Sote etenee

Ei ole vielä kunnolla sotea edes perustettu, kun jo näkyy leikkauksia Siilinjärven osalla.
Enää ei Siilinjärvellä tehdä aterioita soten laitoksiin. Siilinjärvelle jää vain kaksi kouluille aterioita valmistavaa keittiötä.
Servica kuljettaa ateriat Siilinjärvelle ilmeisesti Kuopiosta.
Nyt täytyy muuttaa käsitystä lähiruoasta. Lähi voi tarkoittaa myös kaukoa. Terkkarissa ja koteihin toimitettavassa ateriapalvelussa syödään vastaisuudessa kaukoruokaa.
Siinä menee työpaikkoja Siilinjärveltä. Sanotaan, että siinä säästetään.
Eikös tulisi suurempi säästö, jos kaikki sotealueet perustaisivat yhden ison yhteisen laitoskeittiön vaikkapa Lahteen? Isossa yksikössä voisi ateriat valmistaa edullisesti.
13223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kylläpä täällä siilissä osataan härskisti panna hyvinvointialue maksamaan meijän uusi tk. Pohjois-savolaiset maksaa hahhah me ollaan nii siipiveikkoja.

Äänestä
  • Johtajat on kyllä täällä toiminut muissakin asioissa näin tosin oman edun tavoittelussa.

    Äänestä

  • Terkkarin rakentamispäätös on tehty kauan ennen sote-päätöksiä. Aivan tarpeellinen investointi se on. Huono puoli tuossa on se, että rakennuksesta tulee liian pieni. Neuvolan tarvitsemat tilat eivät mahdu tuohon.
    Uuden soten myötä neuvolatiloja ei saada tulevina aikoina. Kuopio ei hyväksy tilojen rakentamista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Terkkarin rakentamispäätös on tehty kauan ennen sote-päätöksiä. Aivan tarpeellinen investointi se on. Huono puoli tuossa on se, että rakennuksesta tulee liian pieni. Neuvolan tarvitsemat tilat eivät mahdu tuohon.
    Uuden soten myötä neuvolatiloja ei saada tulevina aikoina. Kuopio ei hyväksy tilojen rakentamista.

    Höpöhöpö tiedät itsekkin että kun otamme leasingilla niin alue maksaa viulut. Kerropa faktaa tuosta että kuopio ei hyväksy. Levittelet täällä valheita juuri tuollaiset tyypit täällä siilissä ärsyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpöhöpö tiedät itsekkin että kun otamme leasingilla niin alue maksaa viulut. Kerropa faktaa tuosta että kuopio ei hyväksy. Levittelet täällä valheita juuri tuollaiset tyypit täällä siilissä ärsyttää.

    Aluesote korvaa kaikille kunnille rakennukset, jotka otetaan soten käyttöön. Ei sillä ole merkitystä missä kunnassa rakennus on. Silläkään ei ole mitään merkitystä, millaisella rahoitusmuodolla rakennukset on kustannettu.
    Eihän kunta hyödy tuosta euroakaan. Sopimukset siirtyvät uudelle aluesotelle. Se tekee omat päätöksensä itsenäisesti. Mikä tässä on ongelmana?
    Kuopio on suurin osakas hyvinvointialueella, sillä on yksinkertainen enemmistö aluevaltuustossa. Se pystyy yksin päättämään asioista haluamallaan tavalla.
    Siilinjärven neuvola toimii Harjamäessä, eikä sille ole varattu tiloja uudessa terveyskeskuksessa.
    Miksi Kuopio lähtisi rakentamaan tiloja neuvolalle terveyskeskuksen yhteyteen? Ei se ole kuopiolaisten aluevaltuutettujen intresseissä.
    Kannattaa tutustua asioihin.

    Kylläpä olet katkera Kuopiolle. Onko sinua kohdeltu huonosti kaupungissa vai miksi levität tällaista propagandaa. Me nuoremmat siililäiset haluamme tehdä yhteistyötä Kuopion kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aluesote korvaa kaikille kunnille rakennukset, jotka otetaan soten käyttöön. Ei sillä ole merkitystä missä kunnassa rakennus on. Silläkään ei ole mitään merkitystä, millaisella rahoitusmuodolla rakennukset on kustannettu.
    Eihän kunta hyödy tuosta euroakaan. Sopimukset siirtyvät uudelle aluesotelle. Se tekee omat päätöksensä itsenäisesti. Mikä tässä on ongelmana?
    Kuopio on suurin osakas hyvinvointialueella, sillä on yksinkertainen enemmistö aluevaltuustossa. Se pystyy yksin päättämään asioista haluamallaan tavalla.
    Siilinjärven neuvola toimii Harjamäessä, eikä sille ole varattu tiloja uudessa terveyskeskuksessa.
    Miksi Kuopio lähtisi rakentamaan tiloja neuvolalle terveyskeskuksen yhteyteen? Ei se ole kuopiolaisten aluevaltuutettujen intresseissä.
    Kannattaa tutustua asioihin.

    Nyt on pappa kuutamolla. Aluesote korvaa kustannukset 3 vuotta. Sen jälkeen esim. teidän ylisuuren tk:n maksamme myös me Lapinlahtelaiset. Teidän johtajat tekivät sen kiirreellä kun tajusivat tilanteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt on pappa kuutamolla. Aluesote korvaa kustannukset 3 vuotta. Sen jälkeen esim. teidän ylisuuren tk:n maksamme myös me Lapinlahtelaiset. Teidän johtajat tekivät sen kiirreellä kun tajusivat tilanteen.

    Näinhän menetellään kaikkien kuntien osalla. Terveyskeskuksen rakentaminen on päätetty kauan ennen sote-päätöksiä. Ei silloin ole edes tiedetty, miten sote rahoitetaan tai miten kuntien omaisuuden käy.
    Sitäpaitsi uusi terveyskeskusrakennus on kooltaan alimitoitettu, eihän siinä ole tiloja edes neuvolalle.

    Nyt työnnä jo se neuvola...sanonko minne

    Äänestä

Miten se nyt sitten menee koulujen osalta? Ahmon koulukeskukseen ei enää rakenneta keittiötä. Ainoa laitoskeittiö jää Vanhanpappilan palvelukeskukseen. Toimitetaanko sieltä sitten ruoka kaikille kouluille paitsi Vuorelaan ja Toivalaan?
Ja vastaavasti palvelukeskuksen vanhuksille tuodaan ruoka Kuopiosta?
Kuulostaako järkevältä?

Äänestä
  • Et ehkä kylämme terävin. Koulut ei kuulu hyvinvointialueen suunnitelmiin mutta juuri kaltaistesi jäpäkyöpien takia ei yhteistyö isoveljen kanssa onnistu mistä hyötyisi kummatkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et ehkä kylämme terävin. Koulut ei kuulu hyvinvointialueen suunnitelmiin mutta juuri kaltaistesi jäpäkyöpien takia ei yhteistyö isoveljen kanssa onnistu mistä hyötyisi kummatkin.

    Mutta eihän kyse olekaan koulujen ateriahuollosta, vaan sote:n ateriahuollosta. Siilinjärven kunta on päättänyt ettei se tuota ateriapalveluja sotelle.
    Missähän ne kylän terävimmät ovat olleet?
    Ei valmisteta aterioita edullisesti lähiruokana, mutta työpaikat häipyvät siitä huolimatta.

    Äänestä

Kyllä se sote tosiaan etenee. Se on vaan ajan kysymys kun Ukrainassa ammutaan ja silloin se on sitten sote.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ei ole vielä kunnolla sotea edes perustettu, kun jo näkyy leikkauksia Siilinjärven osalla.
Enää ei Siilinjärvellä tehdä aterioita soten laitoksiin. Siilinjärvelle jää vain kaksi kouluille aterioita valmistavaa keittiötä.
Servica kuljettaa ateriat Siilinjärvelle ilmeisesti Kuopiosta.
Nyt täytyy muuttaa käsitystä lähiruoasta. Lähi voi tarkoittaa myös kaukoa. Terkkarissa ja koteihin toimitettavassa ateriapalvelussa syödään vastaisuudessa kaukoruokaa.
Siinä menee työpaikkoja Siilinjärveltä. Sanotaan, että siinä säästetään.
Eikös tulisi suurempi säästö, jos kaikki sotealueet perustaisivat yhden ison yhteisen laitoskeittiön vaikkapa Lahteen? Isossa yksikössä voisi ateriat valmistaa edullisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu