Olipa kiva eilis aamunakin herätä naapurin koirien räksyttämiseen. Omakotitalossa asutaan, mutta silti koirien haukkuminen kuuluu sisälle asti. (Koiria pidetään vapaana aidatulla pihalla.) Ne haukkuvat kaikelle. Jos oksa vavahtaa jossain, niin kaikki kolme ovat heti räksyttämässä, puhumattakaan talon ohi kulkevista aamu lenkkeilijöistä.
Siinä sitten joutuu Sunnuntaina heräämään puoli seitsemältä, kun ei saa koirien räksyttämiseltä enää unta!
Räksyttävät koirat
24
6381
Vastaukset
- kuin isännät
Koirat vaativat jatkuvaa ulkonaliikkumista. Pääasiahan on kuinka koiran isäntä on koiransa kasvattanut. Koira oppii tottelemaan, jos se opetetaan. Lähiössä jatkuvasti rakuttavat koirat kertovat isännästään, joka ei ole hoitanut tehtäväänsä, ei ole kouluttanut koiraansa hankkiessaan sen. On niin helppo laittaa koira häkkiin vain olemaan.
Omistajaa ei varmaankaan haittaa koiransa haukunta, mutta omistajana tulisi huomioida, että alueella asuu muitakin, jotka joutuvat viettämään unettomia öitä räksytyksen vuoksi.
Luontokappale koira ei ole syyllinen haukuntaan vaan se on sen omistajan vika, koira toimii ja elää juuri niinkuin isäntä on sen kasvattanut. Ihmetyttää suuresti, että alati haukkuvat koirat eivät häiritse isäntäväkeä ollenkaan. Ilmeisesti talossa on äänieristykset kohdallaan.
Onko häkkikoira seurakoira, onko siitä koiran omistajalle iloa? Naapurina ihmetyttää, kun koiraa ei käytetä pois häkistä juuri milloinkaan. Mitkä ovat koiran oikeudet, mitkä koiran omistajan velvollisuudet entä haukunnasta kärsivien oikeudet?- RedHair
Naapurin koira räksyttää yötäpäivää..kaikelle..
oikeesti se stressaa töissä käyntiä ja elämistä!!
Olen eläin rakas,mut tuon koiran tappaisin vaikka omilla käsilläni!!! - koiranvirka
RedHair kirjoitti:
Naapurin koira räksyttää yötäpäivää..kaikelle..
oikeesti se stressaa töissä käyntiä ja elämistä!!
Olen eläin rakas,mut tuon koiran tappaisin vaikka omilla käsilläni!!!Voi sua RedHair raukkaa !....oliskohan sulla
heikko hermorakenne ?
Koiralla koiran virka ,pitäähän haukulla ilmoittaa jos on aihetta . - Rauhaa rakastava
RedHair kirjoitti:
Naapurin koira räksyttää yötäpäivää..kaikelle..
oikeesti se stressaa töissä käyntiä ja elämistä!!
Olen eläin rakas,mut tuon koiran tappaisin vaikka omilla käsilläni!!!Kyllä tässä tosiaan välillä tulee kovat otteet mieleen kun ei mene puhe perille. Aikansa kun kuuntelee ei enää lämpimiä ajatuksia riitä räksyttimelle eikä sen omistajille!
- Anonyymi
Hei, puhut nyt juuri minun tapauksesta. Menin sanomaan koirien jatkuvasti tunti tolkulla jatkuvasta rähinästä, ulvonnasta ja haukunnasta...ja sain syytteen kotirauhanhäirinnästä..ja nyt pitäisi mennä jotain sobittelemaan? Omistajat jättävät koirat häkkiin sään armoille ja lähtetevät bailandoo..tämä on kyllä tosi rasittavaa..itselläni on 2 koiraa ja käytän niitä lenkillä 2'3 krt lenkillä joka päivä.
Mitä minun pitää tehdä?? Naapureiden kanssa on laitettu kirjeitä ja tässä sitä taas mennään. T. Kymi
- mari
Meillä on koira, joka ei hauku. Koulutusta niin kuin edellinen sanoi. Ja lisäksi saan nukkua niin pitkään kuin jaksan, koira ei herätä. Talossa eletään emännän tahtiin ei koiran.
- Nimetön
kyllä on kiva yrittää käydä lenkillä kun iso koira hyökkää yleiselle tielle, kun autolla ajaa niin koira hyökkää tien poskeen ja haukkuu kuin hullu konsanaan. omistaja ei tee asialle mitään.
- alakertalainen
Ottaa päähän kerrostalossa kun koira räksytää jopa aamu kuudelta, kun saisi lapsilta muuten vielä tunnin nukkua. Ärsyttää sen haukunta myös illalla kun yrittää nukkua. Luulisi että talon hiljaisuus koskee myös koiria.
- kummallista
Niin, miksi helvetissä meidän naapurissa ulvoo ja vinkuu koira joka helvetin päivä juuri silloin, kun laitan lapsia nukkumaan päiväunia?
- just juu
On se kumma kun kaikki jaksaa tätä samaa koirat sitä ja tätä. Olisikohan syytä kävellä ne muutamat askeleet sinne ylä tai alakertaan ja kertoa nätisti omitajille tästä ongelmasta. Ystäväni sai uhkauskirjeitä kun sen koira oli haukkunut päivällä kotona, HÄN EI EDES TIENNYT SEN HAUKKUVAN YKSIN OLLESSAAN! Ennen kun postilaatikosta tuli kirje jossa uhattiin tappaa tämä koira jos se ei osaa olla hiljaa, tässäkin olisi taas säästetty yksi päänsärky kun olisi nätisti menty kertomaan että oletko tietoinen että koirasi haukkuu sinun ollessa pois kotoa.
Minua ihmetyttää että lasten ennetaan juosta ja huutaa rapussa aamusta iltaan, sitten jos koira haukahtaa niin heti ollaan uhkauskirjeitä lähettelemässä. Joillekin ihmisille koira on ainut perheenjäsen, oma pikku mussukka, aivan samanlailla kuin lapset, itse olen lapseton kahden ison koiran omistaja ja voin muuten vannoa että jos minun koirista tullaan asiallisesti puhumaan käyttäydyn itsekin asiallisesti. Sellaista käytöstä saa millaista itse antaa. - ....
just juu kirjoitti:
On se kumma kun kaikki jaksaa tätä samaa koirat sitä ja tätä. Olisikohan syytä kävellä ne muutamat askeleet sinne ylä tai alakertaan ja kertoa nätisti omitajille tästä ongelmasta. Ystäväni sai uhkauskirjeitä kun sen koira oli haukkunut päivällä kotona, HÄN EI EDES TIENNYT SEN HAUKKUVAN YKSIN OLLESSAAN! Ennen kun postilaatikosta tuli kirje jossa uhattiin tappaa tämä koira jos se ei osaa olla hiljaa, tässäkin olisi taas säästetty yksi päänsärky kun olisi nätisti menty kertomaan että oletko tietoinen että koirasi haukkuu sinun ollessa pois kotoa.
Minua ihmetyttää että lasten ennetaan juosta ja huutaa rapussa aamusta iltaan, sitten jos koira haukahtaa niin heti ollaan uhkauskirjeitä lähettelemässä. Joillekin ihmisille koira on ainut perheenjäsen, oma pikku mussukka, aivan samanlailla kuin lapset, itse olen lapseton kahden ison koiran omistaja ja voin muuten vannoa että jos minun koirista tullaan asiallisesti puhumaan käyttäydyn itsekin asiallisesti. Sellaista käytöstä saa millaista itse antaa.Mukulat juoksee rapussa aamusta iltaan ja koira kerran haukahtaa...
Tottakai koirat pitää ääntä siinä missä ihmisetkin, mutta oliskohan sullakin asenteissa vähän korjattavaa?
Meillä ei onneksi ole rappukäytävää, jossa meluta, mutta ei meillä kyllä sisälläkään juosta ja riehuta, vaikka on kolme pientä lasta.
Pihat ja puistot on juoksemista ja meluamista varten. Asiallisesti olen kysynyt, ovatko naapurit tietoisia, että hauva siellä kovasti metelöi ja ikävöi, mutta nämä nirppanokat ei paljon välitä.
Kyllä kuule surettaa sen koirankin puolesta, kun siellä joutuu huutamaan ja ulvomaan. Yritin antaa jopa neuvoja, koiran viihdykkeeksi, mutta ei kelvannut. Itselläni on aina ollut koiria ja tulee jälleen olemaan kun lapset tuosta hieman kasvavat, että ei minulla ole mitään koiria vastaan, mutta välinpitämättömiä koiranomistajia vastaan on paljonkin! - Waude !
just juu kirjoitti:
On se kumma kun kaikki jaksaa tätä samaa koirat sitä ja tätä. Olisikohan syytä kävellä ne muutamat askeleet sinne ylä tai alakertaan ja kertoa nätisti omitajille tästä ongelmasta. Ystäväni sai uhkauskirjeitä kun sen koira oli haukkunut päivällä kotona, HÄN EI EDES TIENNYT SEN HAUKKUVAN YKSIN OLLESSAAN! Ennen kun postilaatikosta tuli kirje jossa uhattiin tappaa tämä koira jos se ei osaa olla hiljaa, tässäkin olisi taas säästetty yksi päänsärky kun olisi nätisti menty kertomaan että oletko tietoinen että koirasi haukkuu sinun ollessa pois kotoa.
Minua ihmetyttää että lasten ennetaan juosta ja huutaa rapussa aamusta iltaan, sitten jos koira haukahtaa niin heti ollaan uhkauskirjeitä lähettelemässä. Joillekin ihmisille koira on ainut perheenjäsen, oma pikku mussukka, aivan samanlailla kuin lapset, itse olen lapseton kahden ison koiran omistaja ja voin muuten vannoa että jos minun koirista tullaan asiallisesti puhumaan käyttäydyn itsekin asiallisesti. Sellaista käytöstä saa millaista itse antaa.Millähän perusteella laitat lapset ja elukat samaan lauseeseen ? Ihmiset toki ovat hieman eri asemassa kuin eläimet . Olen toki kuullut että jotkut kuvittelevat koirankin perheenjäseneksi , eikös niitä sanota eläimiin sekaantujiksi ? Perverssiä kuitenkin. Kyllä lapset ovat h i e m a n eri asia .Sillä asia on niin että kerrostalot on tehty ihmisille , ei eläimille . Kaupungissa koirien , varsinkin isojen , pitäminen pitäisi kieltää. Naapurien ja eläimien rääkkäystä .Mutta tietenkin jos joku ihminen on kyvytön solmimaan normaalia ihmissuhdetta , silloinhan ei jää muuta mahdollisuutta kuin ostaa itselleen seuralainen.
Mutta voin kuitenkin kertoa salaisuuden :koira ei ole ihminen ! Eli jos noin sekopäitä väität niin samaa soopaa tulet saamaan takaisin . - kissa
Waude ! kirjoitti:
Millähän perusteella laitat lapset ja elukat samaan lauseeseen ? Ihmiset toki ovat hieman eri asemassa kuin eläimet . Olen toki kuullut että jotkut kuvittelevat koirankin perheenjäseneksi , eikös niitä sanota eläimiin sekaantujiksi ? Perverssiä kuitenkin. Kyllä lapset ovat h i e m a n eri asia .Sillä asia on niin että kerrostalot on tehty ihmisille , ei eläimille . Kaupungissa koirien , varsinkin isojen , pitäminen pitäisi kieltää. Naapurien ja eläimien rääkkäystä .Mutta tietenkin jos joku ihminen on kyvytön solmimaan normaalia ihmissuhdetta , silloinhan ei jää muuta mahdollisuutta kuin ostaa itselleen seuralainen.
Mutta voin kuitenkin kertoa salaisuuden :koira ei ole ihminen ! Eli jos noin sekopäitä väität niin samaa soopaa tulet saamaan takaisin .Koirien irti pitäminen, ainakin Vantaalla ja Helsingissä, muualla kuin koirapuistoissa on KIELLETTY. Koirat ovat kivoja, mutta niiden omistajat useinkin sellaisia psykopaatteja, ettei järkipuhe tehoa. Keskuspuisto ja sen luonnonsuojelulain nojalla olevat alueet ovat taliaivoisten koiranomistajien mielestä meidän kiltille turrelle ihan oikeita paikkoja temmeltää. Siinä sivussa voi dobermanni pureutua, omistajan vakuutellessa koiransa vaarattomuutta, vaikka ohikulkijan nilkkaan. Mitä näille koiraterroristeille ja heidän koirilleen tulisi tehdä? Tällaiset koiranomistajat ovat pohjimmiltaan pelkureita, jotka nauttivat koiran kautta saamastaan voimantunteesta. On toki kunnollisiakin koiranomistajia.
- Anonyymi
kissa kirjoitti:
Koirien irti pitäminen, ainakin Vantaalla ja Helsingissä, muualla kuin koirapuistoissa on KIELLETTY. Koirat ovat kivoja, mutta niiden omistajat useinkin sellaisia psykopaatteja, ettei järkipuhe tehoa. Keskuspuisto ja sen luonnonsuojelulain nojalla olevat alueet ovat taliaivoisten koiranomistajien mielestä meidän kiltille turrelle ihan oikeita paikkoja temmeltää. Siinä sivussa voi dobermanni pureutua, omistajan vakuutellessa koiransa vaarattomuutta, vaikka ohikulkijan nilkkaan. Mitä näille koiraterroristeille ja heidän koirilleen tulisi tehdä? Tällaiset koiranomistajat ovat pohjimmiltaan pelkureita, jotka nauttivat koiran kautta saamastaan voimantunteesta. On toki kunnollisiakin koiranomistajia.
Hm.
Kamalaa kuvitella, että on jotenkin oikeutettu meluamaan jos on hankkinut koiran tai lisääntynyt.
Hirveää tosiaan vallantunne.
Tai onko niin, että ihminen on katkera hankinnastaan (koira, oma hedelmä,) ja haluaa pilata näillä viattomienkin elämän
Hei. Luin tuon sinun viestisi keskustelupalstalta. Minä asun kerrostalossa. ja
yläkerran naapurilla on koira joka haukkuu usein
myöhään illalla tai yöllä. Minua ottaa tämä tosi
pahasti päähän, varsinkin jos on pakko aamulla
nousta aikaisin. Onko sinulla toimenpide ehdotuksia mitä tässä asiassa pitäisi tehdä.- Tiina
Kerrostalossa pakostakin kuuluu "ääniä " ihmiset
ovat vaan niin sietämättömiä toisten äänille.Monesti ei huomata jos itse tai oma koira tai lapsi pitää ääntä .Äänet vaan kuuluu elämään .Tämän päivän taloissa on myös
kovasti ohuet seinät että kaikki "pierukin"
kuuluu lävitse !!
Minusta aikuisten ihmisten kiromiset ja tappelemiset on kaikkein pahinta kuultavaa ,todistella toisten riitoja !....siitä on rauha kaukana , mutta ei voi mitään . - rauhaa vaativa
Kyllä suoraan sanoen v.tuttaa naapurin koiran jatkuva räksytys. Aina kun joku menee oven ohi alkaa raivoisa RÄKSYTYS useiksi min. Ja sama hetken päästä uudelleen ja uudelleen jne. Koiran omistaja ei myönnä asiaa tietenkään.. Kyseinen henkilö on täysin holhousta vailla oleva henkilö jolla ei kuuluisi olla mitään eläintä koska ei kykene huolehtimaan edes itsestään. Ikävä kyllä koira ei voi valita isäntäänsä/emäntäänsä. Ja kuten täällä meillä Suomessa on tapana asialle ei kuulemma voi tehdä mitään tuumi isännöitsijä. Siispä ainoaksi vaihtoehdoksi jää uuden asunnon hankinta. Saattaa kuulostaa hullulta mutta niin tämä toimii. Häirikkö jää ja rauhallinen asukas poistuu.
- Anonyymi
rauhaa vaativa kirjoitti:
Kyllä suoraan sanoen v.tuttaa naapurin koiran jatkuva räksytys. Aina kun joku menee oven ohi alkaa raivoisa RÄKSYTYS useiksi min. Ja sama hetken päästä uudelleen ja uudelleen jne. Koiran omistaja ei myönnä asiaa tietenkään.. Kyseinen henkilö on täysin holhousta vailla oleva henkilö jolla ei kuuluisi olla mitään eläintä koska ei kykene huolehtimaan edes itsestään. Ikävä kyllä koira ei voi valita isäntäänsä/emäntäänsä. Ja kuten täällä meillä Suomessa on tapana asialle ei kuulemma voi tehdä mitään tuumi isännöitsijä. Siispä ainoaksi vaihtoehdoksi jää uuden asunnon hankinta. Saattaa kuulostaa hullulta mutta niin tämä toimii. Häirikkö jää ja rauhallinen asukas poistuu.
😢😢😢😢
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
😢😢😢😢
Jos oot aloittaja niin pitkään on räksyttänyt naapurin koira 17 vuotta.
- Milli
Eivät kai yötä ole ulkona ,saat varmasti silloin
nukuttua .Laita näköeste /aita etteivät näe sinua tai päin vastoin.Ei kai talossasi niin huonot eristeet voi olla että ihan sisälle ääni kuulu ?
Koirilla on kiva juosta isolla pihalla ja pitäähän heidän vahtia .Kyllä maailmaan ääntä
mahtuu !
Laita korvatulpat kun käyt levolle ,
ihania unia ja oman kullan kuvia !- koiran omistaja
Itse kärsin naapurin räksyttävästä koirasta. Olen yrittänyt tässä viettää mukavaa ja rauhallista lauantai päivää, mutta se ei oikein onnistu kun alkaa raastamaan hermoja kun naapurin koira on räksyttänyt ja ulvonut koko päivän, tätä jatkunut puoli vuotta minkä olen asunut tässä. (Välissä ollut hiljaa jopa 20 min.)Olen laittanut kohteliaita kirjeitä naapurini laatikkoon, että koiranne jatkuva ulvonta häiritsee tekisittekö asialle jotain. Pakko lähteä pihalle kun muuten menee järki. Oma koirani ei räksytä tai hauku turhia. Se on kiinni koiran koulutuksesta millainen koirasta tulee ja nykypäivänä on kaikenlaisia apuvälineitä koiran hiljentämiseksi. Omani ei mitään tarvitse. Ne koiran omistajat ovat vastuuttomia jotka antavat koiransa häiritä jatkuvasti naapureitaan, sama asia kun soittaisi kovaa musiikkia yötä päivää! Lisäksi sellaisten ihmisten ei tulisi hommata koiraa jotka eivät osaa sitä kouluttaa kunnolliseksi ja jos koiralle ei ole tarpeaksi aikaa eikä aktiviteetteja totta hitossa koira ulvoo=itkee, haukkuu=kutsuu laumaansa!!!!!!!!
Perkele että ihmiset on välillä niin sairaan tyhmiä!
- Anonyymi
Tämä on niin tuttua....syön nyt unilääkettä että pystyn nukkumaan.
- Anonyymi
vitunpässi ne on mun koirat lättys kii ämmä huorrrrrra
- Anonyymi
Hollolassa ihan perus settii
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3257758Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662186- 1771876
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161422- 1121297
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91271Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701241RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601210Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411091Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901029