Näyttää kyllä talous nyt hyvälle ,kiitos siitä.Ei mennä " koskikaupoille" nyt.
Kun vielä terveys palvelut saadaan toimimaan.Oma kunta on kuitenkin,
aina oma.Kannattaa ponnistella sen eteen.
Konnevesi säilyy itsenäisenä.
37
3157
Vastaukset
- Anonyymi
Miksipä ei saataisi,hyvin ovat toimineet tähänkin asti. Uudet sotealueet tuovat omat
haasteensa kyllä, mutta mitään ylipääsemätöntä jota ei alueen yhteistyöllä ole rat-
kaistavissa ei ole. Sosiaali- ja terveyspalvelut kuuluvat kaikille, kunnasta riippumatta. - Anonyymi
Vähäiset alkaa olla kunnan päätäntämahdollisuudet. Kuntaliitos tulee, ennemmin tai myöhemmin.
Uusi kunnanjohtaja sentään asuu Konnevedellä ja muuttamalla Konneedelle vaimoineen, nosti merkittävällä prosentilla kuntaan muuttaneiden määrää.
Kehitysehdotus: Palkataan Konnevedelle 1000 uutta kovapalkkaista kunnanjohtajaa. Vaimojensa kanssa kun kuntaan muuttavat niin lähes tuplaavat väkiluvun ja paljon ”hyviä” veronmaksajia. Kyllä sillä porukalla kunta kehittyisi.- Anonyymi
Niinpä.. no tuo oli vähän lennokas heitto..ja utopiaa..
Nyt on kuitenkin normaalisti ajatteleva ja selkärankainen kunnanjohtomies ja hyvä asia.
On saanut jo hyviä asioita aikaan ja hänelle kiitos siitä.
Edeltävästä ei voi samaa sanoa.
Ei voi käsittää, miten valittiin???Ei aikomusta alunperinkään tulla konnevetiseksi.
Miettikääpä, ei koulutusta, ei aikomuskaan ajatella kaikkien kuntalaisten hyvinvointia..
Omaa napaa vaan ja ehkä "joidenkin" ystäviensä.
Olikohan joku tarkoitus joku muu päästä ja päästää valtaan?? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä.. no tuo oli vähän lennokas heitto..ja utopiaa..
Nyt on kuitenkin normaalisti ajatteleva ja selkärankainen kunnanjohtomies ja hyvä asia.
On saanut jo hyviä asioita aikaan ja hänelle kiitos siitä.
Edeltävästä ei voi samaa sanoa.
Ei voi käsittää, miten valittiin???Ei aikomusta alunperinkään tulla konnevetiseksi.
Miettikääpä, ei koulutusta, ei aikomuskaan ajatella kaikkien kuntalaisten hyvinvointia..
Omaa napaa vaan ja ehkä "joidenkin" ystäviensä.
Olikohan joku tarkoitus joku muu päästä ja päästää valtaan??Eläkkeellä armeijasta ja hyvä palkka eläkkeen päälle Konnevedeltä. Siinä motiivi. Tyhmä ei ole se joka pyytää vaan joka maksaa, sehän se on vanha totuus.
Konneveden päättäjissä on monta militarismia arvostavaa ja tälläinen henkilö joka niistä piireistä tulee oli siten kysytty.
Mietitkö muuten jo vakavissasi edellistä esitystä jonka sitten heitoksi aivannoikein luokittelit;) Se olisi palkkakulu muine maksuineen heille liki 10 000 000 kuussa joten realismi olisi kaukana, kun ei siihen verotulot riittäisi;)
Sitä vaan kysyn mihin pikkukunnissa yleensä kovapalkkaista kunnanjohtajaa tarvitaan? Muutenkin turhan kovat on palkat toimialajohtajilla pikkukunnissa. Kunnat voisi selvitä paremmin ilman näitä turhia kulukuormia.
Ennenhän pienissä kunnossa on ollut vaan kunnansihteeri.
- Anonyymi
Uskonto ja politiikka eivät kuulu saman pöydän ääreen.
- Anonyymi
Itsenäinen kunta tulee toimeen omillaan. Tuleeko Konnevesi.
- Anonyymi
Tuskin tulee kun on viranhaltijat itseensä päin vetäviä vötkylöitä piättäjistä puhumattakaa!
Uskonto ja politiikka ja etenkin uskontohommissa mukana olevat poliitikot ei saa hyvää aikaan. Käy kuten Konneveden seurakunnalle.
- Anonyymi
K:n seurakunta oli jo muutenkin saattohoidossa joten samantekevää missä tämä
porukka veisaa vaivojaan. - Anonyymi
Valokuitusähläyshän se Konneveden kuilun partaalle vei. Järjettömät riskit, pienet hyödyt ja vielä velkavastuut kaupan päälle. Onneksi se ei kaatanut koko kuntaa, mutta kymmenisen miljoonaa siihen kaikkinensa tulee menemään taivaan tuuliin.
- Anonyymi
Ja koko ajan palkataan kaiken maailman kynänpyörittäjiä lisää..
Kellankosken voima Oy, tarvitseeko koko päiväistä toimitusjohtajaa? Liikevaihto vähän toistasataa tuhatta ja tappiota tuottaa...
Teknisellä toimella liikaa henkilöstöä, vois vähentää huomattavasti...halvemmaksi tulisi ostaa ne pienet työt ulkopuolelta kuin pitää vakituista henkilöstöä. Onkohan kaikilla edes ajokortti voimassa, ajelevat puolsilmäisesti... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja koko ajan palkataan kaiken maailman kynänpyörittäjiä lisää..
Kellankosken voima Oy, tarvitseeko koko päiväistä toimitusjohtajaa? Liikevaihto vähän toistasataa tuhatta ja tappiota tuottaa...
Teknisellä toimella liikaa henkilöstöä, vois vähentää huomattavasti...halvemmaksi tulisi ostaa ne pienet työt ulkopuolelta kuin pitää vakituista henkilöstöä. Onkohan kaikilla edes ajokortti voimassa, ajelevat puolsilmäisesti...Näin lumisena talvena teknillisen toimen työntekijät myymään palveluja yksityisille.Aina ne Risto räppääjän työn jäljen voittaa.
- Anonyymi
Liikunta puolen voisi ulkoistaa.
- Anonyymi
Totta kunnan rakentaneet ikäluokat voi olla nälässä ja hukkua paskaan,mutta latukone huutaa jatkuvasti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta kunnan rakentaneet ikäluokat voi olla nälässä ja hukkua paskaan,mutta latukone huutaa jatkuvasti
Ladut on kyllä hyvässä kunnossa. Ei voi moittia...
- Anonyymi
Ja omia halkoja tehdään kunnan työajallamyyntiin(onkohan kuitillista toimintaa) kunnan kiinteistöllä. Kuka muu pääsee tekemään samoin kunnan kiinteistöille varmaan vuokraa saisi maksaa jos niin tekisi.
- Anonyymi
Koskireitistä maksettiin vähintään miljoona liikaa. Muuten hyvä että ostettiin, mutta toiminta nyt ”kuntatoimintaa” eli nollatoimintaa. Siikapirtti vuokrattu esim. olemattomalla vuokralla yhtiölle jota kunnan työntekijä pyörittämässä.
Koulu rakennettiin typerästi kalliilla...
Lukiota pidetään keinotekoisesti ja sivistystoimenjohtaja kallis.
Sairaala rakennettiin, mutta ei ole enää... Vaan kalliita palveluasuntoja.... Suomen kalliimpia?
Valokuitu...
Yrityskehittäjän palkkaus ja monet muut höpsötykset. Ei ole vaan yhtä epäonnistunutta päätöstä.
Nyt tehdään päiväkotia vaikka tyhjenevällä kunnantalolla olisi sille hyvät tilat. Myös rivitalojen rakennus järjetöntä.- Anonyymi
Konnevesi= Pölhölä
- Anonyymi
Kaikki sun jutut totta.
Ei mitään tietoa ja maalaisjärkeä.
Kunnassa on ongelmana keskustapuolue ja kun vielä valtapuolueena..meillä ei tulevaisuutta..
Onneksi lestat kunnastamme taisi kuolla sukupuuttoon ja näin ollen ei kieroja sekopäitä kunnallispolitiikkaan tule enää koskaan..
Politiikka ja uskonto ei käy yhdistettynä päättäviin elimiin..
Ja valitettavasti on törkeä kokemus taustalla.
- Anonyymi
Kunnan johtoportaaseen menee näin pienessä kunnassa liikaa rahaa. Töitä kannattaisi yhdistellä, eikä maksaa joka johtajalle kuuden tonnin liksaa.
- Anonyymi
Kuntaliitoksella hoituisi nuo asiat.
- Anonyymi
Juuri näin! Johtoportaasta pitäisi säästää. Hurjat päättäjät ei näemmä ole vähenemässä.
- Anonyymi
Kyllä kunta aina ammattitaitoisen hallintonsa ja toimijansa tarvitsee, tätä eivät ulko-
puoliset ja vasiten katkerat ymmärtämättömät ja kädettömät ymmärrä.- Anonyymi
Onko poliisin koulutus riittävä hallintotehtäviin ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko poliisin koulutus riittävä hallintotehtäviin ?
On myös valtiotieteiden maisteri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko poliisin koulutus riittävä hallintotehtäviin ?
Hänellä on muukin koulutus ja riittävå kunnanjohtajan tehtäviin..plussaa on poliisikoulutus ja sitä ennenkaikkea Konnevedellä tarvitaan työpaikkakiusaamisen kitkemiseksi niin kunnantalolla kuin muunlaisen ilkeilyn ja joutavien juorujen levittelyn, revittelyä ihannoimisen lopettamiseksi.
Kunnantalolla nähtävästi on jo siihen suuntaan positiivista tapahtunut. Ja piste!!
Hörhöt pois tehtävistä tai seinää vasten ja vastaamaan teoistaan!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko poliisin koulutus riittävä hallintotehtäviin ?
Onkohan sulla sivistyksessä aukko...nähtävästi lesta olet..ei tietoa tuu näköjään kuin sunnuntaisin huru-ukoilta, joilta syntiä pyytelet anteeksi..
Suppea on ajatusmaailmasi..
Uudella kunnanjohtajallamme on ylikoulutus jo kunnanjohtajaksi..eikä ole varmasti tullut armeijamaista menoa kuntaamme luomaan.
Horiskaa mitä horisette typerykset!!
Paljon on korjattavaa näiden kauhuvuosien jälkeen kunnassa ja saksaa.. viime mainittuna meillä ei enää olekaan..
Kiitos vaan muutamat keskustalaiset tästäkin hienosta suorituksesta ja saavutuksesta.
Näinhän sen pitikin juuri mennä!!
Molemmissa puulaakeissa olette tehneet myyräntyötä..
Eikä häpeää mistään!!
Kuka näitä jästipäitä vuodesta toiseen äänestää??
Epäilen tietämättömiä syrjäkylän vanhojakin...kirjastoauto oli aikoinaan pettämätön ja ainoa oikea tie, jos et tiennyt vaalien alla, ketä äänestäisi??
Ainoa palvelu ja kun ihan kirjat ja lehdetkin kannettiin sisälle saakka..muista palveluista viis..olihan niitäkin,
Niille oltiin sokeita..jos vähänkin joutui maksamaan yksityiselle yrittäjälle.
Kirjaston palvelut ovat ilmaisia ja myös kirjastoautonkuljettajan...hän on kunnan palkkaama..siinä on melkoinen ero yrittäjän kanssa.
Voi että, miten ihmiset voivat olla ajattelemattomia.
Johtuu juuri siitä..muuta maailmaa kun ei ole tullut nähtyä ja koluttua.
Raha ei kasva puussa tavan ihmisellä ja vielä kun yrittäjäksi ryhtyy, ei siinä tarvita ulkopuolisten törkeää toimintaa toiminnan kaatamiseksi. - Anonyymi
Joo..eipähän tähän promilleja tarvita, kun puhutaan totta!! Montako kirjoitusvirhettä löydät??
Osaatko itse yhtä hyvin kirjoittaa ja vieläpä asiasta, eikä sen vierestä!
Nimim. sivistystä saanut muuallakin kuin kotinurkissa aivopestynä pyörimällä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo..eipähän tähän promilleja tarvita, kun puhutaan totta!! Montako kirjoitusvirhettä löydät??
Osaatko itse yhtä hyvin kirjoittaa ja vieläpä asiasta, eikä sen vierestä!
Nimim. sivistystä saanut muuallakin kuin kotinurkissa aivopestynä pyörimällä.Entäs se arkijärki ? Ootko kuullu nepotismistä ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo..eipähän tähän promilleja tarvita, kun puhutaan totta!! Montako kirjoitusvirhettä löydät??
Osaatko itse yhtä hyvin kirjoittaa ja vieläpä asiasta, eikä sen vierestä!
Nimim. sivistystä saanut muuallakin kuin kotinurkissa aivopestynä pyörimällä.Pilkunpaikkaan on hyvä huomiota kiinnittää... Sillä voi lytätä koulujakäymättömän...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo..eipähän tähän promilleja tarvita, kun puhutaan totta!! Montako kirjoitusvirhettä löydät??
Osaatko itse yhtä hyvin kirjoittaa ja vieläpä asiasta, eikä sen vierestä!
Nimim. sivistystä saanut muuallakin kuin kotinurkissa aivopestynä pyörimällä.ootko ihan Sumiaisissa kåynnyt.huimasiko Kuokankanjoen sillalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entäs se arkijärki ? Ootko kuullu nepotismistä ?
No en kuullut..Nestorista kylläkin.
- Anonyymi
Ihan rauhassa ajatellen ja menemättä henkilökohtaisuuksiin olen oikein tyytyväinen
konnevetinen kaikista saamistani palveluista. Kuntaliitos, no ei se maata kaada, kyllä
ihmisestä Suomessa hyvin huolta pidetään ihan rajattomastikin ja ilman turhaa syyl-
listen hakemista. <3- Anonyymi
Kyllä täällä palveluita olen saanut minäkin..onnekseni en paljon ole kuormittanut terveydenhuoltoa.
Mutta meilläkin on paljon monisairaita ihmisiä ja heillä on huoli ja hätä..ei aina ole pelannut kuin toivoisivat.
On akuuttia tarvetta ja sitten ei saakaan tarpeeseen hoitoa tai joutuu odottamaan pitkään. - Anonyymi
Kuntaliitos jos siihen joudutaan,niin hopealle kyllä jäädään.
Niin vaan naapureillekin on käynyt .Muistakaa tämä.
- Anonyymi
Luottamus/luottohenkilöt tehkää päätökset yhteiseksi hyväksi.
Ei puolueen, liika politikointi on turmion tie !!- Anonyymi
Mutta sitä politikointiahan homma Konnevedellä on! Sillä hommat on pieleen menneet! Ääliöitä päättäjiä joukko joka lakiin vedoten sotateknisillä taidoillaan jarruttanut asioita. Kehitysmahdollisuudet meni jo!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta sitä politikointiahan homma Konnevedellä on! Sillä hommat on pieleen menneet! Ääliöitä päättäjiä joukko joka lakiin vedoten sotateknisillä taidoillaan jarruttanut asioita. Kehitysmahdollisuudet meni jo!
Totta..
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä411743Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2381316Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2001214- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321127- 781076
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057