tehtiin se virhe että muut katsoivat tilannetta vain omasta näkökulmastaan, eivätkä osanneet kysyä miten yksi henkilö ajatteli. Erityispiirteiselle muutokset ovat vaikeita ja siksi oli vaikeaa aikoinaan erota, koska hän olisi voinut jatkaa elämää ystävänä. Mutta hän ymmärsi sen että se oli mahdotonta. Muiden mielestä yksin oleminen oli hänelle ongelma, vaikka sitä se ei ole ollut koskaan. Hän on sen jälkeen ollut onnellinen omassa elämässään ja riittää pelkkä ihastuminen johonkin ihmiseen. Se ei ole ollenkaan tarpeellista, että hänen olisi tutustuttava uuteen ihmiseen, vaan päinvastoin pelkästään ajatuksen tasolla se tuntuu ahdistavalta, koska se olisi todella iso muutos. Ihastukset kestävät aikansa ja loppuvat, eikä ihmisillä ole sen kummempaa merkitystä sen jälkeen. Itse hän on tiedostanut tämän jo kauan sitten, jo ennen eroaan. On niin vaikeaa sopeutua itselleen vieraan ihmisen tapoihin ja tottumuksiin, niin taisi ajatella lasten pappakin, kun yritti pariin kertaan seurustella leskeksi jäätyään. Aikoinaan hän totesi, että naiset yrittivät muuttaa häntä ja hän ei sitä halunnut. Pysyvyys on siksi tärkeää myös työhön liittyen ja se valitettavasti häneltä riistettiin. Koska hän näkee kaikki ystävinä, ei muunlainen suhde kuin ystävyyssuhde ole mahdollinen. Minkäänlaiselle läheisyydelle ei ole tarvetta. Erilaisuuden ymmärtäminen on tärkeää, ettei kukaan kohtelisi väärin sellaista ihmistä joka ei ajattele samalla tavalla kuin muut.
Alun alkaen
Anonyymi
1136
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olemme kaikki yksilöllisiä 🙂🙃