minulle on ihan sama, mitä minulle tuntemattomat ihmiset tekevät elämässään. Pelkkä nimi ei tee tutuksi ja enkä halua koskaan tutustua, koska se muistuttaa liikaa niistä vuosista jotka olisivat saaneet jäädä kokematta. Avioeronkin jälkeen tarvitaan aikaa kaikesta selviämiseen ja samoin sitä tarvitaan rankoista vuosista selviämiseen. Pelkkä tietynrotuisen koiran näkeminen saa aikaan valtavan stressireaktion. Elimistö käy kierroksilla jatkuvasti, kun jokaiseen päivään ympätään sellaista mihin sisin reagoi stressillä kun jatkuvasti muistutetaan rankoista vuosista. Kohta terveys menee pilalle, jos se ei lopu ja itkuherkkyys on kasvanut, kun tuntuu ettei enää kertakaikkiaan jaksa enää ns meteliä. Hätä omasta hyvinvoinnista on suuri ja ei sellaisessa tilanteessa voi vaatia, että jaksaisi auttaa ketään muuta. Ensin rikotte ja sitten vaaditte hyviä tekoja, melkoinen ristiriita!
Rehellisesti
Anonyymi
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mulle on ihan sama mitä kukaan tekee elämässään, oi tuttu tai ei Sehän ei heidän elämä eikä mun.
Kai sinä saat jotain apua tuohon tilanteeseen? Keskuteluapua?