Vain keera

Anonyymi

Kävin kesällä järkkärikurssin taisin olla porukan vanhin. Nuoret olivat innokkaita. En oikein sopinut joukkoon. Kurssin pitäjäkin piikitteli välillä mutta pääsin kokeesta läpi. En oikein itsekkään tiedä miksi kävin sen vanha äijä järkkäriksi. Festareille nuorisoa paimentaa. Kävin parilla festarilla ei oo mun juttu huonot yö unet pitkät päivät. Taidan kyllä jättää väliin. Elokuussa kurssin pitäjä soitti kiinnoistasiko järkkäri keikka on paljon sairastuneita. Lentopallo ottelu max 3 tai 4 tuntia. Taitaa olla pula työntekijöistä. Kun mulle soittavat. Lupasin kokeilla. Perjantaina ajoin autolla. Hallille tuntia ennen pelin alkua piti olla paikalla. Ohjattiin järrkreitten pukuhuoneseen. Esimies kertoi kaikille mihin menemme. Ja jotain muutakin täytyy myöntää en kuunnellut. Laitto minut ovelle tarkastaa asiakkaita. Piti tarkasta mutta piti olla juostava. Voi perkele ajattelin. Ovella oli toinen nainen vihreät hiukset 50 ikää. Ajattelin mikä undulaatti hän on. Oli järkkäri kokoinen naiseksi. Oli aikaa vähän vaihtaa ajatuksikin. Aika pomottaja. Aina oikeassa. Oikea pomottaj. Kaikki asiakkaat saatiin sisälle homma mkuutui rennoksi. Mutta ei hänellä. Pidin käsiä taskussa välillä ja juttelin asiakkaille. Nainen laski lippuja tarkasti lipun lukioita. En antanut sen häiritä. Kävin hakemassa juomaa.. Ottelun päätyttyä karotiinettä kaikki pääsivät ulos ja laitettiin ovi kiinni. Esimies sanoi. Ensiviikolla uudelleen. Voin tullakin sanoi. Olin taas undulaatin kanssa ovella. Pomotus jatkui. Sanoin hänelle jos pyytäisit etkä käskisi. Niin näyttäisit kauniin alta. Hän ei oikein ymmärtänyt. Kun ruuhka oli ohi sanoin hänelle. Ensi kerralla pyydä. Että voitko kiltti..... Hakea lipun lukijat. Niin kummallekin hyvä mieli. Ja näytät kauniinmalta. Ei hän oikein ymmärtänyt. Yritin samaa uudelleen sanoin että se oli kiva man kuuloista ja olisit kauniinpi. Ei mennyt jakeluun. Sitten rupesin sanomaan aina hänelle kun hän käski jotain. Että pyydä äläkä käske muuten judut halaamaan minua.