Heinonen ja edustajakolleegansa Kinnunen esittivät että venäläisille täällä Suomessa myydyt maat takavarikoitaisiin heiltä pois! Tämänhetken vallitsevassa tilanteessa venäläisomisteisten maiden haltuunotto on oikea toimen pide! Kunhan Heinosen ja Kinnusen esitys eteni päätöksen teon asteelle! Asia oli aiemmin esillä
lokakuussa 2014 eduskunnan lakivaliokunnassa edustaja Suna Kymäläisen tekemän lakialoitteen pohjalta. Kymäläisen tekemässä lakialoitteessa olisi kielletty
maan myynti venäläisille! Lakialoite kuitenkin kaatui lakivaliokunnan äänestyksessä äänin 12-5. Lakialoitetta vastaan äänesti näiden 12 joukossa m.m.
Riihimäen Aino-Kaisa Pekonen! Vastustamisen yhtenä kriteerinä oli pelko
että maanmyynnin kielto venäläisille olisi haitannut yritystoimintaa!?!?
Esim. Putinin on väitetty omistavan maa-alueen Ahvenanmaan saaren pohjoiskärjestä josta on hyvät mahdollisuudet tarvittaessa valvoa saaren pohjoispuolen liikennettä kriisitilanteissa. Venäjän toiminta Ukrainassa ja Suomea kohtaan esitetyt uhkailut ovat tehneet Venäjästä siksi epäluotettavan että näiden tapahtumien valossa maiden myynti venäläisille on ollut mitä epäisnmaallisin teko!
Timo Heinoselta hyvä ehdotus!
Anonyymi
2
169
Vastaukset
- Anonyymi
-70 luvulla paikallisilla venäjän ystävillä oli puolueohjelmassa konkreettisesti ohjelmassa vallankumous Suomessa.
Nämä kaverit muuten kävelee vieläkin tuossa Hämeenkadulla.
Kannattaa olla Timonkin tarkkana, ett mitä nämä äijät nyt suunnittelevat!! - Anonyymi
Heinonen oli hyväksymässä yli kahdekymmenen kokoomuksen edustajan kanssa Ottawan sopimusta, jolla maamiinoista luovuttiin. Nyt se vaatii niitä miinoja takaisin. Eipä taida miehelle luottoa löytyä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san281684Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621147- 501130
Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661107Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731029Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182960Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58955Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153942- 91899
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu114888