Ne ihmiset

jotka on tunnettu hyvin kauan ovat tärkeitä, muilla ei ole mitään merkitystä. Sitten vasta kun on selvinnyt rankoista vuosista, voi tietää haluaako elämäänsä uuden kumppanin ja parisuhteen. Rikkinäisenä ei ole jaksamista eikä kiinnostusta tutustua keneenkään, vaikka olisi ihastunutkin ikäiseensä ihmiseen. Kaikki ne joiden nimi on nyt tiedossa on jo hylätty, koska ei ole kivaa muistella, koska naama muistuttaisi aina niistä vuosista jotka olisivat saaneet jäädä kokematta ja se pilaisi koko loppuelämän. Jotkut ovat tuntuneet häiriköiltä ja jopa ahdistelijoilta ja sellaista ei voi antaa anteeksi kenellekään.
060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

jotka on tunnettu hyvin kauan ovat tärkeitä, muilla ei ole mitään merkitystä. Sitten vasta kun on selvinnyt rankoista vuosista, voi tietää haluaako elämäänsä uuden kumppanin ja parisuhteen. Rikkinäisenä ei ole jaksamista eikä kiinnostusta tutustua keneenkään, vaikka olisi ihastunutkin ikäiseensä ihmiseen. Kaikki ne joiden nimi on nyt tiedossa on jo hylätty, koska ei ole kivaa muistella, koska naama muistuttaisi aina niistä vuosista jotka olisivat saaneet jäädä kokematta ja se pilaisi koko loppuelämän. Jotkut ovat tuntuneet häiriköiltä ja jopa ahdistelijoilta ja sellaista ei voi antaa anteeksi kenellekään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu