POTENTILLA,LEIKKAUS?

ALASLEIKKASIN PENSASHANHIKIT,VAIKKEI KOVIN SUOTAVAA OLEKAAN.
KUINKA ON TÄMÄN VUODEN KASVUN JA KUKKIIKO TÄNÄ KESÄNÄ LAINKAAN?
63136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pensashanhikki voidaan joko leikata alas asti eli kaikki oksat 10-20 cm korkeudelta poikki tai harventaa vanhimpia, ränsistyneempiä oksia. Alasleikkausta suosittellaan tehtäväksi 3-5 vuoden välein. Pensashanhikki kukkii osittain jo saman vuoden versoilla, joten kukintaa ei täysin menetetä alasleikattaessa.

Äänestä
  • No kyllä se taitaa harvoin kukkia samana vuonna kun on leikattu alas. Muista myös leikata niitä tänä kesänä, muuten kasvavat pitkiksi ja honteloiksi.

    Äänestä

Kyllä pensashanhikki kukkii 100 samana vuonna jos se on keväällä alasluikattu.Suositus on uusui kasvusto 4-5 vuoden välein

Äänestä

harvennusleikata jatkossa, ei välttämättä tarvitse leikata aina alas 4-5 vuoden välein, poistat vain vuosittain muutaman vanhimman oksan. Olen nuorennus leikkannut omani näin kun en halunnut kotipihalla leikata täysin alas.

Äänestä

Kyllä kukkii jos olet muistanu kalkin ja lannotuksen.Ja huolehdit että eivät pääse kuivumaan.Kate hyvä jos haluu päästä helpommalla.Leikkaan joka vuosi alas asti ovat vain vahvistuneet.Mukavaa kesää :)

Äänestä
  • saman vuoden versoilla. Alasleikkaus on hanhikeilla ihan hyvä konsti, eiväthän ne keväällä tule edes lehteen kovin aikaisin ja kukkivatkin kovin myöhään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


keittoveikko72 kirjoitti:

ALASLEIKKASIN PENSASHANHIKIT,VAIKKEI KOVIN SUOTAVAA OLEKAAN.
KUINKA ON TÄMÄN VUODEN KASVUN JA KUKKIIKO TÄNÄ KESÄNÄ LAINKAAN?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu