Taitaa siskosten välirikko olla pahempi kuin kukaan aavistaakaan. Vierailevat eri aikaan Torniossa isänsä syntymäpäivillä.
Lisäksi Sara taitaa olla katkaissut välinsä myös toisen sisarensa kanssa, kun ei reissunsa aikana postannut yhtä ainutta kuvaa kummipojastaan tai rehennellyt tälle viemillään ökylahjoilla.
Lisäksi Sara taitaa olla katkaissut välinsä myös toisen sisarensa kanssa, kun ei reissunsa aikana postannut yhtä ainutta kuvaa kummipojastaan tai rehennellyt tälle viemillään ökylahjoilla.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Kenen kanssa Siepottaja tulisi toimeen. On katkonut välinsä paitsi sisariinsa ja pohjoisen ystäviinsä myös rosannasn ja sabinan. Kenkää ovat saaneet myös manageri ja siivooja.
Eikö se jossakin vaiheessa kertonut myös, että välit ovat menneet kaikkiin vanhoihin ystäviin Torniossa?
Jospa on tapahtunut se vanhanaikaine: erilleen kasvaminen, joillakin elämä etenee toisilla junna esson baarissa? Asiallisesti: toisilla vaan on ne suuresti mainostetut ruuhkavuodet, toiset elää kiimaista sinkkulaiffia.
Ei ole torniossa ystäviä.yksin saa olls mökillä.ärdyttävä vanhan naisen tekonauru.kohts neljänkymmenen vanhapiika.asuuvinttikomerossa pää osuu kattoon.turvallinen paikka asua.
Sinulla taitaa olla joku älykirjoitin päällä? Oikoluku hukassa, mutta pääasia, että pääsee kommentoimaan. Pointsit Saralle.
Sisko on nuorempi, kauniimpi , eikä ole esitellyt sulojaan niin auliisti julkisuudessa, joten on varmasti enemmän vientiä, sisarkateutta?
Ihanaa tuo vertailu siskosten välillä, eikö... Kumpi on kauniimpi, kumpi on älykkäämpi etc...,pistssst. toinen siskoista on aina nuorempi. Tiedät omalta kohdaltasi sisarkateuden?
Kieppi tulee toimeen vain itsensä kanssa.
huomaahan sen tuosta julkis ohjelmassakin että hän istuu yksikseen syrjässä happaman näköisenä kun muut keskustelevat.
Kyllä alkaa jo oksettaa tuo Siepin pärstä lehdissä!! Ukrainan kauhean kohtalon seassa uutisissa pikku Sara möllöttää ja yrittää selittää olevansa tilanteen tasalla, ja että yhtä tärkeää on kaikkien nähdä hänen paljasta pintaansa!! Että voi olla itserakas ja ärsyttävä nainen!! 😝
En kaipaa minäkään enää yhtään Siepin lärviä julkisuuteen!
Sieppiä ei saa arvostella, vaikka meillä olisi sama tilanne, kuin nyt Ukrainassa, Sieppi saa kuvata itseään vähissä vaatteissa, kun se on hänen t y ö t ä ä n !! 😉
Niin kerta!
Sara on ihana ja sydämellinen ystävä kaikille. Vaatimaton, ja luonnon kaunis ilmestys.
Ei saa moittia Saraa, itku pääsee, ja on pakko purkaa pahaa mieltään Iltalehteen.
Ei saa olla huomaavinaankaan, että tisuja pitää näyttää säännöllisin väliajoin.
Sara pahoittaa mielensä, jos niistä kirjoitellaan.
LUE se Saran vastaus ihan aikuisten oikeasti, HUOLELLA! Samalla linjalla on esim. Antti Tuisku.
Harmi Sinulle, kun ns. toimittajat seuraa(stakkaavat) Sara Siepin sometilejä jutunjuurta saadakseen. Voithan aikuisena sivuuttaa, vai voitko... Siis Sinun valinta, jos ymmärrät, ja jos ymmärrät, lopeta vinkuminen!
Elä ole huomaavinaakaasikaan. Minä niinpahoitanmieleni tuonkaltaisista kommenteista.
Molemmat on touhunnut minun kanssa. Yritin pitää molemmat. Anteeksi
Sara on kaunis ja fiksu. Pikkusiskonsa on iloinen, kaunis ja luonnollinen - ja myös fiksu. Hyvin ovat työllistyneet pääkaupunkiseudulle ja pärjäävät kivasti omalla työllään.
Tuntuu ikävältä lukea ilkeitä kommenttaja heistä.
Taitaa olla kova kateus, joka pistää haukkumaan omalla työllään toimeentulevia, kauniita naisia.
Tehkääpä itse perässä, älkääkä itkekö kateellisina täällä palstoilla.
Miten se Saran fiksuus ilmenee? En ole sellaista huomannut, vaikka jatkuvasti hänen hämmästynyt ilmeensä paljastuu lehden sivulta, halusinpa, tai en!
Jos olisi ihan oikeaa asiaa, eikä vain itserakkaan diivan marinaa, voisi tekstin vaikka lukeakin.
Mennyt julkisuus päähän.. minä minä minä ja huono sarkastinen huumori jolla pilkkaa ja vähättelee muita. Ei arvosta kuin itseään ja omaa työtään. Juu ei saa olla ilkeä eikä kiusata mutta niin se on joka ammatissa. Somettajat voi vaan jättää ikävät asiat lukematta tai estää kiusaajat. Miten kun oot vaikka vartija tai hoitaja tai joku muu joka työssäsi kohtaat ihmisiä jotka ovat sinulle ilkeitä tai haluavat satuttaa sua? Noh tätä ei somettaja ajattele kun oma elämä pyörii vaan oman navan ympärillä. Ei siinä siskotkaan ehkä jaksa katella ja kuunnella
Vartijoilla ja hoitajilla olisikin mielenkiintoisia juttuja raskaasta työstään, mutta tälläisten puolipukuisten tyrkkyjen marinat ei kiinnosta kuin pissiksiä, ja kuvat tietysti kiinnostaa pappoja. 🙊
Tuo on kyllä totta. Sieppi antaa kuvan, että hän on "työn raskaan raataja"!
Jatkuvasti löhöää jossain lomilla, syömässä ja juomassa. Aika moni tuon ikäinen, on tehnyt töitä jo reilut kymmenen vuotta, kehittynyt, perustanut perheen, edennyt urallaan ja ostanut oman kodin. Eikös tuo kuullosta ihan normaalilta elämältä? Mikä ihme tuo on Siepin kohdalla?
Jos katsoo sitä viidakko ohjelmaa Olen julkkis.. niin siinäkin Sara jotenkin syrjäänvetäytyvä eikä ollenkaan hauska tai mukavan oloinen. Ja tuntuu ettei hän haluaisi osallistua niihin kilpailuihin ollenkaan. Taisi luulla et voi vaan maata auringossa koko reissun.
Niinhän tuo makaakin, silarit roikkuen. Ei osaa keskustella mistään muusta, kuin itsestään. Aina vaan hömöttää itsekseen, kuten jo aikoinaan BB:ssä.