Hakee huomiota mm. Tyylillään ja on aina vaihtamassa olemustaan sen mukaan millä saa eniten huomiota. Kuvittelee olevansa erityinen. Ei oikein handlaa ihmissuhteita, ei töissä eikä vapaalla. Roikkuu ihastuksissaan kiinni, vaikka nämä ovat tehneet selväksi ettei kiinnosta. On laittanut välejä yllättäen ihmisiin poikki, sanomatta mitään esim. ihan vain jos joku on ollut kanssaan erimieltä. On äärimmäisen arka ja hiljainen. Kärsii mt-ongelmista. Syyttelee yhteiskuntaa ja muita omista ongelmistaan.
Voiko olla herkkä narsisti?
8
126
Vastaukset
- Anonyymi
Mun mielestä jokaisella ihmisellä on oikeus ajatella olevansa erityinen ilman etä se olisi narsistista,
pouyyttt- Anonyymi
Juuri näin. Jokainen onkin erityinen, varsinkin itselleen.
- Anonyymi
Kyllä narsisti voi olla herkkä ja onkin, siihenhän se grandioottinen narsistikin sitä suureellista kiiltävää kuortaan tarvitsee; suojaamaan haurasta sisintään. Mutta tuo kertomasi ei kuulosta minusta narsistilta. Ehkä vähän huomiohakuiselta tai toisaalta estyneeltä persoonalta, mutta eniten autisminkirjolaiselta.
- Anonyymi
Useimmiten asiat selviävät kysymällä. Joten kysy.
- Anonyymi
Tuo on ihan normaalia.
- Anonyymi
Ihan normaalia??? Mt-ongelmainen se on!
- Anonyymi
”Meillä Nato-maina on velvollisuus estää sodan leviäminen Ukrainan ulkopuolelle”, pääsihteeri Jens Stoltenberg sanoi.
- Anonyymi
Ei kuulosta yhtään narsistilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834443Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243158Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392864Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162655Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172509Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432407- 132304
Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132265MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142035Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281717