Televisiosta kysymys

Vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan, ettei televisio laitteena ole sopimaton mutta televisio-ohjelmat ovat . Mutta minkä takia sitten on oikein katsoa televisio-ohjelmia internetin välityksellä?

69

1042

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      SuviseuraTV:n katsominen on syntiä.

    • Anonyymi

      Kieltämättä tässä on looginen ristiriita. Vanhoillislestadiolaisuudelle tekniikan kehittyminen mahdollistaa huonosta päätöksestä perääntymisen kasvoja menettämättä. Muutenkin näyttää siltä, että tekninen ja yhteiskunnallinen kehitys ajaa 70-luvun pahimpien nahkapäätösten ohi. Onko tämä oikein?

      • Anonyymi

        Minä näkisin että internetin tulo ns välttämättömäksi osaksi elämää toi myös television mukanaan. 70-luvun päätös oli mielestäni erittäin hyvä, koska sillä oli todellista vaikuttavuutta.

        Aika muuttuu ja lestadiolaisuuden "säännöt" sen mukana. Enää ei ole mahdollista suojella kollektiivisesti TV-ohjelmien haitallisilta vaikutuksilta, vaan se on jokaisen henkilökohtainen omantunnon asia. Tämä on osa "maallistumista", mutta ajat muuttuvat ja ei aina parempaan suuntaan. Tosin onhan internetissä uskon kannalta myös hyvät puolensa varsinkin näin pandemian aikoina.

      • Anonyymi

        Raamattu kieltää selvästi television katsomisen.
        Piste.

    • Anonyymi

      Nyt on yleinen tapa kuunnella ja katsoa "kannettavan" kautta mm. nettiseurat ja monet ohjelmat joita lähetetään useilta rauhanyhdistyksiltä. Seurakuntapäivien alustukset, ilman niitä sen jälkeisiä "vanhaan hyvään aikaan" olleita keskustelu "tuokioita", johon seurakuntana osallistuttiin. Nykyään voi olla vain ns. paneelikeskustelut.
      Nettiseurojen linkistä seurataan mm. Jumalan palvelukset "livenä", niitä on tarjolla monilta paikkakunnilta, eri kirkoista, samoin seuroja, rauhanyhdistyksiltä.
      Joskus jotain juhlatilaisuuksia, lauluiltoja, pyhäkouluja, nuortenpäiviä jne. Joululaulu- ja esim. jonkun vl.-taustaisen työporukan / firman linkkien kautta tulleita "pikkujoulu konsertteja", jostain linkistä seuraten.
      On tietysti syytä olla joku "raja" mitä seurataan, mutta sama asiahan se on mm. radio ohjelmienkin kanssa, se nappula on joko auki tai kiinni !!
      Ns. omantunnon kysymys, niin kuin tuossa edellä on sanoitettu !
      Oikeastaan tuon "säännön" ymmärtämisessä voi olla omat "vaikeutensa" ja ehkä sen ymmärtää vain vl.-ihmiset, mitä se tarkoittaakaan !?!
      Valinta tehdään jokaisen kuuntelijan päässä ja "tuntemisessa; sisäisesti" !
      Tästäkin kirjoituksesta tulee ehkä "kritiikkiä", mutta noihin ollaan jo totuttu ? !
      Samoin on pitänyt tottua, että tietokone aika on tullut myös VL.-ihmisen työhön ja käyttöön, ihan pakosta. Elämä on valintoja, mm. maksatko laskusi "koneella" vai käveletkö pankin "luukulle", katsotko terveystietosi "Kannasta", vai soitatko terveyskeskukseen ja saat vastauksen pitkänkin jonottamisen jälkeen !
      Elämä on nyt tätä ja näin toimitaan, kukin "taitojensa" ja ymmärryksen rajoissa !

      • Anonyymi

        TV:n katsominen on edelleen syntiä, tulipa sieltä ruudusta sitten pornoa tai suviseuralähetyksiä.
        Elävä kuva vie helvettiin!

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tämä kysymys kuuluu samaan kategoriaan kuin aikoinaan "varma tieto" siitä, että Aku Ankkaa ei saisi lueskella. Ihmiset elävät ennakkoluulojensa vankeina ja olettavat kuten itse parhaaksi tai pahaksi näkevät.:)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän TV-ohjelmissa on porttiteoria, kun annat pikkusormen, se vie koko käden jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän TV-ohjelmissa on porttiteoria, kun annat pikkusormen, se vie koko käden jne.

        Ensin uutisia ja ajankohtaisohjelmia, sitten luontodokumentteja, sen jälkeen muumeja, sitten tuleekin jo muuta draamaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensin uutisia ja ajankohtaisohjelmia, sitten luontodokumentteja, sen jälkeen muumeja, sitten tuleekin jo muuta draamaa.

        Joo, kyllä se raja löytyy lähes joka asiasta. Sen tuntee omassatunnossaan mikä on sopivaa ja mikä ei. Ehdoton kielto liikkuvan kuvan tai TV laitteessa esitetyn materiaaliin katselemiseen on lakihenkisyyttä, jolla voi olla myös pahat seuraukset. Elävä kristillisyys ei ole fundamentalistista sääntöoppia, vaan rauhaa, vapautta ja iloa Jeesuksessa.

        TV-kieltoa ei ole otettu pois SRK:n syntilistasta, vai missä on ollut, Päivömiehessäkö?

        TV ei ole kristityn kodin huonekalu, sanoi tässä muuta vuosi sitten MTV:n uutisille Seppo Jokela.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä kysymys kuuluu samaan kategoriaan kuin aikoinaan "varma tieto" siitä, että Aku Ankkaa ei saisi lueskella. Ihmiset elävät ennakkoluulojensa vankeina ja olettavat kuten itse parhaaksi tai pahaksi näkevät.:)

        Ei ole tainnut hoitokokouksissa vieraillut kun noin toteat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TV-kieltoa ei ole otettu pois SRK:n syntilistasta, vai missä on ollut, Päivömiehessäkö?

        TV ei ole kristityn kodin huonekalu, sanoi tässä muuta vuosi sitten MTV:n uutisille Seppo Jokela.

        Niin, tänä päivänä TV ei ole enää välttämättä huonekalu. Mutta ajattelen periaatteessa juuri noin, että ns "huonekalukäytössä" se on jatkuvasti päällä ja elämä alkaa rytmittyä sen mukaan. Todella hyvä rajanveto!

        Hieman huvittava piirre tässä TV keskustelussa on se että ensin ihmetellään miksi ette voi katsoa TV:a ollenkaan..siellähän on ihan hyvääkin ohjelmaa. Sitten kun näin tehdään, niin sitäkin ihmetellään samalla suulla..:)

        Siksi ihmetellään, koska SRK ei tuo selvästi esille esim. Päivämiehessä, että TV olisi nykyään sallittua (onko tuonut?).
        SRK on TV:n kieltänyt hoitokokouksissa ja sen takia ihmisiä on heitetty saatanan haltuun.
        Me vanhemmat ihmiset olemme eläneet kauheita aikoja mm. kouluissa, koska emme saaneet katsoa TV:tä, vaikka se kuului opetukseen.

        Nyt sinä ilmoitat, että vl-ihmiset voivat katsoa TV:tä, oletko SRK:n puheenjohtaja vai kuka?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä kysymys kuuluu samaan kategoriaan kuin aikoinaan "varma tieto" siitä, että Aku Ankkaa ei saisi lueskella. Ihmiset elävät ennakkoluulojensa vankeina ja olettavat kuten itse parhaaksi tai pahaksi näkevät.:)

        Tuo Aku Ankan lukulkielto oli totisinta totta.
        Kävin lapsena VL- kaverini luona kylässä, ja sinne moinen nakulehti oli tilattu. Kaveri lueskeli alastonta ankkaa, minä en.
        Sillä olihan minulle kotona opetettu, että Aku Ankan lukeminen on syntiä.

        Jännää sinänsä, että toisessa velluperheessä Aku oli syntiä, toisessa ei.

        Harhainen lahko ja harhaiset opit!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi ihmetellään, koska SRK ei tuo selvästi esille esim. Päivämiehessä, että TV olisi nykyään sallittua (onko tuonut?).
        SRK on TV:n kieltänyt hoitokokouksissa ja sen takia ihmisiä on heitetty saatanan haltuun.
        Me vanhemmat ihmiset olemme eläneet kauheita aikoja mm. kouluissa, koska emme saaneet katsoa TV:tä, vaikka se kuului opetukseen.

        Nyt sinä ilmoitat, että vl-ihmiset voivat katsoa TV:tä, oletko SRK:n puheenjohtaja vai kuka?

        Tämä televisiokysymys ei ole enää ollenkaan relevantti, jotta siihen voi muuten ottaa kantaa kuin kukin itse omantuntonsa kautta. Kyllähän netti kaikkine sisältöineen ym viihde on se joka tänä päivänä vie.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi ihmetellään, koska SRK ei tuo selvästi esille esim. Päivämiehessä, että TV olisi nykyään sallittua (onko tuonut?).
        SRK on TV:n kieltänyt hoitokokouksissa ja sen takia ihmisiä on heitetty saatanan haltuun.
        Me vanhemmat ihmiset olemme eläneet kauheita aikoja mm. kouluissa, koska emme saaneet katsoa TV:tä, vaikka se kuului opetukseen.

        Nyt sinä ilmoitat, että vl-ihmiset voivat katsoa TV:tä, oletko SRK:n puheenjohtaja vai kuka?

        Juuri noin. Jos kerran oppi on muuttumaton. Ja niinkin vakavasta asiasta on kyse, kuin uskovaisten ihmisten uhraaminen saatanalle hoitokokouksissa vain ja ainoastaan telkkarin tähden. Se on äärimmäisen vakavaa. Ja nyt tv onkin ihan ok. Uhraamisista ikäänkuin todetaan "oho, pitipäs sattua". Silloin pitäisi kyllä ihan oikeasti SRK: n ilmoittaa, että kyllä oppia on muutettu.

        Tai vaihtoehtoisesti liikkeen sisällä on liberaalimpi siipi, joka sallii uudistuksia. Se kyllä on järkeenkäypää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi ihmetellään, koska SRK ei tuo selvästi esille esim. Päivämiehessä, että TV olisi nykyään sallittua (onko tuonut?).
        SRK on TV:n kieltänyt hoitokokouksissa ja sen takia ihmisiä on heitetty saatanan haltuun.
        Me vanhemmat ihmiset olemme eläneet kauheita aikoja mm. kouluissa, koska emme saaneet katsoa TV:tä, vaikka se kuului opetukseen.

        Nyt sinä ilmoitat, että vl-ihmiset voivat katsoa TV:tä, oletko SRK:n puheenjohtaja vai kuka?

        Käsittääkseni siinä hetkessä ja ajassa on nähty television vaarat uskonelämälle. On annettu ohje olla hankkimatta ko laitetta. Tämän ohjeen rikkojaa on sitten neuvottu ja yritetty ohjata oikeaan kuten Kristuksen kirkkolaki neuvoo. Siinä on ollut valinnan paikka ottaakko vai jättääkkö..Kumpi on tärkeämpää TV vai Jumalan valtakunta. Siinä on sitten joillakin käsitys Jumalan valtakunnasta joutunut uudelleen arvioinnin kohteeksi. Tämän voisi ymmärtää eräänlaisena uskon koettimena..mattojen puistelusta olen myös kuullut puhuttavan.

        Ihan tavallinen ihminen olen ja jäänyt myös katselemaan liitutaulua, kun toiset menivät katsomaan TV:a.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, kyllä se raja löytyy lähes joka asiasta. Sen tuntee omassatunnossaan mikä on sopivaa ja mikä ei. Ehdoton kielto liikkuvan kuvan tai TV laitteessa esitetyn materiaaliin katselemiseen on lakihenkisyyttä, jolla voi olla myös pahat seuraukset. Elävä kristillisyys ei ole fundamentalistista sääntöoppia, vaan rauhaa, vapautta ja iloa Jeesuksessa.

        Eli VL- usko ei siis ole elävää kristillisyyttä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ensin uutisia ja ajankohtaisohjelmia, sitten luontodokumentteja, sen jälkeen muumeja, sitten tuleekin jo muuta draamaa.

        Miksi et katso TV7, siellä on kristillistä ohjelmaa, Kuten AVA;ssakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käsittääkseni siinä hetkessä ja ajassa on nähty television vaarat uskonelämälle. On annettu ohje olla hankkimatta ko laitetta. Tämän ohjeen rikkojaa on sitten neuvottu ja yritetty ohjata oikeaan kuten Kristuksen kirkkolaki neuvoo. Siinä on ollut valinnan paikka ottaakko vai jättääkkö..Kumpi on tärkeämpää TV vai Jumalan valtakunta. Siinä on sitten joillakin käsitys Jumalan valtakunnasta joutunut uudelleen arvioinnin kohteeksi. Tämän voisi ymmärtää eräänlaisena uskon koettimena..mattojen puistelusta olen myös kuullut puhuttavan.

        Ihan tavallinen ihminen olen ja jäänyt myös katselemaan liitutaulua, kun toiset menivät katsomaan TV:a.

        Olen elänyt nuo ajat. En silloin, enkä nytkään ymmärrä silti tuota. Sillä silloin olisi voinut kieltää yhtä lailla radion ja lehdetkin. Ja varsinkin koulunkäynnin. Sillä se vasta uskoa koettelikin.

        Paremminkin näen, että tv- synti oli, aivan kun rehellisiä ollaan, hoitokokousmenttaliteetin hedelmiä. Ja kun seurakunta on erehtymätön, sitä ei edelleenkään voida perua.

        Jos nimittäin usko on omakohtainen, kuten opetetaan ja aina on opetettu, miksi pitää olla keksittyjä syntejä ja niitä vahtimassa veljet ja sisaret? Eikö jokainen kilvoittele omassa elämässään ja saa tukea toisilta uskovaisilla, ei vahtimista ja vartioimista? Minä en koskaan ole pitänyt tv: tä syntinä.

    • Anonyymi

      Evankeliumit esittävät syntikäsitteen väärinymmärryksen yhä uudelleen. Farisealaista on ajatella, että synti voidaan voittaa pitämällä käskyt ja välttämällä pahaa.

      Ihminen saavuttaa Jumalan valtakunnan monien maanpäällisten elämien kautta. Silloin mies ja nainen ovat yhtä, kuten Kristuksessa.(esim.Luuk.20:34-).

      • Anonyymi

        Mihin perustat käsityksesi elämän kiertokulusta ja reinkarnaatiosta? Raamatusta on moiset käsitykset yritetty häivyttää pois.

    • Anonyymi

      Kyllä televisio sopii hyvin meidän vanhoillislestadiolaisten pirtteihin, kunhan niistä on virtajohto katkaistu, tai vaihtoehtoisesti kuvaputki irroitettu. T. Saarnamies.

      • Anonyymi

        TV- ruudun umpeentervaus tekee telkusta VL- kotiin sopivan huonekalun

    • Anonyymi

      Entäs ikkunallinen pesukone?

    • Anonyymi

      NYT jättäkää tuo "ikkunapesukone" ihan justiinsa pois näistä palstoilta, tajuaahan tuon tyhmempikin ettei siinä ole mitään väärää pestä pyykkejään siinä !! Voi hyvä tavaton !!
      Ei sitä TV-kieltoa tarvitse selittää VL.-uskoville, se on selvä asia. Kone ei ole paha vaan ne ohjelmat. Johan jo ns. "tavan2 ihmisetkin arvostelevat noita tv-ohjelmia ja monella ns. ulkopuolisilla ei ole enää tv:tä, moni myös nuorisostakin jo sanoo ettei paljonkaan seuraa "telkka" ohjelmia, eikä ihme, millä aikaakaan, kun nenät on alati kiinni näissä älypuhelimissa, sitä naputellaan kävellen ja maaten, kuulokkeet korvilla, tuskin jää muuhun aikaakaan, kun on "some ähky" täyttänyt jo aivot, siitäkö johtunee mm. uusavuttomuus ja nuorison ahdistus, kaiken ilmastoahdistusten ja kaiken "sonnan" lisäksi !
      VL.-ihmisillä on toisenlaiset arvot opetettu elämässä, jos kaikki on kotona kohdillaan, kehotetaan opiskelemaan ja elämään ihmisiksi ! Tieten on poikkeuksiakin, kun nuori etsii joskus rajojaan, "murkkuna" ja teininä, voi sitten tulla jotain "skismaa" kotona, mutta ne pyritään hoitamaan ajallaan kuntoon.
      Ihan tavallisia ihmisiä sitä ollaan, hyvine ja huonoine puolinemme ! Tuskin nuoria lasketaan hillumaan mielenosoituksiin, kaiken tyhjän asian puolesta, - "Pois rokotteet, me halutaan olla piikittä, halutaan vapaasti se korona, että päästään sitten "bilettämään"- , tuota hullutusta nykyään on nuortenkin elämä !!
      Tyhmä voi olla, muttei tarvitse olla hölmö !!
      Media vielä lähettää kuvaa lehtiin, videoina ja saa kansaa villityksi kaikkeen hölmöön !!
      Kyllä fiksu VL- nuori ajattelee tulevaisuuttaan, hankkii koulutuksen, ammatin ja hyvän elämän. Kotona siihen ainakin kannustetaan !!

      • Anonyymi

        Niin, fiksu VL- nuori menee naimisiin heti kun mahdollista, mielellään jo alaikäisenä presdentin poikkeusluvalla. Ja samainen fiksu VL- nuori alkaa sitten saman tien noudattamaan raamatun lisääntymiskäskyä. Lapsi per vuosi, mielummin jopa hiukan tiheämmällä aikavälilläkin niitä jälkeläisiä.
        Se fiksu VL- nuori menee sitten remppafirmaan, joka harrastaa pakkomyyntiä ja ns. kusetusta.
        Fikusna VL- nuorena toki kieltää kusettavansa yhtään ketään, yhtään mitään.
        Se fiksu VL- nuori menee sitten suvareille lapsikatraansa kanssa....
        Voi piip sentäs

        Kuinka monta alaikäistä naimisissa olevaa uskovaista tiedät? itse en ainuttakaan. Jotenkin näkyy kirjoituksestasi katkeruus vl-elämäntapaa kohtaan. Anna ihmisten uskoa niin kuin uskovat ja tee sinä samoin.

      • Anonyymi

        Ymmärrätkö sitä että sä olet aivan helvetin hölmö??

      • Anonyymi

        Taitaa olla urbaani legenda tuo pesukonejuttu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla urbaani legenda tuo pesukonejuttu.

        Siis juttu, jonka mukaan vanhoillislestadiolaisuudessa pidetään ikkunallisia pesukoneita synnillisinä kapistuksina

      • Anonyymi

        Miksi lykkäät sananvälin huutomerkin eteen? Onko sekin joku opittu vl-harha?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla urbaani legenda tuo pesukonejuttu.

        Ei ole, oli totisinta totta.
        Olen nähnyt kun naapurista kannettiin monin miehin sitä pihalle ja kolmella oli puku päällä

    • Anonyymi

      Se ymmärretään vain srk- valtakunnan uskon kautta. Turhaan te kristityt ihmettelette ?

    • Anonyymi

      Netti se vasta kaiken pahan alku ja juuri on ollut.Ja se on kyllä selkiästi nähtävissä.

      • Anonyymi

        Oletteko katsoneet redtubea?
        Siellä on asiat kohillaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletteko katsoneet redtubea?
        Siellä on asiat kohillaan.

        xhamster on kans hyvä. siellä esitellään luojan luomaa kaunetta ja annetaan lisääntymisvinkkejä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        xhamster on kans hyvä. siellä esitellään luojan luomaa kaunetta ja annetaan lisääntymisvinkkejä

        xnxx on suosikkini

    • Anonyymi

      Enemmänkin pitäisi miettiä mikä on nykyajan tv? Onko se youtube,netflix,yle areena tmv kun nykyään on mistä valita ja kaikki vielä omalla puhelimella! Nyt jos koskaan vaaditaan uskovaisilta sitä omaa tuntoa.

      • Anonyymi

        Ei ennes vanhaa tarvinut olla mitään tv:tä youtubea,netlix,yle arenaa tai mistä mutakaan mistä valita kunJeesus paukautti että kaikki on syntiä.
        Kaikki ollaan vaan ansaittu helvetti.

        https://www.youtube.com/watch?v=Z4v4J6ckopc

    • Anonyymi

      Taitaa liueta tuo television vastustus olemattomiin tekniikan kehitykseen jo melko pian. Mobiili, internet ja televisio sulautuvat lähivuosikymmeninä. Ei ole sitten enää erikseen televisiota ollenkaan. Ei jää sitä vastustettavaksi.

    • Anonyymi

      Selvää aiemmin tehtyjen yhteisten päätösten vääristelyä. Televisio ei ole uskovan kodin huonekalu. Päätöksessä ei puhuttu ohjelmista yhtikäs mitään.

    • Anonyymi

      Saanko siis nyt ostaa ikkunallisen pesukoneen?

      • Anonyymi

        Saat ostaa kunhan teippaat ikkunan mustalla teipillä.

    • Anonyymi

      Minulla ei ole tietokonetta eikä älykännykkää, joilla voisin seurata esim. suviseuralähetyksiä. Saanko siis ostaa TV:n?

      Tätäkin tekstiä tuotan kynän ja paperi avulla.

    • Anonyymi

      Televisiokielloila ja muilla vanhoillislestadiolaisuuden kielloilla on yksi ainoa päämäärä, liikkeen jäsenmäärän kasvattaminen sisältäpäin. Televisiokiellon tarkoitus oli pitää vanhoillislestadiolaisuudessa olevat ihmiset yhteiskunnan ulkopuolella ja estää tiedon saamista muusta yhteiskunnasta. Tuolloin 60 - 70 luvuilla tiedonkulku oli erilaista ja telkkari oli sen ajan internet. Samalla tavalla korvakoru - ja muut kiellot aiheuttivat toiseuden tuntemuksia ja niiden tarkoitus oli aiheuttaa lammaslauman eristyminen muusta yhteiskunnasta ja lujittaa keskinäistä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Mitä enemmän ulkopuolelta esitettiin kritiikkiä, sitä enemmän liike käpertyi itseensä. Luotiin tilanne, jossa lyötiin ulkopuolelta ja kiilan sijasta liikkeen yhtenäisyys kasvoi, suunnitelman mukaan. Toisaalta Apu- ja Seura- lehdet esittivät kritiikkiä vanhoillislestadiolaisuudesta, niiden lukemista pidettiin epäsopivana. Ehkä ei haluttu, että vanhoillislestadiolaiset alkaisivat pohtia kritiikin oikeutusta. Ehkäisykiellon suora seuras oli liikkeen laajentuminen 70-,80- ja 90-luvuilla.
      Joona Korteniemi tekee tutkimusta vanhoillislestadiolaisuuden seurakuntaopista. Ehkäpä hänen tai jonkun muun tutkijan kannattaisi ottaa tutkimuksessaan tämä näkökohta huomioon. Noista 70-luvun säännöistä ja 'emme halua' opinkappaleista on tullut nykypäivän vanhoillislestadiolaisuudelle lähinnä rasite.

      • Anonyymi

        VL- lahko on ottanut oppia Pohjois- Koreasta.
        Siellä ei tosiaankaan katsella esim. länsimaalaisia elokuvia, hymyilykin oli siellä vastikään kiellettyä.
        Säännöt ja kiellot turvaavat taivastien, vai mitä sanoo tähän vellukkeet?

    • Anonyymi

      Minä katson kaikkea, mikä tuntuu minusta hyvältä, eipä siihen ole kenelläkään noka koputtamista.

      • Anonyymi

        Suruttomat ei tykkää kun vellut katsoo elävää kuvaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suruttomat ei tykkää kun vellut katsoo elävää kuvaa.

        Varsinkin yle areenasta draamaa katselen, siellä on hyviä sarjoja ja elokuvia.

    • Anonyymi

      Televisio on kaukonäköä.

    • Anonyymi

      Voisiko Oulusa asustelevat VL- insinöörit kehitellä semmosen telkun, josta näkys ihan vaan just esim suviseuralähetyksiä. Ja sit tietty raamattuluokat ja pyhäkoulut ja hoitokoukouset.
      Siin telkus ei näkys sitte mikää syntinen jutsaka kute esmen pikkukakkonen tai seiskan uutiset.
      Semmoselle telkulle ois iha simona kysyntää. Sit SRK vois periä TV-maksujen avulla ihan ruton paljon rahukkia. Vuosikustannus uskovaisTV:n katsomisesta vois olla vaiks just joku 99 €/kk. Se on kuiteski aika halpaa ku ajatellaa että näin päästään sinne ikuisen kunniaan ja ikkuisiin suvareihin. Nii että jos panisitte vaiks saman tien tuumasta toimeen.
      Jumalan rauhaan

      • Anonyymi

        LLC:llä on jo YouTubessa Pyhäkouluja. SRK:lla on myös YouTube feedejä. Kätevästi käy TV-kiellon ohittaminen ja kaikki on unohdettu.

      • Anonyymi

        Siihen kiinankieliset käyttöohjeet kaupanpäälle!

      • Anonyymi

        Ainakin Kempeleen raitilla on joskus nähty patsastelevan V L- insinööri, joka mahdollisesti voisi kehittää lestiolle sopivan television?

    • Anonyymi

      Kyllä se televisio on paholaisen keksintö!

      • Anonyymi

        Nii se on netti ja tietokonekkin.

    • Anonyymi

      TV-kieltoon on ratkaisu:
      Jos haluaa katsoa telkkua, niin sitä ennen on soitettava SRK:n sensuuriosastolle, ja SRK sitten lähettää jonkun vakaan uskovaisen valvomaan vierestä ettei vellu vain sorru katsomaan viihteellisiä ohjelmia. Jos sortuu, niin tämä SRK:n sensuuriasiamies moksauttaa raamatulla päähän ja uhkaa hoitokokoustamisella.
      Ja kas: niin vellutkin siirtyvät nykyaikaan!

    • Anonyymi

      Saankohan minä vielä uskoa...
      Katsoin tänään kaupassa televisiota. Ei se kylläkään ollu päällä, mutta silti.
      En tahtoisi joutua kadotukseen tämän kauhistuttavan synnin vuoksi : (

      • Anonyymi

        Kylläpä sinä raukka olet nyt lipsahtanut syvälle lakihenkeen. Tuossa tilassa on hankala nähdä uskon iloa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylläpä sinä raukka olet nyt lipsahtanut syvälle lakihenkeen. Tuossa tilassa on hankala nähdä uskon iloa.

        Meillä uskovaisilla nämä erinäiset kiellot ja säännöt (joita ei siis kuulemma ole edes olemassa) tekee tämän matkanteon hitaaksi. Lankeemisia sattuu ihan jatkuvasti. Äskenkin liukastuin eli lankesin liukkaalla jalkakäytävällä, ja niinhän siinä pääsi ruma voimasana "voihan rutto" ihan vaivihkaa suustani. Niin että saankohan minä tämänkin synnin anteeksi?

        Täällä ei voi antaa syntejä anteeksi, koska voisit käydä lukemassa synnit anteeksi aina uudestaan ja uudestaan, sinustahan tulisi oikea kiroilija.
        Soita jollekin, miksi SRK:lla ei ole sellaista puhelinnumeroa, josta voi pyytää synnit anteeksi.

        Oiskohan siellä SRK:n päämajassa nyt joku, jos vaikka pirrauttasin sinne? Synnintunto on pirun kova, ihan hemmetinmoinen suorastaan.
        Auttasko, jos kuuntelen vanhoja seuraäänitteitä? Niissähän puhujaiset saarnailee syntilöitä kaikille anteeksi. Eikös se julkisesta saarnasta saatu anteekipyyntö ole ihan validi?
        Vai onko noissa vanhoissa saarnoissa joku parasta ennen- päiväys, jonka jälkeen ne eivät enää tehoa.
        Jos joku vakaa uskovainen vois vastata helvetin nopeeesti, kiitos!

        Minulla sama ongelma, olen langennut syvään syntiin, enkä kehtaa sitä tunnustaa kenellekkään läheiselle, olisiko SRK:ssa puhelinnumero, johon voin soittaa.

    • Anonyymi

      Minä en taivaspaikkaani vaaranna katsomalla televisiota. Rakkaat uskonveljet ja synnyttäjät pysykäämme kovana.

      • Anonyymi

        Asiasta toiseen, eihän se ole pesukoneen vika, jos lasiluukusta näkyy, miten isännän flanellikalsarit ja emännän pitsipöksyt ja rintaliivit pestessä piehtaroivat riettaasti keskenään pesurummussa! Tästä lasiluukun läpi näkyvästä hirveästä sessiosta voidaan vain syyttää tervauksen laiminlyönnyttä isäntää. Tuossa aiemmin mainitussa pesukoneen uloskannossa saattoi olla mahdollisesti mukana ulosottomies apulaisineen?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Isä tuomittiin pahoinpitelystä.

      Tulikohan oikeudelle nyt ylilyönti? Eihän tuon isän antama kurinpito niin vakavaa ollut. Tuomio olisi ollut aivan ymmärr
      Maailman menoa
      177
      2188
    2. Norja ottaa öljyrahastoista 40 mrd. Suomen pitäisi ottaa työeläkevaroista

      Irtoraha kiertoon, jotta talous saadaan elpymäään. https://yle.fi/a/74-20116257 "Norjan hallitus kasvattaa öljyrahasto
      Maailman menoa
      365
      1763
    3. Arja Koriseva paljastaa erikoisesta asumisjärjestelystä Pekka-rakkaan kanssa: "Voin ottaa..."

      Arja Koriseva viettää tänä vuonna 35-vuotistaiteilijajuhlaa ja kisaa Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa. Lue Arja Koris
      Suomalaiset julkkikset
      8
      1202
    4. Mun treffi-ilmoitus

      Hei, Ajattelin laittaa tänne oman treffi-ilmoituksen, koska tinder ja muut deittiapit ja palstat eivät ole omalta osalt
      Sinkut
      26
      1083
    5. Miten paljon

      Haluat häntä????
      Ikävä
      70
      1016
    6. Hyvää yötä tänne

      Kun nukkumaan käytte. Ei vanha mies ole kellekään mitään. 😐🌌🌃✨❤️🐺😊
      Ikävä
      133
      885
    7. Mä en kestä näin unta

      Missä nukuit vieressäni. Käännyit otit lusikkaan ja kuiskasit korvaani. "Minä rakastan sinua kulta". 💔
      Ikävä
      70
      880
    8. Rita Niemi-Manninen kommentoi yllättäen Aki-miehensä suoritusta Selviytyjissä: "Olisi pitänyt..."

      Rita Niemi-Manninen ja Aki Manninen herättävät vahvoja mielipiteitä… Nyt Rita Niemi-Manninen kisaa rankassa tosi-tv-kis
      Suomalaiset julkkikset
      6
      810
    9. Nainen, tunnetko sen meidän yhteyden

      Tunnetko, kuinka rakkaus sinua koskettaa, kuinka eräs sinua suurella lämmöllä ajattelee? Mitä mietit niinä hetkinä? Onko
      Ikävä
      53
      745
    10. Olet suloisinta mitä tiedän

      Kun katsoit minua, en pystynyt katsomaan sinua takaisin koska pelkään että näet mitä sinua kohtaan tunnen. Ihastelen sin
      Ikävä
      21
      740
    Aihe