Pakkomielle ruokaan

Anonyymi

Kysyisin vinkkiä koirani pakkomielteiseen ruuan etsimiseen ja hotkimiseen. Eli kyseessä on 7-vuotias rescue koira corgi/mäyräkoiraa löytyy hänestä ainakin. Ruokin koirani 2 kertaa päivässä, aamulla ja illalla. Varmasti saa riittävästi ruokaa, ja on kooltaan normaali. Eläinlääkärissä käyty, ja terve kuin pukki, mutta käytös on aivan järjetöntä ruokaa kohden. Kun saa ruokaa, malttaa kyllä istua ja odottaa, hotkaisee kaiken hetkessä alas. MUTTA ongelma on, kun hän jää yksin tai menemme kylään johonkin. Yksin jäädessään keksii kaikki mahdolliset keinot miten päästä pöydille, kaapeille, tiskikoneeseen, roskikset auki jne. Syö kaiken ruuan mitä vain löytää, tai menee tiskikoneeseen ja pakonomaisesti nuolee koko koneen läpi ja ottaa kaikki astiat ulos ja "pesee ne" samalla kun levittää ne ympäri asuntoa. Lähinnä tämä on nyt mennyt siihen, että joka kerta kun lähden johonkin, joudun tarkistamaan ja tukkimaan kaikki kaapit, siirtää huonekalut, ettei koira vaan saa syötyä mitään. Syö meinaa talouspaperitkin. Ja nyt on alkanut tekemään tätä myös kun olen kotona, kunhan en ole vain samassa huoneessa koiran kanssa. Kun esimerkiksi saa iltaruuan, syö, sen jälkeen alkaa intensiivinen ruuan etsintä. Käy läpi koko asunnon nuollen lattiaa, hyppimällä pöydille jne. Ollaan kokeiltu myös eri ruokia, mutta ei ollut mitään vaikutusta koiran käytökseen. Syö siis ihan eläinkaupasta ostettuja ruokia. Jos menemme kylään johonkin, koira juoksee samantien keittiöön, istuu jääkaapin eteen ja rupee haukkumaan/murisemaan asunnon omistajalle, että pitää saada ruokaa. Ja tämä käytös jatkuu tasan niin kauan kun ollaan kyseisessä paikassa. Haen koiran aina pois keittiöstä, voin vaikka pitää sen olohuoneessa, mutta kun asunnon omistaja tulee olohuoneeseen, rupee uikutus, haukunta ja murina. Jos estetään kokonaan keittiöön pääsy, koira nuolee mattoa/sohvaa/tuolia tauotta. En oikein keksi keinoja, miten tätä ongelmaa lähestyisi. Ja kyllä, koira käy ulkona 3 kertaa päivässä, on leluja, aktivointi leluja jne. Se on aivan sama ollaanko ulkona 3 tuntia vai 30 minuuttia. Ei vaikuta käytökseen ollenkaan. Osaa kuitenkin kaikki mahdolliset käskyt, ja voin heittää nakin lattialle, ja se ei sitä ota, ellen anna lupaa. Joten olen vähän hämmentynyt tilanteesta.

1

270

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Noh, kun pitäisi selvittää, mistä johtuu. Eli ensinnäkin vähän tarkempia tietoja siitä, MITÄ siellä lekurissa on asian tiimoilta tutkittu, josko lääketieteellinen ongelma olisi kuitenkin vielä mahdollinen. Kun tuo on poissuljettu, niin vaihtoehdoksi jää opittu käytösongelma, mikä ei rescuilla tule edes yllätyksenä.

      Jos käytösongelma jää todennäköisimmäksi aiheuttajaksi, niin menet ongelmakoirakouluttajan pakeille miettimään ratkaisuja. Tuollainen ainainen stressitila pitäisi ainakin saada pois, joten koira pitää opettaa rauhoittumaan kotona. Aktivointilelut opettavat päinvastaista, joten ehdottomasti sellaiset pois koiralta, joka käy koko ajan kierroksilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1927
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1322
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      102
      1076
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      918
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      914
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      771
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      662
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      538
    9. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      71
      537
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      511
    Aihe