Miksi mielenterveyden/ psykiatrian lääkkeillä on

Miksi jonnekin junan alle? :D

Psyykenlääkkeet ovat psykoaktiivisia aineita siinä missä esimerkiksi laittomat huumausaineet. Erilaiset psykoaktiiviset aineet tuottavat erityyppisiä vaikutuksia, toki psyykenlääkkeen ja kadulta löydettävän huumeen vaikutukset eivät ole yksi yhteen. Psyykenlääkkeisiin sisältyy samanlaisia ongelmia kuin joihinkin muihin psykoaktiivisiin aineisiin eli toleranssityyppiset ongelmat (esim."Antidepressant treatment tachyphylaxis"), aivojen ja hermoston tottuminen niihin eli jonkinasteinen mukautuminen ja "riippuvuus" jota voisi kuvata tosin englannin sanalla dependence enemmän kuin sanalla addiction (suomeksi tällaista erottelua ei ole niin helppo löytää) ja vieroitusoireet. Tätä psykiatria tuskin myöntää, muutakuin korkeintaan jossain bentsodiatsepiineissa. Tämä epärehellisyys aiheuttaa potilaille harmia ja voisin sanoa, että lukuisat potilaat ovat yllättyneet siitä, kuinka esimerkiksi ikäviä vieroitusoireita masennuslääkkeet voivat aiheuttaa, eikä heille ole sanallakaan mainittu niistä määräyshetkellä. Psykiatria on keskittynyt vakuuttelemaan, kuinka masennuslääkkeet eivät aiheuta riippuvuutta ja vieroitusoireetkin on nimitetty lopetusoireiksi. Siinä missä huumeissa, myös psyykenlääkkeissä vieroitus puhkaisee oireita. Näiden vaikeudesta on viimevuosina puhuttu, kuinka joillakin oireet voi olla hyvinkin vaikeita. Jo lääkepaketti sanoo, että riskiä vieroitusoireille lisää a) pitkä käyttö ja b) isommat annokset. Miksiköhän näin on?

Toinen asia mitä psykiatria ei myönnä, on se että nämä lääkkeet pitkään käytettynä voivat oikeasti olla yhteydessä huonompiin hoitotuloksiin. Esimerkiksi kannattaa tutustua Giovanni Fava nimisen tutkijan vastatoleranssimalliin https://journals.sagepub.com/doi/full/10.1177/2045125320970325, minkä mukaan kun mielialalääkkeitä käytetään pitkään se voi johtaa hermosolujen reseptoreissa tapahtuvien muutosten vuoksi tehon vähittäiseen heikkenemiseen ja lopulta jopa siis huonompiin hoitotuloksiin. Mahdolliseen alttiuteen masennukselle.
Ihminen joka ei ole käyttänyt esimerkiksi mielialalääkkeitä masennukseensa siis voi välttyä moneltakin ongelmalta josta heidän siis pitää toipua vielä omien ongelmiensa päälle esimerkiksi haittavaikutuksilta, vieroitusoireilta ja mahdolliselta tehon hiipumiselta. He saattavat ongelmansa käsiteltyään vain mennä eteenpäin siinä missä lääkkeenkäyttäjä joutuu kamppailemaan tämäntyyppisten ongelmien kanssa ja käymään esimerkiksi piinaavaltakin tuntuvan vieroitusjakson. Jotkut oireetkin voivat olla perin masentavia kuten esimerkiksi seksuaalitoimintojen häiriöt. Mielestäni "masennuslääkkeitä" ei edes pitäisi sanoa masennuslääkkeiksi, koska on sangen erikoista, että esimerkiksi BDI masennuskyselyssä saa "masennuspointseja" siitä, että ei ole seksuaalisia haluja, mutta myös esimerkiksi masennuslääkkeet tekevät tätä. Masennuslääkkeet siis voivat puhkaista oireita, mitä pidetään masennuksen oireena. Toinen sangen erikoinen haitta masennuslääkkeistä on apatian lisääntyminen https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7437849/ Toki jotkut saavat vielä mielipuolisempia reaktioita masennuslääkkeisiin, joista yksi voi olla todella voimakas piinaavuuteen asti oleva sisäinen levottomuus (akatisia), mikä muuten on yhteydessä itsemurha-ajatuksiin. Kuulostaa kyllä todella mieltä hoitavilta masennusta ehkäiseviltä lääkkeiltä, eikös.

Kautta aikain erilaisia psykoaktiivisia aineita on käytetty siihen, että niistä on pyritty hakemaan jotain erilaisia tajunnan tiloja, apua alakuloon ynnä muuhun. Ei tässä mitään uutta ole. Tosin siinä on eroa, että näitä aineita "diilaa lääkäri", ne on tehty labrassa, niitä myydään lääkkeenä ja aineiden vaikutuksen alla ollaan vuositolkulla ja niitä otetaan joka päivä. Pilleri otetaan aina joka päivä ennen kuin vieroitusoireet alkavat sieltä tulla päälle. Tai siis kyllähän jotkut tuota huumeidenkin kanssa tosin harrastavat, etteivät juuri elä elämäänsä ilman niitä. Harvemmin kukaan oikeasti miettii sitä, miten positiivisesti mikään huumausaine vaikuttaa ihmiselämään, mielialoihin ja positiivisesti aivoihin koska ihmiset tietävät, että näihin tulee koukku, negatiivisia seuraamuksia ja vieroitusoireita.

Psykiatria pyrkii esittämään, että kyse näissä labrassa kyhätyissä välittäjäainetoimintaa muokkaavissa kemikaaleissa on jotenkin aivojen toimintaa parantava (esim. neurogeneesiä lisäävä) tai sairauksia parantavia tai kääntäviä vaikutuksia. Kuinka ne hoitavat viallista hermostoa ja aivoja. Mutta oikeasti nämä lääkkeet ovat vain ja ainoastaan psykoaktiivisia aineita, joilla voi olla jotain positiivisia vaikutuksia ihmisten kokemiin oireisiin. Neurogeneesistäkään ei kannata hihkua, koska samaa aiheuttaa aivovauriot.

Ja kuitenkaan syöpähoidoilla ei ole sellaista aktiivista vastustusta kuin psykiatrisilla lääkkeillä, ehkäpä osittain siksi ettei ketään pakoteta syöpähoitoihin.

Se onkin mielenkiintoista, miksi esimerkiksi YK:n kidutukseen ja halventavaan kohteluun erikoistunut erityisraportoija ei ole kirjoittanut syöpäsairaiden asemasta seuraavasti:

"Mitä tulee kansallisiin säädöksiin, pakkohoito on usein legitimisoitu kansallisissa lainsäädännöissä ja usein nauttivat laajaa kannatusta oletuksella, että ne edistävät hoidettavan parhasta huolimatta siitä että ne ovat usein väärin perustein oikeutettuja oletuksilla hoidetun ymmärryksen puutteella ja terapeuttisella välttämättömyydellä vastoin YK:n yleissopimusta vammaisten ihmisten oikeuksista. Aiheuttaessaan kipua ja kärsimystä, ne rikkovat myös ehdotonta kidutuksen ja halventavan kohtelun kieltoa. Mitä tulee vammaisten ihmisten autonomiaan ja ihmisarvoon, on minun kehotettava valtioita muuttamaan kansallisia lainsäädäntöjä liittyen pakkohoitoon. "

"Vammaisten oikeuksien yleissopimus kieltää vapaudenriiston syrjivänä vammaisuuden perusteella, sisältäen myös mielenterveyden häiriöt ja kehitysvammat. "

"Valtioiden tulisi kieltää kaikki pakkohoito liittyen vammaisiin kohdistuviin lääketieteellisiin hoitoihin, sisältäen potilaan tahdon vastaisen psykokirurgian, sähköshokkihoidon ja tajuntaa muokkaavien lääkkeiden käytön sekä lyhyen että pitkän aikavälin käytössä. "

"Pakkohoito tulisi korvata palveluilla, jotka vastaavat vammaisten ihmisten tarpeisiin ja kunnioittavat vammaisen ihmisen ihmisarvoa, autonomiaa, valintoja ja yksityisyyttä."

Tässä käsite "vammaisuus" on juridinen ja viittaa myös mielenterveysongelmaisiin, joilla on huomattava usein pitkäkestoinen toimintakyvyn vaje suhteessa yhteiskunnan vaatimuksiin. Se ei ole sama käsite kuin lääketieteellinen vammaisuuden käsite, joka perustuu eri kriteereille.

http://antitorture.org/wp-content/uploads/2014/03/PDF_Torture_in_Healthcare_Publication.pdf

On myös kiehtovaa pohtia, miksi YK:n mielenterveyteen erikoistunut erityisraportoija, psykiatri Daniel Puras on kirjoittanut alla olevaa raportissaan. Löytäisitkö sinä syöpäsairaiden ihmisoikeuksista ja niiden tasosta yhtä kaunista ja ylistävää tekstiä ihmisoikeuksien toteutumista valvovilta asiantuntijoilta?

"Reduktionistinen biomedikaalinen malli hallitsee mielenterveyden hoitoa kaikkialla maailmassa. Biomedikaalinen malli käyttää medikalisaatiota pakkohoidon systemaattisen käytön oikeutuksena ja määrittää monimuotoiset inhimilliset sosiaalisin stessitekijöihin liittyvät reaktiot (kuten epätasa-arvoon, syrjintään ja väkivaltaan) "häiriöksi", jotka edellyttävät hoitoa. Tällaisessa kontekstissa rikotaan ja sivuutetaan toistuvasti vammaisten ihmisten oikeuksien yleissopimuksen periaatteita. Tällainen näköulma sivuuttaa näytön siitä, että vaikuttavat investoinnit mielenterveyteen tulisi kohdistaa väestötasolle ja ihmisten välisiin suhteisiin sekä muihin tekijöihin pikemminkin, kuin yksilöihin ja heidän aivoihinsa".

"Monet marginalisoituihin ihmisryhmiin kuuluvat henkilöt, kuten köyhät, huumeiden käyttäjät ja mielenterveysongelmista kärsivät, ovat juuttuneet seuraavien leimojen pyhään kolminaisuuteen: a)pahat ihmiset/rikolliset b) sairaat tai hullut ihmiset tai potilaat c) näiden yhdistelmät. Nuo leimat tekevät marginalisoidut yhteisöt alttiiksi liiotelluille rangaistuksille, hoidolle ja/tai terapeutiselle vaikuttamiselle tiloihin tai käyttäytymistapoihin, joita pidetään sosiaalisesti epätoivottavina. Seurauksena on ekslusiivinen, syrjäyttävä ja usein rasistinen suora väylä kouluista, kaduilta ja huono-osaisista yhteisöistä vankiloihin, sairaaloihin tai pakkohoitoa käyttäviin hoitolaitoksiin, joissa ihmisoikeusrikokset ovat usein systemaattisia, yleisiä ja ylisukupolvisia. Globaali mielenterveysdisurssi nojautuu edelleen tähän "hullu tai paha" -näkökulmaan. Lait, käytännöt ja mielenterveyshoidossa toimivien asenteet ovat voimakkaan riippuvaisia ajatuksesta, että mielenterveyden hoito on ensisijaisesti potentiaalisesti vaarallisen käytöksen estämistä tai edellyttää lääketieteelliselle välttämättömyydelle pohjautuvia interventioita. Ne jotka ajavat oikeuksiin perustuvia lähestymistapoja moderniin terveydenhuoltoon ja näyttöön perustuvia hoitokäytäntöjä haastavat tämän "hullu tai paha" -dikotomian vahanaikaisena, syrjivänä ja tehottomana."

"Liiallinen medikalisaatio haastaa terveyden edistämiseen liittyvät pyrkimykset. Medikalisaatio ilmenee, kun käyttäytymimisen, tunteiden, tilojen ja terveyshuolien moninaiset ilmenemismuodot määritellään lääketieteellisesti käyttäen lääketieteellistä kieltä, ymmärretään lääketieteellisessä tulkintakehyksessä tai hoidetaan lääketieteellisesti. Medikalisaation prosesssi on usein yhteydessä sosiaaliseen kontrolliin, jonka avulla vahvistetaan rajoja normaalin ja hyväksyttävän käytöksen ja kokemusten välillä. Medikalisaatio saattaa usein johtaa siihen, että ihmiset todelliset pahoinvoinnin aiheuttajat jäävät tunnistamatta, mikä aiheuttaa vieraantumista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sosiaalisia, poliittisia ja eksistentiaalisia ulottuvuuksia sisältävät ongelmat redusoidaan yksilöön, eikä oikeutettua kärsimystä eikä siihen liittyvää muutoksen vaatimuksia tunnisteta. Lisäksi medikalisaatio lisää pakkohoidon käytön legitimisaatiota, mikä rikkoo ihmisoikeuksia ja saattaa edistää entisestään marginalisoitujen ihmisryhmien syrjintää niin yksilöiden elämässä kuin ylisukupolvisesti".

https://undocs.org/A/HRC/44/48

Anonyymi kirjoitti:

Ja kuitenkaan syöpähoidoilla ei ole sellaista aktiivista vastustusta kuin psykiatrisilla lääkkeillä, ehkäpä osittain siksi ettei ketään pakoteta syöpähoitoihin.

Oma teoriani on se että syöpähoitoja arvostetaan enemmän siksi että ihmiset eivät ryntää heti ensimmäiseksi foorumeille vaatimaan syöpähoitojen lopettamista myös niiltä ihmisiltä joihin hoito tehoaa sen jälkeen kun oma hoito on epäonnistunut.

Anonyymi kirjoitti:

Oma teoriani on se että syöpähoitoja arvostetaan enemmän siksi että ihmiset eivät ryntää heti ensimmäiseksi foorumeille vaatimaan syöpähoitojen lopettamista myös niiltä ihmisiltä joihin hoito tehoaa sen jälkeen kun oma hoito on epäonnistunut.

Lue lisää

Ei kukaan ole vaatimassa lääkkeiden lopettamista keltään. Itse vain koen, että potilaita ei läheskään varoiteta riskeistä mitä psyykenlääkkeisiin liittyy, potilaille valehdellaan miten ne toimii (korjaa esimerkiksi kemiallista epätasapainoa) ja valehdellaan niiden lääkkeiden välttämättömyydestä (et voi parantua ilman) ja lisäksi, kuten täällä joku mainitsikin, niitä myös pakotetaan tai painostetaan käyttämään jopa fyysistä voimaa käyttäen pahimmissa tapauksissa koska miksi? Koska ihminen pitää turruttaa koska hän voi olla vaaraksi itselleen/muille? Koska ihmisellä on biologispohjainen sairaus jonka hoitamatta jättäminen tuottaisi jotain vakavia seurauksia ihmisen elämälle ja aivoille(Tämä on vale, psykiatrian tietämys sairauksiensa biologisesta pohjasta on huttua).

Psykiatria on rakentanut opin, kuinka psyykenlääkkeet normalisoi aivojen toimintaa, vaikka oikeasti on ihan selvää, että psyykenlääkeet pitemminkin häiritsee aivojen ja hermoston homeostaasia. Sivuvaikutukset on lääkkeen vaikutuksia siinä missä ne toivotutkin vaikutukset, eivätkä oikeasti ole mitään "sivuvaikutuksia".

Biopsykiatrian paradigman saisi mielestäni tuhota kokonaan ja lähteä rakentamaan ihmisten auttamista toisista lähtökohdista, kuin siitä että lähes ensimmäisenä vaihtoehtona tai resurssien puutteessa ihmisiä koulutetaan psykoaktiivisiin mömmöihin. Psykiatrian oppeja hyödynnetään myös yleisterveydenhuollossa ja tämän myötä massiivinen määrä ihmisiä on nykyään pillereissä. Heidän vääristyneessä paradigmassa elämänongelmat tuntuvat liittyvän lähes aina viallisiin aivoihin ja he näkevät oikeudekseen alkaa leikkimään hädänalaisten ihmisten aivoilla ja hermostolla ja sorkkimaan sitä vuosikausien pillerikuureilla.

Ei kannata yllättyä jos huomaa joskus että ei koskaan tullut käsiteltyä alkuperäisiä ongelmiaan kun aloittaa pillerit oikeasti. Koska huumaamalla ei oikeasti pääse kunnolla mihinkään asioihin käsiksi. Mietin vain kuinka moni oikeasti pääsee käsiksi ongelmiinsa vasta kun oikeasti kohtaa ne huumaamisen sijaan vuosikausia myöhemmin. Jossain vaiheessa vain tulee piste vuosien lääkkeenkäyttöä että jotkut lopulta luopuvat lääkkeistä.

Psykiatrit voisi tutustua vaikka sosiologiaan tai filosofiaan, koska niiden pohtiminen voisi antaa vähän toista näkökulmaa heidän työhönsä, jossa mietittäisiin vähän laajemminkin ihmisen eloa yhteiskunnassa tai ylipäätään syvemmin asioita kuin heidän lääketiedeoppinsa kautta jonka antama kuva ihmisen ongelmista on niin kovin suppea ja oikeasti, jollain tavoin epäihmismäinen ja jopa tuhoavakin. Nuo lääkkeet ja psykiatrian opit tuhoavat pahimmillaan sitä, mitä on olla ihminen.

Oikea ihmisten auttaminen olisi hyvin paljon kokonaisvaltaisempaa, lähtien ihan elämäntapojen kartuttamisesta, terveyden parantamisesta ynnä muusta. Siitä miten oireisiin voisi myös lääkkeettä vaikuttaa. Oikeastihan olisi lukuisia tapoja auttaa ihmisiä mutta koska elämme tässä häiriintyneessä rahan vallan sanelemassa nykymaailmassa, jossa lääkkeitä pidetään tehokkaana hyvänä hoitona haitoista viis (tai tuhotuista ihmiselämistä lääkkeiden seurauksena) joten ei kenelläkään oikeasti kiinnosta kehittää systeemiä muunlaiseksi.

Anonyymi kirjoitti:

Se onkin mielenkiintoista, miksi esimerkiksi YK:n kidutukseen ja halventavaan kohteluun erikoistunut erityisraportoija ei ole kirjoittanut syöpäsairaiden asemasta seuraavasti:

"Mitä tulee kansallisiin säädöksiin, pakkohoito on usein legitimisoitu kansallisissa lainsäädännöissä ja usein nauttivat laajaa kannatusta oletuksella, että ne edistävät hoidettavan parhasta huolimatta siitä että ne ovat usein väärin perustein oikeutettuja oletuksilla hoidetun ymmärryksen puutteella ja terapeuttisella välttämättömyydellä vastoin YK:n yleissopimusta vammaisten ihmisten oikeuksista. Aiheuttaessaan kipua ja kärsimystä, ne rikkovat myös ehdotonta kidutuksen ja halventavan kohtelun kieltoa. Mitä tulee vammaisten ihmisten autonomiaan ja ihmisarvoon, on minun kehotettava valtioita muuttamaan kansallisia lainsäädäntöjä liittyen pakkohoitoon. "

"Vammaisten oikeuksien yleissopimus kieltää vapaudenriiston syrjivänä vammaisuuden perusteella, sisältäen myös mielenterveyden häiriöt ja kehitysvammat. "

"Valtioiden tulisi kieltää kaikki pakkohoito liittyen vammaisiin kohdistuviin lääketieteellisiin hoitoihin, sisältäen potilaan tahdon vastaisen psykokirurgian, sähköshokkihoidon ja tajuntaa muokkaavien lääkkeiden käytön sekä lyhyen että pitkän aikavälin käytössä. "

"Pakkohoito tulisi korvata palveluilla, jotka vastaavat vammaisten ihmisten tarpeisiin ja kunnioittavat vammaisen ihmisen ihmisarvoa, autonomiaa, valintoja ja yksityisyyttä."

Tässä käsite "vammaisuus" on juridinen ja viittaa myös mielenterveysongelmaisiin, joilla on huomattava usein pitkäkestoinen toimintakyvyn vaje suhteessa yhteiskunnan vaatimuksiin. Se ei ole sama käsite kuin lääketieteellinen vammaisuuden käsite, joka perustuu eri kriteereille.

http://antitorture.org/wp-content/uploads/2014/03/PDF_Torture_in_Healthcare_Publication.pdf

Lue lisää

Mielenkiintoista on oikeastaan se, että miksi YK:n erityisasiantuntija kertoo samoja itsestään selvyyksiä kuin kansakoulun kansalaistaidon lehtori? Tai se että miksi hänellä on yhtä vähän konkreettisia tekoja asian eteen.

Mutta hei, hae stealta hankerahoitusta pilottihankkeeseen, jossa "Pakkohoito tulisi korvata palveluilla, jotka vastaavat vammaisten ihmisten tarpeisiin ja kunnioittavat vammaisen ihmisen ihmisarvoa, autonomiaa, valintoja ja yksityisyyttä."

Anonyymi kirjoitti:

Mielenkiintoista on oikeastaan se, että miksi YK:n erityisasiantuntija kertoo samoja itsestään selvyyksiä kuin kansakoulun kansalaistaidon lehtori? Tai se että miksi hänellä on yhtä vähän konkreettisia tekoja asian eteen.

Mutta hei, hae stealta hankerahoitusta pilottihankkeeseen, jossa "Pakkohoito tulisi korvata palveluilla, jotka vastaavat vammaisten ihmisten tarpeisiin ja kunnioittavat vammaisen ihmisen ihmisarvoa, autonomiaa, valintoja ja yksityisyyttä."

Lue lisää

Pakkohoito ei ole mitään hoitoa, se on joillekin käytännössä kidutusta. Jos sinut pakotetaan lääkkeisiin, joilla vastoin tahtoasi muokataan sinun aivojasi, siis kaikkea mitä olet, sisintäsi, laitetaan sinut väkisin aineisiin jotka hämärryttävät tajuntaasi, sedatoivat ja haittavaikutuksena kutistavat aivojasi ja potentiaalisesti turmelevat terveyttäsi,se on kidutusta, ei hoitoa. Pakkohoitolääkkeet voivat aiheuttaa epämiellyttävää oloa ja lähes kidutukseen verrattavia haittavaikutuksia. Esim.akatisia. Mutta mikään kidutuksen vastainen komitea ei siitä ole kiinnostunut.

Niin miksipä kukaan haluaisi kyseistä hoitoa uudistaa koska loppupeleissä ei kellään kiinnosta miltä tuo hoito tuntuu. Koska ajattelevat muutenkin ketkä sitä hoitoa kehittelevät että se on tarkoitettu Muille, ei heille.

Ihan huruhommia vaatia oikeuksia pakkohoidetuille. Pakkohoidettavilta puuttuu neuroleptejä, se on heidän ongelmansa.

Anonyymi kirjoitti:

Ja kuitenkaan syöpähoidoilla ei ole sellaista aktiivista vastustusta kuin psykiatrisilla lääkkeillä, ehkäpä osittain siksi ettei ketään pakoteta syöpähoitoihin.

Sitten kun tapais sellaisen syöpäpotilaan joka epäonnistuneen syöpähoidon jälkeen tulisi esittämään että kaikki syöpähoito pitää estää myös muilta ihmisiltä kun se hänelläköän ei toiminut.

Anonyymi kirjoitti:

Pakkohoito ei ole mitään hoitoa, se on joillekin käytännössä kidutusta. Jos sinut pakotetaan lääkkeisiin, joilla vastoin tahtoasi muokataan sinun aivojasi, siis kaikkea mitä olet, sisintäsi, laitetaan sinut väkisin aineisiin jotka hämärryttävät tajuntaasi, sedatoivat ja haittavaikutuksena kutistavat aivojasi ja potentiaalisesti turmelevat terveyttäsi,se on kidutusta, ei hoitoa. Pakkohoitolääkkeet voivat aiheuttaa epämiellyttävää oloa ja lähes kidutukseen verrattavia haittavaikutuksia. Esim.akatisia. Mutta mikään kidutuksen vastainen komitea ei siitä ole kiinnostunut.

Niin miksipä kukaan haluaisi kyseistä hoitoa uudistaa koska loppupeleissä ei kellään kiinnosta miltä tuo hoito tuntuu. Koska ajattelevat muutenkin ketkä sitä hoitoa kehittelevät että se on tarkoitettu Muille, ei heille.

Ihan huruhommia vaatia oikeuksia pakkohoidetuille. Pakkohoidettavilta puuttuu neuroleptejä, se on heidän ongelmansa.

Lue lisää

Mikä mahtaa olla psykiatrisen hoidon vahingoittamien yksilöiden motivaatio puolustaa maata, jos sota syttyisi? Varsinkin siinä tapauksessa, jos ovat joutuneet kärsimään valtavia tuskia ja kaasuvalotusta.
Heidän voisi ajatella joutuneen tavallaan omiensa leimaamiksi ja pieksämiksi.

Anonyymi kirjoitti:

Sitten kun tapais sellaisen syöpäpotilaan joka epäonnistuneen syöpähoidon jälkeen tulisi esittämään että kaikki syöpähoito pitää estää myös muilta ihmisiltä kun se hänelläköän ei toiminut.

Lue lisää

Kuka tässä on ehdottanut, että syöpähoitoa saati sitten neuroleptilääkitys pitäisi kieltää keneltäkään? Kyse on lailla säädetystä oikeudesta tietoon perustuvaan suostumukseen ja ihmisoikeussopimuksin suojatusta oikeudesta psyykkiseen ja fyysiseen koskemattomuuteen. Syöpäpotilaiden kohdalla nuo oikeudet jotakuinkin toteutuvat, ainakaan ihmisoikeusasiantuntijat eivät esitä että syöpäpotilaita järjestelmällisesti pakotetaan kemoterapiaan vastoin tahtoaan tai että heidän fyysistä ja psyykkistä koskemattomuuttaan ei kunnioiteta.

Eikö olekin ihmeellinen juttu, että 2020-luvun Suomessa on oikeus kuolla hoitamattomaan syöpään mutta ei kieltäytyä aivoja surkastuttavista, tardiivia dyskineisaa ja akatisiaa aiheuttavista neurolepteista? Psykiatriassa, joka hoitaa biologisilla interventioilla subjektiivisesti määriteltyjä kokemuksellisia tiloja (niille ei ole biologista määritelmää, toisin kuin syöville), ei tarvitse välittää tällaisista pikku sivuseikoista vaan ihminen voidaan huumata tajuttomaksi vastoin hänen tahtoaan täysin mielivaltaisten tulkintojen perusteella, ja hänelle voidaan systemaattisesti valehdella lääkkeiden vaikutusmekanismeista ja sivuoireista.

Jos potilaille kerrottaisiin ihan suoraan ja rehellisesti, että nämä lääkkeet ovat elinikää lyhentäviä, lukuisten sairauksien riskiä moninkertaistavia, psykoosiriskiä pitkällä aikavälillä lisääviä, pakkoliikkeitä aiheuttavia epäspesifisti ihmisten aivotoimitoja muokkaavia huumaavia aineita, jotka saattavat mahdollisesti lyhytkestoisesti laskea muutaman hassun pisteen psykoosireitasi lyhytkestoisten hyvin vinoutuneiden oirepohjaisiin tulkintoihin pohjautuvien kokeiden perusteella, niin tottahan toki olisi aivan perusteltua että tällaiseen hoitoon suostuva ihminen ottaisi vastuun siitä, että hoito ei välttämättä onnistukaan ihan sata prosenttisella todennäköisyydellä. Jos psykooseja hoidettaisiin kuten syöpää, niin niitä ei edes hoidettaisi lääkkeillä. Syöpä on biologisesti määritelty sairaus, jota voidaan juuri siksi hoitaa usein melko tehokkaasti biologisin interventioin. Psykoosit ovat sosiaalisesti ja normatiivisesti määriteltyjä ilmiöitä, joita ei voi hoitaa tehokkaasti biologisin interventioin, koska ei tiedetä onko siellä taustalla jokin biologinen poikkeama joka suoraan selittää moninaiset psykoosiksi määritellyt tilat. Jos hoidat ihmisen persoonaa ja uskomuksia ja ajattelua kuten syöpää hakuammunnalla hermomyrkyillä, niin voi olla että siinä tuhoutuu tosiaan vähän muutakin kuin pahanlaatuinen kasvain.

Anonyymi kirjoitti:

Mielenkiintoista on oikeastaan se, että miksi YK:n erityisasiantuntija kertoo samoja itsestään selvyyksiä kuin kansakoulun kansalaistaidon lehtori? Tai se että miksi hänellä on yhtä vähän konkreettisia tekoja asian eteen.

Mutta hei, hae stealta hankerahoitusta pilottihankkeeseen, jossa "Pakkohoito tulisi korvata palveluilla, jotka vastaavat vammaisten ihmisten tarpeisiin ja kunnioittavat vammaisen ihmisen ihmisarvoa, autonomiaa, valintoja ja yksityisyyttä."

Lue lisää

Sinulla onkin ollut humaani kansakoulun lehtori, kun vastusti mielisairaiden pakkohoitoa ja lainsäädännön muuttamista siten, ettei se ole ristiriidassa Suomen vahvistamien ihmisoikeussopimusten kanssa. Oliko näkemys yleinenkin sinun aikanasi? Senhän toki pitäisi olla itsestäänselvyys näin teoriassa, että oikeusvaltion pitäisi noudattaa ihmisoikeussopimuskia ja omaa perustuslakiaan, jonka koko lähtökohta on Suomen ratifioimien ihmisoikeussopimusten noudattaminen ja ihmisoikeuksien suojaaminen. Mielisairauksien vapaaehtoista ja autonomiaa kunnioittavia hoitomuotoja on tutkittu ja tuotettu ympäri maailmaa vuosisatoja, ja ne ovat yleensä vähintään yhtä tehokkaita hoitomuotoja kuin lääkekeskeinen hoito.

Ns "pilotti"hankkeet tuppaavat jäämään vaan pilottihankkeiksi, koska lääkeyhtiöiden konsulttipalkkiot tuottavat mukavan laiskanpulskean elämän heikossa asemassa olevien ihmisten kustannuksella porsasteleville siolle nimeltä psykiatrit, joita ei oikeasti kiinnosta mikään muu kuin psyykenlääkkeiden tehokkuus ja turvallisuus ja miten ne hoitavat milloin mitäkin diabeteksen kaltaistan aivokemiallista epätasapainotilaa, rasva-aineenvaihdunnan poikkeamaa tai etenevää neurodegeneraatiota, riippuen siitä mikä teoria ja hypoteesi milloinkin trendaa ja sopii psykiatrien agendaan. Se valtava työ mitä monet ihmiset ovat yrittäneet tehdä parantaakseen psykoosipotilaiden elämää ei ehkä ole kovin ilmeinen ihmiselle, joka ei tiedä alan historiasta mitään, koska psykiatreille ei ole koskaan ollut kovin tärkeää ihmisten parantaminen vaan oman heikon ammatillisen itsetuntonsa pönkittäminen.

Hoidossakin he käyttävät mielellään metaforia, joissa he samaistavat itsensä neurologiehin ja sisätautilääkäreihin. Kun potilas puhuu raiskatuksi tulemisesta, psykiatri muistaa rinnastaa sen diabetekseen ja korostaa täten lääketieteellistä erityisasiantuntemustaan. Mitä hyötyä olisikaan taas uudesta pilottihankkeesta, joka tiputtaisi tämän arvostetun suurta palkkaa nauttivan lääketieteen erityisasiantuntijan harhamaailmastaan todellisuuteen, jossa hänen hienot neurologiaan ja sisätautilääketieteeseen viittaavat metaforansa menettäisivät kaiken hohtonsa sosiaalisten ja psyykkisten ilmiöiden keskellä? Ehkä sellaisesta pilottihankkeesta olisi hyötyä, jossa tutkittaisiin miten saataisiin psykiatrian erikoislääkärien haurasta ammatillisten identiteettiä, taloudellista asemaa ja lääkeyhtiöiltä nauttimia luennointi- ja konsulttipalkkiota suojattua kuitenkaan vahingoittamatta vakavasti heidän potilaidensa terveyttä ja toimintakykyä. Siinä on vaikea dilemma ja työskennellään vuosikymmeniä kestäneen ongelman ytimessä. Sehän tiedetään jo, että on lääkehoitoa minimaalisesti hyödyntävä psykososiaalinen hoito on tehokasta ja peräti yleensä ihmisoikeussopimusten mukaista, ongelma on se että psykiatrien ja lääkeyhtiöiden rooli sellaisessa hoitomuodossa on paljon heikompi kuin nykyisessä.

Anonyymi kirjoitti:

Sinulla onkin ollut humaani kansakoulun lehtori, kun vastusti mielisairaiden pakkohoitoa ja lainsäädännön muuttamista siten, ettei se ole ristiriidassa Suomen vahvistamien ihmisoikeussopimusten kanssa. Oliko näkemys yleinenkin sinun aikanasi? Senhän toki pitäisi olla itsestäänselvyys näin teoriassa, että oikeusvaltion pitäisi noudattaa ihmisoikeussopimuskia ja omaa perustuslakiaan, jonka koko lähtökohta on Suomen ratifioimien ihmisoikeussopimusten noudattaminen ja ihmisoikeuksien suojaaminen. Mielisairauksien vapaaehtoista ja autonomiaa kunnioittavia hoitomuotoja on tutkittu ja tuotettu ympäri maailmaa vuosisatoja, ja ne ovat yleensä vähintään yhtä tehokkaita hoitomuotoja kuin lääkekeskeinen hoito.

Ns "pilotti"hankkeet tuppaavat jäämään vaan pilottihankkeiksi, koska lääkeyhtiöiden konsulttipalkkiot tuottavat mukavan laiskanpulskean elämän heikossa asemassa olevien ihmisten kustannuksella porsasteleville siolle nimeltä psykiatrit, joita ei oikeasti kiinnosta mikään muu kuin psyykenlääkkeiden tehokkuus ja turvallisuus ja miten ne hoitavat milloin mitäkin diabeteksen kaltaistan aivokemiallista epätasapainotilaa, rasva-aineenvaihdunnan poikkeamaa tai etenevää neurodegeneraatiota, riippuen siitä mikä teoria ja hypoteesi milloinkin trendaa ja sopii psykiatrien agendaan. Se valtava työ mitä monet ihmiset ovat yrittäneet tehdä parantaakseen psykoosipotilaiden elämää ei ehkä ole kovin ilmeinen ihmiselle, joka ei tiedä alan historiasta mitään, koska psykiatreille ei ole koskaan ollut kovin tärkeää ihmisten parantaminen vaan oman heikon ammatillisen itsetuntonsa pönkittäminen.

Hoidossakin he käyttävät mielellään metaforia, joissa he samaistavat itsensä neurologiehin ja sisätautilääkäreihin. Kun potilas puhuu raiskatuksi tulemisesta, psykiatri muistaa rinnastaa sen diabetekseen ja korostaa täten lääketieteellistä erityisasiantuntemustaan. Mitä hyötyä olisikaan taas uudesta pilottihankkeesta, joka tiputtaisi tämän arvostetun suurta palkkaa nauttivan lääketieteen erityisasiantuntijan harhamaailmastaan todellisuuteen, jossa hänen hienot neurologiaan ja sisätautilääketieteeseen viittaavat metaforansa menettäisivät kaiken hohtonsa sosiaalisten ja psyykkisten ilmiöiden keskellä? Ehkä sellaisesta pilottihankkeesta olisi hyötyä, jossa tutkittaisiin miten saataisiin psykiatrian erikoislääkärien haurasta ammatillisten identiteettiä, taloudellista asemaa ja lääkeyhtiöiltä nauttimia luennointi- ja konsulttipalkkiota suojattua kuitenkaan vahingoittamatta vakavasti heidän potilaidensa terveyttä ja toimintakykyä. Siinä on vaikea dilemma ja työskennellään vuosikymmeniä kestäneen ongelman ytimessä. Sehän tiedetään jo, että on lääkehoitoa minimaalisesti hyödyntävä psykososiaalinen hoito on tehokasta ja peräti yleensä ihmisoikeussopimusten mukaista, ongelma on se että psykiatrien ja lääkeyhtiöiden rooli sellaisessa hoitomuodossa on paljon heikompi kuin nykyisessä.

Lue lisää

Sen hinnan psykiatrien ammattiylpeyden pönkittämisestä, heidän sisätautilääkäreinä leikkimisestä ja lääkeyhtiöiden kassan kartutuksesta maksamme me potilaat nahoissamme. Voi sitten pitkiä aikoja lääkkeellä olon ja niillä sekoitetun hermoston toiminnan ja sabotoidun fyysisen terveyden jälkeen itse alkaa lueskella psykososiaalisista hoidoista ja hoksata, että kappas vain, jossain tällaisiakin hoitoja toteutetaan menestyksekkäästi ja tosiaan tällaisiakin vaihtoehtoja olisi voinut olla.

Aika katkeransuloinen hetki. Kun joskus vain tulee päivä että kroppa ei enää yhtä menestyksekkäästi kuin psykiatrian hoitosuosituksissa biologisia hoitokeinoja enää siedäkään ja alkaa ynnäillä mielessään, että miten oikeastaan loppupeleissä saatu hyöty on jäänyt pitkällä tähtäimellä aika marginaaliseksi hauttoihin nähden. Ja alkaa ynnäillä että omat ongelmat alkaa kovasti muistuttaa vieroitusoireisiin ja pitkän ajan haittavaikutuksiin liittyviä ongelmia. Sitten jäljelle jää enää psykososiaaliset hoidot ja elämäntapakeinot ynnä muut vastaavat keinot hoitaa itseään. Kun on lääkkeistä irti päässyt ja käynyt ruljanssin läpi, psykiatrinen hoito alkaa tuntua kummalliselta putkelta aineita joka yhtäkkiä vaan tuli loppuunsa, tietäen jollain tasolla että se oli lopullinen loppu psyykenlääkeiden käytölle. Että niin moni kokonaisvaltainen muukin asia olisi voinut ihan hyvin auttaa. Kun ei aineita edes enää kunnolla siedä eikä halua enää käydä vieroituksia ynnä muuta läpi, ainoa vaihtoehto on olla ilman niitä. Ja hoksaa että se onkin ihan ok, ja ihmettelee kun jotkut vannovat niiden nimiin, kun löytää monia uusia tapoja hoitaa hyvinvointiaan.

Anonyymi kirjoitti:

Sen hinnan psykiatrien ammattiylpeyden pönkittämisestä, heidän sisätautilääkäreinä leikkimisestä ja lääkeyhtiöiden kassan kartutuksesta maksamme me potilaat nahoissamme. Voi sitten pitkiä aikoja lääkkeellä olon ja niillä sekoitetun hermoston toiminnan ja sabotoidun fyysisen terveyden jälkeen itse alkaa lueskella psykososiaalisista hoidoista ja hoksata, että kappas vain, jossain tällaisiakin hoitoja toteutetaan menestyksekkäästi ja tosiaan tällaisiakin vaihtoehtoja olisi voinut olla.

Aika katkeransuloinen hetki. Kun joskus vain tulee päivä että kroppa ei enää yhtä menestyksekkäästi kuin psykiatrian hoitosuosituksissa biologisia hoitokeinoja enää siedäkään ja alkaa ynnäillä mielessään, että miten oikeastaan loppupeleissä saatu hyöty on jäänyt pitkällä tähtäimellä aika marginaaliseksi hauttoihin nähden. Ja alkaa ynnäillä että omat ongelmat alkaa kovasti muistuttaa vieroitusoireisiin ja pitkän ajan haittavaikutuksiin liittyviä ongelmia. Sitten jäljelle jää enää psykososiaaliset hoidot ja elämäntapakeinot ynnä muut vastaavat keinot hoitaa itseään. Kun on lääkkeistä irti päässyt ja käynyt ruljanssin läpi, psykiatrinen hoito alkaa tuntua kummalliselta putkelta aineita joka yhtäkkiä vaan tuli loppuunsa, tietäen jollain tasolla että se oli lopullinen loppu psyykenlääkeiden käytölle. Että niin moni kokonaisvaltainen muukin asia olisi voinut ihan hyvin auttaa. Kun ei aineita edes enää kunnolla siedä eikä halua enää käydä vieroituksia ynnä muuta läpi, ainoa vaihtoehto on olla ilman niitä. Ja hoksaa että se onkin ihan ok, ja ihmettelee kun jotkut vannovat niiden nimiin, kun löytää monia uusia tapoja hoitaa hyvinvointiaan.

Lue lisää

Kävin läpi sellaiset psyykenlääkeviekkarit, ettei mikään mahdollinen hyöty maailmassa ole niiden arvoinen. Kärsin nopeasta psyykkisestä väsyvyydestä sekä muistin ja tarkkaavuuden häiriöistä. Persoonani on muuttunut ja tunne-elämäni latistunut. Toipuminen on ollut hidasta. Lienee selvää, että psykiatrian puoleen en käänny vapaaehtoisesti enää koskaan. En halua joutua vahingoitetuksi enempää.

Anonyymi kirjoitti:

Kuka tässä on ehdottanut, että syöpähoitoa saati sitten neuroleptilääkitys pitäisi kieltää keneltäkään? Kyse on lailla säädetystä oikeudesta tietoon perustuvaan suostumukseen ja ihmisoikeussopimuksin suojatusta oikeudesta psyykkiseen ja fyysiseen koskemattomuuteen. Syöpäpotilaiden kohdalla nuo oikeudet jotakuinkin toteutuvat, ainakaan ihmisoikeusasiantuntijat eivät esitä että syöpäpotilaita järjestelmällisesti pakotetaan kemoterapiaan vastoin tahtoaan tai että heidän fyysistä ja psyykkistä koskemattomuuttaan ei kunnioiteta.

Eikö olekin ihmeellinen juttu, että 2020-luvun Suomessa on oikeus kuolla hoitamattomaan syöpään mutta ei kieltäytyä aivoja surkastuttavista, tardiivia dyskineisaa ja akatisiaa aiheuttavista neurolepteista? Psykiatriassa, joka hoitaa biologisilla interventioilla subjektiivisesti määriteltyjä kokemuksellisia tiloja (niille ei ole biologista määritelmää, toisin kuin syöville), ei tarvitse välittää tällaisista pikku sivuseikoista vaan ihminen voidaan huumata tajuttomaksi vastoin hänen tahtoaan täysin mielivaltaisten tulkintojen perusteella, ja hänelle voidaan systemaattisesti valehdella lääkkeiden vaikutusmekanismeista ja sivuoireista.

Jos potilaille kerrottaisiin ihan suoraan ja rehellisesti, että nämä lääkkeet ovat elinikää lyhentäviä, lukuisten sairauksien riskiä moninkertaistavia, psykoosiriskiä pitkällä aikavälillä lisääviä, pakkoliikkeitä aiheuttavia epäspesifisti ihmisten aivotoimitoja muokkaavia huumaavia aineita, jotka saattavat mahdollisesti lyhytkestoisesti laskea muutaman hassun pisteen psykoosireitasi lyhytkestoisten hyvin vinoutuneiden oirepohjaisiin tulkintoihin pohjautuvien kokeiden perusteella, niin tottahan toki olisi aivan perusteltua että tällaiseen hoitoon suostuva ihminen ottaisi vastuun siitä, että hoito ei välttämättä onnistukaan ihan sata prosenttisella todennäköisyydellä. Jos psykooseja hoidettaisiin kuten syöpää, niin niitä ei edes hoidettaisi lääkkeillä. Syöpä on biologisesti määritelty sairaus, jota voidaan juuri siksi hoitaa usein melko tehokkaasti biologisin interventioin. Psykoosit ovat sosiaalisesti ja normatiivisesti määriteltyjä ilmiöitä, joita ei voi hoitaa tehokkaasti biologisin interventioin, koska ei tiedetä onko siellä taustalla jokin biologinen poikkeama joka suoraan selittää moninaiset psykoosiksi määritellyt tilat. Jos hoidat ihmisen persoonaa ja uskomuksia ja ajattelua kuten syöpää hakuammunnalla hermomyrkyillä, niin voi olla että siinä tuhoutuu tosiaan vähän muutakin kuin pahanlaatuinen kasvain.

Lue lisää

Kuinkakohan mahtaisi käydä siinä vaiheessa, kun mielenhäiriöistä kärsivä/kärsinyt ihminen olisi kutakuinkin toipunut ongelmistaan, ja sitten löytyisi jokin syöpä ?

Jos tilanne olisi sellainen, että syöpähoidot saattaisivat auttaa, mutta se ei olisi täysin varmaa, ja ihminen siinä vaiheessa kieltäytyisi syöpähoidoista.

Mitenköhän tämä kieltäytyminen katsottaisiin psykiatrian suunnalta, väittäisivätkö itsetuhoisuudeksi, tms. ja yrittäisivät määrätä erilaisia mielialapillereitä ?

On aika hankalaa alkaa verrata syöpää ja mt-ongelmia toisiinsa. Ne ovat kuitenkin niin erilaisia sairauksia.
Ja mieleltään terveet varmasti valitsisivat syöpähoidot, jos niistä vain olisi jotakin mahdollista apua. Eri asia tietenkin, jos kerrotaan, ettei hoitokeinoja ole.

Ihme juttuja sitä tuleekin mietittyä....

Anonyymi kirjoitti:

Kuinkakohan mahtaisi käydä siinä vaiheessa, kun mielenhäiriöistä kärsivä/kärsinyt ihminen olisi kutakuinkin toipunut ongelmistaan, ja sitten löytyisi jokin syöpä ?

Jos tilanne olisi sellainen, että syöpähoidot saattaisivat auttaa, mutta se ei olisi täysin varmaa, ja ihminen siinä vaiheessa kieltäytyisi syöpähoidoista.

Mitenköhän tämä kieltäytyminen katsottaisiin psykiatrian suunnalta, väittäisivätkö itsetuhoisuudeksi, tms. ja yrittäisivät määrätä erilaisia mielialapillereitä ?

On aika hankalaa alkaa verrata syöpää ja mt-ongelmia toisiinsa. Ne ovat kuitenkin niin erilaisia sairauksia.
Ja mieleltään terveet varmasti valitsisivat syöpähoidot, jos niistä vain olisi jotakin mahdollista apua. Eri asia tietenkin, jos kerrotaan, ettei hoitokeinoja ole.

Ihme juttuja sitä tuleekin mietittyä....

Lue lisää

Syöpähoidoista voi kieltäytyä vaikka se johtaisi kuolemaan, neuroleptihoidoista ei voi kieltäytyä pakkohoitotilanteissa jos potilas on otettu mielenterveyslain perusteella pakkohoitoon ja nähdään riskiksi itselleen tai muille. En tiedä miten asia syöpähoidoissa nähdään, jos potilas olisi lähtökohtaisesti mielenterveyspotilas ja pidettäisiin tämän vuoksi tietyllä tapaa ymmärrystä vailla olevana ja itsetuhoisena. Eikö tässäkin tilassa potilaalla ole oikeus kieltäytyä syöpähoidoista syöpätapauksissa, jos potilas olisi vaikka samaan aikaan pakkohoidossa sairaalassa ja hänellä todettaisiin suurella todennäköisyydellä ilman hoitoa kuolemaan johtava syöpä? Miksi potilas ei saa kieltäytyä lääkkeistä mielenterveysongelmassaan jotka mahdollisesti johtaisi kuolemaan? Koska hän ei ymmärrä mitä tekee koska häntä pidetään sairaana?

Mihin pakkolääkintä psykiatrisilla aineilla perustuu? Biologisen sairauden kääntämiseen lääkkeellä? Millainen näyttöpohja psykiatrialla on, että he eivät enemmänkin tuota haittaa alkaessaan häiritä välittäjäainetoimintaa ja sopeuttaessaan ihmisten aivoja ja hermostoa vieraan aineen kroonisen vaikutuksen alla oloon? Ihmisen kontrollointiin aineilla jossa pyritään muuttamaan heidän sairaaksi pidettyä ympäristön epätoivomana pitämää ja yksilölle ja muille mahdollisesti haitallista käyttäytymistä, ajattelua ja tuntemista? Psykotrooppisilla aineilla ihmisen käyttäytymisen, ajattelun ja tuntemisen muuttamiseen?

Ilmeisesti suurimmalla osalla ei edes tällaiset filosofiset pohdinnot kiinnosta, sillä heille on markkinoitu tällainen yksinkertainen ymmärrys aiheesta: "Potilaalla on sairaus, siihen tarvii lääkkeitä, lääke on hyvä, jotkut mt-potilaat on vaarallisia itseään tai toisia kohtaan, potilasta siis voi vakavissa sairauden muodoissa pakkolääkitä, tällä hoidetaan sairautta". Sairauden määrittelee psykiatri, ihmisen puheiden ja käytöksen perusteella, mutta hoitaa potilasta useinkin biologisesti. Tätä ei koskaan kukaan kyseenalaista.

Neurolepteihin ihmistä voidaan pakottaa, vaikka ne voivat aiheuttaa terveysriskejä sekä haittoja elämänlaadulle. Ilmeisesti terveysriskit on perusteltuja, vaikka terveysriskit voi aiheuttaa potilaalle merkittävää jopa kidutukseen verrattavissa olevaa haittaa (esim. akatisia, tardiivi dyskinesia, pakkoliikkeet ynnä muu), jotka voivat siis pahimmillaan laukaista itsetuhoista käytöstä, mikä on aika ironista. Sekä ylipäätään traumatisoituminen siitä, että joku lääkitsee ihmistä väkisin aineilla, mitkä voi aiheuttaa elämänlaadullisia sekä vakavia terveydellisiä haittoja sekä vaikuttaa esimerkiksi niin, että potilas sedatoidaan väkisin "taju kankaalle". Traumatisoituminen voi myös pahentaa yksilön pahaa oloa. Toki hoito voidaan keskeyttää heti haittojen tullessa, mutta sedatoituna psykoaktiivisesti vaikuttavissa aineissa ihminen voi olla huonompi ilmaisemaan kokemiaan haittoja, ja hoitoa voidaan myös ymmärryksen puutteessa määrätä iatrogeenisiin haittoihin joita pidetään mielisairauden oireena. Pakotettu neuroleptihoito voi myös osoittautua oireiden parantamisen kannalta täysin hyödyttömäksi tai potilaan mielestä enemmän haittaa aiheuttaneeksi, mutta se ei juuri kiinnosta ketään, koska yleinen narratiivi ja merkitykselliset asiat tulee psykiatrien suusta, ei heidän hoitamiensa potilaiden suusta. Potilaiden sanomat asiat hoidostaan ja lääkekokemuksistaan voivat olla psykiatrien mielestä puhtaita anekdootteja, joilla ei ole merkitystä, koska oikea tutkimusnäyttö lääkkeen hyödyistä ja haitoista tehdään tutkimuksissa, jossa on joukko potilaita joilla on tietty häiriö ja heihin testataan tiettyjä lääkkeitä ja niiden vaikutuksia. Ja he sanovat "laalaa" ja pitävät korviaan kiinni, kun jotkut potilaat yrittävät tuoda merkittäviä haittoja biologisen paradigman hoidoista ilmi. "Kaikissa hoidoissa voi olla haittoja", he toistavat, pitäen itseään lääkäreinä siinä missä todettuja biologisia sairauksia hoitavat lääkärit samalla myllyttäen ihmisten välittäjäainetoimintaa uusiksi ymmärtämättä edes kunnolla mihin lääkkeen vaikutus edes perustuu.

Potilas voi siis ulospäin näyttää rauhallisemmalta ja paremminvoivalta, mutta oma käsitys olosta voi olla erilainen ihan jo elämälaadun suhteen tai kognitiivisen kapasiteetin suhteen aineissa. Riskit haitoille lisääntyvät, kun lääkkeiden hyötyjä arvioi psykiatri,sen sijaan että oikeasti potilaan sanat otettaisiin huomioon.

Mt-potilaalla ei juuri siis ole nokan kopauttamista, vaikka syöpäpotilas saa kieltäytyä biologisesta hoidosta ja hän ei, tai että jollain alueilla tietynlaisen politiikan vuoksi on enemmän psykososiaaliseen suuntaan tarjottavaa hoitoa neuroleptitokkuran sijaan, jossa haitat terveydelle on pienemmät ja hoitotulokset mahdollisesti suotuisammat. Psykiatrinen potilas voi vain niellä kiukkunsa ja hyväksyä hänellä tehdyt "biologiset ihmiskokeet", joista on potentiaalisesti seurannut terveydellisiä haittoja.

Anonyymi kirjoitti:

Syöpähoidoista voi kieltäytyä vaikka se johtaisi kuolemaan, neuroleptihoidoista ei voi kieltäytyä pakkohoitotilanteissa jos potilas on otettu mielenterveyslain perusteella pakkohoitoon ja nähdään riskiksi itselleen tai muille. En tiedä miten asia syöpähoidoissa nähdään, jos potilas olisi lähtökohtaisesti mielenterveyspotilas ja pidettäisiin tämän vuoksi tietyllä tapaa ymmärrystä vailla olevana ja itsetuhoisena. Eikö tässäkin tilassa potilaalla ole oikeus kieltäytyä syöpähoidoista syöpätapauksissa, jos potilas olisi vaikka samaan aikaan pakkohoidossa sairaalassa ja hänellä todettaisiin suurella todennäköisyydellä ilman hoitoa kuolemaan johtava syöpä? Miksi potilas ei saa kieltäytyä lääkkeistä mielenterveysongelmassaan jotka mahdollisesti johtaisi kuolemaan? Koska hän ei ymmärrä mitä tekee koska häntä pidetään sairaana?

Mihin pakkolääkintä psykiatrisilla aineilla perustuu? Biologisen sairauden kääntämiseen lääkkeellä? Millainen näyttöpohja psykiatrialla on, että he eivät enemmänkin tuota haittaa alkaessaan häiritä välittäjäainetoimintaa ja sopeuttaessaan ihmisten aivoja ja hermostoa vieraan aineen kroonisen vaikutuksen alla oloon? Ihmisen kontrollointiin aineilla jossa pyritään muuttamaan heidän sairaaksi pidettyä ympäristön epätoivomana pitämää ja yksilölle ja muille mahdollisesti haitallista käyttäytymistä, ajattelua ja tuntemista? Psykotrooppisilla aineilla ihmisen käyttäytymisen, ajattelun ja tuntemisen muuttamiseen?

Ilmeisesti suurimmalla osalla ei edes tällaiset filosofiset pohdinnot kiinnosta, sillä heille on markkinoitu tällainen yksinkertainen ymmärrys aiheesta: "Potilaalla on sairaus, siihen tarvii lääkkeitä, lääke on hyvä, jotkut mt-potilaat on vaarallisia itseään tai toisia kohtaan, potilasta siis voi vakavissa sairauden muodoissa pakkolääkitä, tällä hoidetaan sairautta". Sairauden määrittelee psykiatri, ihmisen puheiden ja käytöksen perusteella, mutta hoitaa potilasta useinkin biologisesti. Tätä ei koskaan kukaan kyseenalaista.

Neurolepteihin ihmistä voidaan pakottaa, vaikka ne voivat aiheuttaa terveysriskejä sekä haittoja elämänlaadulle. Ilmeisesti terveysriskit on perusteltuja, vaikka terveysriskit voi aiheuttaa potilaalle merkittävää jopa kidutukseen verrattavissa olevaa haittaa (esim. akatisia, tardiivi dyskinesia, pakkoliikkeet ynnä muu), jotka voivat siis pahimmillaan laukaista itsetuhoista käytöstä, mikä on aika ironista. Sekä ylipäätään traumatisoituminen siitä, että joku lääkitsee ihmistä väkisin aineilla, mitkä voi aiheuttaa elämänlaadullisia sekä vakavia terveydellisiä haittoja sekä vaikuttaa esimerkiksi niin, että potilas sedatoidaan väkisin "taju kankaalle". Traumatisoituminen voi myös pahentaa yksilön pahaa oloa. Toki hoito voidaan keskeyttää heti haittojen tullessa, mutta sedatoituna psykoaktiivisesti vaikuttavissa aineissa ihminen voi olla huonompi ilmaisemaan kokemiaan haittoja, ja hoitoa voidaan myös ymmärryksen puutteessa määrätä iatrogeenisiin haittoihin joita pidetään mielisairauden oireena. Pakotettu neuroleptihoito voi myös osoittautua oireiden parantamisen kannalta täysin hyödyttömäksi tai potilaan mielestä enemmän haittaa aiheuttaneeksi, mutta se ei juuri kiinnosta ketään, koska yleinen narratiivi ja merkitykselliset asiat tulee psykiatrien suusta, ei heidän hoitamiensa potilaiden suusta. Potilaiden sanomat asiat hoidostaan ja lääkekokemuksistaan voivat olla psykiatrien mielestä puhtaita anekdootteja, joilla ei ole merkitystä, koska oikea tutkimusnäyttö lääkkeen hyödyistä ja haitoista tehdään tutkimuksissa, jossa on joukko potilaita joilla on tietty häiriö ja heihin testataan tiettyjä lääkkeitä ja niiden vaikutuksia. Ja he sanovat "laalaa" ja pitävät korviaan kiinni, kun jotkut potilaat yrittävät tuoda merkittäviä haittoja biologisen paradigman hoidoista ilmi. "Kaikissa hoidoissa voi olla haittoja", he toistavat, pitäen itseään lääkäreinä siinä missä todettuja biologisia sairauksia hoitavat lääkärit samalla myllyttäen ihmisten välittäjäainetoimintaa uusiksi ymmärtämättä edes kunnolla mihin lääkkeen vaikutus edes perustuu.

Potilas voi siis ulospäin näyttää rauhallisemmalta ja paremminvoivalta, mutta oma käsitys olosta voi olla erilainen ihan jo elämälaadun suhteen tai kognitiivisen kapasiteetin suhteen aineissa. Riskit haitoille lisääntyvät, kun lääkkeiden hyötyjä arvioi psykiatri,sen sijaan että oikeasti potilaan sanat otettaisiin huomioon.

Mt-potilaalla ei juuri siis ole nokan kopauttamista, vaikka syöpäpotilas saa kieltäytyä biologisesta hoidosta ja hän ei, tai että jollain alueilla tietynlaisen politiikan vuoksi on enemmän psykososiaaliseen suuntaan tarjottavaa hoitoa neuroleptitokkuran sijaan, jossa haitat terveydelle on pienemmät ja hoitotulokset mahdollisesti suotuisammat. Psykiatrinen potilas voi vain niellä kiukkunsa ja hyväksyä hänellä tehdyt "biologiset ihmiskokeet", joista on potentiaalisesti seurannut terveydellisiä haittoja.

Lue lisää

"Liiallinen medikalisaatio haastaa terveyden edistämiseen liittyvät pyrkimykset. Medikalisaatio ilmenee, kun käyttäytymimisen, tunteiden, tilojen ja terveyshuolien moninaiset ilmenemismuodot määritellään lääketieteellisesti käyttäen lääketieteellistä kieltä, ymmärretään lääketieteellisessä tulkintakehyksessä tai hoidetaan lääketieteellisesti. Medikalisaation prosesssi on usein yhteydessä sosiaaliseen kontrolliin, jonka avulla vahvistetaan rajoja normaalin ja hyväksyttävän käytöksen ja kokemusten välillä. Medikalisaatio saattaa usein johtaa siihen, että ihmiset todelliset pahoinvoinnin aiheuttajat jäävät tunnistamatta, mikä aiheuttaa vieraantumista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sosiaalisia, poliittisia ja eksistentiaalisia ulottuvuuksia sisältävät ongelmat redusoidaan yksilöön, eikä oikeutettua kärsimystä eikä siihen liittyvää muutoksen vaatimuksia tunnisteta. Lisäksi medikalisaatio lisää pakkohoidon käytön legitimisaatiota, mikä rikkoo ihmisoikeuksia ja saattaa edistää entisestään marginalisoitujen ihmisryhmien syrjintää niin yksilöiden elämässä kuin ylisukupolvisesti".

Tämä on niin hienosti todettu. Mikä voisi tosiaan mennä pieleen, kun ihmistä tulkitsee toinen ihminen (jolla on enemmän valtaa toiseen ihmiseen nähden)ja vielä tunne-elämän asioissa lääketieteellisen kielen kautta? Lääketieteellisesti ongelmia lääkkeillä lähestyen, lääketieteellisen kielen kautta. Jossa vielä pinnan alla kytee ajatus terveestä ja epäterveestä käytöksestä ja ajattelusta - epänormaalista ja normaalista -, missä osaa tuntemisesta pidetään epänormaalina ja toista osaa normaalina. Lisäksi sopassa on vielä mukana monenlaiset yhteiskunnalliset pyrkimykset, kuten esimerkiksi ihmisen työhön saattaminen mikä voi siis asettaa piilossa mittareita sille mikä on normaalia ja mikä ei. Tuossa kuviossa voi myös kohdata ihmisten erilaiset yhteiskuntaluokat erilaisine elämänhistorioineen jossa kaksi hyvin erityyppisestä elämästä tullutta ihmistä kohtaa dialogissa. Sosiaalisetkin, yhteiskunnalliset ongelmat saatetaan juuri sijoittaa yksilöön.

Anonyymi kirjoitti:

"Liiallinen medikalisaatio haastaa terveyden edistämiseen liittyvät pyrkimykset. Medikalisaatio ilmenee, kun käyttäytymimisen, tunteiden, tilojen ja terveyshuolien moninaiset ilmenemismuodot määritellään lääketieteellisesti käyttäen lääketieteellistä kieltä, ymmärretään lääketieteellisessä tulkintakehyksessä tai hoidetaan lääketieteellisesti. Medikalisaation prosesssi on usein yhteydessä sosiaaliseen kontrolliin, jonka avulla vahvistetaan rajoja normaalin ja hyväksyttävän käytöksen ja kokemusten välillä. Medikalisaatio saattaa usein johtaa siihen, että ihmiset todelliset pahoinvoinnin aiheuttajat jäävät tunnistamatta, mikä aiheuttaa vieraantumista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sosiaalisia, poliittisia ja eksistentiaalisia ulottuvuuksia sisältävät ongelmat redusoidaan yksilöön, eikä oikeutettua kärsimystä eikä siihen liittyvää muutoksen vaatimuksia tunnisteta. Lisäksi medikalisaatio lisää pakkohoidon käytön legitimisaatiota, mikä rikkoo ihmisoikeuksia ja saattaa edistää entisestään marginalisoitujen ihmisryhmien syrjintää niin yksilöiden elämässä kuin ylisukupolvisesti".

Tämä on niin hienosti todettu. Mikä voisi tosiaan mennä pieleen, kun ihmistä tulkitsee toinen ihminen (jolla on enemmän valtaa toiseen ihmiseen nähden)ja vielä tunne-elämän asioissa lääketieteellisen kielen kautta? Lääketieteellisesti ongelmia lääkkeillä lähestyen, lääketieteellisen kielen kautta. Jossa vielä pinnan alla kytee ajatus terveestä ja epäterveestä käytöksestä ja ajattelusta - epänormaalista ja normaalista -, missä osaa tuntemisesta pidetään epänormaalina ja toista osaa normaalina. Lisäksi sopassa on vielä mukana monenlaiset yhteiskunnalliset pyrkimykset, kuten esimerkiksi ihmisen työhön saattaminen mikä voi siis asettaa piilossa mittareita sille mikä on normaalia ja mikä ei. Tuossa kuviossa voi myös kohdata ihmisten erilaiset yhteiskuntaluokat erilaisine elämänhistorioineen jossa kaksi hyvin erityyppisestä elämästä tullutta ihmistä kohtaa dialogissa. Sosiaalisetkin, yhteiskunnalliset ongelmat saatetaan juuri sijoittaa yksilöön.

Lue lisää

"Mutta hei, hae stealta hankerahoitusta pilottihankkeeseen, jossa "Pakkohoito tulisi korvata palveluilla, jotka vastaavat vammaisten ihmisten tarpeisiin ja kunnioittavat vammaisen ihmisen ihmisarvoa, autonomiaa, valintoja ja yksityisyyttä."

Pakkohoito ei tule koskaan muuttumaan inhimillisemmäksi, koska olemassa on tällaisia käsityksiä ja arvovalintoja psykiatriassa, jonka mukaan mieleltään sairas ihminen on sairaudentunnoton ja kyvytön päättämään asioistaan, myös lääkityksistään. Vaikka siis ihminen voi kokea merkittäviä haittoja lääkityksistä.

Pakkohoito ei tule muuttumaan inhimillisemmäksi, koska kukaan ei koskaan kyseenalaista psykiatriassa sitä, että toisen aivoihin saa vaikuttaa ilman hänen lupaansa, ja täten myös hänen ajatteluun, käytökseensä, kognitioon sekä tunteisiin sekä sedatoida häneltä väkisin taju kankaalle. Riski vakaviin haittoihin hyväksytään, jos ihmisten tilaa pidetään vakavana.

Pakkohoito ei tule muuttumaan inhimillisemmäksi, koska resurssit on mitä on ja nykyinen pakkohoitomalli "sairaalle lääke" on niin älyllisesti helppo toteuttaa.

Pakkohoito ei tule muuttumaan inhimillisemmäksi, koska psykiatria vähättelee esim. pakkohoidossa käyttämiensä neuroleptien haittoja. https://madinfinland.org/neuroleptien-haittavaikutusten-vahattely-hidastaa-psykiatrian-kehitysta/

Pakkohoito ei tule muuttumaan inhimillisemmäksi, koska psykiatriassa lääkkeiden vaikutusmekanismi ymmärretään niin vahvasti sairauskeskeisen mallin mukaan sen sijaan että ymmärrettäisiin että kyse olisi psykoaktiivisesti vaikuttavista aineista, joilla voi olla tunne-elämällekin haitallisia vaikutuksia ja jotka ei käännä biologista sairautta pois korjaten biologisia poikkeamia. https://joannamoncrieff.com/2013/11/21/models-of-drug-action/
Edelleenkin psykiatriassa pidetään yllä vahvasti sairauskeskeistä mallia lääkkeen vaikutusmekanismin ymmärtämisessä ja myös täysin epätieteellinen mihinkään tieteellisiin faktoihin perustumaton jargoni hyväksytään psykiatrien suusta milloin he vuoroin "reboottailevat aivoja" ja vuoroin estävät psykoosin aivovaurioita toimien suorastaan estäen mielisairauksien aivojen lahouttavaa vaikutusta.

Pakkohoito ei tule koskaan muuttumaan inhimillisemmäksi, koska niin monet ihmiset kannattavat sitä ja rakastavat sen yksinkertaista pohjaa. Sairaalle lääke. Vaikka väkisin. Ja hän tulee parempivointisena pois.

Pakkohoito ei tule koskaan muuttumaan inhimillisemmäksi, koska pakkohoidon tasolla oirehtiva potilas voi olla käytökseltään haastava ja raskas, niin itselleen kuin muille, mikä voi synnyttää tarvetta käyttää lääkkeitä jolla ihmistä kontrolloidaan väkisin, eikä silloin olla kiinnostuneita autonomiasta, valinnoista tai jopa juuri ihmisarvoista. Uuskielellä raiskaukselta vaikuttava hoitotyylikin pakkoinjektioineen on vain hellää hoitoa ja toki hoitoa tehdään potilaan ihmisarvoa kunnioittaen, vaikka jos pakkohoitotoimenpiteitä tekisi toisessa tilanteessa joku random ihminen toiselle, niin sitä pidettäisiin todella ihmisarvon vastaisena toimintana pakkohuumata jotakin.

Pakkohoito ei tule koskaan muuttumaan inhimillisemmäksi, koska oikeasti ei haluta tutkia hoitokeinoja jotka ei tuota big pharmalle rahaa ja pönkitä psykiatrien ammattiegoa sisätautilääkärin ja neurologin välillä toimivana "aivotieteilijänä".

Vai voiko pakkohoito muuttua ihmisen autonomiaa ja valinnanvapautta paremmin kunnioittavaksi? Mitä se vaatisi?

Anonyymi kirjoitti:

"Mutta hei, hae stealta hankerahoitusta pilottihankkeeseen, jossa "Pakkohoito tulisi korvata palveluilla, jotka vastaavat vammaisten ihmisten tarpeisiin ja kunnioittavat vammaisen ihmisen ihmisarvoa, autonomiaa, valintoja ja yksityisyyttä."

Pakkohoito ei tule koskaan muuttumaan inhimillisemmäksi, koska olemassa on tällaisia käsityksiä ja arvovalintoja psykiatriassa, jonka mukaan mieleltään sairas ihminen on sairaudentunnoton ja kyvytön päättämään asioistaan, myös lääkityksistään. Vaikka siis ihminen voi kokea merkittäviä haittoja lääkityksistä.

Pakkohoito ei tule muuttumaan inhimillisemmäksi, koska kukaan ei koskaan kyseenalaista psykiatriassa sitä, että toisen aivoihin saa vaikuttaa ilman hänen lupaansa, ja täten myös hänen ajatteluun, käytökseensä, kognitioon sekä tunteisiin sekä sedatoida häneltä väkisin taju kankaalle. Riski vakaviin haittoihin hyväksytään, jos ihmisten tilaa pidetään vakavana.

Pakkohoito ei tule muuttumaan inhimillisemmäksi, koska resurssit on mitä on ja nykyinen pakkohoitomalli "sairaalle lääke" on niin älyllisesti helppo toteuttaa.

Pakkohoito ei tule muuttumaan inhimillisemmäksi, koska psykiatria vähättelee esim. pakkohoidossa käyttämiensä neuroleptien haittoja. https://madinfinland.org/neuroleptien-haittavaikutusten-vahattely-hidastaa-psykiatrian-kehitysta/

Pakkohoito ei tule muuttumaan inhimillisemmäksi, koska psykiatriassa lääkkeiden vaikutusmekanismi ymmärretään niin vahvasti sairauskeskeisen mallin mukaan sen sijaan että ymmärrettäisiin että kyse olisi psykoaktiivisesti vaikuttavista aineista, joilla voi olla tunne-elämällekin haitallisia vaikutuksia ja jotka ei käännä biologista sairautta pois korjaten biologisia poikkeamia. https://joannamoncrieff.com/2013/11/21/models-of-drug-action/
Edelleenkin psykiatriassa pidetään yllä vahvasti sairauskeskeistä mallia lääkkeen vaikutusmekanismin ymmärtämisessä ja myös täysin epätieteellinen mihinkään tieteellisiin faktoihin perustumaton jargoni hyväksytään psykiatrien suusta milloin he vuoroin "reboottailevat aivoja" ja vuoroin estävät psykoosin aivovaurioita toimien suorastaan estäen mielisairauksien aivojen lahouttavaa vaikutusta.

Pakkohoito ei tule koskaan muuttumaan inhimillisemmäksi, koska niin monet ihmiset kannattavat sitä ja rakastavat sen yksinkertaista pohjaa. Sairaalle lääke. Vaikka väkisin. Ja hän tulee parempivointisena pois.

Pakkohoito ei tule koskaan muuttumaan inhimillisemmäksi, koska pakkohoidon tasolla oirehtiva potilas voi olla käytökseltään haastava ja raskas, niin itselleen kuin muille, mikä voi synnyttää tarvetta käyttää lääkkeitä jolla ihmistä kontrolloidaan väkisin, eikä silloin olla kiinnostuneita autonomiasta, valinnoista tai jopa juuri ihmisarvoista. Uuskielellä raiskaukselta vaikuttava hoitotyylikin pakkoinjektioineen on vain hellää hoitoa ja toki hoitoa tehdään potilaan ihmisarvoa kunnioittaen, vaikka jos pakkohoitotoimenpiteitä tekisi toisessa tilanteessa joku random ihminen toiselle, niin sitä pidettäisiin todella ihmisarvon vastaisena toimintana pakkohuumata jotakin.

Pakkohoito ei tule koskaan muuttumaan inhimillisemmäksi, koska oikeasti ei haluta tutkia hoitokeinoja jotka ei tuota big pharmalle rahaa ja pönkitä psykiatrien ammattiegoa sisätautilääkärin ja neurologin välillä toimivana "aivotieteilijänä".

Vai voiko pakkohoito muuttua ihmisen autonomiaa ja valinnanvapautta paremmin kunnioittavaksi? Mitä se vaatisi?

Lue lisää

Ihmisten, tai siis niiden potilaiden, jotka ovat joskus käyttäneet mt-palveluita, tai käyttävät niitä tällä hetkellä pitäisi tuoda omaa ääntään enemmän kuuluville. Eli kertoa omista kokemuksistaan ja mielipiteistään, niin lehdissä, somessa, kuin itse sairaaloissa toimiville hoitotahoille. Ja jos sitä, ja heidän näkemyksiään ei kuunnella, ymmärretä, tai huomioida, niin äänestää jaloillaan ja omilla tekemillään valinnoilla.

Syyt ja taustat oireiluihin, olivat ne sitten mitä, tai minkälaisia tahansa, on moninaiset. Mutta kuten jo edellä kirjoittanut totesi, niin psykiatriassa, lääketieteessä ja ylipäätään terveydenhuollossa nähdään diagnosoidut sairaudet kaiken alkusyynä, jota pitää potilaan kohdalla lääkitä. Varsinaiset taustalla olevat ongelmat jäävätkin sitten kokonaan ratkaisematta ja selvittämättä.

Edellä kirjoittanut kyseli tekstinsä lopussa sitä, että voiko pakkohoito muuttua ihmisen autonomiaa ja valinnanvapautta paremmin kunnioittavaksi; ja että mitä se vaatisi? Ainakin pitäisi olla ja tulla enemmän ihmisen perus ja ihmisarvoa kunnioitusta, ja ihmisoikeuksien noudattamista. Ja tasa-arvoisempaa suhdetta hoitotahon versus hoitoa ja apua tarvitsevan välillä. Ja hoidon pitäisi perustua enemmän vuorovaikutukselliseen ja avoimeen dialogin malliin. Eikä lääkkeisiin ja pakkohoitoihin. Mutta jos hoitotaholla ei ole tähän siihen tarvittavaa tahtotilaa ja ymmärtämystä, niin silloin mikään ei tule muuttumaan.

No ei mulla vaan oo haittoja, niin ei niitä silloin voi muillakaan olla? Kun mulla ei oo haittoja, pitää haittoja kärsineiden pysyä hiljaa, koska heidän juttujaan on niin kurjaa lukea?