Pitkästä aikaa...

Itselle on valjennut kymmeniä vuosia aamut, jota muut eivät pilaa. Mistä se johtuu? Ihan vaan siitä, että olen itse itselle rehellinen ja ajattelen itsenäisesti. Luen ja kuuntelen uutisia, pyrin ottamaan selvää, onko uutinen tosi. Myös mikään, tai kukaan ei saa minua ärsyyntymään. Olisi melko hirveää, jos vihaisin, tai ärsyyntyisin asioista, tai ihmisistä. On ihmisiä jotka aloittajan laitta ärsyyntyvät asioista. Jotakuta ärsyttää ihonväri, laulutaito, poliittinen suuntaus, ulkomuoto, lihavuus, laihuus, murre, asuinpaikka, lista on loputon. Kerran meinasin ärsyyntyä naapuriini, mutta huomasin hänen olevan tyhmempi, köyhempi ja onnettomampi kuin minä, joten ärtymys vaihtui sääliin. Ole sinäkin oman elämäsi herra, äläkä anna muitten ohjata sitä.

Edellä mainio esimerkki ärsyyntymisestä. Henkilö ärsyyntyy toisen kirjoituksesta, jonka kirjoitin vähän provoa käyttäen. Tässä on mainio esimerkki, kun säälin kirjoittajaa, en ärsyynny. Ei ole asiat hyvin ei, kun antaa jonkun muun pialta päivänsä.

On kai parempi olla älykkö ja viisas ilman ystäviä, kuin tyhmä ja paljon ystäviä, tai no mistäs minä sen tiedän, täytyy kysyä tuolta tyhmältä, jolla on paljon ystäviä.
Joku tyhmä voisi kertoa, mitä te teette niillä ystävillä? Onko niistä enempi haittaa, vai hyötyä. Mistä tunnistaa oikean ja aidon ystävän? Tuttuni sairastui vakavasti ei siis ystäväni. Häneltä katosi ne ystävät välittömästi ei jäänyt jäljelle kuin meitä tuttuja vain. Koittakaa sairastua, niin alkaa ne tosiystävät löytymään.