Että vastaisuudessa voin suojella itseäni sinulta. Siinä tilanteessa tein virheen tai virhearvion, mihin lähden mukaan. En ole toipunut siitä. Alkuun yritin työntää asiaa mielestäni syrjään. Mutta sieltä se pullahti ja sai minut todella alas henkisesti. Niin ei pidä kohdella ketään, tiedätkös.
Ja sellaista
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei kukaan varmasti tiedä mistä ihmeeetä puhut.
En tiedä minäkään mistä se puhui, mutta omalla kohdalla en pidä siitä lainkaan, että hän se yksi sai minut kyseenalaistamaan oman vakiintuneen elämäni. Eihän tämä ruusuilla tanssimista ole ollut, mutta hänen myötä aloin haaveilla jostain sellaisesta mitä mulla ei ole, jota en ollut tajunnut sieluni kaipaavan edes. Häneen ruumiillistui niin monta unelmaa, että tuntui oudolta sellaista olevan edes olemassa, kun ei ollut tiennyt niitä tarvitsevankaan.
Ja se hullaantumisen pelko.. anteeksiantamatonta. Luultavasti kaikki ON kuitenkin pelkkää illuusiota ja sen vuoksi en lähde repimään mitään.
Ei paljoa kiinnosta täällä kirjoittavien mielikuvitustarinat.
Juuri niin, eikä sinunkaan tarinasi tai kommenttisi kiinnosta ketään.
Miksi se pitäisi ketään kiinnostaa?