Naapurustossamme asuu ulkomaalaisia komennusporukkaa. Musiikki pauhaa ja kännäävät sunnuntaisin, että koko talo kumisee. Näin Paraisilla.
Naapurissa popitetaan.
6
226
Vastaukset
- Anonyymi
Juhliakin saa olla, tosin hiljaisuuden aikaan olisi syytä hiljentyä. Kova musiikin soitto taas ei oikein ole asiallista. Pyydä hiljentämään.
- Anonyymi
Kerrostalossa on juhlinta sallittua., mutta se ei saa häiritä muita naapureita päivälläkään. Pitäisi olla itsestään selvyys. Juhlinta ja metelöinti ovat kaksi eri asiaa. Poliisi ja isännöinti hoitaa metelöitsijät asunnosta ulos tarvittaessa. Matalat bassotaajuudet kantavat pitkälle kerrostalossa. Perusasioita kerrostalossa asuvilla, jos edes sen verran päässä raksuttaa. Mutta jos on pikkulusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia. Onneksi metelöitsijät ovat tavaroineen ulkona. Ja se on oikein, jos ei omaa käytöstapoja.
- Anonyymi
Usein metelöitsijöillä on muutakin "taustaa". Yleensä "taustat" tulevat ilmi enemmin tai myöhemmin. Mutta se on sitten eri viranomaisten asioita lähteä selvittelemään.
- Anonyymi
Mitä tuohon "popittamiseen" tulee.. Eivät "popittajat" taida ymmärtää, että kyseinen touhu ei häiritse vain yhtä naapuria, vaan useampaa naapuria. Naapurit voivat tämän johdosta tehdä yhteisvalistuksen, joka sitten nopeuttaa häätöprosessia.
- Anonyymi
Subwoofer kerrostalossa on kirous. Asiaan perehdyttämätön ja häiriköt säätävät subwooferin täysille, jolloin bassotaajuudet kantavat pitkälle rakenteiden kautta. Ja se sitten häiritsee muita asukkaita.
- Anonyymi
Nyt tosiaan kerrostalonaapuri metelöi suunnilleen joka toinen yö. Kuuluu huutoa ja ns. musiikin jyskytystä. Viime yökin oli koko yön kestävää jumputusta. Erikoinen kaveri on kyllä kyseessä. Pitää nyt alkaa kysellä muilta naapureilta siitä yhteisvalituksesta, että onko sellaista tekeillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?953090Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville482614Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.122254Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1111792- 1681444
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa301198- 521092
IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih15896Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois112873Polvinen hylkäsi Persut
Polvinen teki ratkaisun, lähti Persujen paraati paikalta. Moni on jättänyt puolueen tavallisten kansalaisten joukosta.139788