Alan olla jo epätoivoinen, että mikä mua vaivaa.
Mulla oli helmikuussa flunssa, jonka seurauksena mulle tuli hengenahdistusta. Ei niinkään yskää. Lääkärit kuitenkin hoiti keuhkoputkentulehduksena, mutta hengenahdistusta on edelleen.
Mulla on ollu jo yli vuoden väsymystä. Vaikka nukun riittävästi viikolla työpäivinä, niin viikonloppuna pitää nukkua "univelkoja" pois. Kuuluukohan tuo väsymys astman kuvaan?
Mulle aletaan tekemään astmatutkimuksia. Käytin Symbicortia, joka aluksi tuntui, ettei auttanut, mutta kun lisättiin annostuksen määrää, se helpotti oloa. Nyt mun täytyi se vähän aikaa sitten lopettaa tulevien astmatutkimusten takia. Tarvittaessa voin käyttää Ventolinea, mutta musta tuntuu välillä, ettei se oikein auta.
En kärsi yskästä, mutta välillä tulee yskimistä esim. hengästymisestä tai rasituksesta. Myös katupöly aiheuttaa hengenahdistusta. En tunne kuitenkaan, että tukehtuisin, eikä hengitykseni vingu. Hengittäminen vain tuntuu pahalta, kun yleensähän sen ei pitäisi tuntua ollenkaan.
Kaiken tämän lisäksi sain nokkosrokon, johon joudun nyt syömään antihistamiinia. Se ei tahdo loppua ollenkaan. Ihottumaläikkiä tulee Xyzalista huolimatta, mutta nyt ne eivät kutise. Ensimmäistä kertaa tänä talvena olen muutenkin kärsinyt ihooireista, ihotautilääkäri sanoi minun olevan atoopikko. Joudun rasvaamaan ihoa usein. Iho kuivuu kovasti ja kutisi talvella (ei kuitenkaan niinkuin nokkosrokossa).
Kertokaa jos teillä on ollut samanlaista oirehdintaa kuin mulla! Olisi kiva kuulla "kohtalotovereista" ja mitä teillä on "diagnosoitu"!
Henkeä ahdistaa, iho kutiaa
5
1498
Vastaukset
- Homentikko
Minulla oireet olivat samantapaisia.
Työpaikaltani löytyi hometta. En kyennyt lopuksi olemaan edes kortisoni (tabletti) lääkityksen "suojassa" homeisella työpaikallani. Pyydä lääkäriäsi tutkimaan myös homevasta-aineet.
Onko sinulla eläimiä ? Voitko paremmin kotona vai työpaikallasi ? Onko kotonasi / työpaikallasi hometta ? Onko keuhkokuva / CT otettu ?
Homeen aiheuttamassa alveoliitissa voi olla hengenahdistusta.
Minua väsytti työpaikalla niin, että nukahdin jopa istualleen. Minun oli koko ajan liikuteltava jalkoja, etten olisi nukahtanut. Nyt ei enää väsytä samoin. Kasvoissani oli koko ajan ihottumaa, joka nykyisin voi tulla, jos menen vahingossa homepaikkaan.
Nyt olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Toivottavasti sinä saat avun ajoissa, ettet menetä työkykyäsi.- Marita
Oireeni ovat samanlaisia sekä työpaikallani että kotona. Kummassakaan ei pitäisi olla hometta. Mutta mistä sitä ikinä tietää...
Mä oon ollu monta vuotta sitten hometyöpaikassa. Silloin otettiin homevasta-aineet verestäni ja niitä oli jonkun verran. Mutta tuosta on nyt jo viisi vuotta.
Eläimiä mulla ei ole.
Keuhkokuvakin otettiin tuossa jokin aika sitten eikä siinäkään näkynyt mitään. Nyt olin taas flunssassa ja oireet paheni. Teen nyt myös Pef-mittauksia. Meneillään on kahden viikon jaksosta toinen, jolloin otetaan puhallukset ennen ja jälkeen lääkkeen. Puhallusten ero ei ole kovin suuri. Esim. ennen lääkettä Pef n. 430 ja jälkeen n. 470. Kuinka suuria eroja teillä on ollut? - mari
Marita kirjoitti:
Oireeni ovat samanlaisia sekä työpaikallani että kotona. Kummassakaan ei pitäisi olla hometta. Mutta mistä sitä ikinä tietää...
Mä oon ollu monta vuotta sitten hometyöpaikassa. Silloin otettiin homevasta-aineet verestäni ja niitä oli jonkun verran. Mutta tuosta on nyt jo viisi vuotta.
Eläimiä mulla ei ole.
Keuhkokuvakin otettiin tuossa jokin aika sitten eikä siinäkään näkynyt mitään. Nyt olin taas flunssassa ja oireet paheni. Teen nyt myös Pef-mittauksia. Meneillään on kahden viikon jaksosta toinen, jolloin otetaan puhallukset ennen ja jälkeen lääkkeen. Puhallusten ero ei ole kovin suuri. Esim. ennen lääkettä Pef n. 430 ja jälkeen n. 470. Kuinka suuria eroja teillä on ollut?kuvaamiasi oireita. Henkeä ahdisti, keuhkoon pisti ja sain antibioottikuureja epämääräiseen keuhkoputken tulehdukseen kolme kertaa. Väsymystä ja usein flunssaa jne. Keuhkoissa ei ollut vikaa. Oma lääkäri huomasi, että ne olivat psykosomaattisia väsymisoireita. Eli masennusta oli minulla. Hoitona lievä annostus seroxatia. Olisi muuten mennyt hyvin, mutta en höllännyt tahtia vaan masennus syveni vuoden kuluttua alkamisesta syväksi masennukseksi.
- Marita
mari kirjoitti:
kuvaamiasi oireita. Henkeä ahdisti, keuhkoon pisti ja sain antibioottikuureja epämääräiseen keuhkoputken tulehdukseen kolme kertaa. Väsymystä ja usein flunssaa jne. Keuhkoissa ei ollut vikaa. Oma lääkäri huomasi, että ne olivat psykosomaattisia väsymisoireita. Eli masennusta oli minulla. Hoitona lievä annostus seroxatia. Olisi muuten mennyt hyvin, mutta en höllännyt tahtia vaan masennus syveni vuoden kuluttua alkamisesta syväksi masennukseksi.
Arvaapa vaan, olenko välillä miettinyt itsekin tuota, et jos tää onkin psyykkistä. Mut en keksi mitään syytä sille, en ainakaan tiedosta. Ja pahentaisko silloin kylmä ilma ja rasitus hengenahdistusta. Mielestäni tää on kyllä jotain muuta, ehkä se tässä selviää pikkuhiljaa...kyllästyttää vaan jo!
- Itte tietää
Marita kirjoitti:
Arvaapa vaan, olenko välillä miettinyt itsekin tuota, et jos tää onkin psyykkistä. Mut en keksi mitään syytä sille, en ainakaan tiedosta. Ja pahentaisko silloin kylmä ilma ja rasitus hengenahdistusta. Mielestäni tää on kyllä jotain muuta, ehkä se tässä selviää pikkuhiljaa...kyllästyttää vaan jo!
Ei varmaan psyykisiin tai seksisin kutinoihin auta, mutta moni on netissäkin kehunut, että kutinat on hävinneet käyttämällä zeolittitonta ja hajusteetonta pyykinpesuanetta.Katso vaikka www.allegrosuomi.com. Sitä saat ainakin ilmaiseksi kokeilla, jos vaikka auttais.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273683- 412509
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut382393Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82185- 381609
Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431582- 151552
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2861372- 1311365
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451305