Raitis risteilyllä on rasittava paasaaja

Anonyymi

Ihminen on aika suvaitsevainen miltä kannalta tahansa. Mutta ikävinä laivamatkan pilaajina ovat absolutistit, nämä alkoholista kieltäytyvät.

Tosiasia on, että niin sanotut ryyppyveikot ovat varsin lupsakkaa risteilyseuraa, sellaisia iloisia lähimmäisiään kohtaan. Mutta he, jotka syystä tai toisesta sylkevät lasiin, ovat rasittavia paasatessaan raittiusseurojen tekemästä työstä.

Aivan viime vuosina on risteilyille hulvahtanut alkoholiaalto. Pikku hiljaa ollaan pääsemässä järkevämpään käytäntöön alkoholin käytön suhteen. Yhä useampi lähtee laivalle juomaan.

Tämä merkitsee sitä, että erilaiset viinakset ovat kärkipäässä risteilymatkan tavoitteissa, kuten olut, drinkit ja punaviinit. Karaokekin taipuu paremmin, kun kieli on saanut voitelua.

11

210

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaksi seikkaa näkyy kirjoituksestasi selvästi:
      - et tunne risteilyjä. Nojaat vanhoihin juttuihin
      - et tunne liioin eri ihmisiä.

      Nykyisin alkoholin käyttö on pääsääntöisesti hyvin maltillista. Nautitaan sen hyvistä ominaisuuksista ja vältetään humaltumista.

      Vai muka absolutistit kaikkein ärsyttävimpiä! Et ole tavannut entistä juoppoa, nykyistä AA-kerholaista. He kyllä koettelevat kenen tahansa tavallisen hermoja.

      Mitäpä jos menisit risteilylle, saisit hieman kokemusta!

      • Anonyymi

        No siis kännissä on paljon mukavampaa, etenkin laivalla, jossa on vain deekuja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No siis kännissä on paljon mukavampaa, etenkin laivalla, jossa on vain deekuja.

        Onneksi vain muutamia.
        Mene risteilylle ja totea itse!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi vain muutamia.
        Mene risteilylle ja totea itse!

        Ainakin Ruotsin laivoilla suurin osa porukasta hilluu humalassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin Ruotsin laivoilla suurin osa porukasta hilluu humalassa.

        Kumma juttu. Miksiköhän minä en noita havaitse?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumma juttu. Miksiköhän minä en noita havaitse?

        Et muistanut käydä speckseiverssillä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin Ruotsin laivoilla suurin osa porukasta hilluu humalassa.

        Ruotsinlaiva on yhtä kuin katkarapuja ja kaljaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsinlaiva on yhtä kuin katkarapuja ja kaljaa.

        Vikingin myydyin annos: katkarapuvoileipä. Siinä ovat maut kohillaan!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsinlaiva on yhtä kuin katkarapuja ja kaljaa.

        Kuten Rantala sanoo: "ruotsinristeily on edelleen osa suomalaista yhtenäiskulttuuria, kaljaa niin että napa rutajaa."


    • Anonyymi

      Nyt min täytyy muuttaa tottumuksia. Onneksi en ole aikoihin matkustanut Viroon venäisomisteisella varustamolla. Suosin suomalaista. Mutta "tuliaispullo" pitää vaihtaa. Snapsiksi olen ostanut Stolichnaya Gold tai Platinum. Ei sitä, silloin tukisin hyökkääjää.

      • Anonyymi

        Alko tekee saman tempauksen. Ei venäläistuotteita myyntiin.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe