaksi saadaan PS, Kok ja KD, Liike nyt muodostama hallitus joka alkaa palauttaa järjestystä takaisin maahan ja lopettaa mm. järjenvastaisen maailman kunnianhimoisimman ilmastopolitiikan ja sukupuolineutraalien henkilötunnusten ym. hulluuden toteuttamisen välittömästi.

Äänestä
  • Vanhojen setien puolueita. Suomen nuoret voivat huonosti. Tulevaisuus on sitä myötä huonolla tolalla. Eivät sedät sellaisia asioita näe.

    Äänestä

  • Komeahan tuo toivomuksesi hallituspohjaksi on. Teoreetikko olet, mutta matematiikon vikaa ei tippaakaan. Jos nyt puhutaan tämän aamun gallupista, niin laskeppa paljonko ehdottamiesi puolueiden kannatus kannatus yhteensä on. Ei auta vaikka Turtiainenkin älykköineen tulisi talkoisiin. Tuskin Kokoomuslaisetkaan niin tyhmiä ovat, että lähtevät mölyapinalauman kanssa kilpaa mölyämään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vanhojen setien puolueita. Suomen nuoret voivat huonosti. Tulevaisuus on sitä myötä huonolla tolalla. Eivät sedät sellaisia asioita näe.

    Suomen nuoret voivat sitä huonommin kun nuoret ilmasto- ja monikulttuurikiimaiset tytöt on vallassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Komeahan tuo toivomuksesi hallituspohjaksi on. Teoreetikko olet, mutta matematiikon vikaa ei tippaakaan. Jos nyt puhutaan tämän aamun gallupista, niin laskeppa paljonko ehdottamiesi puolueiden kannatus kannatus yhteensä on. Ei auta vaikka Turtiainenkin älykköineen tulisi talkoisiin. Tuskin Kokoomuslaisetkaan niin tyhmiä ovat, että lähtevät mölyapinalauman kanssa kilpaa mölyämään.

    Ei hallitusta muodosteta galluppien vaan vaalituloksen pohjalta. Yli vuosi aikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vanhojen setien puolueita. Suomen nuoret voivat huonosti. Tulevaisuus on sitä myötä huonolla tolalla. Eivät sedät sellaisia asioita näe.

    Myös vanhojen tätien, nuorissa on tulevaisuu.

    Äänestä

Totuus on se, että perussuomalaisten juuret ovat syvällä suomalaisessa maaperässä. Tämä nykyinen PS-liike syntyi jo 1950-luvulla kun Veikko Vennamon johdolla perustettiin Suomen Pientalonpoikien Puolue. Tästä syntyi sitten SMP ja SMP:n raunioille Perussuomalaiset rp. On turhaa väittää, että tämä puolue olisi suurpääoman ja rikkaiden tai jopa natsien käsissä oleva puolue. Perussuomalaiset ja sen jäsenistö kannattaa vapaata Pohjoismaista ja demokraattista yhteiskuntajärjestystä, yrittämisen vapautta ja työntekoa. Yhteiskuntamme heikompiosaisia ei saa unohtaa - se on hyvinvointiyhteiskunnan peruslähtökohtia. Sosialismille ja diktatuurille sanomme jyrkän EIN!

Äänestä
  • Ulkopolitiikkaakin pitää hoitaa. Kuika se persuilta sujuu? Aika nolosti Soinin ministerikaudella kun tämä otti kantaa maan sidäisiin aborttilakeihin työmatkallaan USA:ssa. Maailma ei ole vain Suomi ja Pohjoismaat. Globalisaatio alkoi jo vuosikymmeniä sitten. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja maailmantalouteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ulkopolitiikkaakin pitää hoitaa. Kuika se persuilta sujuu? Aika nolosti Soinin ministerikaudella kun tämä otti kantaa maan sidäisiin aborttilakeihin työmatkallaan USA:ssa. Maailma ei ole vain Suomi ja Pohjoismaat. Globalisaatio alkoi jo vuosikymmeniä sitten. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja maailmantalouteen.

    Onneksi se Soini on jo tunkiolla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onneksi se Soini on jo tunkiolla.

    Eipä persuista sen kummempia talous-tai ulkopolitiikan osaajia löytyne. Luettelit ylpeänä persujen historiaa, mutta ei siinä tai aikaansaannoksissaan kehumista ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä persuista sen kummempia talous-tai ulkopolitiikan osaajia löytyne. Luettelit ylpeänä persujen historiaa, mutta ei siinä tai aikaansaannoksissaan kehumista ole.

    Sodan aikana karjslaisten pakolaisten asuttaminen. Nyt vastustaa mamuja ja pakolaisia.

    Äänestä

  • Totuus on myös se, tähän puoluseen on jo SMP:n ajoista lähtien kuulunut riitely ja keskinäinen välien selvittely. Totuus on myös es että puolue on hajonnut useampaan kertaa ja loikkareita on ollut suhteellisen paljon muihin puolueisiin, Uusiakin puolueita on tästä joukosta irronnut, kuten nyt Turtiaisen Valta Kansalle.
    Kuka luottaa että puolue pystyisi hoitamaan yhteisiä asioita kun omatkaan ei pysy kasassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totuus on myös se, tähän puoluseen on jo SMP:n ajoista lähtien kuulunut riitely ja keskinäinen välien selvittely. Totuus on myös es että puolue on hajonnut useampaan kertaa ja loikkareita on ollut suhteellisen paljon muihin puolueisiin, Uusiakin puolueita on tästä joukosta irronnut, kuten nyt Turtiaisen Valta Kansalle.
    Kuka luottaa että puolue pystyisi hoitamaan yhteisiä asioita kun omatkaan ei pysy kasassa.

    Persuista kesken vaalikaudenkin irronnut sininen puolue hävisi sen siliän tien.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuista kesken vaalikaudenkin irronnut sininen puolue hävisi sen siliän tien.

    Ja syystäkin katosi kun pettivät äänestäjänsä omien hillotolppien takia.

    Äänestä

YLEN pakkovero on poistettava.

Äänestä
  • Tarkistappa verotustasi tuskimpa sitä olet edes koskaan maksanutkaan. Tulotaso pitää olla jotakin ennenkuin vero peritään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkistappa verotustasi tuskimpa sitä olet edes koskaan maksanutkaan. Tulotaso pitää olla jotakin ennenkuin vero peritään.

    Trumppin meininki Persuilla. Jos Yle julkaisee kuukausittain kannatusmittauksen jonka tekee puolueeton TALOUSTUTKIMUS. Persut on pärjänneet hyvinkin kannatusmittauksissa ja porua ei ole ollut.
    Nyt kun tullaan "persemäkeä" alas pitäisi Ylekin lakkauttaa.

    Äänestä

keskustan+kannatus+putosi+aluevaaleista+7%+siitä+yle++ei+juuri+kommentoinut+kepun+korpitaival+näyttää+jatkuvan,kepu+tuhoaa+jatkuvasti+maaseuduntyöpaikkoja+.

Äänestä
  • Vai semmosta haluat uskotella ...uskotko ite ?

    Äänestä

  • Vai että tuhoaa kepu työpaikkoja! Kerrohan lisää, mitenkähän se mielestäsi sen tekee?

    Äänestä

Perussuomalaiset eivät siirtyneet mihinkään toisiin puolueisiin vaan jättivät äänestämättä, torvelo!

Äänestä
  • Miksi eivät äänestäneet? Eikö ollut kykyjä ja haluja ottaa vastuuta historian tärkeimmäsdä, nimenomaan kotimaata koskevassa vaalissa.?

    Äänestä

  • On siirtynyt toisiin puolueisiin ja siirtymässä on lisää,
    Äänestää eivät halunneet, kun ei löytynyt sopivaa.
    Kuuleman mukaan eivät äänestä tulevissa vaaleissakaan, näin kaupan kassa-myyjän kanssa käyty keskustelu.
    Eikä hän ollut ainoa-eräs sanoi suoraan, ettei koskaan persuja äänestä jos äänestää on se ihan joku muu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi eivät äänestäneet? Eikö ollut kykyjä ja haluja ottaa vastuuta historian tärkeimmäsdä, nimenomaan kotimaata koskevassa vaalissa.?

    Ei ole kyvystä eikä haluttomuudesta kyse. Kyse on kajaanin persujen tappelut ja ala-arvoinen toiminta.
    Me kyllä äänestämme eduskuntavaalien aikaan, mutta emme persuja.

    Äänestä

Pakko antaa seuraavissa vaaleissa kokoomukselle ääni ettei demaria saa enää vasemmistovaltaa.

Äänestä
  • Noin ne persut luikkivat kokoomukseen. Siellä puolueessa vanhoillinen oikeistosiipi on jo aiheuttanutkin hajaannusta ja eripuraa puolueen toiminnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noin ne persut luikkivat kokoomukseen. Siellä puolueessa vanhoillinen oikeistosiipi on jo aiheuttanutkin hajaannusta ja eripuraa puolueen toiminnassa.

    Niin on moni tehnyt

    Äänestä

  • Mekin annetaa kokoomukselle

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mekin annetaa kokoomukselle

    Kokoomus ei tavallisten ihmisten asioita aja vaan sijoittajien, grynderien ja muun kapitaalin etuja. Yksityistää kaiken minkä voi ja sitten nuoret ja vanhukset voivat huonosti.

    Äänestä

  • Meiltä myös ääniä kokoomukselle

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meiltä myös ääniä kokoomukselle

    Ootte kommari äänestäjät ekana huutamassa kun kokoomus vie teiltä tuhkatkin pesästä hyi hitto että on typeriä ihmisiä tai sit öky rikkaita

    Äänestä

Tuleva viikko olisi mitä mainioin manipulointi viikko Ylen toimitukselle katsoa onko persujen äänisaalis vieläkin alempi. Voihan se viikossakin muuttua! Tosin minä en haluaisi veroeurojani sijoittaa tutkimukseen. Seuraavaksi sitten Vihreät!

Äänestä

Sitä se suhmurointi tekkee, että silleen.

Äänestä
  • Suhmuran Sandra ja hänen peesaajansa oliko se maahinen?

    Äänestä

Ihan+normaali+ilmiö+persujen+kannatus+on+aina+heitellyt,+yllättävän+hyvä+tuo+15+%+++kun+ajattelee+mitä+se+oli+aluevaaleissa,+persuilla+on+myös+kyky+nostaa+kannatusta+lyhyessä+ajassa+se+on+nähty+erinäisiä+kertoja.

Äänestä
  • Ei mikään jytky vaan vähintäänkin lievä tömähdys.

    Äänestä

Kokoomus+tuli+persujen+kannalle+maahanmuuttoasioissa+ja+kannatus+nousi+vuodessa+6%+Sitä+sanoisin+vedätykseksi.+Jos+persut+ei+kelpaa,+niin+onko+vaihtoehto+vasemmisto?+Käsittämätön+kannatus+demareilla,+vaikka+ovat+sössineet+lähes+kaiken,+ja+lisäksi+lahjoittaneet+miljardeja+ulkomaille.+Puola+alentaa+polttoaineiden+veroja,+Suomi+ei+koska+rahat+menivät+mm+Puolalle.+Kyllä+kansa+tietää,+jos+näillä+näytöillä,+ja+kokoomuksen+sanahelinällä+pärjää,+niin+kansa+saa+mitä+tilaa,+ja+pulinat+pois.....

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marin on hoitanut hommansa hyvin. minkä viisaimmat ovat huomanneet. Persut ovat myös jatkuvalla haukkumisella nostaneet Sannan kannatusta, joten lisää tälläistä.

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/58a6ec85-5d16-4d8c-a0f7-c96b4b905050

    Marin on saanut Suomen velkaantumisen ennätyslukemiin ja se pitää näennäisesti taloutta pystyssä. Tosiasiassa Suomi ei ole enää edes mikään hyvinvointivaltio vaan takapajula jossa vanhukset jää hoitamatta, pakolaisia paapotaan velkarahalla, tiet mätänevät ja ihmisiä syytetään käräjillä ihmisoikeusrikoksista jostain 20v vanhoista nettikirjoituksista. Suuri osa suomalaisista on idiootteja joille kelpaa mikä vain.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marin on saanut Suomen velkaantumisen ennätyslukemiin ja se pitää näennäisesti taloutta pystyssä. Tosiasiassa Suomi ei ole enää edes mikään hyvinvointivaltio vaan takapajula jossa vanhukset jää hoitamatta, pakolaisia paapotaan velkarahalla, tiet mätänevät ja ihmisiä syytetään käräjillä ihmisoikeusrikoksista jostain 20v vanhoista nettikirjoituksista. Suuri osa suomalaisista on idiootteja joille kelpaa mikä vain.

    Kaikki maat ovat tällä hetkellä velkaantuneita.
    Turvapaikanhakijoiden määrä on vähentynyt.
    Räsänen heiluttelee edelleenkin Raamattua ja sanoo samat sanat kuin 20 vuotta sitten.

    Äänestä

Asun turussa ja yritin tilata kiireetöntä aikaa lääkärille, ei ole aikoja kun ei ole lääkäreitä. Aikaa ei tässä osassa kaupunkia saanut ollenkaan. SIITÄ SAA KIITTÄÄ HALLITUSTA VARMAAN LAHJOITETUILLA MILJARDEILLA OLISI VOINUT MUUTAMAN LÄÄKÄRIN PALKATA OMAN MAAN KANSALAISILLEKKIN. IKINÄ EN ENÄÄ NÄITÄ HALLITUSPUOLUEITA TULE ÄÄNESTÄMÄÄN. T. MULLE RIITTI.

Äänestä
  • Oliko Sipilän hallituksen aikana terveydenhoito hoidettu paremmin? Korona vie suurenosan henkilökunnasta, osa sairastaa, tai lapset sairaastaa.
    Tämän pandemian aikana terveydenhoito ei voi toimia normaalisti, eikä hallitus voi tälle mitään.
    Kansainvälisesti tunnustetaan Suomen selvinneen hyvin tästä kriisistä. vaikka Persut valittavat kaikesta. Persujen on hyvä puhua ja luvata koska ei ole mistään vastuussa, ja tuskin tällä leuvan repimisellä tulee olemaankaan.

    Äänestä

  • Voimia, sulle riitti!

    Äänestä

Persut romahti ja purra irvistelee

Äänestä
  • Jos suoraan sanon niin on alna sellainen kireän oloinen ilme ja nauru,, ei luonnollinen.

    Äänestä

  • Ei tainnu romahtaa.

    Äänestä

  • Purran johdolla persut tulevat romahtamaan, kun selviää, että ainut vaihtoehto hallitukseen on kokoomus.

    Kokoomuksen tavoitteet ovat EU:n liittovaltiokehityksen tukeminen ja maahanmuuton reipas lisääminen sekä tiukat ilmastotavoitteet.

    Onko Purra valmis sitoutumaan kokoomuksen aisankannattajaksi vai kuvitteleeko hän persujen olevansa suurin puolue ek-vaalien jälkeen? Ek-vaalivoitto taas olisi suora tie oppositioon, koska yksikään muista puolueista ei lähtisi niin epäkompetentin pääministerin hallitukseen.

    Toisin sanoen persut ovat ikuinen oppositiopuolue.

    Äänestä

Ei+kansa+ole+enää+niin+tyhmä+kuin+silloin+Vennamo+aloitti+ihmisten+sumuttamisen,+Soini+sitä+vielä+vähän+aika+pystyi+jatkamaan.Ei+mene+Peltokankaan+tv+mainos+bensanhinnasta+läpi+kun+heti+mainoksen+jälkeen+haastatellut+amerikkalaiset+kertovat+50%+bensanhinnan+korotuksesta,+Hallituksen+vikaako+sekin?Millä+persut+korvaisivat+polttoaineiden+veronpoistot?+Jos+esittää+veron+poistoa,+pitää+esittää+vaihtoehto+sille.

Äänestä
  • Milläkö korvaisivat: Sipilän maahan kutsumat 35 000 muslimia takaisin Ruotsiin.

    Äänestä

  • Joo, taalla meilla gallona alkaa maksaa jo nelja dollaria, eli pian euron verran litralta ja se kylla menee yli ymmarryksen!
    T. Finni Floridasta

    Äänestä

Persuilla on olemassa se änkyräsiipi, joka kyllästyy hyvin nopeasti maltilliseen menoon ja vaihtaa puolta. Nyt on esim. VKK olemassa, jossa matalaohtaiset päsäevät kaltaistensa seuraan. Sellainen tietenkin näkyy kannatuksessa, varsinkin kun puheenjohtaja on täysin väritön, hajuton ja mauton paketti.

Äänestä
  • Puheenjohtaja on täysin ylivertainen ja kannatus nousee vaalien lähestyessä.

    Äänestä

  • PS puheenjohtaja ei patsastele pelkästään iltapäivä, - naisten- ja muotilehtien kansissa eikä siten kosiskele vähempijärkisiä tunteen perusteella äänestäjiä. Eikä ole hurahtanut ilmasto-ja monikulttuuriuskontoon. Joten on erittäin hyvä ehdokas tulevaksi pääministeriksi.

    Äänestä

  • Kaikki sen tietää :Purra.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki sen tietää :Purra.

    Onko Purra johtaja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko Purra johtaja?

    Purrassa on presidenttiainesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko Purra johtaja?

    Nytkin kun katsoo A-talk ohjelmaa niin on Purrassa johtajaa iänkin tuomaa kokemusta ja karismaa enemmän kuin Kepun määkijässä ja sen vieressä istuvalla vihertytöllä. Kepu on vihreitten ja punikkien apupuolueena hallituksessa ja nämäkö tytöt muka suojaa Suomen turvallisuutta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nytkin kun katsoo A-talk ohjelmaa niin on Purrassa johtajaa iänkin tuomaa kokemusta ja karismaa enemmän kuin Kepun määkijässä ja sen vieressä istuvalla vihertytöllä. Kepu on vihreitten ja punikkien apupuolueena hallituksessa ja nämäkö tytöt muka suojaa Suomen turvallisuutta?

    Eiköhän ne persujen siviilikarkurit palliaho ja tynkynen suojaa turvallisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko Purra johtaja?

    NEVER

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    PS puheenjohtaja ei patsastele pelkästään iltapäivä, - naisten- ja muotilehtien kansissa eikä siten kosiskele vähempijärkisiä tunteen perusteella äänestäjiä. Eikä ole hurahtanut ilmasto-ja monikulttuuriuskontoon. Joten on erittäin hyvä ehdokas tulevaksi pääministeriksi.

    "Joten on erittäin hyvä ehdokas tulevaksi pääministeriksi."

    Tämä on päivän paras vitsi!

    Mitä Purra tekisi pääministerinä? Räksyttäisi oppositiolle?

    Ja mikä muu puolue lähtisi Purran hallitukseen? VKK ja KD ei taida riittää enemmistöhallitukseen. Kokoomus ei varmasti lähde persujen apupuolueeksi, muista nyt puhumattakaan.

    Äänestä

NETTOSAAJA PUOLA ALENTAA POLTTOAINEVEROA. NETTOMAKSAJA SUOMI EI. LOISTAVA HALLITUS, AINAKIN KUN KATSOO JONKUN MUUN EU MAAN KANTILTA. TURHA TAISTELLA ENÄÄ SUOMEN PUOLESTA KUN MUUT MAAT OVAT TÄRKEIMPIÄ. NATOHAKEMUS KEHIIN JA ÄKKIÄ. ITSE EN AINAKAAN TÄMÄN MAAN PUOLESTA TAISTELE.

Äänestä
  • Meetkö venäjän puolelle?

    Äänestä

Minä äänestän Persua,vaikka kuinka mustamaalataan,itse asiassa se on entistä suurempi yllyke mulle äänestää Persuja ,mitä enemmän mustamaalataan sitä enemmän kannatan,sehän on vastustajilta pelkoa että Persut voittaa!

Äänestä
  • Pitäisi varmaan syventyä asiakysymyksiin....jokaista kyllä kosketti aluevaalit..persuja ei kiinnostaneet ..olisiko tullut heissä oleva tyhmyys selvemmin pintaan

    Äänestä

  • Ei häviäjää kannata pelätä.

    Äänestä

  • Me ei persuja äänestetä, kajaanin persuissa ei yhtään luotettavaa enää…nämä kaksi kihoa ovat saaneet mukaansa opetuslapsensakkin-

    Äänestä

On se kyllä härskiä haukkua perussuomalaisten äänestäjiä ja kannattajia tyhmiksi ja pöljiksi. Minun mielestäni he ovat viisaampia ja kaukonäköisempiä kuin sokeat vasurit tai umpisokeat vihreät. Eikä ne demaritkaan mitään ruudinkeksijöitä ole kun kai vieläkin uskovat siihen kuuluisaan v a p p u s a t a s e e n !

Äänestä
  • Tässä mittään ole haukuttu, vaan on kirjoitettu faktaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä mittään ole haukuttu, vaan on kirjoitettu faktaa.

    Persuista niinkuin muistakin on puhuttu asiat niinkuin ovat itse puheenaiheet esille tuoneet.
    Persut eivät kestä mitään kritiikkiä-kajaanissa ainakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuista niinkuin muistakin on puhuttu asiat niinkuin ovat itse puheenaiheet esille tuoneet.
    Persut eivät kestä mitään kritiikkiä-kajaanissa ainakaan.

    Vappusatanen täysin populistisena ja toteutumattomana SDP:n lupauksena on faktaa. Siitä ei voi siirtää keskustelua persuihin.

    Äänestä

Puolueen sisäpiirissä käydään jo keskustelua Halla-ahon paluusta puoluejohtajaksi syksyllä.

Äänestä
  • Siviilikarkuri johtoon taas isänmaallisen puolueeseen!!haahhaass

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siviilikarkuri johtoon taas isänmaallisen puolueeseen!!haahhaass

    Hyvin hyvin älykäs ex-sivari.

    Äänestä

  • Höpö höpö

    Äänestä

  • Puolueen sisäpiirissä ei sellaista keskustelua voida käydä - perussuomalaisten puoluekokous, jossa puheenjohtajisto valitaan, on kesällä 2023 eli eduskuntavaalien jälkeen.
    Halla-aho oli hyvä ja pidetty puheenjohtaja ja hän nosti perussuomalaiset omilla avuillaan sen jälkeen kun Jyväskylän puoluekokouksen jälkeen kesällä 2017 Timo Soinin johtamat liipparit Juha Sipilän ja Petteri Orpon ystävällisellä avustuksella yrittivät lopettaa PS-puolueen. Hanke tuli kuitenkin näille mestareille heidän omaan nilkkaan - vain suuren rahan edustaja kokoomus ja sen pj. Orpo näyttävät selviävän kuivin jaloin.

    Äänestä

  • Allah-aho poistui johdosta, jotta persuilla olisi joku mahdollisuus hallitukseen. Tämän scripta-bloggarin kylmä rotu- ja ihmisviha on myrkkyä muille puolueille, enkä näe mitään mahdollisuutta, että paluu avaisi tietä hallitukseen, ek-vaalituloksesta huolimatta.

    Purra taas on heikko, epäpätevä , eikä omaa minkäänlaista karismaa, mikä nähtiin aluevaaleissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Allah-aho poistui johdosta, jotta persuilla olisi joku mahdollisuus hallitukseen. Tämän scripta-bloggarin kylmä rotu- ja ihmisviha on myrkkyä muille puolueille, enkä näe mitään mahdollisuutta, että paluu avaisi tietä hallitukseen, ek-vaalituloksesta huolimatta.

    Purra taas on heikko, epäpätevä , eikä omaa minkäänlaista karismaa, mikä nähtiin aluevaaleissa.

    Kaikenlaisia selityksiä sitä keksitkin. Jokainen voi lukea niitä Scriptan tekstejä jos vähänkään kiinnostaa. Poikkeuksellisen hyvinhän se Halla-aho kirjoitti jo 15v sitten. Olisi kannattanut kuunnella monessakin asiassa eikä takertua lillukanvarsiin. Vasemmistolle, kepulle ja kokoomukselle haitallinen maahanmuutto kelpaa kyllä. Jokaiselle erilaisista mutta kokonaisuuden kannalta hyvin lyhytnäköisistä syistä. On turha väittää etteikö Ruotsissa nähdyistä valtavista ongelmista olisi varoitettu jo hyvissä ajoin.

    Äänestä

DEMAREITA ÄÄNESTÄVÄ MIES ON MIESFEMINISTI.

Äänestä

Päivän paras uutinen. Persujen kannatus romahti. Sydäntä lämmittää.

Äänestä
  • Päivän paras uutinen oli että Kepun kannatus tipahti reilussa viikossa vaaleista 7 prosenttiyksikköä. Kaikkihan sen tietää että Kepun kannatusta valuu VKK puolueeseen.

    Äänestä

  • Sitä saa, mitä tilaa. Huono kohtelu- jäsenet pois lähteneet-puolueesta eronneita jne..
    Kyllä olisi ihan siihen omaan toimintaan(PS) katsomisen paikka-mutta eivät osaa-

    Äänestä

Perussuomalaiset ne osaa vääristellä asian kuin asian. Tämä tutkimus osoittaa selvästi
kannatuksen laskeneen.

Äänestä

Persujen kohtalona tulee olemaan sama kuin Vennamon SMP:nkin,eli rähisevän rii-
taisa konkurssi josta kansalle riitti viihdeohjelmaa pitkään. ;))

Äänestä
  • Siinä taas toiveajattelua.

    Äänestä

  • Perussuomalaisten kannatuspohja on laaja muihin puolueisiin verrattuna. Se takaa menestymisen eduskuntavaaleissa.

    Äänestä

Demarit käyttää samaa liturgiaa kuin Kepu kolme vuotta sitten eli ottavat kunnian itselleen työllisyyden ja talouden elpymisestä. Kyseessä on kuitenkin globaalin talouden elpyminen, ei piskuisen Suomen toimet.

Äänestä

Alamäki alkoi, kun purra hyppäsi puolueenjohtoon. Ei bensan hinnalla pitkälle pötkitä, itsehän olivat hallituksessa päättämässä liikennepäästöjen puolittamisesta vuoteen 2030 mennessä ja maahanmuutto toinen, ottivat vain 35000 pakolaista tänne 😂😂😂

Äänestä
  • Ei olla lannistumassa, illalla tukitaan Helsingin liikenne vaaditaan hallituksen eroa ja polttoaineiden hinnan laskua.

    Äänestä

  • Kainuussa alamäki kun (ps) johdossa ”hirmuhallitsijat”
    -silmät- avoinna

    Äänestä

  • Never

    Äänestä

Kainuussa alkamassa uusi kausi entistä ehompana ja voimakkaampana. Suunta näyttää olevan selvä - en voi kertoa tarkemmin, asiat ovat vielä "painimessa". Joka tapauksessa on syntymässä tilanne, että PS-puolue pystyy tavoittelemaan vakavasti omaa kansanedustajaa Kainuusta. Tähän työhön tarvitaan sitten mukaan kaikkia rehellisiä, isänmaallisia ja kunnollisia voimia!

Äänestä
  • Ei ole mahdollista, mikäli joku laitetaan-luotto on mennyt-”Dont Hold you breath”

    Äänestä

  • Pitäisi löytää sellainen joka on rehellinen, eikä ole rikosrekisteriä.

    Äänestä

  • Eipä taida löytyä tuosta PS-sakista kuvaamaasi ehdokasta.?
    Kuulemani mukaan pyrkyreitä on jonkin verran, kuka sitten valitaan tai ”arvotaan”onkin jännittävää.
    Ei täällä ole sopivaa ehdokasta, ehkäpä Suomussalmelta tai Sotkamosta voisi olla jokunen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitäisi löytää sellainen joka on rehellinen, eikä ole rikosrekisteriä.

    Myös sellainen/sellaisia, jotka evät levittele ihmisistä törkeitä juttuja”sellainen” on persujen maine., valheita-perätöntä paskaa, joilla maine senkun kohenee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitäisi löytää sellainen joka on rehellinen, eikä ole rikosrekisteriä.

    Ei löydy kajaani persuista, siitä ovat huolen pitäneet”kaksi” H-hallitsijaa, valittevasti. Kuka tuohon porukkaan haluaa, siis jotka älyävät, ei ääniä tipu meidän poppoolta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei löydy kajaani persuista, siitä ovat huolen pitäneet”kaksi” H-hallitsijaa, valittevasti. Kuka tuohon porukkaan haluaa, siis jotka älyävät, ei ääniä tipu meidän poppoolta.

    Meiltä tippuu kaikki äänet HIRMU HALLITSIJOILLE!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meiltä tippuu kaikki äänet HIRMU HALLITSIJOILLE!!!!

    Meiltä ei vaan osa menee kokoomukselle ja kaveit äänestävät Siljaa jos on ehdolla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meiltä tippuu kaikki äänet HIRMU HALLITSIJOILLE!!!!

    Sinähän selvästi kuulut tuohon samaan ps porukkaan, jossa mikään muu ei toimi kuin valehtelu ja padkan levittäminen. Kysyppä kukahan on noukkinut valtuuston (pj) vasliesitteen postilaatikoista?
    On pikkusen härskiä levitellyt-sinä tukkäät tällaisesta. Onneksi olkoon-tulevaisuutesu ei kovin hääville näytä, näillä eväillä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitäisi löytää sellainen joka on rehellinen, eikä ole rikosrekisteriä.

    Mistä luulet lötyvän rehellisiä ja joilla ei ole rikosrekisteriä? Persulla eniten- myös joillakin heidän puolisoillaankin, kuten rattijuoppoutta jne..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä luulet lötyvän rehellisiä ja joilla ei ole rikosrekisteriä? Persulla eniten- myös joillakin heidän puolisoillaankin, kuten rattijuoppoutta jne..

    Persut joutaa hevon kuuseen Putinin tunkiolle siellä ovat kaltaistensa seurassa valehtelemassa.!!!

    Äänestä

  • Niinhän niitä teillä riittää!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut joutaa hevon kuuseen Putinin tunkiolle siellä ovat kaltaistensa seurassa valehtelemassa.!!!

    Hyvä huomio-varsinkin nää kajaanin persut

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinähän selvästi kuulut tuohon samaan ps porukkaan, jossa mikään muu ei toimi kuin valehtelu ja padkan levittäminen. Kysyppä kukahan on noukkinut valtuuston (pj) vasliesitteen postilaatikoista?
    On pikkusen härskiä levitellyt-sinä tukkäät tällaisesta. Onneksi olkoon-tulevaisuutesu ei kovin hääville näytä, näillä eväillä.

    Kannattaisi klo 13.13 olla sen verran selvinpäin että osaisi edes kirjoittaa. Vaan vaahto suussa pitää huutaa järjettömiä horinoita ympäri Suomi24 palstoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattaisi klo 13.13 olla sen verran selvinpäin että osaisi edes kirjoittaa. Vaan vaahto suussa pitää huutaa järjettömiä horinoita ympäri Suomi24 palstoja.

    Tuo ei ole järjetöntä vaan totta, persukaksikko levittelee tuota paskaa. Vaikka joku on kirjoitusvirheitä kirjoitellut, asian ydin on hyvin selvä-näin olette toimineet-valtuuston(pj) ja persujen(pj) ovat tätä levittelleet. Kai luulisi menevän jakeluun- vaikka psksu kallo onkin.? Laittakaapa tännekkin niitä törkeitä viestejänne- niin aletaan keskustelemaan.

    Like riding a bacycle😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo ei ole järjetöntä vaan totta, persukaksikko levittelee tuota paskaa. Vaikka joku on kirjoitusvirheitä kirjoitellut, asian ydin on hyvin selvä-näin olette toimineet-valtuuston(pj) ja persujen(pj) ovat tätä levittelleet. Kai luulisi menevän jakeluun- vaikka psksu kallo onkin.? Laittakaapa tännekkin niitä törkeitä viestejänne- niin aletaan keskustelemaan.

    Like riding a bacycle😂

    Haista sinä psksu bacycle pitkä vittu. HIRMU HALLITSIJAT saavat ääneni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haista sinä psksu bacycle pitkä vittu. HIRMU HALLITSIJAT saavat ääneni.

    Sulla ne onkin housussa, joka sun kurkusta tulee ulos….

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haista sinä psksu bacycle pitkä vittu. HIRMU HALLITSIJAT saavat ääneni.

    Sanoo ”hirmu”

    Äänestä

Hyvä+kello+kauas+kuuluu+-+paha+kello+vielä+kauemmas!++Tämä+sanonta+näyttää+pitävän+paikkansa.++Kajaanissa+kaksi+(2)+ihmistä+on+pilannut+lähes+kaikkien+maineen.++Totuus+on+kuitenkin+se,+että+99,9+%+perussuomalaisten+järjestäväestä+ja+tukijoista+on+kunnon+rehellisiä+ja+hyviä+suomalaisia,+jopa+suomalaisten+parhaimmistoa.++Se,+että+jos+perussuomalaisten+porukassa+ei+ole+ökyrikkaita+tai+sosialisteja,+se+ei+ole+suinkaan+puute+vaan+rikkaus.

Äänestä
  • Tuo on totta kaksi pilannut kaiken ja muutkin valitettavasti leimaantuneet.

    Äänestä

HEi, ei mitään väliä vllupin kannatusluvuilla.
Se OIKE gallup tulee, kun seuraavat vaalit on.
Mielikuvituskannatuksella on turha mesota tai masentua.
Ans ku katotaan...

Äänestä
  • Sama oikoluettuna;

    HEi, ei mitään väliä gallupin kannatusluvuilla.
    Se OIKEA gallup tulee, kun seuraavat vaalit on.
    Mielikuvituskannatuksella on turha mesota tai huonoista luvuista masentua.
    Niillä ei saa yhtään paikkaa eduskunnasta tai kuntavaaleissa.
    Ans ku katotaan...

    Äänestä

  • Come on, me äänestetään HIRMU HALLITSIJOITA eikä mitään kylähulluja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Come on, me äänestetään HIRMU HALLITSIJOITA eikä mitään kylähulluja.

    Sinnehän sinäkin kuulut, muualle ei oteta

    Äänestä

Hi hi hiiiiii
Kuun päivänä en tuota sakkia äänestä, siellä on aivan liian monta täys järjetöntä. Ja liikaa tuomion saaneita, kuka mistäkin...

Äänestä
  • Siis persuja- siellä on oikein kaksi älykköä, joiden älykkyystason määrää riittää vain pakaa jauhamaan.
    Tuolle sakille ei ikinä ääniä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ylen demaritoimitus huomasi hetken koittaneen - Perussuomalaiset romahti se uutisoi Ylen gallupia tänään. Tämä on täysin väärä johtopäätös. Jos tulosta verrataan aluevaaleihin tulos parani n. 3 %. Huomattavan suuri osa kyselyyn vastanneista ei sanonut kantaansa joten kunhan lähestytään kevään 2023 eduskuntavaaleja PS:n tulos muuttuu huomattavasti. Kieltämättä aluevaalikampanjan suuri virhe oli polttoaineiden hintojen vetäminen kampanjaan. Virhettä ei tekemättömäksi saa - toivottavasti otetaan opiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu