Loppuvuonna MOT tutki eri hyväntekeväisyysjärjestöjen ruoka-avustuksien järjestelyä ja jakoa, ja paljastui melkoista suhmurointia. Ruoka avustuksilla rahastetaan.
Helluntaikirkko yhtenä, ilmoitteli tekstiviestein valikoiduille henkilöille milloin voi tulla jakoon etukäteen, ennen kuin ilmoitettu virallinen jakotilaisuus on.
Lisäksi ainakin virolaisilta kävijöiltä vaadittiin 20 euron jäsenmaksua kuukaudessa, että saavat käydä jaossa. Se on lainvastaista.
Lisäksi ilmaiseksi tarkoitettua avustusruokaa haettiin keskusvarastolta autolasteittain vietäväksi viroon edelleen myytäväksi. Avustusjärjestöt kuittaa tästä vielä valtiolta apurahaa, että saavat tehdä hämäräbisnestä lahjoitetuilla avustusruoilla.
Nyt on tutkinnassa avustusjärjestöt, ja on paljastunut jo paljon väärinkäytöksiä. Tietenkään järjestöjen johtohenkilöt eivät ole tietoisia mistään.
Avustuksiin tulee myös arvokkaampia elintarvikkeita, mutta ne eivät koskaan päädy sinne mihin ne on tarkoitettu.
Johtohenkilöillä on pakastimet täynnä fileitä ja kaviaareja, ja niitä myydään pimeästi täysin ilman valvontaa. Jakoon pääsee ainoastaan halvat ja huonokuntoiset tuotteet.
Tavattiin jopa ruokapalveluyritys hakemassa pakettiautollisen avustusruokaa, josta ei johto tietenkään mitään tiennyt.
Mutta
jos lahjoitus/ylijäämäruokaa käytetään ruokapalvelun raaka-aineena bisneksen tekoon, se ylittää jo kaikki röyhkeyden rajat.
Silti kukaan ei tiedä muka mitään, kunhan jakaa ja Herra siunaa.
Hyvä että pannaan rosvot esille.
Netissä on onneksi katsottavissa jälkikäteenkin näitä MOT paljastusohjelmia.
Varkaat on aina siellä missä liikkuu helppo raha.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ja Herra siunaa.
Ja siunaa.
Nyt on astumassa järki myös kauppojen hävikkiruokien kontrollointiin. Tämä ei ole välttämättä hyvä uutinen hävikkiruoan hakijoille, että tavaran saanti vähenee, mutta iso kiitos siitä näille huijareille, jotka käyttävät ilmaista lahjoitusruokaa valmistaakseen niistä lounaita omassa ravintolassaan, ja niille jotka myyvät pimeästi lahjoitettua ruokaa.