Suomessa on tapana nimetä puistoja ansioituneitten henkilöitten mukaan. Olisiko jo paikallaan kiittää Kalle Jokista ja perustaa hänelle oma nimikkopuisto Hennaan? Kiittää samalla kokoomusta Hennan kasvusta.
Kalle Jokisen puisto Hennaan?
Anonyymi
28864
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Olaan on hajasijoitettu Suomen älykkäimmät kokkarit.
Kohta loppuu junien pysähtyminen Hennassa. Matkustajamäärät on olemattomia.
Se tyhjänpanttina seisova Hennan seisake olkoon Jokisen Kallen patsas.
Kannatettaan Kallelle omaa puistoa. On sen verran suuri Orimattilan menestyksen tekijä ja valtiomies.
Joo ehdottomasti Hennaan eikä missään nimessä keskustaan.
Uusien uutisten myötä Kalle Jokisen puistoon pitää saaha myös Osmo Pieskin patsas. Kumpikin on rakentanut Orimattilaa tarmokkaasti.
Kannatan ulkohuussipuisto hennaan kallen kunniaksi..😁😁👍. jokaiseen huussin seinään tietenkin nimi pronssilaatalla..😁👍💩
Noita huusseja voisi olla vaikka parikymmentä niin ei lahoa kaikki ihan heti..😉
Kyllä Orimattilankin tulisi kunnioittaa suur miehiään.
Kalle Jokinen on puistonsa ansainnut. Hän on tuinkimätön valtiomies joka hienosti sai hoidettua asioita Orimattilan puolesta.
Jääkiekon MM-valmentaja Jukka Jalonen on saanut nimikko puiston Riihimäelle.
Kyllä Kallelle puisto Hennaan. Puistoon istutettava paljon Katajajia kuvastaisi hyvin Hennan kasvua.
Ne pitäs olla valmiiks kuivuneita katajia
Puisto tulisi olla näkyvällä paikalla. Vaikka uuden koulun lähellä jotta lapset voisivat käydä puistossa retkeilyllä. Ja mikä ettei Hennalaiset asukkaatkin. Siellä voisi olla kota jossa voisi rillata.
Toivottavasti jo ensi kesänä rakennetaan Kallen puisto Hennaan. Myös hiihtoladut pitää saada Hennalaisillekin kun niitä ajetaan muihinkin paikkoihin.
Puistosta kannattaa tehä niin iso että siellä voidaan järjestää hiihto kisoja.
Kannattaa osta kaikki maat Hennasta Salusjärvelle saakka. Sitten on iso puisto komealle valtiomiehelle.
Mitä tälle hankkeelle kuuluu? Olisiko kiitoksen paikka jo vihdoinkin?
Ei ole tainnut edetä kun Kalle karkasi Lammille. Toivottavasti hän tulee Hennan 10 vuotis juhliin.
Kallen puisto voisi olla samalla lasten liikennepuisto Hennassa. Sillä on suuri merkitys varsinkin lapsiperheille, jotka nyt valitsevat muutenkin Hennan asuntoalueen.
Lasten liikennepuisto pitää saada keskustaan, se on Hyvä ajatus. Mieluusti varsapuistoon jossa olisi tilaa nyt kun ei siellä voi järjestää tapahtumia ennää.
Ehdottamasti pitää saaha Jokisen ja Pieskin patsas Hennaan. He ovat tehneet niin paljon Orimattilalaisten hyväksi. Tarmokkaita koko sydämmestään.
Näköispatsaan nimi vois olla Kättä päälle ja käsirahaa
Kovasti lämmöllä muistan Henna-projektiryhmää. Kallella ja Osmolla oli hommat hanskassa Orimattilan hyväksi.
Joutilaat kirjoittelee.Tolkun ihmiset käyvät töissä.
Mietin vaan millaisessa kusessa oltaisiin ilman Hennaa. Kyllä on kiitoksen paikka Orimattilalaisille päättäjille.
Joutilaana riittää aikaa pohtia.
Olipa huono uutinen ettei Kalle ole enää ehdolla eduskuntaan. Olen häntä aina äänestäny. Nyt on suuri huoli miten käy Orimattilan ja ennen kaikkea Hennan?
Joutilaana kyllä riittää aikaa pohtia. Pohdi rauhassaan vaan.
Äänestä persuja kuten minäkin. Sillon Orimattila on varmoissa käsissä. Ville on muuten kova käden vääntäjä ja Tero judo.
Joutilas taas örveltää montako kaljaa oot juonu.
Kyllä on pa puhetta taas joutilaalta.