Tein viime viikolla aloituksen jossa mietin toimittajien moraalia ja saako kansa objektiivista tietoa. Syytin myös toimittajia itsesensuurista ja omien sanojen laittamisesta haastateltavien suuhun. Laitoin sen ensin Iltalehden keskusteluun, sitä ei julkaistu. No, laitetaan sitten höpöhöpö-kanavalle eli vauva-lehden keskusteluun. Löytyi sieltä n 5 minuutin ajan, sitten se katosi. Arvasin tämän, kuten sen, ettei se täällä suoli24:ssäkään kauaa pysy, ei pysynyt.
Toimittajat käyttävät todella suurta valtaa joten toivoisi heillä olevan kykyä ajatella koko yhteisön parasta. En ole persu joka ajaa vallankumousta, päin vastoin, yhteiskunnan rauhallinen toiminta ja kehittyminen väestön tarpeita tyydyttäen on pääajatukseni.
Ilmeisesti propaganda-persut ja muut äärihihhulit ovat jo tökkineet sensuurin hereille ja myös tavallisen kansan ajatukset tukitaan siinä samalla. Tämähän nähtiin jo pakolaiskriisin yhteydessä 2015. Mielipidepalstat suljettiin. Nyt niitä on availtu mutta sensuroituna. Ehkä parasta olisikin että joku sensuuri on, hihhuleita on niin paljon. Rokote-uskonto-trumpismi-putinismi jne jne.
Onko suomessa toimittajat alistettu kirjoittamaan jutut tietyllä tavalla? Toki ymmärrän valtion tiedotustoimiston eli Ylen toiminnan, samoin suurien sanomalehtien toimittajat kirjoittavat asiat kuten valtiovalta haluaa. Internet antoi sananvapautta, mutta se myös tukahduttaa sitä. Eräät uskonnolliset ryhmät ovat siirtyneet taas tupa-iltoihin, äärinationalisteilla on internetissä omat kanavat jne. Missä tavallinen kansa saa näkökantansa esiin?
Sen verran yliopistossa tuli tiedotusta luettua, että tieto ei ole aina totuus, se riippuu mitä tietää ja mitä pitää totuutena, tieto voi olla oikeaa tai väärää. En tiedä, alkuperäinen ajatus hukkui nyt tähän turhautuneeseen purkautumiseen sensuurin vallasta. Meistä tehdään yhden aatteen ihmisiä kuten kommunismissa kuuluu, eikä kukaan saa edes ajatella vaihtoehtoja, ilmeisesti vaihtoehtoisen ajattelun ääneen lausuminen on ehdottomasti kielletty.
Sensuuri ja toimittajien moraali
6
53
Vastaukset
- Anonyymi
Pian lukijat saavat kommentoida vain julkaisemalla sosiaaliturvatunnuksensa tai nimellä ja osoitteella.
Tämä on sitä demokratiaa ja vapaan lehdistön juhlaa.
Esimerkkeinä HS ja IS kommentointi.
Onnea matkaan, saattaa kommentointi tyrehtyä, toimittajat ja modet juttelevat keskenään, kriittisiä kommentteja ei enää tulla näkemään. - Anonyymi
Nykymeininki vaikuttaa sitä hurjemmalta, mitä enemmän tietää viestinnästä ja keinoista, joilla ihmisten mielipiteisiin voidaan vaikuttaa. Tiivistetysti voisi sanoa, että uutisoinnissa käytetään paljon erilaisia propagandan keinoja.
- Anonyymi
Suomessa on sananvapaus,kuten sinäkin todistat.
Laatumediamme on korkeatasoista,joskin nyt sortunut hieman liian yksiviivaiseksi Venäjän uhkaa liioitellessaan.
Itsensä eliniäksi valinneella Venäjän johdolla on tarve todista politiikkansa oikeaksi.
Kyvyt eivät riitä sivistyneisiin keinoihin.
Siksi käytetään sivistymätöntä uhkailua ja perätttömiä syytöksiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa on sananvapaus,kuten sinäkin todistat.
Laatumediamme on korkeatasoista,joskin nyt sortunut hieman liian yksiviivaiseksi Venäjän uhkaa liioitellessaan.
Itsensä eliniäksi valinneella Venäjän johdolla on tarve todista politiikkansa oikeaksi.
Kyvyt eivät riitä sivistyneisiin keinoihin.
Siksi käytetään sivistymätöntä uhkailua ja perätttömiä syytöksiä.Menet sivuun aiheesta, politiikkakeskustelut ovat erikseen.
- Anonyymi
Suomi-24 keskustelufoorumi muuttui jokin vuosi sitten tapahtuneen omistaja-vaihdoksen mukana?
Nyt sallitaan räyhä-viestejä asiallisten pohdintojen kustannuksella.- Anonyymi
Suomi-24:llä on selvät säännöt.
Kannattaisi valehtelun sijaan tutustua niihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743680
- 2012992
- 252900
- 492768
- 242694
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412465Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2542193Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241917Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2091898- 441857