On parempi antaa tälle asialle oma ketju. Omia kokemuksia, please.
KYTTÄÄMINEN - ONKO YLEISTÄ RIIHIMÄELLÄ
71
2421
Vastaukset
- Anonyymi
Historiallista perspektiiviä. En tiedä riksusta, mutta Hämeenlinnassa keskustan puutalojen ikkunoissa vakiovaruste oli peili, josta näkyi kadulle/jalkakäytävälle ja peiliä saattoi katsella sisältä huomaamatta, nk.auton sivupeiliä nykyään.
Sitten ne verhonraosta kurkkivat mummot, kerrostaloissakin. Minäkin olen kurkkinut hyvällä tuloksella.
Nykyään on teknologiaakin käytössä, kuulemma. Oletteko itse käyttäneet tai joutuneet kohteeksi.- Anonyymi
Sinun kannattaa poistaa kaikki peilit asunnostasi, että sinua ei niistä kukaan tuijottaisi.
- Anonyymi
Ne katupeilit ovat kaksisuuntaisia, eli niistä näkee kadulla olevat ihmiset, ja ihmiset jotka ovat kadulla näkevät asuntoihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne katupeilit ovat kaksisuuntaisia, eli niistä näkee kadulla olevat ihmiset, ja ihmiset jotka ovat kadulla näkevät asuntoihin.
JOSKUS ENNEN kun ei ollut televisiota, netti someineen eikätkä aikauslehdet tulvillaan artikkeleita ihmisistä ja heidän elämästään eikä melkeim elämäkertakirjojen tulvaa, ei tiedetty, mitä muille kuuluu. Oli ihan tervettä tiedonhalua saada tietää muiden ihmisten elämästä. -On juoruaminen silloinkin ollut käytössä.
ENTÄS NYKYÄÄN. Nyt kun kytätään , niin mihin niitä tietoja tarvitaan, mihin käytetään.
- Anonyymi
Tällä palstalla on taaempana ketju, jossa joku ihmettelee, kuinka naapurit viitsivät ja jaksavat kytätä hänen elämäänsä.
- Anonyymi
Ihan aikuisten oikeasti minua kiinnostaisi tietää, minkälaista ja -asteista kyttäämistä Riihimäellä pidetään normaalina, tavallisena.
Kun olen TI, niin nuo ylemmät pomostalkkerit haluavat tietää kaiken.- Anonyymi
kyllä täällä saa olla rauhassa ilman että jotkut mummot hengittää niskaan
- Anonyymi
Vähemmän täällä kytätään mutta vainoaminen sensijaan on ihan hyvällä tasolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähemmän täällä kytätään mutta vainoaminen sensijaan on ihan hyvällä tasolla.
Surveillance, seuranta, kyttääminen
Hain vainon takia lisätietoa. Jouduin jollekin wikipedia sivulle. Kävin listaa läpi ylhäältä alaspäin: juu, tota tehdään, tota on tehty, tehdään, jne, sitten tuli outo termi listan loppupuolella. Tarkistaessani sitä huomasinkin olevani vakoilusivulla, siis sellaisella, missä on agenttien arsenaalia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähemmän täällä kytätään mutta vainoaminen sensijaan on ihan hyvällä tasolla.
Samaa paska porukkaa näköjään kaikkialla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa paska porukkaa näköjään kaikkialla.
Poliiseista on pulaa, ruvetkaa kytiksi.
- Anonyymi
Arvaahan sen, että vainooni liittyen olen tähänkin aiheeseen tutustunut.
tännekin avaamani ja suurelta osin kirjoittamani ketju
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16680990/surveillance---kyttääminen-seuranta--tietojen-kerääminen
Ei näitä seuranta keinoja ole GS-kohteita varten kehitetty. Että uhkana ovat muillekin.- Anonyymi
linkki toimii ään pisteista huolimatta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
linkki toimii ään pisteista huolimatta.
Niin siis tuolla linkistä löytyvässä ketjussa on linkki wikipediaan. Kun hain tietoa googlaamalla hakusanoihin kuului gang stalking. Esiin tuli surveillance wiki. Kävin siitä läpi pitkää listaa tekniikoista. Juu, tuota on tehty ja tuota on tehty, jne. Sitten tuli outo sana. Huomasin,että olin lukenut vakoilutekniikkalistaa.
Kaipa siihen listaan kotikäynnitkin kuuluivat. Semmoinen on taas tehty niin, että varmasti huomaan. Kirjahyllyillä on käyty. Ja alaosan laatikoilla. Oliko siellä vinkkiuhkaus. Minulla on kannet, joiden sisällä on maksupalvekuoria ja tilisiirtolomakkeita. Sinne on pantu Traficomista aikoinaan tullut ilmoitus ajokortin uusimisesta/voimmassaoloajasta .ETTÄ KORTTIA POISKO MINULTA EDELLEEN YRITETÄÄN? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin siis tuolla linkistä löytyvässä ketjussa on linkki wikipediaan. Kun hain tietoa googlaamalla hakusanoihin kuului gang stalking. Esiin tuli surveillance wiki. Kävin siitä läpi pitkää listaa tekniikoista. Juu, tuota on tehty ja tuota on tehty, jne. Sitten tuli outo sana. Huomasin,että olin lukenut vakoilutekniikkalistaa.
Kaipa siihen listaan kotikäynnitkin kuuluivat. Semmoinen on taas tehty niin, että varmasti huomaan. Kirjahyllyillä on käyty. Ja alaosan laatikoilla. Oliko siellä vinkkiuhkaus. Minulla on kannet, joiden sisällä on maksupalvekuoria ja tilisiirtolomakkeita. Sinne on pantu Traficomista aikoinaan tullut ilmoitus ajokortin uusimisesta/voimmassaoloajasta .ETTÄ KORTTIA POISKO MINULTA EDELLEEN YRITETÄÄN?OVATKO LUVATTOMAT KOTIKÄYNNIT normaalia tavisten toimintaa? Minkälaisia kokemuksia on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin siis tuolla linkistä löytyvässä ketjussa on linkki wikipediaan. Kun hain tietoa googlaamalla hakusanoihin kuului gang stalking. Esiin tuli surveillance wiki. Kävin siitä läpi pitkää listaa tekniikoista. Juu, tuota on tehty ja tuota on tehty, jne. Sitten tuli outo sana. Huomasin,että olin lukenut vakoilutekniikkalistaa.
Kaipa siihen listaan kotikäynnitkin kuuluivat. Semmoinen on taas tehty niin, että varmasti huomaan. Kirjahyllyillä on käyty. Ja alaosan laatikoilla. Oliko siellä vinkkiuhkaus. Minulla on kannet, joiden sisällä on maksupalvekuoria ja tilisiirtolomakkeita. Sinne on pantu Traficomista aikoinaan tullut ilmoitus ajokortin uusimisesta/voimmassaoloajasta .ETTÄ KORTTIA POISKO MINULTA EDELLEEN YRITETÄÄN?Osta nauhoittava turvakamera ja asenne kotiisi nauhoittamaan kun olet poissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin siis tuolla linkistä löytyvässä ketjussa on linkki wikipediaan. Kun hain tietoa googlaamalla hakusanoihin kuului gang stalking. Esiin tuli surveillance wiki. Kävin siitä läpi pitkää listaa tekniikoista. Juu, tuota on tehty ja tuota on tehty, jne. Sitten tuli outo sana. Huomasin,että olin lukenut vakoilutekniikkalistaa.
Kaipa siihen listaan kotikäynnitkin kuuluivat. Semmoinen on taas tehty niin, että varmasti huomaan. Kirjahyllyillä on käyty. Ja alaosan laatikoilla. Oliko siellä vinkkiuhkaus. Minulla on kannet, joiden sisällä on maksupalvekuoria ja tilisiirtolomakkeita. Sinne on pantu Traficomista aikoinaan tullut ilmoitus ajokortin uusimisesta/voimmassaoloajasta .ETTÄ KORTTIA POISKO MINULTA EDELLEEN YRITETÄÄN?Minulla oli käyty ja laitettu lattialle keltainen heijastin (en omista heijastimia), makuuhuoneen ovenkahva oli irroitettu ja laitettu lattialle, kirjahyllystä oli otettu kaulakoru ja -ketju, makuuhuoneesta oli viety sininen pieni dildo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla oli käyty ja laitettu lattialle keltainen heijastin (en omista heijastimia), makuuhuoneen ovenkahva oli irroitettu ja laitettu lattialle, kirjahyllystä oli otettu kaulakoru ja -ketju, makuuhuoneesta oli viety sininen pieni dildo.
Ai niin, 90-luvun alussa Portugalin Algarvessa hotellihuoneesta vietiin vaatekaapista lasten/nuorten kokoa oleva farkkutakki, johon olin itse ommellut hevosen kuvan. (Kyllä, sieltä samasta Algarvesta kuin se kadonnut tyttö. Uima-alllaskin muistaakseni oli ja se mies uima-altaan puhdistajana),
- Anonyymi
GS-vainoon kuuluu, että uhrin asunnon ympärille kertyy stalkkereita asumaan. Monet uhrit muuttavatkin usein, vaihtavat paikkakuntaa ja maatakin. Ei se pelasta.
Minä juutuin yli 30 v. sitten tähän pikku kämppään, jonka piti olla tilapäinen ensiasunto. On ehtinyt stalkkereita kertyä ympärille. Ja tästä taloyhtiöstä tulla "sen jonkun pimeän liikkeen" pesäpaikka. Yläpuolellani on asunut paikallinen vainopomo sen 30 vuotta.
Viime kesän helteillä oli ulkona pihalla tavallista enemmän, samoin monet muut asukkaat. Ohi kulkiessani välillä puhuin muutaman lauseen. Ainakin muutamat ihmiset joutuivat käymään tämän pomon luona antamassa tarkan selostuksen kaikesta, mitä olin puhunut ja tehnyt.- Anonyymi
Nimenomaan naapurit sivuilla, alhaalla, ylhäällä ovat kyttääjiä. Asuvat hetken ja muuttavat pois. Tilalle tulee uudet kyttääjät, asuvat hetken ja muuttavat pois ja taas sama uudestaan..
- Anonyymi
Kaikkialla missä korkeita kerrostaloja , vuokra asuntoja. On yleistä yksin elävät eläkeläis mummot ja ukot kytää ,Oletaa luulee,kuvitelee ja puhu pahaa juoruina muista asukaista. Ainakin Helsinki 94. miksei siis sielläkin?
- Anonyymi
Kerrostaloissa naapurit sivuilla, alhaalla ja ylhäällä ovat kyttääjiä, jotka ovat nimenomaan muuttaneet sinne vain ja ainoastaan kyttäämään juuri sinua.
- Anonyymi
MUTTA MIKÄS KYTTÄYS TÄNÄ TALVENA ONKAAN KÄYNNISSÄ- Jos otetaan todisteeksi valokuvia, mielelläni haluaisin niistä kopiot.
- Anonyymi
SIIS MUISTOKSI
- Anonyymi
Nyt ollaan raivona. Olen vissiin paljastanut liikaa. Pitää lopettaa nämä lievät paljastukset.
(Minulla on mh:n ikkuna peitetty pelleillä. Illalla tarkistin, että kunnossa on. Myöhemmin havanduin, kun yksi pelti heilahti sivuun. Kiinnitysteipit olivat ihan siististi irronneet ikkunalasista. Siinä olivat tipahtaneet kaksinkerroin.-Teippasin. Tarkistin kaikki. Sitten heräsin, kun alapäähän tuli pommi. Järkkyä jälkeä. Toisesta ikkunan laidasta oli pelti liikkunut niin, että oli iso rako. Suora suora sihti sänkyyn. Aina, kun aukosta, raosta katson ulos, näen sen saman katolla olevan putken. Nyt näkyi myös pesuhuoneen ikkuna)
Että voitte kirjoitella, minä en uskalla.)- Anonyymi
Yllä oleva kuuluisi tuonne yöhäirintä makkarissa-ketjuun. Olen kirjoittanut sen klo 02.01, ettei väärään ketjuun kirjoittelu ole ihme.
- Anonyymi
Mikäs sen kivempaa kun kytätä.
Mikroaaltouuni on toisessa ikkunassa luukku auki ulospäin ja tehot täysillä- Anonyymi
Et katsonut kunnolla minulla on myös moccamasteri
- Anonyymi
Juu o.
- Anonyymi
Useana aamuna orava on kyyläillyt sillain ilkeesti mua puun oksalta kun avaan verhot !
- Anonyymi
Näin 90-luvulla etiäisen ikkunastani: puussa istui pieni mies ja tuijotti minua.
- Anonyymi
jollain on semmonen suu mitä ei kukaan ymmärrä
- Anonyymi
no ei voi ainakaan minulla olla, kun on puhuminen ollut kiellettyä jo vuosia.
- Anonyymi
Voisi syyttää, että vainostani on kirjoitettu "joka paikkaan" tällä palstalla, Minä olen kohde eli yksi ihminen. Eri tason käskyläisiä, perpejä, stalkkereita on laumoittain. Eli tästä laumastahan täällä on kirjoitettu. Selostettu, mitä kaikkea ovat tehneet.
Ei mitään suhteellisuudentajua. Yx surkea mummo ja kauhea määrä "ihmisiä" kimpussa jatkuvasti. Kukaan ei tunne minua oikeasti, tietää vain mustamaalatun olion, symbolin jollekin, minkä kimppuun kuuluu käydä.- Anonyymi
Berbereitä ja sipilöitä riittää.
- Anonyymi
Kyllä kytätään niin, ettei voi olla huomaamatta.
Tämän talon pihakyttääjä-äijälle terkut, että rupean pitämään kameran käsillä pihalla, että saan kuvan mustan autosi rekkarista. Vanhahko naama on harmaa ja nenä pitkä. Voi jumaliste takin helmaa viisti ohi ajaessasi.
Jätän e-aseella ampumiset myöhemmäksi. Tai no lyhyesti. Tai, gaslighting on nyt niin käytössä, että jätän tällä kertaa.- Anonyymi
naamassa saattoi olla teatterimeikit, kovasti olla yhden näyttelijän näköinen
- Anonyymi
Taas joku seinään juossut haluaisi että sitä joku kattois
- Anonyymi
Kokemus on ahdistava työpaikalta tyypistä joka kyttää kokoajan työkavereita ja pomoja. Puuttuu alituisesti toisten tekemisiin, silti valittaa että häntä syrjitään ja hän tekee valituksen kiusaamisesta. Sanoisinko että psykopaatti.
- Anonyymi
On noilla ihan nimikin Työnjohtaja
- Anonyymi
On niillä nimikin esim. valtion virkamies, te-virkailija, Hesarin toimittaja.
- Anonyymi
Muutama tyyppi tuli viime viikolla kyttäämään Matkakeskuksessa. Järjestäytyivät oikein ringiksi ja tollottivat silmät lautasena ja suu auki. Jouduin lopulta vetämään valomiekan esiin saadakseni joukkion hajaantumaan.
- Anonyymi
Jep
- Anonyymi
Surveillance, seuranta
minulla stalkkerit tietää kaiken, mitä läppärillä kirjoitan
yx päivä yritin googailla, minkä nimisiä psykiatreja Hoolinnassa on nykyään. minulla oli pahat mielessä, ei ollut aikomusta hakeutua potilaaksi - Anonyymi
AVASIN KETJUN, KUN OLISIN HALUNNUT JONKILAISTA KUVAUSTA SIITÄ, MINKÄLAINEN JA -ASTEINEN KYTTÄÄMINEN ON RIIHIMÄELLÄ TAVALLISTA..
Etten turhaan kaikkea pidä vainooni kuuluvana. - Anonyymi
KOHTAAMISTEN TOTEUTTAMINEN
kyllä siinäkin käytetään kyttäämisellä hankittua tietoa
avasin/kirjoitin toiselle palstalle ketjun:
htpps://keskustelu.suomi24.fi/t/17386685/kohtaamisten-toteuttaminen---gang-stalking- Anonyymi
joo, arvasin, ettei suju ekalla kerralla
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17386685/kohtaamisten-toteuttaminen---gang-stalking
- Anonyymi
KYTTÄÄMINEN, SEURAAMINEN
Sitä on minulla ollut vuosien ajan. Hirvijärven uimarannalle en yksin ole päässyt.
Nyt on ollut jo pidempään sellaista,että jos menen autolla jonnekin, sinne ilmestyy heti perässä joku. En viitsi luetella aikaisempia enempää kuin tämän päiväisen. Sen joka tuli Paalijärvelle perässä. Menin Hirvijärvelle. lunta, lunta. Kävelin sulaa tietä myöten pikku jaloittelun. Sattui auto suhaamaan siinäkin ohitseni.
Mutta jatkossa saavat somejulkisuutta, olivat sitten kyttääjiä tai muuten sattuvat paikalle juuri silloin. ALAN KYTTÄÄMÄÄN. Kokeilen, onko kivaa,- Anonyymi
miksi kytätään, tullaan perässä paikalle, joskus on ehditty ensin, mutta poistutaan samalla kuin minäkin
- jos heitän veivini, pitää huolehtia, etten pääse oikeuspatologiseen tutkimukseen
- pitää ennen poliisia ehtiä kämpälleni poistamaan kaikki raportit ja muistiinpanot
- Anonyymi
Vaikuttaa sille, että kaksi naapurin laihaa ovat alkaneet kytätä avoimesti. Ovatkin viime syksyn muutosta alkaen olleet ihan huomaamattomia.
Joutuivat nyt minun seurantaan.- Anonyymi
muuttuivat ihan kilteiksi, kun kirjoitin tänne
- Anonyymi
parempi katsoa kuin katua!
- Anonyymi
nostetaan esille, kun aihe taas on ilmaantunut
- Anonyymi
Tarkoitetaanko aloituksessa naapurikyyläystä vai "kaupassakäyntikyyläystä". Itsellä kokemusta jälkimmäisestä. En ole ainoa joka tämän on huomannut. Muutettiin tänne muualta, paikasta missä ei ihmiset tuijottaneet toisiaan. Täällä jotkut ihmiset tuijottaa esim. prismassa, kuin eivät ennen olisi ihmisiä nähneet, vähän sillai junttimaiseen tapaan. Ja sitten jotkut kääntyy kadulla katsomaan ja tuijottamaan, kun kuulevat, että joku tulee takaa. Nämä ovat yleensä vanhempia henkilöitä. Ihan perusvaatteet ja kaikki muu itsellä, että ei siitä voi ainakaan johtua. Vai näkyykö olemuksesta tai jostain pienistä nyansseista, että on täällä "muukalainen".
- Anonyymi
Riksulaiset tietää toisensa. Kyllä ne huomaa, että on joku uusi. Ilahtuneita , että on tullut uusi asukas kaupunkiin.
- Anonyymi
Eräät ihmiset kuvittelevat, että heitä seurataan ja tarkkaillaan koko ajan. Johtunee ihmisestä itsestään ja hänen heikosta itsetunnostaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eräät ihmiset kuvittelevat, että heitä seurataan ja tarkkaillaan koko ajan. Johtunee ihmisestä itsestään ja hänen heikosta itsetunnostaan.
Mistä ovat tietona esittämäsi asiat peräisin? Tutkimuksista? Vai omaa yleistystäsi muutamasta tyypistä, joista jotakin tiedät?
- Anonyymi
Itse olen paluumuuttaja ja havainnut samaa. Voi tietysti olla yksinkertaisesti, että osa väestä tunnistaa alitajuisesti jotain (nykyisestä keski-ikäisestä) minusta ja aivosyöte sanoo että "tuon olen nähnyt joskus aikoinaan yläasteella/kaupungilla".
- Anonyymi
Näen sinut koko ajan.
- Anonyymi
Onpas kauheaa, jos joutuu näkemään jonkin henkilön koko ajan. Auttaako, jos pnat silmät kiinni?
- Anonyymi
kun ison pomon perhee muuttaa tänne, on taas kyttäämiselle kohde
- Anonyymi
Kyllä on. Valokuvataan paikkoja mitä ei saa lain mukaan kuvata. Hommaa harrastaa Riihimäkeläinen kuvauksen harrastaja.
- Anonyymi
Mistä tiedät? Oletko nähnyt hänen kuviaan?
- Anonyymi
OTAN YHDEN VAINOONI LIITTYVÄN ESIMERKIN
Minulla nk.monella muullakin joukkovainon/e-häirinnän kohteella on kotonani pikkiriikkiset kamerat, jotka kuvaavat minua/kotiani. En ala todistelemaan. On ollut vuosia. -Otin asian nyt esille, kun tässä helteen uuvuttamana pääsi päre palamaan. Huutelin yleisesti kaikille, mutta mainitsin naapurini.
Minä tykkään koirista ja koirat minusta. Naapurissa asuin jonkin alivuokralaisena pari, jolla oli paksuturkkinen pienehkö koira. Heti, kun näki minut, alkoi kiskoa hihnaa ja pyrkiä luokseni. Omistajat eivät tykänneet tästä. Toimivat niin, että nähtyään minun panevan ulkovaatteita päälle, panivat koiran hihnaan ja odottivat,että menen ulko-ovesta ja lähden autokatokseen tai kävellen kadulle. Vähän välimatkaa ja sitten koiran kanssa. - Väkisinkin huomasin tämän. Rupesi TYMPIMÄÄN, mutta sain oltua hiljaa. - Muuttivat pois.- Varsinaisilla asukkaillakin on koira, joka tykkää minusta. Yrittivät myös välttää koiran ja minun tapaamista, vaikka se tapahtui ohimennen. Sama kyttäystaktiikka heillä. - Nyt kun kerääntynytkin kaikenlaista , rupesin aukomaan päätäni mainiten heidän ovinumeronsa. JA KAIKKIHAN KUULEE, MITÄ PUHUN. -Saateri, tympi ajatella sitä TOSI-TVE:n katselua ja minun kyttäämistäni.
SIIS ONKO MINULLA OIKEUS TYKÄTÄ HUONOA YKSITYISYYTENI LOUKKAAMISESTA.- Anonyymi
Olisi "kiva" saada tilastotietoa, kuinka moni näkee minut kotini TOSITEEVEESTÄ, moniko jaksaa enää kyttäillä vanhaa mummoa. Ja kuinka laajat piirit kuulevat puheeni, pelkät sralkkeritko?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi "kiva" saada tilastotietoa, kuinka moni näkee minut kotini TOSITEEVEESTÄ, moniko jaksaa enää kyttäillä vanhaa mummoa. Ja kuinka laajat piirit kuulevat puheeni, pelkät sralkkeritko?
24h/7 TOSI_TV on jo vuosia vanha juttu. Jouduin kuuntelemaan itseeni liittyviä asioita, joita ei voinut tietää, ellei ollut nähnyt minua kotonani.-Onko kiikaroitu ikkunasta päivällä. kurkittu illalla? Ei riittänyt selitykseksi.
RMK-Hesa -junamatkoilla minua stalkattiin, ja mm. kertomalla kaikkien kuullen näitä nähtyjä juttuja. Huomautuksia kuulin vähän väliä.
11.5.2017 olin kotona. Vaihdoin vaatteita. Olin pikkuhousillani olohuoneessa, kun kovaääninen pommi (putki-reiskapommi)pamahti kk:n seinän takana ovisyvennyksessä. Pelästyin, vapisin sun muuta. Vaatteet päälle ja ulos. Siellä seisoi ihmisiä kännykkää katsellen. Ihmettelin.
Myöhemmin A3 isäntä nauroi minulle räkäsesti: kyllä sä pelästyit, kyllä meitä nauratti.
Olivat seuranneet minua kännykän näytöltä. - Varmistui, että kännykän näytöltä voi nähdä KOTITV:ni.
KYLLÄ RIIHIMÄELLÄ ON PORUKKAA, JOKA TYKKÄÄ KYTÄTÄ. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
24h/7 TOSI_TV on jo vuosia vanha juttu. Jouduin kuuntelemaan itseeni liittyviä asioita, joita ei voinut tietää, ellei ollut nähnyt minua kotonani.-Onko kiikaroitu ikkunasta päivällä. kurkittu illalla? Ei riittänyt selitykseksi.
RMK-Hesa -junamatkoilla minua stalkattiin, ja mm. kertomalla kaikkien kuullen näitä nähtyjä juttuja. Huomautuksia kuulin vähän väliä.
11.5.2017 olin kotona. Vaihdoin vaatteita. Olin pikkuhousillani olohuoneessa, kun kovaääninen pommi (putki-reiskapommi)pamahti kk:n seinän takana ovisyvennyksessä. Pelästyin, vapisin sun muuta. Vaatteet päälle ja ulos. Siellä seisoi ihmisiä kännykkää katsellen. Ihmettelin.
Myöhemmin A3 isäntä nauroi minulle räkäsesti: kyllä sä pelästyit, kyllä meitä nauratti.
Olivat seuranneet minua kännykän näytöltä. - Varmistui, että kännykän näytöltä voi nähdä KOTITV:ni.
KYLLÄ RIIHIMÄELLÄ ON PORUKKAA, JOKA TYKKÄÄ KYTÄTÄ.GANG STAKINGINGIN PYRKIMYKSIIN KUULUU SAADA KOHTEELLE TUNNE, ETTÄ KOKO AJAN SEURATAAN.
TOSITV on niin pitkään jatkunut, etten sitä normaalisti ajattele ollenkaan. Mutta nyt kun sen olemassa olosta on tullut jatkuvasti muistutuksia, ei voi niin vaan unihtaa.
Se että PUHEENI KUULLAAN, on hankalampi juttu. En yhtään tiedä teknologiaa. Minut saadaan kiroilemaan tai puhumaan mitä vaan. Kun välillä piruuttani julkaisen asioita, se tietenkin kostetaan.
- Anonyymi
IHAN LYHYESTI VAAN:
Kun tässä äskettäin uusimpiin asukkaisiin kuulunut mummu istui ulkona penkillä viereeni ja aloitti systemaattisen kontaktinoton: mummut ensin kertoo sairautensa ja vammansa. Sitten kävi läpi asioita itsessään/elämässään tosia tai keksittyjä, jotka olivat samanlaisia kuin minulla. Naureskelin jo nykyopelle, että ollaan varmaan identtisiä kaksosia. Poliisikin ajoi maijallaan ohi, naurua peitellen. - Tiesin, että olin stalkkeriporukkaan kuuluvan kanssa juttelemassa. - Tuli jälkireaktio, kun tajusin, kuinka KAIKKI ASIANI VUOSIEN AIKANA OLI KYTÄTTY JA MUISTIIN MERKITTY. Tämä mummu sanoi muuttaneensa tänne lastensa lähelle.
ETTÄ SIKÄLI GANG STALKING VAINON TOTEUTUS ISTUU KUIN NENÄ PÄÄHÄN RIKSULAISILLE.- Anonyymi
Tämä mummu muutti pohjoissuomesta tänne.
- Anonyymi
Kun on sattunut silmiin juttuja naapuririidoista, kyllä niihin usein kyttääminen kuuluu. Ja teknologiaa saa taviskin käyttöönsä. Ja kun olen selaillut suomi24paikkakuntaketjuja, otsikoissa on usein esiintynyt sana kyttääminen. Että jos esiintyy yleisesti, onko sitten normaalia.
Hammaskaries on yleistä, että sikäli normaalia, mutta siitä kannattaa eroon päästä. - Anonyymi
KYLLÄ ON KYTÄTTY, voisi vaikka oksettaa, mutta ruoka on niin kallist. Ei varaa hävikkiin.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32718Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581341Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271028
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071000Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18996Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42899
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297885- 72875