Miten usein pitäisi puhdistaa suodatin ja vaihtaa vesi akvaarioon. Tilavuus on n.50l ja suodatin n.200/h.
Jo viikon päästä tahtoo vesi samentua vaikka ruokkisi mahdollisimman sopivasti.
Kaloja on n.7kpl kaksi kynsisammakkoa.
Onko totta että isompi akvaario olisi helpompi pitää puhtaana ja ettei likaannu niin nopeasti?
Kiitos vinkeistä!
Akvaarion puhdistus
33
13191
Vastaukset
- Jarno692
Auttaako jos hommaa isomman suodattimen?
Huomasin että akvaarioharrastus on mielenkiintoista mutta opittavaakin on paljon.
Mikähän on maksimimäärä kaloja tuon kokoiseen akvaarioon? Ei lieni viisasta enää hirveitä lisäillä.
Nykyisin kaksi albiinomonnia, kaksi kiinanmonnia, 6 intiaanipyrstöä, pläty ja kaksi kynsisammakkoa.
Sanokaahan "maestrot" onko kanta ihan persiillään.- mimmi
itsekin vähän vielä aloittelija... No ensinnäkin toi platy pois (tarttee kovaa vettä). Ja olen muistaakseni myöss jostain lukenut ettei kaloja ja sammakoita samaan purkkiin. Ja onkohan noi sun kalat kuitenkin intiaanisulkia? Platy ja sammakot pois niin uskoisin et olet jo pitkällä. Mittaa myös vesiarvosi, ne kertovat paljon.
Ja toi suodatin kyllä riittää.. - Ainomieli1981
Jonkin verran olisi korjaamisen varaa akvaariossasi, sillä se on todella ylikansoitettu...
-Kiinanmonnit, tarkoitatko aasianmutakalaa? Ei missään nimessä noin pieneen akvaarioon! Sen paikka ei ole alle 200-litraisessa altaassa.
-Sitten albiinomonnit, tarkoitatko albiinomonnisia? Ne ovat parvikaloja mutta 50-litraiseen ei kunnon parvea mahdu joten suosittelen, että lahjoitat ne parven jatkoksi isompaan altaaseen.
-Platykin tarvitsisi lajitovereita mutta tila ei riitä. Platyt myös tarvitsevat kovaa vettä kun taas muut kalasi pehmeähköä, joten samaan altaaseen ei saa kaikille sopivia vesiarvoja. Millaiset vesiarvot altaassasi on? Ilmeisesti kuitenkin pehmeää ja pH-arvoltaan neutraalia koska sellaista hanavesi suurimmassa osassa Suomea on.
-Sammakkoja ei saisi pitää ollenkaan kalojen kanssa samassa altaassa sillä niiden uloste on myrkkyä kaloille ja ne saattavat joutua kalojen kiusaamaksi tai päinvastoin.
-Intiaanipyrstöllä tarkoitat ilmeisesti intiaaninsulkaa? Niillekin allas on aika pieni mutta juuri ja juuri ne voisivat mennä jos noista on valittava...
Itseasiassa 50-litraa on niin pieni etten suosittelisi sellaisen pitämistä kenellekään, paitsi poikas- tai karanteenialtaana. Noin pienessä vesiarvot on vaikeampi pitää vakaana ja tietenkin se rajoittaa myös kalavalintoja. Jos kuitenkin haluat välttämättä pitää altaan, niin jätä sinne pelkät intiaaninsulat. Toisaalta esim. parvi neontetroja voisi olla hyvä valinta. Mutta siis vain yhtä PIENIKOKOISTA tetraa parvi ja vaikka leväkatkarapua lisäksi. Tai sitten vaikka yksi taistelukala.
Vettä vaihdetaan n. puolet joka viikko. Koskaan ei saa tehdä suursiivousta sillä se tuhoaa bakteerikannan! Onko pohjalla hieno hiekka vai sora? Jos on hiekkaa niin ei tarvitse lapota, mutta karkeasta sorapohjasta täytyy poistaa mömmöt lappoamalla tarvittaessa (n. parin viikon välein). Suodatin pestään tarvittaessa, sen kyllä näkee koska virtaus heikkenee. En suosittele kovin tehokasta suodatinta noin pieneen altaaseen tai muuten kalat ovat kuin tehosekoittimessa...
Laitapa nyt ensin tuo kalastosi kuntoon niin luultavasti sameusongelmatkin häviävät. Tässä pari linkkiä joihin voisit perehtyä:
http://kotisivu.mtv3.fi/water_world/
http://www.aqua-web.org/
http://aquahoito.info/suomi/index.html - monni2
Noita albinomonneja pitäis olla väh. 6 kappaletta. Ja platy tarttee kovaa vettä!
- Töyköy
Mulla ittelläni on 85 litrainen akvaario jossa suodatin on 450l/h teho...putsaan nykyään kerran vain kerran kuussa arvaarion imurilla, huomasin että kun eläinkauppiaan ohjeilla vaihdoin kerran viikossa 10 litraa niin kaloja kupsahteli tasaiseen tahtiin, omistin kanssa kynsisammakoita mutta mumatikin kuoli alle 4 kuukauden siitä kun ostin vaikka kaikki tein kuten on neuvottu(oon nyt omistanut tuon akvaarion tarkalleen vuoden), nyt joulun jälkeen rupesin siis tosiaan harventaan puhdistus kertoja ja kuinka ollakkaan ph arvot pysyy paremmin kohdallaan ja muutenkin tuntuu akvaario voivan paremmin ku ei joka viikko koske, se on tosiasia että kyllä toi 50litrainen on ehkä pikkasen liian pieni mutta en siis suosittele sulle puhdistusta kuin max. 2 kertaa kuussa siitä huolimatta.
- JuuLia
Johtuikohan kalojesi tasainen tippuminen juuri sammakoiden läsnäolosta... Tosin ei tuo eläinkauppiaan ohjekaan oikeassa ole, suosittelisin vaihtamaan 1/3-1/2 kerran viikossa. Suuret harvat vedenvaihdot ne muuttavat kerralla liikaa vesiarvoja. Paljonko altaaseen kertyy nitraattia noilla vaihdoilla? Vai johtuivatkohan kalakuolemat tuoreesta kypsyttämättömästä akvaariosta, tiedä siitä mutta kerran viikkoon suoritettuihin vedenvaihtoihin eivät kalat kuole ellei vesijohtovedessä ole jotain vikaa...
- anna
mulla on kans 85L akvarium ja toi kerran kuussa putsaaminen kuullostaa kyllä todella hassulta..omasta vaihdan n.30L kolme kertaa kk, siitä haihtuu siinä ajassa jo vettäkin jotain 5cm ja kk jälkeen kalat varmaan lilluis vihreessä puolitäydessä lasi-vankilassa..yhden kerran annoin olla hiukan kauemmin ja vesihome iski heti ja sen seurauksena sitten kuoli yksi heikompi platy-parka.
mulla oli alussa sellasta isoa (joki-soraako tai jotain sileää) soraa pohjalla, mutta lappoaminenkaan ei oikeen auttanut ja vaihdoin bilteman puhallushiekkaan. en kyllä tajua kun sanotaan että hiekkaa ei tarvitse lapota, itse ainakin aina vedenvaihdon yhteydessä siivoan hiekan päältä kaikenmaailman kalankakat ja myyt mömmöt pois..näyttäis muuten aika karmivalta!! suodatinkin on mielestäni tarpeeksi tehokas..vai onko? eläinkaupasta tätä akvaariota varten ainakin ostettu ja kyllä virtausta on.
mulle tuli kans mieleen se bakteerikanta-ongelma, itellä oli sen kanssa alkuun ongelmia ja sen takia se yksi kuollut platy kai olikin vähän heikompi loppupeleissä. itse vaihdoin vettä tosi usein sillon kun nitriitti oli ylhäällä eikä auttanut (ykskään fisu ei kyllä silloin onneksi kuollut)ennen kuin lisäsin veteen sen "pullollisen bakteereita" jota eläinkaupassa myydään ja johan ongelma poistui. mut tosiaan, kyllä silti vaihdan vettä aika usein vaikkei sitä nitriitti-onkkelmaa enää ole. - Plättänä
anna kirjoitti:
mulla on kans 85L akvarium ja toi kerran kuussa putsaaminen kuullostaa kyllä todella hassulta..omasta vaihdan n.30L kolme kertaa kk, siitä haihtuu siinä ajassa jo vettäkin jotain 5cm ja kk jälkeen kalat varmaan lilluis vihreessä puolitäydessä lasi-vankilassa..yhden kerran annoin olla hiukan kauemmin ja vesihome iski heti ja sen seurauksena sitten kuoli yksi heikompi platy-parka.
mulla oli alussa sellasta isoa (joki-soraako tai jotain sileää) soraa pohjalla, mutta lappoaminenkaan ei oikeen auttanut ja vaihdoin bilteman puhallushiekkaan. en kyllä tajua kun sanotaan että hiekkaa ei tarvitse lapota, itse ainakin aina vedenvaihdon yhteydessä siivoan hiekan päältä kaikenmaailman kalankakat ja myyt mömmöt pois..näyttäis muuten aika karmivalta!! suodatinkin on mielestäni tarpeeksi tehokas..vai onko? eläinkaupasta tätä akvaariota varten ainakin ostettu ja kyllä virtausta on.
mulle tuli kans mieleen se bakteerikanta-ongelma, itellä oli sen kanssa alkuun ongelmia ja sen takia se yksi kuollut platy kai olikin vähän heikompi loppupeleissä. itse vaihdoin vettä tosi usein sillon kun nitriitti oli ylhäällä eikä auttanut (ykskään fisu ei kyllä silloin onneksi kuollut)ennen kuin lisäsin veteen sen "pullollisen bakteereita" jota eläinkaupassa myydään ja johan ongelma poistui. mut tosiaan, kyllä silti vaihdan vettä aika usein vaikkei sitä nitriitti-onkkelmaa enää ole.Niin siis hiekkaa ei tarvitse myllätä kuten soraa, siitä päältä vain vedellään roskat pois.
- monni2
Kyllä me vaihetaa joka viikko kerta meijän 126l akvaarioon. Eikä kalojakaan kupsahtele. Ja jos jollain on piikkisilmiä niin ne tykkää enemmän puhtaasta vedestä.
- fish KING
Vastaukset akvan hoitoon
kerran päivässä
- kalojen kunnon tarkistus, kalojen ruokinta, alle vuoden vanhat; kahdesti päivässä yöaktiiviset illalla
- syömättömien ruokien poisto, ruokinta annos määrän vähennys niin että kaikki ruoka tulisi syötyä n. parin minuutin aikana
- valaistuksen toiminta, ajastimella säädetään päivärytmiksi n. 6-12h tarpeesta riippuen
viikottain/viikon aikana
- veden vaihto; alle 200l akvaariot, 2xviikossa n. kolmannes, sitä suuremmat joko nitriitti pitoisuuden mukaan tai kerran viikossa n. puolet kerralla, nitriitti NO3 ei saisi nousta yli 40mg/l pitoisuuksiin joka on kaloille hengenvaarallista
- kasvien kunnon tarkistus/kuolleitten lehtien poisto
- pohjahiekan varovainen lappoaminen hiekan pinnalta jos lietettä on kertynyt suvanto paikkoihin
kuukausittain/tarvittaessa
- suodattimen pesu/puhdistus, kun suodatin ei enää jaksa kierrättää vettä on se syytä puhdistaa ja pestä moottorin osat sekä vanut/massa aineet
- kasviravinteiden annostelu ohjeiden mukaisesti
- koristeiden pesu
- valaisimen loisteputken uusiminen, kahden-kolmen vuoden välein
ei koskaan
- hiekan totaalinen pesu
.... lauantai sidukassa nopsasti tekastu, oleellisia lisäyksiä saa laittaa !!!
Kynsisammakot, liskot yms. muut vesi matelijat kuuluvat omiin laji altaisiinsa ei tropiikin kalojen kanssa seura akvaarioon!!
Syy tuli jo hyvin selville.
Kovan veden kalat, yleensä hammaskarppeja (malawit/tangajika) omaan laji akvansa.
Suureksi kasvavat kalat vaativat paljon tilaa
- leväbarbiparvi!! 200l
- kultakalaparvi 6kala 600l !! asialliset suodatus massatilavuudet
Nopeat kalat
- seeprakala, 100l min. 10kpl
Parvikalat
- min.parvi 10kalaa, mitä enemmän sen parempi, 40... olisi näille paras
Partamonnit muut hitaat suurehkoiksi kasvavat pohjakalat
- 130l
Isot plekolajit
- yleisöakvaarioihin tai tosi harrastajille yli tuhat litraisiin akvaarioihin
On totta että suuri akvaario on helpomi ylläpitää, mutta kalasto pitää olla stemmassa suodatin massan kanssa, mitä suurempi massapinta-ala sen parempi.
Mulla on tuossa tonnisessa kolme (3) Eheimin PRO II suurinta ulkosuodatinta
- hoitorutiinit
veden vaihto kerran kuussa puolet, viikottain haihtuneen lisäys
suodattimen puhdistus, tarvittaessa, n. puolen vuoden välein, harvemminkin- Fisufriikki
Tervehdys, meiltäkin löytyy kottoota vähän päälle 60 litrainen akvaario.
Fisuja löytyy:
1 taisto
5 kirsikkabarbia
6 neontetraa
2 helmimonnista
1 partamonni
ja 6 seeprakalaa.
Suodattimessa on nyt ollut jotain hämminkiä. Ei oikein puhalla kunnolla. Mitkä voivat olla todennäköisimmät syyt tähän? Akvaario hommattiin huhtikuun alussa. Suodatinta ei ole putsattu senkoommin. Kuinka ja miten tämä suodatin tulisi puhdistaa? - Tulipyrstö0
Fisufriikki kirjoitti:
Tervehdys, meiltäkin löytyy kottoota vähän päälle 60 litrainen akvaario.
Fisuja löytyy:
1 taisto
5 kirsikkabarbia
6 neontetraa
2 helmimonnista
1 partamonni
ja 6 seeprakalaa.
Suodattimessa on nyt ollut jotain hämminkiä. Ei oikein puhalla kunnolla. Mitkä voivat olla todennäköisimmät syyt tähän? Akvaario hommattiin huhtikuun alussa. Suodatinta ei ole putsattu senkoommin. Kuinka ja miten tämä suodatin tulisi puhdistaa?Eikös partamonni tarttis kaveria? Se kun on niin yksin;)
Ja lämpöä varmaan on 28 astetta tolle taistolle, neontetroille jatkuva 26 astetta on jo vähän liikaa.
Suodatin on paskaa täynnä se on yleisin syy. Jos se on sisäsuodatin, niin puretaan osiin ja pestään kunnolla kaikki osat (ei pesuainetta). Pesu pitää tolla kalakokoonpanolla kerran viikossa, samalla kun vaihdat vettä 50% viikossa. - kysymyyys
Tulipyrstö0 kirjoitti:
Eikös partamonni tarttis kaveria? Se kun on niin yksin;)
Ja lämpöä varmaan on 28 astetta tolle taistolle, neontetroille jatkuva 26 astetta on jo vähän liikaa.
Suodatin on paskaa täynnä se on yleisin syy. Jos se on sisäsuodatin, niin puretaan osiin ja pestään kunnolla kaikki osat (ei pesuainetta). Pesu pitää tolla kalakokoonpanolla kerran viikossa, samalla kun vaihdat vettä 50% viikossa.olisin kysynyt, kun akvaarioon vaihtaa vettä.onko kraanaveden seistävä jokin tuntimäärä, ennen sen lisäämistä akvaarioon? täytyykö aina lisätä jotain ainetta mikä poistaa kraanaveden "haitalliset" aineet?
- epeliini15
siis 50 l akvaario. riiippuu minkä pituisia kaloja ne on täysi kasvuisina. 50 cm kalaa mahtuu 50 l akvaarion. eli jos kala ois 7 cm, sinne mahtuis vielä 47 cm kalaa. toivottavasti olin avuksi.
saaan huhtikuussa akvaarion syntymäpäivä lahjaksi ja mietityttää, miten kummassa tuo puhdistetaan. ja minkä kokonen akvaario kantsis ottaaa alussa . toivottavasti saaan vastauksia kysymyksiini!
terkkuja sulle ! t: epeliini- epeliini15
Unohdin kysyä mitä kaloja nyt alussa ? toiveeni ois: kultakala ja kaiken laiset tetra sekä viiripyrstö kalat.
terveisin huono musitinen akvaario aloittelija: epeliini15 - epeliini15
epeliini15 kirjoitti:
Unohdin kysyä mitä kaloja nyt alussa ? toiveeni ois: kultakala ja kaiken laiset tetra sekä viiripyrstö kalat.
terveisin huono musitinen akvaario aloittelija: epeliini15siis hankin sittenkin 60 litrasen akvaarion. sanokaa jos kantsis ostaa isompi. onhan tässä syndeihin aikaa kerta ne huhtikuussa on xD
akvaario kala fani: epeliini15 - epeliini15
epeliini15 kirjoitti:
siis hankin sittenkin 60 litrasen akvaarion. sanokaa jos kantsis ostaa isompi. onhan tässä syndeihin aikaa kerta ne huhtikuussa on xD
akvaario kala fani: epeliini15elikkäs kuinka paljon sitä ruokaa annetaan? hih : ) unohdin taas kysyä
höpsähtänyt fani joka ei tiiä akvaarioista hölkäsen pöläystä! terveisin epeliini15 - epeliini15
epeliini15 kirjoitti:
elikkäs kuinka paljon sitä ruokaa annetaan? hih : ) unohdin taas kysyä
höpsähtänyt fani joka ei tiiä akvaarioista hölkäsen pöläystä! terveisin epeliini15siis 260 litran akva xD
terkkuja : epeliini15 - epeliini15
epeliini15 kirjoitti:
siis 260 litran akva xD
terkkuja : epeliini15Korjailen jälleen!tasan 200 litran akva. onko muutes mahollista ottaa ph arvolla: 7 ja lämpötilalla 24 astetta : 1 kulta kala, 6 miljoona kaloi, kaiken näkösii tetroi, monneja ja jtn muutaki :) vastailkaa pian! rekisteröidyn hahmoni keskustelu: akvaarioharrastuksen aloitus tai jtn sinne päin ! xD
lähettelen tarkan tiedon kohta kun kirjaudun! xD
terkkuja : epeliini15 - epeliini15
epeliini15 kirjoitti:
Korjailen jälleen!tasan 200 litran akva. onko muutes mahollista ottaa ph arvolla: 7 ja lämpötilalla 24 astetta : 1 kulta kala, 6 miljoona kaloi, kaiken näkösii tetroi, monneja ja jtn muutaki :) vastailkaa pian! rekisteröidyn hahmoni keskustelu: akvaarioharrastuksen aloitus tai jtn sinne päin ! xD
lähettelen tarkan tiedon kohta kun kirjaudun! xD
terkkuja : epeliini15näin se oli.
moro sano poro! : epeliini15 - Fjdfkjsg
epeliini15 kirjoitti:
Korjailen jälleen!tasan 200 litran akva. onko muutes mahollista ottaa ph arvolla: 7 ja lämpötilalla 24 astetta : 1 kulta kala, 6 miljoona kaloi, kaiken näkösii tetroi, monneja ja jtn muutaki :) vastailkaa pian! rekisteröidyn hahmoni keskustelu: akvaarioharrastuksen aloitus tai jtn sinne päin ! xD
lähettelen tarkan tiedon kohta kun kirjaudun! xD
terkkuja : epeliini15Ei kultakalaa alle 300l akvaarioon. Muuten hyvän kokoinen tuo 200l aloittelijalle.
- Kalaset
epeliini15 kirjoitti:
Unohdin kysyä mitä kaloja nyt alussa ? toiveeni ois: kultakala ja kaiken laiset tetra sekä viiripyrstö kalat.
terveisin huono musitinen akvaario aloittelija: epeliini15ei 60 litran akvaarioon kultakalaa/kultakaloja!! Ne tarvii vähintään 250 l akvaarion!!
- Platy05
Meillä on n. 20 platya ja akvaario likaantuu nopeasti! :(
- keltabarbi
Tuohon toteamukseen kysyisin, että ruokitteko kaloja "mahdottomasti" ?
Liika ruokinta monesti saa veden sameaksi. Vain yhden henkilön olisi hyvä ruokkia
kalat. Tai sitten sovitaan kuka ruokkii silloin, kun henkilö on estynyt. Jos jokainen
ohitse menevä ruokkii hiukan kaloja niin tietää sen mitä siitä tulee.
Akvaarion puhdistus sopivasti. Mikä on sopivasti sen kyllä
aikaa myöten oppii. Ennen kaikkea kärsivällisyyttä. Ja tuo on hyvä asia, kun kyselette akvaarion hoidosta. - Hele
Eikö se asia ole helpointa vain sanoa että jokaisen oma akvaarionhoito vaikuttaa siivousrytmiin. Itsellä kaksi alle 200L kokoista akvaariota, toisessa sammakot ja tuliliskot ja toisessa kaloja. Siivoan molemmat minimissään kahden viikon välein, ja ei ole liskot tai sammakot taikka kalat kuolleet, hyväkuntoisia ja energisiä ovat kaikki. Lähes aina kun joku menee akvaarion luokse, sinne menee muutama hiutale, jotka eivät samenna vettä ollenkaan. Sammakot kun syövät verimatoja ja ovat muutenkin sottaisia elukoita, akvaterran suodatin menee herkästi tukkoon. Sen puhdistan suunnilleen kolmen viikon välein, isomman kala-akvaarion suodattimen kuukauden välein. Ja hyvin ovat kalat pysyneet terveinä ja hyväkuntoisina tällä menolla.
Eli pointtihan tässä on se, että siivousrytmi riippuu kyllä täysin akvaariosta, ja sen omistajasta. Ja vielä siitä platyjen veden kovuudesta, tietääkseni se riippuu enemmälti siitä vedestä, missä kalat on kasvatettu.
Ja tässä oli oma kantaanottoni, jonkun mielestä olen väärässä ja jollekin tästä saattoi ehkä olla jotain hyötyä. Mutta sanon vielä kerran, että omat kalani, tuliliskoni ja sammakkoni ovat pysyneet terveinä tällä menolla - jollakin saattaa olla toisin. - akvaarion alottelija
Moi! mä haluisin akvaarion ja tarttisin vähän apuu sen kaa...
-mihin ne kalat laitetaan sillon ku akvaario puhdistetaan? Ja kuinka usein se pitäs puhdistaa?
-onko 40 litranen liian pieni?
-voiko alottelija ottaa sinne lehtikaloja? ja jos voi niin mitä muuta niitten kanssa?- Djsflfa
Komppaan jälkeesi kommentoinutta vastaajaa.
Älä missään nimessä ota alle 100-litraista, hirveä homma pitää puhtaana ja vesiarvot elinkelpoisina :--) - pppellepepenäyttäjä
minun akvaario menee tosi nopeesti likaseksi mutta meil.e on väli aikasesti toinen akvaario johon laitetaan kalat siks aikaa kun pestään se virallinen
- Kalateitoavain...
Kaloja ei koskaan laiteta pois akvaariosta, vettä vaihdetaan 1/3 vaan, ja suosittelen ottamaan ainakin 100 l akvaarion, mitä suurmepi sen parempi ja lehtikaloja ei missään nimessä voi ottaa tuon kokoiseen ei edes yhtä, ne viihtyvät parvessa ja tarvitsevat ainakin 400-500 l akvaarion. Sinuna kysyisin myyjiltä ja lukisit kirjoja/netistä yms yms. :)
- Aloittelija12
Terveppä terve, oon 12v. tyttö. Ja saan tässä lähiaikoina kaloja. Saan 120-litraisen ja vähän reilu 60-litraisen akvan, joista isomman otan käyttöön. en yhtään tiedä mitä sinne pistäisin, monni pitäis ainaki saada, ja jotain kauniita kaloja. monta kalaa suurinpiirtein mahtuu 120-litraiseen akvaan? Hapetinta ei vielä ole, mutta se ei varmaankaan(?) ole ihan pakollista, aijon sen hankkia kun saan rahaa, Antakaa hoitovinkkejä vaan ;) oon aloittelija :D
- akva hullu
Moro! Mäkin saan akvan mut en oikeen tiedä kuinka ison otan. Ja mitä kaloja mä sine laitan jne jne jne... ja mitä ihmettä se kypsyttäminen tarkoittaa:o
- Määä.
Aloittelija12 ja akva hullu ennen kuin laitatte akvaarioon edes vettä niin tutustukaa akvaarioharrastukseen rauhassa. Perusasiat ainakin pitää olla hallussa. Selvittäkää mitä kaloja voi laittaa samaan akvaarioon ja minkä kokoiseen akvaarioon. Akva hullu selvittää ensimmäiseksi mitä kypsyttäminen tarkoittaa. Google kertoo kaiken kypsyttämisestä ja akvaarioharrastuksesta löytyy paljon tietoa Googlella.
Minulla ei ole suodatinta, vaikka pohjamateriaali toimii suodattimena. Vaihdan hieman vettä viikoittain.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä913120Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991757Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461627- 901450
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4051447Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4041341Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21199Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381103Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun343952Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden270928