oikein on olemassa kysymys, kuka ketäkin uskovaisena pitää? Olen sitä usein miettinyt ja nyt uskaltauduin tekemään avauksen aiheesta. Minua askarruttaa, minkä takia on niin tärkeää, että juuri vanhoillislestadiolaisilta haetaan tähän vastausta. Mitä ja kenelle tapahtuu, jos vl-uskovat sanovat, että ihan totta, kaikki opit ovat oikeita?
Millä tavoin muuttuu ei-vl:n elämä ja usko? Suhtautuminen vl-uskoviin? Miten muuttuu vl-uskovan elämä?
Tapahtuuko siinä muuta kuin että vl-uskova on kieltänyt oman uskonsa? Ja että hän on oikeastaan "tuudittanut väärään rauhaan" lähimmäisensä, joka on niin iso synti, että lähimmäisen elämä vaaditaan hänen kädestään.
Toivoisin, että tästä keskusteltaisiin asiallisesti, jos joku tästä keskustelua haluaa. Tämä asiahan on kuitenkin lähes kaikissa keskusteluissa avainasemassa.
Tässä ei ole kysymys toisen ihmisen ja hänen uskonsa kunnioittamisesta. Itselläni on kanta, että kunnioitan jokaista ihmistä ja hänen vakaumustaan, olipa se mikä tahansa. Sitä ei muuta se, että itse ajattelen toisella tavalla, vanhoillislestadiolaisittain.Ja tiedostan myös sen, että aina ei tämä kanta näy teoissani ja ajatuksissani, vaikka siihen yritänkin pyrkiä. Monesti tulee lipsahduksia, ja siinä on parannuksen tekemisen aihetta.
Millä tavoin muuttuu ei-vl:n elämä ja usko? Suhtautuminen vl-uskoviin? Miten muuttuu vl-uskovan elämä?
Tapahtuuko siinä muuta kuin että vl-uskova on kieltänyt oman uskonsa? Ja että hän on oikeastaan "tuudittanut väärään rauhaan" lähimmäisensä, joka on niin iso synti, että lähimmäisen elämä vaaditaan hänen kädestään.
Toivoisin, että tästä keskusteltaisiin asiallisesti, jos joku tästä keskustelua haluaa. Tämä asiahan on kuitenkin lähes kaikissa keskusteluissa avainasemassa.
Tässä ei ole kysymys toisen ihmisen ja hänen uskonsa kunnioittamisesta. Itselläni on kanta, että kunnioitan jokaista ihmistä ja hänen vakaumustaan, olipa se mikä tahansa. Sitä ei muuta se, että itse ajattelen toisella tavalla, vanhoillislestadiolaisittain.Ja tiedostan myös sen, että aina ei tämä kanta näy teoissani ja ajatuksissani, vaikka siihen yritänkin pyrkiä. Monesti tulee lipsahduksia, ja siinä on parannuksen tekemisen aihetta.
Vastaukset 28
Vanhimmat
uskovaisia jotka sydänmestään uskovat Jeesukseen, ja sitä ei voi ihmis silmä nähdä, siksi emme koskaan voi sanoa toiselle että sinä olet epäuskoinen, niinkuin vl-uskovaiset ajattelevat ulkopuolisista.
Tuskin ei-vl ihmisen elämä ja usko mitenkään muuttuu vaikka saisi tietää että vl-uskovainen hyväksyy myös minun uskoni samoin kuin minä hänen, ja me olemme yhtä arvokkaita ihmisiä Jumalalle.
Suhtautuminen vl-uskovaiseen kuitenkin muuttuisi, jos tietäisi ettei tämä elä vl-opin mukaan, vaan ajattelee omalla sydänmellään, ja näin kuilu väliltä poistuisi.
Jos ihminen tietää tämän vl-opin, niin ei vl-ihminen saa tuuditettua tätä toista "väärään rauhaan", sillä hän tietää totuuden miten asia oikeasti on. Mutta jos vl-uskovainen on aidosti sitä mieltä että tämä toinenkin kelpaa Jumalalle siinä missä minäkin, niin hän kieltää vain vl-liikkeen opin mukaisen "uskon", ei kuitenkaan uskoaan Jeesukseen sillä se on juuri sitä aitoa uskoa.
Siinä se ongelma varmasti piileekin, vaikka yksittäinen vl-uskovainen kunnioittaisi toisen vakaumusta, niin tietää ettei se ole kuitenkaan totuudenmukaista kunnioittamista, sillä vl-oppi määrää ja opettaa kuitenkin toisin. Ihminen on yksilö ja siksi on surullista, että tämä vl-oppi "pilaa" hyvän ihmisen.
olen vl, enkä tunne uskovaisia muista seuroista?
Tulisiko minun silti väittää heitä uskovaisiksi?
vanhoillislestadiolaisen luopua uskostaan,jotta suhtautuminen häneen muuttuisi. Kuilu väliltä poistuu, kun tietää ettei toinen enää elä vl-opin mukaan.
Voiko uskoa, jollei uskomiselle ole viitekehystä, oppia uskosta? Minulla ei ole taitoa määritellä asioita, mutta äkkiseltään arvelen, että täytyy olla tiedossa, mitkä ovat sen uskon perusteet, joihin itse nojaa. Jos vl-uskova kieltää vl-opin, minkä mukaan hän uskoo? Jos hän on omassa uskossaan onnellinen ja tuntee löytäneensä elävän uskon, miksi siitä pitäisi luopua?
Samoin myös se, joka uskoo eri tavalla, saa olla omassa uskossaan onnellinen. Miksi pitäisi "tunnustuttaa" sitä vl:lla? Jos tunnolla on Jumalan rauha, eikö se ole kyllin? Kerranhan meidän jokaisen usko punnitaan, ja siihen asti sitä on vain uskottava sen mukaan kuin oikeaksi tuntee.
ajatella toinen ihminen yksilönä, ja unohtaa täysin se ryhmä mihin tämä ihminen kuuluu. Siellä toisessakin ryhmässä saattaa olla samanlainen sydänmestään aidosti uskova kuin sieltä omastakin ryhmästä.
On paljon ihmisiä jotka sydänmestään uskovat Jeesukseen, mutta he eivät kuitenkaan kuulu mihinkään ryhmään, tälläinen ihminen sinun on pakostikkin ajatelvava yksilönä, sillä hänellä ei ole sitä ryhmää takanaan joka ajattelisi hänen puolestaan.
Kukaan ei voi vastata puolestasi miten sinun pitäisi ajatella jostain toisesta uskovaisesta, vain sinun oma sydänmesi voi antaa siihen vastuksen.
Mutta vl-opin mukaan sinun täytyy noudattaa sitä linjaa mikä siellä on tehty selväksi ja ajattelu omalla sydänmellä kielletään, koska silloin väitetään uskosta luopujaksi jos erehtyy ajattelemaan toisin "epäuskoisesta".
tarvitse luopua vl-uskostasi, vaikka aidosti sydänmessäsi tunnustaisit toisen uskovaiseksi vaikkei hän vl-yhteisöön kuuluisikaan.
Vl-liikkeessäkin on varmasti heitä jotka aidosti sydänmestään uskovat, ja aina kannattaisi ennemmin kuunnella sitä omaa sydäntään kuin vl-saarna-setiä ja heidän oppejaan ainoasta oikeasta uskosta, sillä se ei ole vl-usko, vaan usko Jeesukseen, usko joka on myös monella vl-liikkeen ulkopuolella olevalla.
Sinun on helppo jutella ihmisen kanssa koska luulet että tämä ei usko Jeesukseen kun ei ole vl-uskovainen, sinä et edes ymmärrä että hän voisi uskoa, koska itselläsi on ainoa oikea usko mielestäsi.
Mutta mieti miltä tuntuu sellaisesta ihmisestä joka uskoo Jeesukseen ja ei kuitenkaan kuulu vl-liikkeeseen. Hän jutellessaan vl-uskovaisen kanssa tietää, että juttu kumppani pitää itseään siellä korkeuksissa ainoana joka pääsee taivaaseen, ja minua Jeesukseen uskovaa hän ei pidä minään, pelkkänä epäuskoisena. Se raastaa sydäntä, sillä sen tietää että se ei ole oikein ajateltu.
nimenomaan haluankin tätä kysymystä lähestyä, en mitään uskonnollista ryhmittymää. Pohjimmiltaan aivan yksittäisen ihmisen uskostahan nämä asiat nousevat. Ja myös; en usko että missään ryhmässä kenenkään ajatuksia kielletään, eikä sitä voidakaan tehdä. Ryhmä ei voi ajatella jonkun puolesta, ei edes lestadiolaisuudessa tapahdu niin, vaikka sitä usein ajatellaan jonkinlaisena kollektiivisena massana.
Jos luopuisin uskosta, sekin koskettaa vain minua. Eikä taivaaseenkaan mennä "joukko-opilla", vaan juuri minun omaa uskoa siinä kysytään. Kuuluminen vanhoillislestadiolaiseen ryhmään ei poista omaa henkilökohtaista vastuuta uskonelämästäni. Siksi en voi kieltää omaa uskoani ja sen perusteita, sitä oppia minkä mukaan koen pääseväni perille.
siis rehelliseti ajatella jostain ei-vl ihmisestä että tällä on aito sydänmen usko? Se on tosi hienoa:)
En kuitenkaan ole niidenkään vl-uskovaisten kohdalla niin varma siitä taivaaseen pääsystä, jotka tunnolliseti noudattavat sitä vl-oppia, että heidän ulkopuolellaan olevat ovat epäuskoisia, ja vain heillä on oikea usko.
Sillä he tietämättään saattavat pedata itselleen sitä "huonompaa paikkaa" jos ajattelevat muiden joutuvan sinne kadotukseen ja vain itse pelastuvansa, sillä vain Jumala yksin on tietävä totuuden.
Siksi kannattaisi aina ajatella jokaisen sillä omalla sydänmellä ja omallatunnollaan, sillä on myös muita uskovaisia jotka uskovat Jeesukseen.
että ne, jotka sanovat uskovansa, ovat vilpittömiä omassa uskossaan. Ja minun mielestäni, jos heillä on tunnonrauha,siihen minulla ei ole mitään sanomista. Mutta minulla on myös oma uskoni, josta en voi luopua, koska se veisi minun tunnonrauhani.
Minulla ei todellakaan ole syytä katsoa ketään ylempää siinä luulossa, että itse pääsen taivaaseen. Niin lujasti se synti asuu minussa.
Oikeastaan edelleenkin peräänkuulutan sitä, että miksi siis on tärkeää "tunnustuttaa" vl:lla muiden taivaskelpoisuutta? Eikö meidän kaikkien kannattaisi vain nostaa hattua toisillemme ja uskoa kukin parhaimmaksi havaitsemallamme tavalla?
yksilönä, niin en silti tunne heitä uskovaisina. Vaikka kuinka unohdan sen ryhmän, niin silti on tilanne se, minkä aloituksessa sanoin. En tunne heidän ääntään.
Miten minun siis tulisi tehdä?
sanoit:"vain sinun oma sydänmesi voi antaa siihen vastuksen. "
Minun oma sydämeni antaa sellaisen vastauksen, että älä mene sanomaan heitä kaikkia oikea uskoisiksi, ettet pettäisi heitä. Tuleeko minun tehdä näin?
yhtään? Vl-oppi pitää sisällään sen, että vain heillä on ainoa oikea usko ja muilla sitä ei voi olla, ja vain he ovat ainoita Pyhän Hengen omistajia. Sulkevat kaikki muut uskovaiset ulkopuolelle pitäen heitä kaikkia vääräuskoisina.
Muilla uskon ryhmillä ei ole näin jyrkkää ajattelutapaa. Kukaan sellainen joka ei kuulu mihinkään ryhmään ja silti uskoo Jeesukseen, niin tälläinen ihminen ei varmasti koskaan tuomitse toista ihmistä vääräuskoiseksi, pitäen itseään ainoana oikein uskovana.
Vl-liike siis sulkee kaikki muut ulkopuolelle, vl-uskovia ei taas kukaan sulje ulkopuolelle he ovat yhtä arvokkaita Jumalle kuin kaikki muutkin uskovaiset.
vasta voit mieltääkkin sen toisen uskovaiseksi kun häneen tutustut, ennen et voi sitä tietää vastaako sydän toisen sydänmeen. Ei mihinkään ryhmään kuuluminen ole tae oikeasta uskosta, aidosta sydänmen uskosta Jeesukseen. Henki vastaa henkeen.
Sinun pitää katsoa sydänmelläsi, ei silmilläsi, sillä silmä erehtyy sydän ei.
Moi!
Olisi hyvä tutustua perin pohjamutia myöten muihinkin uskontoihin kuten: babtistit, helluntalaiset, vapaakirkkolaiset ja muut lestadiolaiset ja myös luterilaiset heidän uskontoonsa. Tietenkin on opillisia poikkeuksia kuten lapsi kaste. Helluntalaiset käyttävät juuri sikis upotuskastetta koska se on ainut kohta raamatussa minkä se esittää esim. Jeesus kastettiin upottamalla ja Johannes kastoi ihmisiä upottamalla sen jälkeen kun he olivat tehneet parannuksen. Se miten Helluntailaiset ja Vanhoilis lestadiolaiset opettavat ja miten uskovat ei poikkea toisistaan juuri millään muotoon, paitsi siinä että nykyään myös Helluntailaiset hyväksyvät myös muihin kirkkokuntiin kuuluvat eli: VL ja muut lestadiolaiset, babtistit, vapaakirkkolaiset ja luterilaiset Jumalan lapsiksi. (mutta ei katolilaiset). Mutta mikään näistä uskonnoista ei yksin pelasta vaan se joka pelastaa ja armahtaa, antaa synnit anteeks on Jeesus.
Olen käynyt babtistien vapaakirkkolaisten luterilaisten ja vl:ienkin Jumalan palveluksissa ja ihan saarnaavat ja puhuvat asioista mihin voin yhtyä. Raamatussa sanotaan ettei kenelekkään saa kadotustuomiota lausua. Sillä ihminen katsoo ulkokuorta mutta Jumala näkee sydämen siinä olisi vl:ielle parannuksen paikka.
Ole hyvä ja mene googleen etsimään lisää tietoa myös muista uskonnoista..... niin tiedät paremmin!
Itse olen henk.kohtasesti saanut usein kokea Jumalan läsnäolon ja hänen antamansa rauhan. Olen saanut paljon rukousvastauksia ja apua ja hän on puhunut myös minulle sanansa kautta.
T. yksi niistä monista Jumalan lapsista.
tunnen sydämestä monta hyvin, mutta silti en tunne heidän hengen ääntänsä.
Jos nyt ei ole henki vastannut henkeen, kuinka minun tulee toimia?
sanoit:"Ei mihinkään ryhmään kuuluminen ole tae oikeasta uskosta.."
enhän näin ole koskaan väittänytkään.
sanoit:"Sinun pitää katsoa sydänmelläsi, ei silmilläsi, sillä silmä erehtyy sydän ei. "
Mitäs ihmisen pitäisi tehdä, jos hän katsoo sydämellä ja silti ei henki vasta henkeen?
kirjoitit ettet tunne muista ryhmistä uskovaisia, niin silloin ajattelee että jos ei tunne, niin ehkä ei ole katsonut sydänmellä, vaan tavallaan silmäillyt.
Nyt jos ei henki ole vastannut koskaan henkeen, vaikka tunnet muiden ryhmien jäseniä hyvinkin, niin pysähdy miettimään mikä on sinun oman sydänmen tilasi.
Löytyykö sieltä todellakin se aito usko Jeesukseen ja rakkaus, vai lötyykö sieltä usko vain vl-oppiin? Jos löydät vain uskon vl-oppiin niin silloin et voi muualta Jeesukseen aidosti uskovia löytääkkään. Jos taas löydät aidon uskon sydänmestäsi, niin vaihda enemmän ajatuksia näiden muiden ryhmien uskovaisten kanssa, sillä se henki voi löytyä siinä keskustelun lomassa.
Niin sitä tarkoitin sillä ryhmään kuulumisella, että et sinä voikkaan olettaa että kaikki siellä toisessa ryhmässä olisivat uskovaisia, joten eivät kaikki tapaamasi ole välttämättä uskovaisia.
Jumalan lapsia muualta kuin omassa joukossasi, voin vakuuttaa sinulle, että totisia kristityitä on esimerkiksi esikoislestadiolaiset, eikä heidän uskoaan voi kukaan tehdä mitättömäksi millään omilla mielipiteillään. Kysymys onkin nyt vain siitä, että ihmiset eivät tiedä totuutta, siksi ovat valmiita epäilemään muiden uskon aitoutta.
Ulkoiset rituaalit eivät tuo ihmiselle pelastusta olivat ne mitä tahansa. On aivan sama tehdäänkö kastaminen upottamalla vai jollain muulla tavalla. Upottamisen luulisin symboloivan sitä että ihminen kuolee pois synnistä ja kun tulee veden alta syntyy ikäänkuin uudestaan. Kuin Feniks lintu tulesta, vai miten se oli.
Symboliikkaa joka on tarkoitettu kuvaamaan meille hengellisiä asioita ei saa sekoittaa Totuuteen.
sanoit:"... eivät kaikki tapaamasi ole välttämättä uskovaisia. "
Kysyn, että mitä minun tulee näille ihmisille sanoa, jos niitä on?
Sanonko niille, että olette uskovaisia?
ei saa tulla itse tarkoitus.
Samoin ei esim. ehtoollisviiniä saa palvoa Jeesuksen verenä vaan se symbolisoi sitä. Jeesus on Hengellinen ja vaikuttaa sitäkautta ihmiseen.
Jeesuksen veri vuosi maahan eikä siitä ole tippaakaan ehtoollismaljassa.
itsestäsi oletko sinä varmasti sydänmestäsi aidosti Jeesukseen uskova, ennenkuin tuomitset toista vääräuskoiseksi. Kenellekkään ei pidä sanoa että sinun uskosi on väärä, ja minun oikea.
Sinun ei tarvitse sanoa heille yksinkertaisesti mitään.
eli minun ei tarvitse sanoa heitä uskovaiseksi.
voi myöskään mieltää jokaista vl-liikkeeseen kuuluvaa uskovaiseksi, ulkonäkö ja elämän tavat eivät kerro mitään aidosta sydänmen uskosta.
enkä sillain ole koskaan varmaankaan tehnytkään.
Mutta tällainen käyttäytyminen, ettei miellä kaikkia heti uskovaiseksi, on nimetty "vain me" opiksi.
Lainasin tekstiäsi tänne.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000008302685
Haluatko käydä ottamassa kantaa kysymyksiini?
Ensinnäkään en usko, että monessakaan hengellisyydessä tunnustetaan, että "kaikki opit ovat oikeita". Usein saatetaan kritisoida muiden oppia, mutta ei tuomita muita (ja toki voidaan myös pitää heitä kristittyinä).
Entä jos vl vastaa kysymykseen pitääkö hän ulkopuolista uskovaisena vain "en tiedä", jos hän rehellisesti on sitä mieltä? Onko tämä vl mielestäsi silloin kieltänyt oman uskonsa ja tuudittanut väärään rauhaan toista?
voi kehua hyviksi ja uskonnollisiksi
Olihan korneliuskin hurskas ja Jumalaa pelkäävä mutta Tarvitsi Pietarin pitämään lähetysseurat tullakseen vanhurskaaksi
Lähetysseurat? Oliko Pietari lestaadiolainen saarnamies, joka piti lähetysseurjoaa? Näytäppä sopiva Raamatunpaikka!
Pietari kuului nasaretin lahkoon
Apostolien teot
10:18 ja tiedustelivat kuuluvalla äänellä, majailiko siellä Simon, jota myös Pietariksi kutsuttiin.
10:19 Kun Pietari yhä mietti tuota näkyä, sanoi Henki hänelle: "Katso, kaksi miestä etsii sinua;
10:20 niin nouse nyt, astu alas ja mene arvelematta heidän kanssaan, sillä minä olen heidät lähettänyt."
10:21 Niin Pietari meni alas miesten tykö ja sanoi: "Katso, minä olen se, jota te etsitte; mitä varten te olette tulleet?"
10:22 He sanoivat: "Sadanpäämies Kornelius, hurskas ja Jumalaa pelkääväinen mies, josta koko Juudan kansa todistaa hyvää, on pyhältä enkeliltä ilmestyksessä saanut käskyn haettaa sinut kotiinsa ja kuulla, mitä sinulla on sanottavaa."
Selitätkö, miten vastauksesi liittyy kirjoittamaani viestiin.