Olen kateellinen

Anonyymi

Totta se on olen kateellinen. Olen kateellinen menestyneille ja uran heti hyvin käyntiin saaneille. Olen kateellinen kunnon puolisosta, terveydestä, voimavaroista touhuta monenlaista. Olen kateellinen hyvästä toimeentulosta, välittävistä läheisistä, kehosta joka ei vanhene vauhdilla, Lapsista jotka on menestyneet elämässä.

Oma elämä tuntuu raskaalta ja täynnä velvollisuuksia olevalta. Harva asia on mennyt lähellekään niin kuin on halunnut. Terveyskään ja keho ei ole kestänyt toivotunlaisesti eikä ihmissuhteetkaan ole kantaneet. Lisäksi ihmiset tykkää lyödä lyötyä. Painaa alas jo valmiiksi siipeensä saanutta.

8

1534

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sellainen kateus on ihan ymmärrettävää, mutta silloin en kyllä kateutta ymmärrä jos huomattavasti korkeammassa asemassa oleva alkaa kateelliseksi jonkun parin ihan hyvän argumentin tai kirjoituksen takia ja alkaa lyödä kepillä ylhäältä päin kun ei jostain syystä siedä, että eri lähtökohdista voi ponnistaa. Minulta odotettiin joskus paljon ja minäkin odotin itseltäni, mutta sitten olosuhteet kävi mahdottomiksi. Ilmeisesti olin sitten lupaava kun piti vetää matot alta ja varmistaa, ettei mitään tulevaisuutta ole. Kiitti v*tusti

      • Anonyymi

        Niin kateus on Suomalainen kansansynti. Joskus kateus ohjaa jopa päätöksentekoa ihan korkeassa asemassakin eikä kaikkien menestystä katsota hyvällä. Katkeraksi siinä voi tulla.


    • Anonyymi

      Joo mut ei ennee.

      Huonoja päiviä 8n.

      Emm7ne tiedä oonko miä leski , mutta siltähän tuo vaikutti jo vuonna -04.

    • Anonyymi

      Turhaan olet kateellinen. Jos vertaa itseään jatkuvasti muihin, tunnet jatkuvasti alemmuuden tuntoa muihin ihmisiin.

      • Anonyymi

        Ei kateus tunteena ole väärin eikä yletön positiivuus myöskään. Kohtuullisessa määrin molemmat on sinänsä hyväksi. Eikä tässä kukaan kokoajan vertaa. Joskus vaan väsyy kun tarpeeksi tulee vastoinkäymisiä eteen. Vaan ei niin tietysti saa edes kateus palstalla olla. Heti tulee joku kieltämään ettei kateellinen saa olla.


    • Anonyymi

      Tuohan voi olla se syy. Olet käyttänyt saman energia muiden miettimiseen ja kadehtimiseen, minkä joku jota kadehdit käytti sen saavuttamiseen mitä sinä nyt kadehdit. Jos kaikki aika menee muiden asioiden pähkäilyyn, ei oikein jää aikaa sille menestykselle.

      • Anonyymi

        Höpön höpön. Ihan on yritetty ja panostettu. Silti on metsässä mennyt. Kaikki ei kuule kaikilla onnistu vaikka kuinka yrittää ja tekee. Harmittaa se jossain kohtaa elämää. Harmittaa sairaudet ja rajoitteet. Ei elämässä kaikki ole itsestä ja yrittämisestä kiinni. Niin ajattelee vain hyväosaiset hyviä ja tukevia ihmisiä ympärilleen saaneet.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1033
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      118
      991
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      768
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      557
    5. 42
      519
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      501
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      473
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      427
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      421
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      6
      378
    Aihe