Kunnianloukkaus

Hei. täyttääkö kunnian loukkauksen rajan jos opettaja alkaa kyselemään minulta onko korona rokotukseni kunnossa koko luokan kuullen. Sen jälkeen ottaa minut luokkaan ja haukkuu suurinpiirtein minkä kerkeää. Lopuksi vielä sanoo että olisi pitänyt erottaa minut heti aluksi niin ei olisi tullut ongelmia.
5338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mikä tuossa olisi kunnianloukkausta?

Äänestä

Sinulla siis on oikeus käyttäytyä miten huonosti tahansa, mutta opettaja ei saa siihen puuttua? Mieti huviksesi, mikä oli oma osuutesi tapahtuneeseen!

Äänestä

Opettajasi kuulostaa perinjuurin ammattitaidottomalta henkilöltä. Tapaus tuskin täyttää kunnianloukkauksen kriteereitä, vaikka ei hirveän kaukana olekaan. Jos niikseen tulee, pistä opetustoimelle tai opetushallitukselle palautetta. Mutta sitä ennen, opettele pitämään puolesi. Käytä argumentteja tukenasi, sitä miten testaamaton tuote on kyseessä, sitä miten paljon haittailmoituksia on tullut, vastuuvapaus-sopimuksien ja täysimmuniteetin olemassaoloa ja muita vastaavia, oikeutta terveystietojen yksityisyyteen, ja valmistajien rikoshistoriaa ei kuitenkaan liian kaukaa haetuilta kuulostavia. Voit myös kokeilla sellaista linjaa, että esität että tottahan voit ottaa sen, jos opettaja tai koulu suostuu allekirjoittamaan kirjallisen sopimuksen siitä että he maksavat korvaukset mahdollisista haitoista heti piikillä käynnin jälkeen tai myöhemmässä kohtaa, ja että he antavat sinulle kirjalliset, tieteelliset todisteet siitä että piikit ovat käyneet tiukan seulan, että piikit eivät vahingoita sinua, että ne ovat käyneet läpi kaksoisplacebo turvallisuuskokeet, ja että ne todistetusti tuovat immuniteetin tautia vastaan. Näitä on monia, mutta pääpointti on, että ne eivät voi todistaa näitä. Näinollen sinä voitat.

Google auttaa asiassa myös.

Äänestä

Eihän noihin hulluihin mitkään argumentit tehoa. Ei tehoa perustelut. Parasta vastata vaan: "On kunnossa. Kaikki piikit on otettu mitkä on annettu". Jos se ei tehoa, voi vedota yksityisyyteen. Jos se ei mene perille, voi esittää vastakysymyksen esim. "Miten oli kondominkäytön laita opettajan viimeisimmässä yhdynnässä?" tms. samalla tavalla hänen yksityisiä terveysasioitaan udella, kuin hän sinulle tekee.

Äänestä
  • Mutta miten nämä asiat liittyvät mahdolliseen kunnianloukkaukseen?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pekoni240 kirjoitti:

Hei. täyttääkö kunnian loukkauksen rajan jos opettaja alkaa kyselemään minulta onko korona rokotukseni kunnossa koko luokan kuullen. Sen jälkeen ottaa minut luokkaan ja haukkuu suurinpiirtein minkä kerkeää. Lopuksi vielä sanoo että olisi pitänyt erottaa minut heti aluksi niin ei olisi tullut ongelmia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu