Polyamoriaako?

Kiira ja Pinja olivat nuorina toimittajina tutustuneet toisiinsa. Heillä olivat jo puolisotkin Tomi ja Sami. Naiset olivat tulleet työpaikalla hyviksi ystävyksiksi ja vierailivat miehineen usein toistensa luona.

Jo ensimmäisellä vierailulla oli ollut saunakin, eikä kukaan ollut edes vihjaissut, että pitäisi käydä parit erikseen tai sukupuolet erikseen.

Kiira ja Pinja kertoivat, että nyt on naistenlehdissä muotia kirjoittaa polyamoriasta, vaikkei tiedä siitä yhtään mitään. Mutta sellainen tunne on, että aina on ollut samanlaista vaihtelevaa seksiä, sillä vain ei ole ollut tällaista nimeä.

Tomi puuttui puheeseen: "Tuolla seksitutkimuksissa on huomattu, että asenteet ovat muuttuneet hurjasti, mutta seksikäyttäytyminen ei juuri ollenkaan. Ehkä suurin käyttäytymisen muutos tapahtui e-pillerin tullessa, mutta ei sekään yhdyntöjen määrässä vaan laadussa."

- "Yritettiin keskeytettyä yhdyntää, mikä oli tarkoittanut sitä, että vedettiin kulli pois juuri ennen siemensyöksyä. Sehän ei tietenkään aina onnistunut, ja kunniallisen miehen täytyi ottaa vaimokseen tyttö, jonka "oli saattanut paksuksi". "

- "Ja tytöt suostuivat naimisiin ilomielin, koska avioton lapsi oli SUUNNATON häpeä. Nykyisinhän valtaosa syntyy aviottomana, ja sitä pidetään ihan normaalina. Ja historiaa lukemattomat luulee, että aina on ollut tälleen."

Pinja: "Eläkkeellä olevat toimittajat ovat kertoneet, että naisen rooliin kuului ehdottomasti teeskentely, että oli hyvin ujo ja ilman seksitarpeita. Kun Kinsey rupesi tekemään tutkimuksiaan 40 luvun lopulla, oli mahdotonta löytää edes koehenkilöitä, joten piti tyytyä vankeihin sun muihin epäedustaviin. Siitä taas seurasi sellainen vinouma, että kauan luultiin homojen määrää moninkertaiseksi."

- "Nyt voidaan jo puhua aika vapaasti, varsinkin nimettömänä, niin että ollaan jo aika hyvin kartalla."

Sami: "Oon vähän lukenu menneitä. Kaiken uskomattomammalta kuulostaa juttu naisten seksifantasioista. Kun ne tuli muotiin ja puheeks, ens melkein kaikki naiset sano, et ei niil oo mitään fantasioita. Si kun niitä pumpattiin esiin, ja kerrottiin esimerkkejä - ja ajatkin vapautu - naiset rupes kertoon mitä irstaampii juttui. Ja nyt kaikki tietää, et ei naisten fantasiat oo sen erilaisempii ku miestenkään."

Kiira: "Mut siitä polyamoriasta. Mitä enemmän entisestä lukee, sitä samanlaisemmalta se näyttää tekemisen tasolla, vaik ilmaisemisen tasolla se on ollu enämpi ku välttelevä, korkeintaan vihjaileva."

Tomi: "Kylhä must homoilun pitää olla sallittu, et ne jotka tykkää voi sitä harrastaa, mut kyl ainakin mää pidän sitä niin vastenmielisenä hommana, ettei ees tee mieli kokeilla. Mut ei mulla ois mitään vastenmielisyyttä, jos ois jonkin muunkin tytsyn kanssa, ku vaimon."

Sami: "Ihan sama tällä. Homoilu saa jäädä, mut kyl mää oisin valmis parinvaihtoon, jos tytöt tahtos kokeilla."

Pinja: "Entäs jos me tytöt haluttais myös lesboilla, suostuisitteks te sittenkin?"

Kiira: "Ja mehän halutaan."

Sami: "Sillo se ei taas ole ihan tasapuolista, koska te saatte orkun myös keskenänne, mut jos me voidaan runkata, ku te ponnahdatte, niin sit se menee tasan.

Kokeiltiin heti. Kiira ja Sami asettuivat toiselle ja Pinja ja Tomi toiselle sängylle. Aivan outoja ei oltu koska oli monet kerrat saunottukin, mutta oli myös epävarmuutta, koska ei vielä tuntenut toisen seksuaalisia reaktioita. Sen tytöt ainakin havaitsivat, että pojat olivat erilaiset, samoin pojat, että tytöt olivat eri tavoin reagoivat.

Mutta silti koe onnistui paremmin kuin odotettu. Kun alkujännityksestä oli toivuttu, siirryttiin jo nautinnon puolelle, ja orgasmi oli jopa aivan ihana. Sekä tytöt että pojat totesivat, että tahtoo lisää, hihkun hihkun.

Lounastettiin herkkueväitä, ja sitten tytöt asettuivat hyväilemään toisiaan. Lähtöodotus oli kummallakin, että kyllä nainen tietää. mitä nainen tahtoo, mutta ei se ihan niin yksinkertaista ollutkaan. Kyllä siinäkin opettelemista ja sovittelemista tarvittiin. Suurin yllätys lienee ollut, kun toinen nautti aivan vimmattuna rintojen hyväilystä, toiselle se ei aiheuttanut minkäänlaisia kiksejä.

Kuitenki kaikitenki orgasmi oli ihana, niin pehmeä ja suloinen. Pojat olivat aivan otettuja katsellessaan ja runkatessaan, kun heidän suloiset vaimonsa lesboilivat. 🌹👀

1

3319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En tiedä onko se polyamoriaa, mutta minulla on sinkku teekkariveli, jonka luona vaimoni silloin tällöin käy rakastelemassa. Minä koen sen jollain aivan erityisellä tavalla lähentävän meitä kolmea, jossa jännitysmomentti syntyy siitä, että mukana on toinen mies. Vaimo valmistautuu tapaamiseen henkisesti ja fyysisesti, hieman siistii karvoitustaan ja niin päin pois. Minun roolini on kotona lasten kanssa tietää, että ehkä juuri nyt vaimo riisuutuu miehen katsellessa kiiluvin silmin. Sitten vaimo käy pisulla ja pesulla, kuivailee itseään pyyhkeeseen, kurkistaa peiliin ja palaa miehen luo koko aikuisen naisen intiimissä, ylväässä komeudessa. Omatkin ihokarvat nousevat pystyyn. Polyamoriaa, sanokaamme teekkarisormusten merkeissä, tässä on varmaan se, kuinka täydestä sydämestäni haluan vaimon luovuttavan reisiensä välin meille molemmille miehille, niin kuin vaimo itsekin haluaa, paratiisillisen viattomaan, himokkaaseen paljaspanoon.

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      611
      2213
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1088
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      23
      1055
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      917
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      855
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      85
      833
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      752
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe