Ei tavoitteita

Anonyymi

Ei tavoitteita saavuttaa mitään. Menee lauman mukana. Ihmiset ovat tärkeitä. Ei koskaan suutu mutta valittaa aina jostakin. Muita seuraamalla ja muita matkimalla oppii. Kuvittelee itse olevansa suuri hyväntekijä vaikka ei tee mitään. Huomaa vain merkityksettömiä asioita ja nostaa ne tarpeettoman suureen huomioon. Tekee vain sen mitä sanoo hänelle itselleen kuuluvaksi tehdä, tarkkaan rajatut tehtävät jotka hän itse on valinnut itselleen tehtäväksi. Ei näe että on metsä, koska on niin paljon puita edessä. Ei tee päätöksiä koska ei ole tavoitetta, kaikki asiat menevät omalla painollaan ja yleensä ne jäävät paikoilleen eivätkä etene koska kukaan ei saa niitä viedä eteenpäin. Elämä hänelle on sitä mitä on annettu, eikä siihen voi itse mitenkään vaikuttaa. Kaikki tapahtuva on hänen mielestä kohtaloa ja etukäteen kirjoitettua. Pelokas ja arka mutta sisäisesti uhitteleva. Kun hän on tehnyt oman näkemyksensä osan tehtävistä hän lähtee muiden luo, ei jää koskaan suunnittelemaan mitään tulevaa. Hän tekee ne rutiinityöt ja sillä siisti joka päivä, sen jälkeen hän on vapaalla.
Hän on perheenäiti.

0

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

        Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
        Maailman menoa
        136
        2754
      2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

        Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
        Maailman menoa
        268
        2340
      3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

        JOS siis sinä saisit päättää?
        Maailman menoa
        22
        1423
      4. Voi mies olit taas niin komea

        Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
        Ikävä
        115
        1102
      5. Kadutko koskaan

        Sitä mun iskiyritystä?
        Ikävä
        97
        1064
      6. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

        Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
        Kaste
        204
        1023
      7. Ryöstö Punkaharjulla

        Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
        Savonlinna
        13
        952
      8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

        Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
        Lieksa
        57
        851
      9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

        Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
        Luterilaisuus
        282
        810
      10. Mistä juttelit viimeisen kerran

        Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
        Ikävä
        50
        781
      Aihe