Salarakkaat Marika ja Martina

Anonyymi

Marika kertoo:
Kävimme muutamilla keikoilla yhdessä.
Olimme Tampereella keikalla, jonne ei ollut juurikaan saapunut yleisöä.
Martina nousi lavalle ennen keikan alkua ja huusi: "ettekö te tiedä, kuka mä oon?"
Hänen käytöksensä herätti myötähäpeää.
Myöhemmin meillä tuli konflikteja, koska Martinan mielestä Kehä III:n ulkopuolella on ainoastaan junttilandia.
Totesin sen olevan ainoastaan hänen mielipiteensä ja koin, ettei minun tarvitse keikkailla sellaisen ihmisen kanssa.
Tyypillistä Martinaa, MINÄ, MINÄ, MINÄ, MINÄ, MINÄ!!!

16

715

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä muuten on tullut niistä jotka tulivat julkisuuteen erään poliitikon tekstiviesteistä eli Tukiaisesta, Anne-Mari Bergistä, Jasmin Mäntylästä ja Fingerroosista. No Fingerroos oli myös salarakas ja hän esiintyykin nykyään OnlyFans -sivuilla. Mutta mitä noista muista tuli. Nuo kolme ensiksi mainittua ovat ainakin kun googlaa niin aika tavalla haukkuneet eli siis kadehtineet Martinaa. Fingerroos ei niinkään.

      • Anonyymi

        Muilla ei ole koskaan ollut yhtä kova pyrky ja pakotus kuin Martinalla. Totta kai jäävät siten aikaa myöten taka-alalle.


    • Anonyymi

      Nyt puhutaan tyrkky Martinasta.
      Voin vaan kuvitella kun on leuka pitkänä huutanut, ettekö tiedä kuka mä oon.

      • Anonyymi

        Tuollainen ihminen on luonnehäiriöinen, olisi joku ymmärtänyt huutaa takaisin, että kyllä me tiedetään kuka sä olet yksi idiootti riksusta.


      • Anonyymi

        Salarakkaana julkisuuteen ei ole yhtään hävettävää. Ei varsinkaan jos on sinkku ja toinen osapuoli on komea jalkapalloilija. No, tämä jalkapalloilija on pettäjä mutta kuitenkin. Mutta jos tulee julkisuuteen jonkun poliitikon hieman kyseenalaisten tekstiviestien johdosta niin silloin on jotain ollut oikeasti tyrkyllä. Oli joku noista se joka sanoi että "tiskit tiskiin"?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Salarakkaana julkisuuteen ei ole yhtään hävettävää. Ei varsinkaan jos on sinkku ja toinen osapuoli on komea jalkapalloilija. No, tämä jalkapalloilija on pettäjä mutta kuitenkin. Mutta jos tulee julkisuuteen jonkun poliitikon hieman kyseenalaisten tekstiviestien johdosta niin silloin on jotain ollut oikeasti tyrkyllä. Oli joku noista se joka sanoi että "tiskit tiskiin"?

        siis "tissit tiskiin"...


    • Anonyymi

      " jonne ei tullut juurikaan yleisöä"

    • Anonyymi

      Milloin tämä tapahtui????

    • Anonyymi

      Toi Martina on niin ällö ja itseään tyrkyttävä muija sekä miehille että lehtiin.
      En kauheen ylpeä olisi menneisyydestään enkä kyllä nykyisestäkään maineesta miesten vaihtamisessa ja korvien nuolemisessa.
      Uutta kohua odotellessa.

    • Anonyymi

      Nuori Iida on astunut näyttävästi parrasvaloihin. Siinä mummot Martina ja Marika ovat vain historian havinaa.

      • Anonyymi

        Siitä vaan tissit tiskiin.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Hyvä. Uutta verta kaivataankin vanhojen kantturoiden tilalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä. Uutta verta kaivataankin vanhojen kantturoiden tilalle.

        Jospa sinäkin jo jättäisit nämä "vanhat kantturat" rauhaan vaikka ilmeisesti oletkin samaa ikäluokkaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä. Uutta verta kaivataankin vanhojen kantturoiden tilalle.

        Tyttönenhän tuo Iida vasta on, Martinaa 22 vuotta nuorempi.
        Itse en haluaisi, että tyttäreni hakisi julkisuutta tuolla tavoin, koulu ja koulutus tärkeintä, ammattiin valmistuminen. Kohujulkisuus seuraa läpi elämän ja se julkisuus muistetaan aina.
        Tiedetään, minun mielipidettä ei kukaan ole kysynyt...


    • Anonyymi

      Nuoria tulee alalle lisää koko ajan, julkisuus kiinnostaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      163
      2571
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      205
      1198
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      113
      1111
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      940
    5. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      299
      933
    6. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      101
      912
    7. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      878
    8. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      62
      855
    9. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      851
    10. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      849
    Aihe