Tunnetko mustasukkaisuutta herkästi?
Oletko luottavainen
Anonyymi
17102
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
En tunne.
Mulla puuttuu kokonaan tuollainen ominaisuus eli vaikka välitän, niin en osaa olla mustasukkainen.
Aina on edes vähän jos välittää
En tunne mustasukkaisuutta! 🤔
Olen surullinen tilanteesta, mutta olen iloinen hänen puolesta, hänen onni on tärkeämpää minulle! 💕
Hänelle ..
Minä tunnen. En laske kumppania yksin minnekään ja tsekkaiöen silloin tällöin hänen puhelintaan jne.
Olen ja en ole. Kaikki tunteethan pitää hyväksyä... En pidä mustasukkaisuuden tunteesta, joten itse yritän selvittää sen asian jotenkin "parhain päin", ettei siitä tule harmia. Useimmiten katson parhaaksi peittää liiat mustasukkaisuuden tunteet, silloin jos niitä tunnen. Näissä asioissa on minulla vielä opittavaa.
Kaikki tunteet ovat normaaleja tiettyyn rajaan asti ja ne pitäisi aina käsitellä ja hyväksyä. Liiallinen mustasukkaisuus ei ole seksikästä, kertoo lähinnä potijansa epävarmuudesta. Et voi saada koskaan täydellistä varmuutta toisen ihmisen kautta, vaan se tulee löytyä omasta sisimmästä.
Jo lähtökohtaisesti jokainen ihminen on syntynyt tänne vapaaksi yksilöksi, eikä toisella ihmisellä ole toiseen nähden omistusoikeutta. Hyvä ihmissuhde perustuu vapaaehtoisuuteen ja jos haluaa sen onnistuvan, on kahden välillä oltava aika vahva luottamus toiseen ja hänen hyväntahtoisuuteensa, kaiken välittämisen lisäksi.
Elämä on tuonut mukanaan tiettyä varovaisuutta ihmisten suhteen. En tiedä onko sekään aina hyvä juttu, mutta päätä pahkaa en mihinkään suhteeseen lähtisi enää. En edes aktiivisesti odota sellaista tulevan, mutta vähän joskus haaveilen että mitäs jos. Eräs ystävä sanoi, ettei minun tapauksessani se olisi edes mahdollista, koska en tee mitään sen eteen, että löytäisin jonkun. Mutta itse en koe erilaisuuttani itselleni ongelmaksi. En vain ole mitään tinder-tyyppiä sekä harva ihminen herättää minussa niin paljon kiinnostusta, jotta syntyisi halu tutustua lähemmin. Ehkä ikäkin vaikuttaa siihen, ettei niin tunne tarvetta, joskin potentiaalisten kumppanien osuuskin on vähentynyt paljon.
Ai niin se mustasukkaisuus. Joo olen ollut sitä ja ehkä se on yksi syy sinkkuuteeni, etten halua tuntea vahvoja tunteita, joilla on lähinnä tuhovoimaa.
Olen myös tuntenut mustasukkaisuutta. Tiedän ettei toista voi omistaa. Mustasukkaisuutta olen tuntenut, jos kumppani flirttaa muille ja osoittaa huomionsa seurassa vaan muille. Silloin kuin suhde on ollut balansissa ja olen saanut siinä riittävästi lämpöä ja luottamus on ollut en ole tuntenut mustasukkaisuutta. Vaan silloin toinen on ollut avoin menoistaan ja ollut tavoitettavissa. Asiat on puhuttu. Yhteistä aikaa ja hellyyttä on ollut tarpeeksi. Nykyään olen sinkku. Olen saanut nenilleni aika pahasti. Luottamukseni on rikottu. Se on tehnyt varovaiseksi.
Tämä juuri on paradoksaalista. Olemme saaneet kokemuksia, joista olemme voineet oppia jotain tärkeää. Silti vietämme mieluusti (tai olosuhteiden pakosta) aikaa omissa mökeissämme, koska emme kykene luottamaan. Surullista ja varmaankin myös melko yleistä herkimpien ihmisten keskuudessa.
Luottamuksen rakentaminen on vaikeaa, kun se on kerran rikottu oikein pahasti. Koko maailmankuva on romuttunut, kun se kaikkein läheisin on pettänyt ja hyväksi käyttänyt luottamusta. On tullut taloudellista harmia sydänsurun lisäksi. Se saa varovaiseksi eikä ala helposti yrittämään kenenkään kanssa. Vaikka tietääkin, että luottamuksen arvoisia on olemassa. Vaan kun on jo tullut vedätetyksi niin tulisiko uudestaan samanmoinen kohdalle ilman, että tunnistaa sen.
Itsekään en osannut varoa ihmisiä nuorena. Oma huono kierre lähti siitä, kun kohtasin psykopaatin. Hän halusi "murskata" minut sen jälkeen, kun hänet jätin. Vuosien vainoaminen teki tehtävänsä. Täysin armotonta vainoamista, johon sai myös muita rikollisia osallistumaan. Ihan turha näistä puhua ns. tavan ihmisille. Liian kovia kokemuksia, ei niistä kukaan edes halua tietää.
Eikä sellaiset usko jotka eivät ole kokeneet ja nähneet. Toisaalta hyvä niin, koska silloin heidän oma maailman kuva ei turhaan järkyty.
Kuinka yksin niiden asioiden kanssa olikaan aikanaan. Kukaan ei auttanut.
Eivät uskalla etteivät joudu itse tulilinjalle. Joskus voi olla niinkin etteivät tiedä keneen uskoa.
Näin. Paras ystäväni tiesi mitä tapahtui. Jossain vaiheessa ei halunnut enää uskoa, kun homma kohdallani jatkui. Tuntui pahalta, kun jäin yksin asian kanssa. Ja joku jossain nautti tilanteesta.
Luotan ja olen myös sopivasti mustis.
Olen pitkässä suhteessa kokenut olleeni sekä mustasukkainen että myöhemmin täydellisen valkosukkainen. Se on kohdallani kertonut romanttisen rakkauden loppumisesta.
Jos joku tahallisella toiminnallaan aiheuttaa minulle mustasukkaisuutta, niin tunteeni viilenevät. Ehkä se on luontainen keino valmistautua luopumiseen.
Pieni omistushalu on seksikästä.