: )

...ehkä me yksinäiset olemme vaan kasvaneet niin itsenäisiksi ja jollain tapaa varmoiksi ihmisiksi, ettei ikinä ole tarvinnut opetella, miten hankkia ystäviä. Kuitenkin ihminenhän on "laumaeläin" jonka pärjäämiselle lajitoverit ovat tärkeitä, eli mehän olemme aika vahvoja tyyppejä jos tulemme yksinkin toimeen. Ja sitten kun tarpeeksi heikosti menee niin kyllä se ystävä aina jostain tupsahtaa eteen, ainakin jaksan yhä uskoa niin.

Mutta onneksi tulee kesä! Kesällä olo ei tunnu läheskään niin yksinäiseltä kun luonto kukoistaa, on lämmintä ja linnutkin laulaa. Silloin tuntuu, että ei ole kiire valmiissa maailmassa ja voi vaan olla. Maailma pyörii ympärillä vaikkei sen menoon jatkuvasti puuttuisikaan... se on hienoin asia tässä elämässä!

Jaksamista kaikille siihen yksinäisyyteen!!!

"Aurinkoista kevään jatkoa kaikille :) "

Kyllä se piristää mieltä kun tämmöistä lukee :) Mukavaa kesää kaikille muille yksinäisille :))

Olin aikoinani töissä eräässä paikassa ja esimieheni (nainen) oli paikkakunnan julkkis ja jopa tunnettu koko maassa ja ulkomaillakin. Oikeastaan hän oli asemansa vuoksi seurapiirirouva, hyvin etevä ja pystyvä ihminen, mutta joskus uskoutui. Kertoi olevansa sisimmässään yksinäinen. Syynä ei ollut siis ujous. Kertoi että puolison lisäksi ei ole ketään läheistä, tietenkin kaksi teini-ikäistä lasta, mutta ei ketään läheistä naisystävää.
Kertoi, että kyllähän niitä enemmän kuin tuttavia, tavallaan ystäväsellaisia, mutta ei ketään läheistä syvimpien tunteiden ja huolien jakajaa. Taisin minä olla, sellainen toimistolähetti ja asioilla juoksija, joka oli silloin se läheisin.
Joskus työ ja asema rajaavat päästämästä ketään lähelle. Ei voi ottaa riskejä ja solmia liian läheistä ystävyyttä. Jospa sattuukin sellainen, joka livertelee medialle ym.
On varmaan kolkkoa elää, kun jatkuvasti pyörii porukoita ympärillä, matkustelee ja tapaa uusia ihmisiä, mutta kokee sittenkin olevansa yksin.