Syömishäiriöt

Sinuna kysyisin häneltä, onko hänellä asiat hyvin, vai onko joku asia huonosti, josta on ehkä vaikea puhua kenellekään.

Ymmärrettävää, että on ystävästä huolissaan, se ei kivalta itsestäkään tunnu kun toisella on joku hätä. Haluaisi auttaa, mutta ei oikein osaa.
Yritä keskustella hänen kanssaan, jos hän sinulle vaikka puhuisi.
Älä ala puhua hänen syömisestään mitään, vaan kyselet muita juttuja, onko joku asia joka painaa mieltä.

Joskus joku syömishäiriötyttö piirsi sairauttaan. Eli hänellä oli tavallaan kaksi eri tasoa, jotka puhuivat eri tavoin. Toiselta tasolta hän tiesi olevansa sairas ja kuolemassa nälkään, toisaalta taas haukkui itseään läskiksi jne.

Joka tapauksessa voit olla ystävä, muttet hoitaja tai terapeutti. Syömishäiriöt ovat mielenterveydenhäiriöitä. On itsellesi liian raskas tehtävä yrittää hoitaa toista. Edes ammattilaiset eivät onnistu siinä erityisen hyvin. Moni anorektikko jää kroonikoksi sairautensa kanssa tai jopa kuolee ennenaikaisesti.

Onko kaverisi diagnosoitu? Tunnustaako hän itse sairautensa? Jos hän on hoidon piirissä, niin varmaan teidän kannattaisi elää niin normaaleja hetkiä kuin vain pystyy. Eli nk. tehdä jotain kivaa yhdessä. Et sinä voi toista pumpulissa pitää. Ihan joka sanaa kaverin kanssa ei voi varoa. Ja kun on tuollainen sairaus, niin herneen voi ottaa nenään mistä vaan. Kysy kaveriltasi itseltään, mitä hän sinulta toivoo. Silloin homma olisi rehellisellä pohjalla. Ja selvää on, että syömään pakottamiset ja vastaavat eivät kuulu sinulle. Eikä kaverin ulkonäköä arvostella muutenkaan.

Yleareenassa taitaa olla vielä dokkari siitä reilut 30-vuotiaana kuolleesta anoreksiaa sairastaneesta naisesta, joka otti itsestään ja muista sairaan hyviä valokuvia. Siinä voi sivussa seurata esim. tytön äidin suhtautumistapaa.