Mikä oli Hyrynsalmen paras vuosi

Kaikki ovat varmaan yhtä mieltä siitä että parhaat vuodet ovat takana, mutta mikä oli se kaikkein paras vuosi? Ehkä 1986 koska saha paloi seuraavana vuonna.
652546
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 65

Vanhimmat

Paras vuosi oli kun sain pilluu ekakerran, teki höpöö, terveisin nante.

Äänestä
  • Ai sinä sait nantelta pillua oletkohan nyt ihan varma mitä sait.

    Äänestä

1957 syntyi 207 Hyrynsalmelaista

Äänestä

1570-1590 ovat olleet hyviä vuosia. Toverit venäläiset tuhosivat tuolloin koko pitäjän asutuksen ja asukkaat.

Äänestä

Kai se on ollut joskus 1970 luvulla, kun kylällä oli töitä, lapsia ja uskoa tulevaisuuteen.

Äänestä

Se tulee olemaan paras vuosi, kun honkatien rikollinen saa kunnolla loimeen !!

Äänestä

Paras vuosi oli 1994, eikös?

Äänestä

En osaa ihan parasta vuotta sanoa mutta 1980-1985 olivat hyviä vuosia.

Äänestä
  • Niin olivat. Koko vuosikymmen oli hyvä. Silloin syntyi uusia yrityksiä silloisen elinkeinoasiamiehen puuhatessa niitä. Hän synnytti mm. Ukkohallan ja hommasi uusia yrityksiä kunnan ulkopuolelta. Vuosisadan pahin lama ja kunnan päättäjien töppäilyt kaatoivat ne. Sen jälkeen kj. Moilanen tuli ja lamaannutti koko kehityksen lakkauttamalla kunnan virkoja töikseen. O i niitä aikoja. Ne eivät palaa enää koskaan. Olin silloin parikymppinen ja uskoin, että minullekin löytyy työpaikka, mutta toisin kävi. Näin se maailma muuttuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin olivat. Koko vuosikymmen oli hyvä. Silloin syntyi uusia yrityksiä silloisen elinkeinoasiamiehen puuhatessa niitä. Hän synnytti mm. Ukkohallan ja hommasi uusia yrityksiä kunnan ulkopuolelta. Vuosisadan pahin lama ja kunnan päättäjien töppäilyt kaatoivat ne. Sen jälkeen kj. Moilanen tuli ja lamaannutti koko kehityksen lakkauttamalla kunnan virkoja töikseen. O i niitä aikoja. Ne eivät palaa enää koskaan. Olin silloin parikymppinen ja uskoin, että minullekin löytyy työpaikka, mutta toisin kävi. Näin se maailma muuttuu.

    Näin se on kuulema ollu. Faia ja mutsi muistelivat ihan samaa, Kehitys oli loppunut laman ja Moilasen myötä. Sen jälkeen lienee usko ja toivo loppunu kun ei oo tehty juuri mittää merkittävää. Onneksi Ukkohalla on pystyssä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin olivat. Koko vuosikymmen oli hyvä. Silloin syntyi uusia yrityksiä silloisen elinkeinoasiamiehen puuhatessa niitä. Hän synnytti mm. Ukkohallan ja hommasi uusia yrityksiä kunnan ulkopuolelta. Vuosisadan pahin lama ja kunnan päättäjien töppäilyt kaatoivat ne. Sen jälkeen kj. Moilanen tuli ja lamaannutti koko kehityksen lakkauttamalla kunnan virkoja töikseen. O i niitä aikoja. Ne eivät palaa enää koskaan. Olin silloin parikymppinen ja uskoin, että minullekin löytyy työpaikka, mutta toisin kävi. Näin se maailma muuttuu.

    Synnytti ukkohalla, on siinä hommaa miehelle ollut🤭
    Nämä lama ajan kunnan ja valtion työt vähenivät kaikkialla, ei ollut muuta mahdollisuutta. Rahat loppuivat Suomesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Synnytti ukkohalla, on siinä hommaa miehelle ollut🤭
    Nämä lama ajan kunnan ja valtion työt vähenivät kaikkialla, ei ollut muuta mahdollisuutta. Rahat loppuivat Suomesta.

    Kuka on tämä synnyttäjä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka on tämä synnyttäjä.

    Illu ja Yrpä Sorvankylältä. Ne oli kovia panemaan alulle kaikenlaista uutta. Ei se ainakaan Nante ollut joka asui silloin kuulema Pallinkujalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin olivat. Koko vuosikymmen oli hyvä. Silloin syntyi uusia yrityksiä silloisen elinkeinoasiamiehen puuhatessa niitä. Hän synnytti mm. Ukkohallan ja hommasi uusia yrityksiä kunnan ulkopuolelta. Vuosisadan pahin lama ja kunnan päättäjien töppäilyt kaatoivat ne. Sen jälkeen kj. Moilanen tuli ja lamaannutti koko kehityksen lakkauttamalla kunnan virkoja töikseen. O i niitä aikoja. Ne eivät palaa enää koskaan. Olin silloin parikymppinen ja uskoin, että minullekin löytyy työpaikka, mutta toisin kävi. Näin se maailma muuttuu.

    "Kunnanvirkoja",ne joutakin vähentää,ja joutas vieläkin. Nytkin jonnijoutavaa väkeä elätettävänä,ei tarvi enää semmosta väkimäärää. Esim. Vesimega,parhaat "nuoliat" töissä,vaikka ei edes homma hanskassa.Jos tulee esim. kaasuhitsaus eteen,mistä hitsari(Moilanen,yms. aukoo pulloja,jos muistaa kumminpäin avataan)

    Kommentti on ihan per c:stä. Sekopään kommentti kuten tavallista täällä,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka on tämä synnyttäjä.

    Ahti Puumalainen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ahti Puumalainen

    Ahti Puumalainen ei ollut. Synnyttäjä oli eam Niilo Väisänen, se on facta. Se on todistettu jo moneen kertaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ahti Puumalainen ei ollut. Synnyttäjä oli eam Niilo Väisänen, se on facta. Se on todistettu jo moneen kertaan.

    Näinhän se oli. Niilo sen teki. Oli hienoa aikaa Hyryllä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Kunnanvirkoja",ne joutakin vähentää,ja joutas vieläkin. Nytkin jonnijoutavaa väkeä elätettävänä,ei tarvi enää semmosta väkimäärää. Esim. Vesimega,parhaat "nuoliat" töissä,vaikka ei edes homma hanskassa.Jos tulee esim. kaasuhitsaus eteen,mistä hitsari(Moilanen,yms. aukoo pulloja,jos muistaa kumminpäin avataan)

    Katkeruus on kamala tauti se kilpailee kateuden kanssa. Koita sinnitellä ei siihen delaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Kunnanvirkoja",ne joutakin vähentää,ja joutas vieläkin. Nytkin jonnijoutavaa väkeä elätettävänä,ei tarvi enää semmosta väkimäärää. Esim. Vesimega,parhaat "nuoliat" töissä,vaikka ei edes homma hanskassa.Jos tulee esim. kaasuhitsaus eteen,mistä hitsari(Moilanen,yms. aukoo pulloja,jos muistaa kumminpäin avataan)

    Minä oon miettinyt tuota ajokkien määrää. Kohteessa käydään jokainen eri ajoneuvolla. Osa omilla, eikö voi samaan autoon useampi. Onko kysymyksessä kilometrikorvaus. Vai huono suunnittelu.

    Äänestä

Ahti Puumalainen se oli

Äänestä
  • Eihän+Ahti+ollut+enää+kunnanjohtajana+kun+Niilo++pani++hiihtokeskus+hankkeen++yksin+alulle.++Niilo+haki+lääninhallitukselta+rahoituksen+(70+%:n+tuki)+matkailun+kehittämisohjelman+laadintaan+ja++valitsi+sen+jälkeen+Keran+suosituksen+mukaisesti++konsultiksi+Liisa+Äikkään+Rovaniemeltä.++Niilo+ja+Liisa+tekivät+hommat+yhdessä,+jonka+tuloksena+syn+++tyi+suunnitelmat+hiihtokeskuksen+perustamiseksi.++Hommasivat+yrittäjänkin.++Hilding+Nyberg+Peuramaan+Hiihtokeskuksesta+Kirkkonummelta++ryhtyi+toteuttamaan+hanketta+Arkkitehtitoimisto+Jorma+Salmenkiven+laatiman+suunnitelman+mukaisesti.++Siihenkin+Niilo+haki+rahoituksen+lh:lta.++Puumalainen+oli+mennyt+jo+Juukaan+kj:ksi.++Itse+oli+silloin+KTM:n+kainuun+piiritoimistossa+töissä+ja+olin+mukana++hankkeen+rahoitusasioissa.+++On+se+kumma+että+tällainen++asia+on+vielä+epäselvä+Hyryllä.++Omistan+mökin+Ukkohallassa+ja+olen+näin+ollen+kiinnostunut+Hyrynsalmen+asioista+ja+varsinkin+Ukkohallan+toiminnasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän+Ahti+ollut+enää+kunnanjohtajana+kun+Niilo++pani++hiihtokeskus+hankkeen++yksin+alulle.++Niilo+haki+lääninhallitukselta+rahoituksen+(70+%:n+tuki)+matkailun+kehittämisohjelman+laadintaan+ja++valitsi+sen+jälkeen+Keran+suosituksen+mukaisesti++konsultiksi+Liisa+Äikkään+Rovaniemeltä.++Niilo+ja+Liisa+tekivät+hommat+yhdessä,+jonka+tuloksena+syn+++tyi+suunnitelmat+hiihtokeskuksen+perustamiseksi.++Hommasivat+yrittäjänkin.++Hilding+Nyberg+Peuramaan+Hiihtokeskuksesta+Kirkkonummelta++ryhtyi+toteuttamaan+hanketta+Arkkitehtitoimisto+Jorma+Salmenkiven+laatiman+suunnitelman+mukaisesti.++Siihenkin+Niilo+haki+rahoituksen+lh:lta.++Puumalainen+oli+mennyt+jo+Juukaan+kj:ksi.++Itse+oli+silloin+KTM:n+kainuun+piiritoimistossa+töissä+ja+olin+mukana++hankkeen+rahoitusasioissa.+++On+se+kumma+että+tällainen++asia+on+vielä+epäselvä+Hyryllä.++Omistan+mökin+Ukkohallassa+ja+olen+näin+ollen+kiinnostunut+Hyrynsalmen+asioista+ja+varsinkin+Ukkohallan+toiminnasta.

    Kyllä MEK on Ukko-Halla laskettelukeskuksen alullepanija Hyrynsalmella ilman MEK :iä ei Hyrynsalmella olisi moista . Tosin Vesa Juntunen vesitti sitten senkin työn minkä Niilo Väisänenkin teki tuon laskettelukeskuksen eteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä MEK on Ukko-Halla laskettelukeskuksen alullepanija Hyrynsalmella ilman MEK :iä ei Hyrynsalmella olisi moista . Tosin Vesa Juntunen vesitti sitten senkin työn minkä Niilo Väisänenkin teki tuon laskettelukeskuksen eteen.

    Voiko olla totta joku luulee että MEK (Matkailun edistämiskeskus) olisi Ukkohallan käynnistänyt. MEK antaa vain lausuntoja matkailualan hankkeista. MEK:n lausunnosta riippuu saako hanke valtion investointitukea. Ukkohallan, silloin Pieni Tuomivaaran hanke, Puolangan Paljakan, silloin Latvavaaran hanke ja Paltamon Kivesvaaran hihhtokeskushankkeet olivat yhtä aikaa MEK:ssä lausunnolla.. Pieni Tuomivaaran hanke sai ainoana myönteisen lausunnon. Ennen lausuntopyyntöä piti olla suunnitelmat valmiina. Lausuntopyynnön jättämiseen MEK antoi kolme kuukautta aikaa. Jos siinä olisi myöhästytty ei Pieni Tuomivaarassa olisi yhtään mitään, koska MEK ilmoitti, että vain yksi saa myönteisen lausunnon.. Puolangan kunta keplotteli myöhemmin kansanedustajia hyödyntäen poliittista tietä saamaan myönteisen lausunnon. Ukkohallan historian kirjoituksissa ei kerrota totuuksia siitä miten kaikki todellisuudessa tapahtui. Siellä vain narsistit saivat tuoda itseään esille mukamas, että ovat saaneet hiihtokeskuksen aikaan.
    Yritystutkijana tein seikkaperäisen selvityksen muistelmia kirjoittaessani Kainuun matkailuun liittyvistä hankkeista.

    Äänestä

Ettei se vaan ollut Ahti Puumalainen

Äänestä
  • Mitenkähän tuon homman lienee Ahti hoitanut Juukasta käsin. Voisiko väittäjä vähän selventää. Toivon seikkaperäistä selontekoa.

    Äänestä

  • Kerrotko miten Ahti Puumalainen hoiti homman.

    Äänestä

Mutta jos se oli Ahti Leinonen

Äänestä
  • Ne oli Illu ja Yrpä Sorvankylän Ollinkujalta. Nyt siellä Ukkohallassa johtaa Olli Kuhta ja Ottu Vihta. Asuvat Vallinkujalla ja Pallinkujalla.

    Äänestä

  • Niihän se olikin. Pitäisi pystyttä patsas. Hän oli kaikkien aikojen kunnan kehittäjä. Totta tosiaan. Jo oli aikakin tuoda nimi esiin. Miksiköhän sitä ei oo aiemmin kehuttu.

    Äänestä

Setille patsas, kun se oli niin kova takomaan.

Äänestä
  • Kuten tavallista tämähi keskustelu meni ihan sinne kuuluisaan per c:seen. Mihinkäpä muualle. Kai se on kiva purkaa pahaa oloa ja ahistusta tänne kun yksinäisyys ja muut asiat vtuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuten tavallista tämähi keskustelu meni ihan sinne kuuluisaan per c:seen. Mihinkäpä muualle. Kai se on kiva purkaa pahaa oloa ja ahistusta tänne kun yksinäisyys ja muut asiat vtuttaa.

    Niinpä. Perseelleen lähti jo siinä menemään kun aloituksessa aika selkeesti kysytään vuosilukua niin siihen joku haluaa ängetä ukkohallan ja sen kuka sen prosessin on polkaissut käyntiin. Vissiin tämä joku on itse sen polkaissut ja on mielestään jäänyt siitä liian vähälle huomiolle niin täällä sitten hakee sitä huomiota. Tee oma aloitus ja ketju "minä perustin ukkohallan" ja jatka huomion hakemista siellä.

    Kukahan täällä on pysynyt asiassa. Jos tässä vihjataan Niiloon niin voin kertoa, että hän ei kirjoittele tänne eikä muuallekaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kukahan täällä on pysynyt asiassa. Jos tässä vihjataan Niiloon niin voin kertoa, että hän ei kirjoittele tänne eikä muuallekaan.

    No eipä vissiin...

    Äänestä

Kyllä se oli Kari Ahokas sillon kunnanjohtajana ja päällysmiehenä

Äänestä
  • Ahokkaalla ei ole mitään tekemistä hiihtokeskuksen alkuvaiheiden kanssa. Tuli vasta mukaan kun yrittäjä oli jo tiedossa. Noin vuosi käynnistyksen alkamisesta. Olin silloin päättämässä näistä asioista. nimim. entinen kepuloija.

    Äänestä

Tämä hetki on paras, koska se on aina ainoa hetki milloin olet olemassa.

Äänestä

Eiköhän se paras ole vasta tulossa, kuntaliitos tai kuoleminen.

Äänestä

1944

Äänestä

Minkähänlainen kylä Hyrynsalmi olisi jos tätä ei olisi poltettu aikoinaan ja minkälainen olisi kunnan taloudellinen tila nyt 2022.

Äänestä
  • Parasta ennen päivä/vuosi on mennyt ajat sitten. Melkein kaikesta voi sanoa, että olipa kerran. Korpikommunistit ovat pitäneet kunnan takapajulana. Ei haluta uudistua. Mottona on että "näin on tehty ennennii".

    Äänestä

Jos kunnan isät olisivat päättäneet toisin, olisi meilla saha, ei hiihtokeskusta.

Äänestä
  • Kyllä näin olisi. On menetetty paljon , pysyviä työpaikkoja kymmeniä , satoja .
    On hyvä rata satamiin asti . Nytkin sahatavaran hinta pilvissä ja nousua povataan.
    Eilen näkyi kuinka Hasan lankkuja lastattiin laivaan eikä ne silloin ole suomeen jäämässä.
    Soon se politiikka ja ymmärtämättömyys , tärkeämpää saivartelu kuin oikeat asiat.
    Onhan se saha mahdollisuus nytkin mutta kaikki pitää alkaa alusta ja on paljon hankalampi kuin jatkumo entisestä. Muutta, mielienahtaus saa helposti tuhoa aikaan.

    Äänestä

  • Eihän kunta voi perustaa yrityksiä. Kunta voi vain luoda edellytyksiä yritystoiminnalle. Ei sahan perustamisesta voida päättää kunnassa. Aika outoa ajattelua. Mitähän Hyrynsalmi olisi ilman hiihtokeskusta. Ryysyranta. Kuhmo Oy ei nähnyt olevan edellytyksiä kannattavalle sahaustoiminnalle Hyrynsalmella eikä sen vuoksi rakentanut uutta sahaa palaneen tilalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän kunta voi perustaa yrityksiä. Kunta voi vain luoda edellytyksiä yritystoiminnalle. Ei sahan perustamisesta voida päättää kunnassa. Aika outoa ajattelua. Mitähän Hyrynsalmi olisi ilman hiihtokeskusta. Ryysyranta. Kuhmo Oy ei nähnyt olevan edellytyksiä kannattavalle sahaustoiminnalle Hyrynsalmella eikä sen vuoksi rakentanut uutta sahaa palaneen tilalle.

    Totta. Ei kunnan tarvitsekkaa perustaa eikä se kykenekkään perustamaan yrityksiä.
    Mutta se voi luoda positiivisen , yrityksiä imevän ilmapiirin. Jossa suositaan ennenkaikkea paikkakuntaa/sia. Siinä on se juju.
    Meillä on erinomaiset puitteet esim. Sahalle.
    Se kapasiteetti mitä tarvitaan yrityksen perustamiseen, sitä ei löydy virkaportaasta eikä valtuutetuista, ei edes yritysystävällistä asennetta. Soon totta.
    Parhaat vuodet hyryllä taitavat olla kahden toimivan sahan aikaan, olivat.

    Ei ne sahat ainoastaan elättäneet Hyrynsalmea. Kyllä se elinvoimainen maaseutu oli se pääasiallinen elinvoiman lähde. Valtion tuella isot maatilat runsaine metsineen poikivat hyvinvointia kylille. Maitoa ja lihaa tuotettiin joka tilalla. Valtion halvat lainat ja ilmaiset metsät tuottivat ostovoimaa joka piti kirkonkylän yritykset elinvoimaisina. Lapsia tehtiin "urakalla" ja kouluja rakennettiin joka kylään. Maailma on muuttunut nopeasti. Kunta ei teollistunut t tarpeeksi nopeasti ja jäi kehityksessä liikaa jälkeen. Ei päässyt kehittymään myötämielistä yrityskulttuuria ja ajateltiin, että kyllä sama systeemi toimii jatkossakin. Se sama asenne on jatkunut nykypäivään asti. Nyt se on myöhäistä kun tietoyhteiskunta on tullut tilalle eikä siihen ole kyetty tai osattu valmistautua. On jääty kehityksen junasta eikä siihen enää päästä mukaan. Nuoret muuttavat pois, maatilat lopettavat kun metsät on myyty eikä ole tiloille jatkajia. Vanhat muuttavat rivitaloihin ja hoitokoteihin. Veronmaksajat loppuvat ja syöksykierre jatkuu. Sille ei enää voida mitään.

    Näin on käynyt ja sillä siisti. Amen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta. Ei kunnan tarvitsekkaa perustaa eikä se kykenekkään perustamaan yrityksiä.
    Mutta se voi luoda positiivisen , yrityksiä imevän ilmapiirin. Jossa suositaan ennenkaikkea paikkakuntaa/sia. Siinä on se juju.
    Meillä on erinomaiset puitteet esim. Sahalle.
    Se kapasiteetti mitä tarvitaan yrityksen perustamiseen, sitä ei löydy virkaportaasta eikä valtuutetuista, ei edes yritysystävällistä asennetta. Soon totta.
    Parhaat vuodet hyryllä taitavat olla kahden toimivan sahan aikaan, olivat.

    Miten voi perustaa yrityksen Hyrynsalmelle kun ei ole mitään. Ei osaavia ihmisiä eikä rahaa ja kun vielä halukin puuttuu niin siinä sitä ollaan puhtaan paidan kanssa ja sormi suussa ja toinen siellä p.ssä. Eihän eläkeläiset rupea yrittämään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän kunta voi perustaa yrityksiä. Kunta voi vain luoda edellytyksiä yritystoiminnalle. Ei sahan perustamisesta voida päättää kunnassa. Aika outoa ajattelua. Mitähän Hyrynsalmi olisi ilman hiihtokeskusta. Ryysyranta. Kuhmo Oy ei nähnyt olevan edellytyksiä kannattavalle sahaustoiminnalle Hyrynsalmella eikä sen vuoksi rakentanut uutta sahaa palaneen tilalle.

    Sahan tilanne pitäisi miettiä uudelleen, silloin tilanne oli se mikä oli. Hyrynsalmi on keskeinen paikka ja rautatiet laitetaan kuntoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sahan tilanne pitäisi miettiä uudelleen, silloin tilanne oli se mikä oli. Hyrynsalmi on keskeinen paikka ja rautatiet laitetaan kuntoon.

    Ne laitetaan kuntoon sotaa varten.

    Äänestä

Kari Ahokas se oli

Äänestä
  • Ei ollut.

    Äänestä

Oli se Kari Ahokas. Takki auki kuluki Hyryn herrassa kunnanjohtajaa esittäen.

Äänestä
  • Ei ollut.

    Äänestä

  • Liekö ollut sepaluskin auki. Ehkä.

    Äänestä

Liittyykö kelekkareitit tähän jotenkin

Äänestä

Sähköbusseja hyrylle millo tulloo lumen seassa

Äänestä

Viime vuosi oli paras 😁😅🤣

Äänestä
  • Aika hassu aihe. Millä asioilla paremmuutta mitataan.. Alkaa olla vissiin vitsit vähissä. Vastaavasti voi kysyä ja kysynkin mikä oli surkein tai ikävin vuosi. Kuka niitä kaikkia vuosia jaksaa muistaa. Jokaisella on omat ilonsa ja murheensa. Kerran eräässä radio-ohjelmassa kysyttiin, että mikä on vaatinut erityistä rohkeutta elämässä. Jäi mieleen kun eräs vanhapoika soitti, että hänellä erityistä rohkeutta vaati kun hän nuorena pillun päälle nousi. Tällaiset voivat jäädä mieleen ja hyvä niin. Onhan niitä kiva muistella. jos ei satu olemaan muuta tekemistä. Nytkin voisi kysyä sitä samaa, että mikä Sinulla on vaatinut erityistä rohkeutta. Kirjoitelkaapa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika hassu aihe. Millä asioilla paremmuutta mitataan.. Alkaa olla vissiin vitsit vähissä. Vastaavasti voi kysyä ja kysynkin mikä oli surkein tai ikävin vuosi. Kuka niitä kaikkia vuosia jaksaa muistaa. Jokaisella on omat ilonsa ja murheensa. Kerran eräässä radio-ohjelmassa kysyttiin, että mikä on vaatinut erityistä rohkeutta elämässä. Jäi mieleen kun eräs vanhapoika soitti, että hänellä erityistä rohkeutta vaati kun hän nuorena pillun päälle nousi. Tällaiset voivat jäädä mieleen ja hyvä niin. Onhan niitä kiva muistella. jos ei satu olemaan muuta tekemistä. Nytkin voisi kysyä sitä samaa, että mikä Sinulla on vaatinut erityistä rohkeutta. Kirjoitelkaapa.

    Minulla ei pillun päälle nousu vaatinut rohkeutta. Päin vastoin hyppäsin heti kun tuli tilaisuus, ai että teki hutaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla ei pillun päälle nousu vaatinut rohkeutta. Päin vastoin hyppäsin heti kun tuli tilaisuus, ai että teki hutaa.

    Kerrankin aiheeseen liittyvää kommentointia. Ihan mukavia. Vaihtelu virkistää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla ei pillun päälle nousu vaatinut rohkeutta. Päin vastoin hyppäsin heti kun tuli tilaisuus, ai että teki hutaa.

    Nyt ei taida olla kohta olla minkä päälle hyppäisi. Tai jos on, voi home ruveta yskittämään,
    Parasta ennen ja viimeinen käyttöpäivä ovat menneet jo. Voihan se olla kiva muistella menneitä siinä pölistellessä menemään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla ei pillun päälle nousu vaatinut rohkeutta. Päin vastoin hyppäsin heti kun tuli tilaisuus, ai että teki hutaa.

    Niin, ennen ei joitunut kuvatuksi ja kiristetyksi siinä samalla😆Helpolla olet päässyt.

    Äänestä

1836 oli hyvä vuosi hyrynsalmella ja seuraavana vuonna 1837 oli hyvä vuosi suomussalmella ja vuonna 1838 oli hyvä vuosi kuusamossa ja 1839 oli hyvä vuosi savukoskella ja sitten vuosi 1840 oli paras juhlavuosi kemijärvellä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kaikki ovat varmaan yhtä mieltä siitä että parhaat vuodet ovat takana, mutta mikä oli se kaikkein paras vuosi? Ehkä 1986 koska saha paloi seuraavana vuonna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu