En ole hiihtoa seurannut Lahden MM-kisojen jälkeen. Tänä aamuna oli telsu vahingossa auki, kun Iivo ja Bolsu kilpailivat ladulla. Olihan siihen pakko paneutua.
Hyvä, Iivo.
Niskasten perheellä on juhlapäivät, ensin Kerttu ja nyt Iivo. Onnea.
Ehkä jo vihdoin karpaasit jäävät historiaan minultakin.
Kultamitali tuli!
6
345
Vastaukset
- Anonyymi
Hienosti meni.
Iivo Niskaselle jo toinen mitali näissä kisoissa eli Niskasen pesueella on jo kaikki värit, pronssi, hopea ja nyt kulta. - Anonyymi
Ikävää että ne elossa olevat "karpaasit" edelleen tunkevat ja kelpuutetaan muka asiantuntijoina lähes joka rakoon. Hemohessit saisivat pysyä hiljaa nurkissaan mutta ei kun ei.
Kuulun pitkävihaisten joukkoon. Minä en kuuntele koskaan mitä asiaa he asiantuntijalausunnoissaan sanovat.
Vainion juoksun jälkeen ei ole juuri suuria yleisurheilun tapahtumiakaan seurannut, Ja se oli jo 80-luvulla!
Ikonit särkyivät, eikä niitä pystytä paikkaamaan.- Anonyymi
Makriina kirjoitti:
Kuulun pitkävihaisten joukkoon. Minä en kuuntele koskaan mitä asiaa he asiantuntijalausunnoissaan sanovat.
Vainion juoksun jälkeen ei ole juuri suuria yleisurheilun tapahtumiakaan seurannut, Ja se oli jo 80-luvulla!
Ikonit särkyivät, eikä niitä pystytä paikkaamaan.Sana juttu minulla.Eniten pistää vihaksi se virnuileva Isometsä, valehteli päin naamaa Suomen kansalle ja sai palkinnoksi hyvän viran ja asiantuntijatehtäviä..
- Anonyymi
Harri Kirvesniemen valehtelujen jälkeen ei ole hiihto kiinnostanut
ja kisamatkat loppuivat siihen koko perheeltä.Mika Myllylän kohtalo minua kyllä kirpaisi. Pohjoisessa ollaan niin totisia ja vakaita, että hän ei kestänyt kiinni jäämistään. Toiset karpaasitkaan eivät häntä tukeneet.
Uskon, että hän toimi vastoin omaatuntoaan voiton tahto mielessään, kun ehkä huomasi, että normaali harjoittelulla ei pärjää.
Se oli sitä aikaa.
Muut olivat kovanaamoja, samasta puusta kuin poliitikot: maine meni, mutta eturivin paikka säilyi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1011825- 591180
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4591168- 1701053
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132837- 58831
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä49776- 84773
- 51718
- 57691