2000-luvun

superisät

Onkohan moni muukin ajautunut tällaiseen tilanteeseen, että kun mikään ei riitä. Minulla on kohta 1.5 vuotias poika ja hänen syntymän jälkeen on luonnollisesti ollut aika kortilla. Käyn töissä kuten kaikki muutkin isät ja siihen päälle pyöritän omaa firmaani joka vie ajastani noin pari tuntia päivässä. Ja tähän päälle hoidan oman osuuteni kotitöistä eli kaiken sen jälkeen aikaa jää pojan kanssa leikkimiseen noin tunti päivässä. Tämähän on vaimoni mielestä aivan liian vähän ja saankin usein kuunnella napinaa siitä että vietän aikaa lapseni kanssa aivan liian vähän. Jos taas olen enemmän lapseni kanssa niin napinaa tulee siitä että en ole hoitanut kotitöitä tarpeeksi. Pojan syntymän jälkeen olen mm luopunut omista harrastuksistani, vaimo tosin käy edelleen 3 kertaa viikossa jumppaamassa johon matkoineen kuluu aikaa n. 2h/kerta. Onkohan ongelma siinä että kun on aina ollut ns. hyvä isä/puoliso siitä on enään hankala parantaa. Olisikohan kannattanut olla enemmän hulttio nuoruudessa niin eukko olis varmaan tähän nyky tilanteeseen tyytyväinen.

7

631

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yrittäjän vaimo

      Onpa sulla vaikee akka ristinäsi! Anteeksi vaan!

      Olen itse yrittäjän vaimo (ikää 25 v, koulutukseltani insinööri). Mieheni on pelkästään yksityisyrittäjä ja päivät voi venähtää pitkiksikin (14 tuntia!). Tämän päälle hänelle tulee tietysti paperityöt.

      Kun olin lapsiemme kanssa kotona, meillä oli selvät säännöt, jotta homma hoitui kunnolla. Kun mieheni oli esim töissä 10 tuntia, tein minä kotona 10 tuntia hommia. Kun mieheni oli töissä 4 tuntia, tein minä kotona 4 tuntia hommia. Loppuaikana hoidettiin yhdessä kotityöt(jos oli vielä jotain tehtävää) ja touhuttiin lasten kanssa.

      Sovittiin, että kummallakin on vakiosti yhtenä iltana viikossa 3 tuntia aikaa tehdä mitä haluaa, vaikka mennä kaljalle kavereitten kanssa keskellä viikkoa jos haluaa. Minulla oli tiistai ja miehelläni torstai. Viikonloput improvisoitiin mieheni työtilanteiden mukaan.

      Ehdotan, että ensimmäisenä vaadit vaimoltasi aikaa yhtäpaljon omille harrastuksillesi kuin mitä hänellä on. Jos ei suostu, vaadi häntä vähentämään omia harrastuksiaan, jolloin sinulle vapautuu aikaa harrastuksillesi.

      Toisekseen selitä hänelle, että jos tahtoo enemmän rahaa, täytyy tehdä enemmän töitä, jos ei tee töitä, ei riitä rahaa uusiin meikkeihin/jumppatunteihin/kalliisiin vaatteisiin (tai johonkin "turhuuteen" joka vaimollesi on "todella tärkeää"). Siis vaadi häntä luopumaan jostain, joka on hänelle tärkeää, sillä periaatteella, että silloin teet vähemmän töitä, jolloin jää enemmän aikaa kodinhoitoon ja lapselle.

      Tai sitten tylysti ilmoitat, että rouva saa kanssa mennä ansaitsemaan rahaa jotta saa leipää pöytään. Tällöin sinun ei tarvitse paiskia niska limassa hommia. Koska lapsenne on jo niin vanha, että vanhempainpäiväraha on loppu, niin lapsen voi viedä päivähoitoon.

      En voi käsittää sitä, mitä vaimosi puuhaa kotona, jos perheessä on ainoastaan yksi lapsi, ja vielä sinun pitkän työpäivän jälkeen on kotihommia hoidettavana.

      Minulla on kaksi lasta, ja silloin kun olin niiden kanssa kotona, ei ollut pyykkivuoria, tiskejä, pölyä lattialla tms. kun mieheni tuli kotiin (paitsi joskus kun lapset olivat sairaina). Ja silti touhusin lasteni kanssa jatkuvasti. Lapset ovat olleet mukana kun olen hoitanut kotia, eli olen hoitanut kodin ja touhunnut lasten kanssa yhtäaikaa samalla opettaen lapsille tärkeitä arkipäiväisiä juttuja.

      Noh, uus avuttomiakin siis löytyy.

    • Super-dad

      Minä olen myös eräänlainen superisä. Olen kaksivuotiaan lapsemme kanssa kotona päivisin n. 11 tuntia vaimon ollessa töissä. Tuona aikana teen erinäisiä kodinhoidollisia töitä, kuten pyykinpesua, siivousta yms. Leikin lapsen kanssa ulkona ja sisällä sekä hoidan kaikki perheemme kauppareissut. Tämän lisäksi vietän aikaa lapsen kanssa vielä pari tuntia illassa vaimon tehdessä omia hommiaan. Kaikki tämä sen lisäksi, että hoidan kaikki kiinteistönhoidolliset toimet (omakoti)talossamme.

      Omaa aikaa minulla ei ole ollut kahteen vuoteen, ja se kyllä tuntuu korvien välissä. Suoraan sanoen odotan ensi syksyä kun lapsemme aloittaa päivähoidossa ja minä pääsen töihin.

      Jos vaimosi ei ehdi tekemään päivisin mitään, niin se ei välttämättä ole kiinni vaimosi viitsimisestä, vaan enemmänkin tylsistymisestä. Tuossa saattaa piillä ihan oikeakin vaara, nimittäin masennus. Vaimosi saattaa olla yksinkertaisesti väsynyt. En tiedä miten teillä on asiat hoidettu, mutta minä jaksan sillä, että pääsen päivittäin kulkemaan omalla autolla lapsemme kanssa ympäriinsä ja näen muutakin kuin kodin sisäseinät. Vaimosi päivärutiinien uudelleen järjestely voisi auttaa asiaan.

    • isäitsekkin

      Kokemuksesta voin kertoa, että naisille mikään ei riitä,oli mies kuinka kunnollinen tahansa, päinvastoin. Itse pääsen töistä neljän jälkeen, jolloin alkaa vastuuni lapsenhoidosta. Vaimon harrasteet alkavat tästä eteenpäin.Vastuu lapsenhoidosta kestää tasan lapsen nukkumaanmenoaikaan asti. Samalla on tietenkin hoidettava oma osuuteni kotitöistä. Se hyvä puoli asiassa on, että lasten kanssa on aika hauska temmeltää ja usein aika menee kuin siivillä. Silloin kun jokin asia itseäni harmitttaa niin olen ottanut periaatteekseni yhdysvaltain merijalkaväen vanhan moton toisen maailmansodan ajalta: Hyväksy se tosiasia, että olet jo käytännössä kuollut, silloin eivät pienet vastoinkäymiset yms juurikaan hetkauta ja onnistuu nauttimaan elämän pienistä iloista murehtimatta.

      Iloista kevään jatkoa

    • ja heti????

      Meillä tekee vaimo minä yhteistuumin yhtäpaljon hommia. Kumpikaan ei ole tossun alla ja mukavasti menee. Asiaa auttaa, että kummatkin tienaa about samanverran ja työpäivätkin ovat jokseenkin samanpituisia.

      Kummankin on teidän tapauksessanne muutututtava. Äijä pois tossun alta vaikka väkisin ja vaimo miettimään muuta kuin omaa napaansa.

    • Äiti

      Masennus on yksi vaihtoehto. Minä itse olen kotona lapsen kanssa ja kyllä se ottaa päähän! Aina sama koti, samat rutiinit, samat kotityöt (milloin niitä tulee tehtyä) yms.
      Tappavan tylsää...

      Minä tosin olen masentunut ihan oikeasti. Ei tarvitse arvailla mistä vitutus johtuu.
      Jospa sinun vaimolla on sama ongelma?
      Minua ei voisi vähempää kiinnostaa kotityöt. Olkoon vaikka minkälainen kaatopaikka tämä koti.

      Mieheni on kiva ja ymmärtäväinen, mutta silti tämä kotona olo ei ole mitään kivaa. Lapsi on alle 1 vuotta joten hoitoonkaan ei voi laittaa.

      Voimia teille.

    • Äijä

      Viimeiset lauseet paljastaa mokasi. Pisteitä pitää kerätä, mutta ne pitää muistaa myös nollata. Saatuja etuja ei akat anna pois. Käyppä poikien kanssa reissussa, niin eiköhän se siitä.

    • Mie

      Minulle äiti sanoi aina: "Älä passaa miestä muuten passaat koko ikäsi". Se pitää paikkaansa ja koskee naisiakin.
      En ole koskaan miestä passannut ja hommat toimii tasa-arvoisesti.
      Tee sama vaimollesi. Ehkä asiat muuttuu tai sitten selviää mikä oikeasti mättää tilanteessa vaimosi mielestä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7877
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      174
      1705
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1104
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1103
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      55
      968
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      186
      906
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      181
      888
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      876
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      793
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      704
    Aihe