Hanhikiven Rosatomin hautajaiset

Anonyymi

Poiketaan illalla vaimon kanssa ulkoiluttamasta kahta labbista koirankusilenkillä Hanhikiven työmaalla. Saavat Roppe ja Karo kusaista kunnon keltaiset viivat venäläisten hankkeelle. Voi olla että tulee pitkä kiekura kaupan päälle.

No eihän venäläinen ydinvoimala Hanhikiveen edes ehtinyt syntyä, joten turha ehkä puhua sen hautajaisista. Mutta venäläisten rakennushanke on lopullisesti nyt kuopattu.

Saas nahdä tuleeko tilalle länsivoimala tai länsimaiseen teknologiaan pohjautuva modulaarinen pienvoimala pilotti. Vai jääkö Pyhäjoen rantaan ikuinen arpi muistuttamaan suomalaisten päättäjien hölmöilystä, kun edes aloittivat puuhastelemaan veäläisten kanssa ydinvoimaa Hanhikselle.

250

4529

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Viehän piskis muualle paskomaan ja ihtes kanssa täällä kirjoitat typeryyksiä ku et muuta osaa.

    • Anonyymi

      Kusaseppa minnuni puolesta haisevat virtsat venälästen atomivoimalan työmaalle. Tulisin itekin vaan en viitti Yppäristä asti varta vasten lähteä sinne saakka.

    • Anonyymi

      Totta joka sana, ei nouse venäläistä voimalaa koskaan. Mistä sitten saatanee korvaaja, kun Arevaltakaan ei homma onnistu.

      • Anonyymi

        Siellähän Arevan voimala alkaa tuottamaan sähköä ja on valmis että turhaa täällä tietämättömät suutaan pieksää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ulosantisi on kuin oksennusta.

      • Anonyymi

        Nipponin pojat osaavat hommat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ulosantisi on kuin oksennusta.

        :DD

    • Anonyymi

      Saishan noihin monttuihin monta hyvää kalankasvatus allasta. Voisi siinä kierrättää helpolla raikasta merivettä ja tulisi hyvälaatuista ja maukasta kalaa. Yksi allas pitää pyhittää rapujen kasvatukseen. Betonia on valettu siihen malliin että perustukset kestää lisäksi vaikka isommankin kalajaloste tehtaan pystytyksen.

      • Anonyymi

        Sie et ole vissiin käyny koko alueella kun meinaat että monttuja siellä täällä siellähän on jo monenlaista rakennusta rakennettu ja kunhan saadaan tämä hullu Putini aikoihin niintehdään uusi uljas voimala joka tuottaa sähköä vuosikymmenet ja sähkön tarvehan se vaan lisääntyy tulevaisuudessa.!

    • Anonyymi

      Jippii! Rosatomin ja Venäjän kanssa Suomi ei tee enää energiakauppaa!! Hyvästi ydinvoimalahanke!

      • Anonyymi

        Höpö höpö voimala nousee muitten kuin Venäläisen Rosatomin toimesta ja on hyväksi tämänkin alueen kannalta, tuo piristystä laajalle ja työtä ennenkaikkea.!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö voimala nousee muitten kuin Venäläisen Rosatomin toimesta ja on hyväksi tämänkin alueen kannalta, tuo piristystä laajalle ja työtä ennenkaikkea.!

        No nyt oli järkipuhetta nämä tietämättömät vouhkaa hölynpölyä.

    • Anonyymi

      Lestoilla on pelko persiissä kun tonttien hinnat romahtaa ja työkeikat kuihtuu kun Hanhivaara ja Rusatom työmaa pakosta hiljenee,

      • Anonyymi

        Lestoista en tiedä, mutta totaalisesti hiljenee tuo työmaa, se on varmaa!!

    • Anonyymi

      200 eur per pökäle sirutus ja vero 500 eur tulee paskankerääjälle hintaa

      • Anonyymi

        Kannattee katsoa mihin piskejään paskannuttaa.!

    • Anonyymi

      Pääasia on ettei venäläiset levittäydy Pyhäjoelle. Täälä on jo ehditty näkemään ihan liikaa paikallisia päättäjiä nuolemassa kielet ruskeina ruskien perää.

      • Anonyymi

        Voimala rakennetaan loppuun kunhan tämä nykytilanne saadaan sivuun ja aloitetaan uudet neuvottelut reaktoritoimittajasta. Mitä tulee Venäläisiin ei kaikkija voi syyttää tämän Diktaattori hullun Putinin toimista.!

        Ei kaikkia voi syyttää, pitää paikkaansa.
        Mutta venäläistä voimalaa ei myöskään tule, venäläinen ydinvoimala on poliittinen turvallisuusriski. Siksi Rosatom ei saa enää koskaan Suomesta toimilupaa.

        Tosi on totta vieköön.

    • Anonyymi

      Suomalaiset osakasyhtiöt kirjailevat nyt sijoitustensa arvot alas nollaan. Tämä on karvas paikka monelle mukan lähteneelle kunnalle ja yritykselle. Pyhäjoen kunta on omistuksessa mukana Hanhikiven Sähkönmyynti Oyn kautta.
      https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008656680.html

      • Anonyymi

        No se on voi, voi! Mitäpä lähditte rosvovaltion kanssa leikkimään?
        Todella tuhoon tuomittu yritys jo lähtiessään ja vain täysin moraalittomathan tuommoiseen hankkeeseen lähtivät!!

        Sitä saa mitä tlaa!!

        Vain pölvästitniloitsee tästä Hanhikiven tilanteesta Suomi on tälläkin hetkellä tuontisähkön varassa 20% tuodaan ulkomailta Suomessa tarvitsevasta sähköstä.!

        Venäläisen hankkeen kaatuminen on ilon asia suomalaisille. Piste.

        Ehkä Hanhikiven raksalla ilman rakennuslupaa ennakkoon riskillä aloitettu rakentamistyö voidaan jollain tapaa hyödyntää jossain muussa hankkeessa. Aika näyttää, joka tapauksessa mahdolliset uushankkeet ovat epävarmoja rahoituksen ja lupien suhteen. Ne siirtyvät pitkälle tulevaisuuteen.

        Isot määrät suomalaistenkin rahaa pääsi valumaan Hanhikiven kankkulan kaivoon.

        Hanhivaaran työmaa hiljenee aivan piakkoin kokonaan.

        Höpsistä täällä puhuu sentasoiset sepustelijat jotka ei tiiä rakennushommista saatikka tuon mittaluokan suurinvestoinneista hölökäsen pölyä ,ois parree tuollaisten vaan pysyä siellä ruohonjuuri tasolla ja olla hiljaa semmoisista asioista johon äly ei riitä.

      • Anonyymi

        Onko kellä tietoa paljonko Pyhäjoki on laittanut kiinni omaa rahaa tai siis kuntalaisten rahhaa hankkeesseen Hanhikiven Sähkönmyynnin kautta? Miten isosta summista puhutaan.?

        Haukotus!

        Ei sillä ole väliä, paljonko hankkeeseen on tähän mennessä käytetty rahaa. Sillä on väliä, mitä voimalahanke maksaa tästä eteenpäin; niin suoraan rahassa kuin myös turvallisuuden, riippumattomuuden ja itsenäisen päätöksenteon arvossa mitaten. Päättäjät ja muut Venäjän kanssa veljeilevät kauppamiehet ovat olleet Venäjän suhteen monella tapaa sinisilmäisiä ja lyhytnäköisiä hölmöjä. Toivottavasti näiden hyödyllisten idioottien silmät aukeavat.

        Sie taidat itse olla näitä pöljäkkeitä spekulaatioittes kanssa ,annetaan ajan kulua hetkinen että saarahan tuo Ukrainan sota loppumaan niin jatketaan töiden tekoa Hanhikiven niemessä että saadahan valmista aikaiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpsistä täällä puhuu sentasoiset sepustelijat jotka ei tiiä rakennushommista saatikka tuon mittaluokan suurinvestoinneista hölökäsen pölyä ,ois parree tuollaisten vaan pysyä siellä ruohonjuuri tasolla ja olla hiljaa semmoisista asioista johon äly ei riitä.

        Hehheh, mites kävikään. Pääsit sitten sinnäi sinne ruohotasolle jossa ei älyä tarvita. hehheh

    • Anonyymi

      Nytpä pitäsi kunnan ryhtyä tarmokkaasti etsimään jotain väliaikaista toimintaa Hanhikiven alueelle. Saataisiin tänne edes jotain kun on pelko että kestää usiampi vuosi ennen kun mitään korvaavaa voimalahanketta saadaan alulle. Joku ehrotti että kalanviljelyä. Ainakin merivettä saataisiin kuljetettua helposti kala-altaisiin. Lohi siinä ikäänkuin palaisi Pyhäjoelle.

      • Anonyymi

        Pyhäjoella lohet ui tänäkin päivänä meressä ei niitä tarvihe palauttaa jotta ne saatais Nousemaan Pyhäjokeen on sitten kiven takana johtuen joen tilasta jos ja kun joen sotkeminen lopetetaan on sitten joskus mahdollista että lohet ja ravut siinä viihtyvät.

    • Anonyymi

      YK-lähettiläs: Tuhannet eivät pääse pakenemaan Zaporižžjan ydinvoimalan lähettyviltä Venäjän pommituksen vuoksi.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Sinnehän voisi rakentaa sellaisen ison riisumiilun tai häkäpöntön. Kyllä ne poliitikot, jotka tämän projektin ja yhteistyön Venäjän kanssa käynnistyvät ovat hyväuskoisia ja tietyllä tavalla tyhmiä.

    • Anonyymi

      Kyllä voi sanoa, että tähän projektiin osallistuneet ja uskoneet ovat Hölmöläläisiä, eli humoristisen typeriä. Vahvoja uskossaan…

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        jatkuu, mutta vain pienen hetken. jonkun pitää maksaa tavarat ja palkat. rosatomin kyky suoritua maksuistaan ja taloudellisista sitoumuksistaan on romahtanut. on vain ajan kysymys (=viikon parin kolmen) kun varojen puute hiljentää totaalisesti työmaan. kukaan ei enää toimita materiaalia työmaalle ilman ennakkomaksua.

        kukaan (suomalaisista osa-) omistajista ei myöskään ole valmis lyömään yhtään enempää rahaa rakennustöiden edistämiseksi. hanhikivelle ei suomesta myönnetä muuttuneessa turvallisuustilanteessa rakentamislupaa, jos venäläiset mukana tai toimittamassa teknologiaa.

        Täällä näkyy kirjoittavan sellaiset tietäjät jotka ei ymmärrärrä Hanhikiven ydinvoimatyömaasta eikä muistakaan Suomessa olevista ydinvoimaloista hölökäsen pöläystä kirjoitellaan muka tietäjinä ja ennustajina sitä sun tätä tapahtuvaksi ,annetaan nyt olla rauhassa kunnes pöly laantuu ja katotaan sitten mistä saadaan uusi reaktorirakentaja tälle Hanhikiven työmaalle.

        " kunnes pöly laantuu "

        ^Naulan kantaan, jopa raksatermeillä. Nimittäin pöly kyllä pääsee laantumaan kun työmaa seisahtuu.

        Sitten tulee pitkä, pitkä viive ennen kuin uusi suunnitelma ja sen RAHOITUS ja lupa-asiat saadaan järjestettyä. Yksi vuosi ei riitä tähän odotteluun. Pöly todella kerkiää laskeutumaan Hanhivaaran ylle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä näkyy kirjoittavan sellaiset tietäjät jotka ei ymmärrärrä Hanhikiven ydinvoimatyömaasta eikä muistakaan Suomessa olevista ydinvoimaloista hölökäsen pöläystä kirjoitellaan muka tietäjinä ja ennustajina sitä sun tätä tapahtuvaksi ,annetaan nyt olla rauhassa kunnes pöly laantuu ja katotaan sitten mistä saadaan uusi reaktorirakentaja tälle Hanhikiven työmaalle.

        Sun jutut on niin kuivia että ne pölisee.

    • Anonyymi

      No nyt noi urakoitsijat avat alkaneet viemään omistamiaan materiaalia ja tarvikkeita turvaan siltä varalta että konkurssi koittaa ...
      Ei näytä hyvältä.

      • Anonyymi

        Varovaisuus on valttia, Yrittäjät on ymmärtäny, ettei kannata jättäää omiaan työmaalle jonka päällä leijuu konkurssin uhka. Konkurssipesästä ei saa kirveelläkään omiaan pois.

        Höpsistä mitä sieltä nyt on pois rahdattu se on vaan normaalia että tavaraa menee ja tulee suurella työmaalla.!

        Höpsitä sulle! Eihän koko hankkeella ole edes varsinaista lupaa! Mietityttää vaan, että kun tällaiseen rakennuspuuhaan lähtee ilman lupaa, on vähän liian vahva uskossaan tai tyhmä. Vaikuttaa kaikinpuolin sisältä, että homma ei etene ainakaan nykyisen laitetoimittajan kanssa. Ei vaikka, kuinka alueen kepulaiset haluaisi. Naapurivaltiossa tämä ehkä toteutuisi, koska siellä on kaikki voideltavissa ja hoideltavissa. Miten käymässä Fortumin. Ei hyvin.

        Tämmöiset täällä kommentoi jotka ei ymmärrä höläkäsenpölyä tuommoisesta työmaasta voi pyhä jyssäys sentään että tämmöisiä riittää ei tuommoista työmaata ruveta summassa rakentamaan tuon luokan työmaat on vähän eri asia kuin pihan perällä oleva ulkorakennus rakennus lupa jo on nyt vaan on kysymys ydinvoimalan reaktorin ja rakennuksen teknisistä ja moninaisista turvamääräyksistä ja sen luvista STUK:lta .!

        Rakennuslupa voi olla, mutta mitäpä se auttaa kun rakentamislupaa ei ole eikä tule.

        Juuri näin! Nyt tuntuu, että Fennovima siellä jatkaa ns. "valmistelevia töitä", vaikka hanke kusee nilkoilleen ja lujaa!

        Kuvitteleeko Fennovoima ja hännystelijänsä kaupunginjohtaja/Putinin toimien ihailija Ukrainassa, että ihmisiä tässä välissä "hieman tapetaan" Ukrainassa ja jatketaan Putinin Rosatomin kanssa sen jälkeen kesken jääneitä hommia!?

        Voi helevetti, tätä moraalittomuuden määrää! Eikö noille Putnin kätyreille kuria saada jostain Eu:lta jo?? Todellinen kansallinen häpeä, koko Pyhäjoen ydinvoimala työmaa!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämmöiset täällä kommentoi jotka ei ymmärrä höläkäsenpölyä tuommoisesta työmaasta voi pyhä jyssäys sentään että tämmöisiä riittää ei tuommoista työmaata ruveta summassa rakentamaan tuon luokan työmaat on vähän eri asia kuin pihan perällä oleva ulkorakennus rakennus lupa jo on nyt vaan on kysymys ydinvoimalan reaktorin ja rakennuksen teknisistä ja moninaisista turvamääräyksistä ja sen luvista STUK:lta .!

        No jo on typerä vastaus! Et mahda olla mikään penaalin terävin kynä. No niin juuri, tämä prosessi vaatii useita eri lupia ja etenee tosiaan vaihe vaiheelta. Mutta kovin on puutteellisia ovat ne asiakirjat, mitä Roskatom ja Vennovoima ovat viranomaisille toimittaneet, kun sitä ns. lopullista lupaa ei ole herunut. Sitten vielä lisäksi Venäjän invaasio Ukrainaan. Vaikuttaa siltä, näin ulkopuoliselta, että ei mahda tämä projekti mennä putkeen! En kyllä oikein usko, että lopullista rakennuslupaa tälle projektille heltiää.:)

        Niin ja, mitä sitä nyt pelkillä kuorilla tekee, jos varsinainen reaktori, turbiini ja lauhdutin puuttuvat, kuten itse tuot esille.

        Kenellä tahansa täällä on oikeus kommentoida ja suotavaa olisi, että ihmiset kommentoisivat.

    • Anonyymi

      Jos ei sopimuksia voi irtisanoa tai laite toimittaja vaihtaa, niin firma nurin ja hanke jäihin! Niinhän ne toimii naapurimaassakin, jos lehdistöön on uskomista.

    • Anonyymi

      Matti Suurnäkki sanoo Kalevassa, että tilanteeseen vaikuttaa olennaisesti, kuinka konflikti kehittyy ja miten eri tahot siihen suhtautuvat. Eikö Ukrainan ja Venäjän välillä ole käynnissä sota!

      • Anonyymi

        Suurnäkki on ahtaassa paikassa. Hän ei voi enää vaikuttaa mitenkään Hanhikiven ydinvoimalan kohtaloon, vaikka kuinka jalkaansa polkisi. Venäläinen Rosatom ei enää voi olla ydinteknologian toimittajana eikä voimalan rahoittajana. Suomen hallitus ei tule rakentamislupaa myöntämään. Turvallisuusarvio laitoksesta on murskaava.

        Hanhikiven voimalahanke pysähtyy. Se ei tule etenemään ennen kuin venäläinen Rosatom sivuyhtiöineen suljetaan täysin projektista ulos. Fennovoima on sopimuksilla sidottu täysin Rosatomiin. Pyhäjoen rakennusprojekti jäätyy sijoilleen.

        Solmu voi aueta vain kahdella tapaa. Venäläiset neuvotellaan projektista ulos ja siten etsitään uutta voimalateknologian toimittajaa. Suunnitelmat, rahoitus ja lupaprosessi menevät täysin uusiksi ja aikaa palaa monia monia vuosia.

        Jos venäläisiä ei saada ulos projektista, Hanhikivi jämähtää nykysijoilleen keskenjääneeksi rakennushankkeeksi. Voimayhtiö SFn suomalaiset osakkaat liukenevat yksi toisensa jälkeen ulos yhtiöstä, tavalla tai toisella. Moni Voimayhtiö SFn omistaja on jo kirjannut oman osuutensa arvon nollaksi. Tästä on enää pieni askel täydelliseen omistuksesta irrottautumiseen, vaikka siitä sitten tulisi sopimussakkoja. Hanhikiven jäätyminen voi toteutua myös Voimayhtiö SFn konkurssiin ajautumisen seurauksena. Kun rahat loppuvat yhtiön kassasta, toiminta loppuu.

        Suurnäkin kauluslaatan nappulat eivät riitä asian ratkaisemiseksi. Toivoa sopii, että hän kykenee etsimään ja esittämään realistisia ratkaisuehdotuksia, miten Hanhikiven voimalahanke voisi löytää jatkopolun. Tällä polulla ei tallaa mukana venäläisiä. Suurnäkillä on lisäksi täysi työ saada pysymään suomalaiset osaomistajat jatkohankkeessa mukana, moni omistajista lipeää pois kesken pitkän odottelun ja epävarmuuden.

        Eikö venäjän osan omistuksista voi kansallistaa kuten ovat aikomassa tehdä venäjällä oleville suomalaisille yrityksille

        Ei. Kansallistamista ei löydy suomalaisen oikeusjärjestelmän työkalupakista.

        Voimalahankkeen rahoituskuviot olivat suurissa vaikeuksissa jo lokakuussa 2021. Tällöin rahoituksesta puuttui varmuudella vähintään 2 miljardia euroa. Realistinen rahavaje oli jopa 3 miljardia €. Fennovoimanhan omistavat Voimaosaketyhtiö SF 66% ja Rosatom (RAOS Voima) 34%.
        https://ls24.fi/artikkelit/fennovoimalta-puuttuu-miljardeja

        Muuttuneessa tilanteessa kukaan suomalainen tai länsimainen taho ei suostu Hanhikiven venäläisvoimalaa rahoittamaan lisää. Venäläistä rahaa ei voimalan rahoittamiseen ole enää saatavissa. Pyhäjoen voimalan rahoitusvaje 2 - 3 miljardia € on ammottavan suuri, kun voimalan kokonaiskustannukset ovat arvioitu 6 - 7 miljardiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurnäkki on ahtaassa paikassa. Hän ei voi enää vaikuttaa mitenkään Hanhikiven ydinvoimalan kohtaloon, vaikka kuinka jalkaansa polkisi. Venäläinen Rosatom ei enää voi olla ydinteknologian toimittajana eikä voimalan rahoittajana. Suomen hallitus ei tule rakentamislupaa myöntämään. Turvallisuusarvio laitoksesta on murskaava.

        Hanhikiven voimalahanke pysähtyy. Se ei tule etenemään ennen kuin venäläinen Rosatom sivuyhtiöineen suljetaan täysin projektista ulos. Fennovoima on sopimuksilla sidottu täysin Rosatomiin. Pyhäjoen rakennusprojekti jäätyy sijoilleen.

        Solmu voi aueta vain kahdella tapaa. Venäläiset neuvotellaan projektista ulos ja siten etsitään uutta voimalateknologian toimittajaa. Suunnitelmat, rahoitus ja lupaprosessi menevät täysin uusiksi ja aikaa palaa monia monia vuosia.

        Jos venäläisiä ei saada ulos projektista, Hanhikivi jämähtää nykysijoilleen keskenjääneeksi rakennushankkeeksi. Voimayhtiö SFn suomalaiset osakkaat liukenevat yksi toisensa jälkeen ulos yhtiöstä, tavalla tai toisella. Moni Voimayhtiö SFn omistaja on jo kirjannut oman osuutensa arvon nollaksi. Tästä on enää pieni askel täydelliseen omistuksesta irrottautumiseen, vaikka siitä sitten tulisi sopimussakkoja. Hanhikiven jäätyminen voi toteutua myös Voimayhtiö SFn konkurssiin ajautumisen seurauksena. Kun rahat loppuvat yhtiön kassasta, toiminta loppuu.

        Suurnäkin kauluslaatan nappulat eivät riitä asian ratkaisemiseksi. Toivoa sopii, että hän kykenee etsimään ja esittämään realistisia ratkaisuehdotuksia, miten Hanhikiven voimalahanke voisi löytää jatkopolun. Tällä polulla ei tallaa mukana venäläisiä. Suurnäkillä on lisäksi täysi työ saada pysymään suomalaiset osaomistajat jatkohankkeessa mukana, moni omistajista lipeää pois kesken pitkän odottelun ja epävarmuuden.

        montakohan miljardia osakas kunnat pääsee maksamaan laitostoimittajalle että se suostuu luopumaan hankkeesta

    • Anonyymi

      Se on niin, ettei lopullista rakennuslupaa heru valtion puolelta Pyhäjoelle!

      Se, mitä sinne Hanhikivelle koskaan sitten tulee, niin veikkaanpa, että lähinnä tilataideteos "Olipa kerran hullu ja moraalisesti järjetön suunnitelma" !

      • Anonyymi

        Eipäs maalata piruja taululle tämän Hanhikiven voimalan tähden yhtäkaikki tuli näillä ihmisillä hirveä into kommentoida ja tuomita tämä Fennovoiman hanke vaikka tosiasia on että sähköä tarvitaan aina vaan lisää nykyyhteiskunnassa ja tulevaisuudessa vielä enemmän kyllä toivottavaa ois että Hanhikiven voimala vielä joskus aloittaa toimintansa niinkuin se on alunalkaenkin suunniteltu suureksi sähköenergian tuottajaksi.!

        Ei tule.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tule.

        Tulee kun aika koittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulee kun aika koittaa.

        Mikä aika?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä aika?

        Otollinen aika.!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä aika?

        Orgasmin aika.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otollinen aika.!

        Se meni, kuten tiedät, eikä tule takaisin. Se on varma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otollinen aika.!

        Kuolleista 37 on YK:n mukaan lapsia, loukkaantuneista 50. Todelliset kuolin- ja loukkantumisluvut voivat olla huomattavasti suurempia.

        Mikä on uskosi hinta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipäs maalata piruja taululle tämän Hanhikiven voimalan tähden yhtäkaikki tuli näillä ihmisillä hirveä into kommentoida ja tuomita tämä Fennovoiman hanke vaikka tosiasia on että sähköä tarvitaan aina vaan lisää nykyyhteiskunnassa ja tulevaisuudessa vielä enemmän kyllä toivottavaa ois että Hanhikiven voimala vielä joskus aloittaa toimintansa niinkuin se on alunalkaenkin suunniteltu suureksi sähköenergian tuottajaksi.!

        Projektin tuomitsemisesta ei ole kysymys sähköstä. Ihmiset tuomitsevat yhteistyön tuon terroristivaltion kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipäs maalata piruja taululle tämän Hanhikiven voimalan tähden yhtäkaikki tuli näillä ihmisillä hirveä into kommentoida ja tuomita tämä Fennovoiman hanke vaikka tosiasia on että sähköä tarvitaan aina vaan lisää nykyyhteiskunnassa ja tulevaisuudessa vielä enemmän kyllä toivottavaa ois että Hanhikiven voimala vielä joskus aloittaa toimintansa niinkuin se on alunalkaenkin suunniteltu suureksi sähköenergian tuottajaksi.!

        Kyllä on kristilliset arvot päin persettä, jos kehtaa vielä puolustella yhteistyötä viattomia ihmisiä teurastavan valtion kanssa. Tekopyhät vanhurskaat, rehelliset varkaat… Oman sielun myyntiä…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otollinen aika.!

        No niin. Miten sen otollisen ajan kanssa? Kuka sen tietää?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Niinpä niin, "KUKA KÄSKI "lähteä ylipäätään Venäjän kanssa, joka täysin korruptoitunut, alhaisimpaan kastiin kuuluvan maan, diktaattorin ja ihmisoikeuksia polkevan, tuon itse saatanan lempi -valtion kanssa tekemään yhteistyötä?? Soronenko hännystelijöineen, tuo "älyn jättiläinen" kaikessa viisaudessaan?

        Kyllä täällä kaikenlaiset ennustajat ja tietäjät kirjoitteloo täyttä huuhaata ensinnäkin Sorosta ei vielä ees ollu Pyhäjoella kun kaavailtiin Atomivoimalan sijoituspaikkaa Hanhikiven niemeen ja näitä mukamas asiantuntijoita miten nyt homma etenee vai eteneekö ollenkaan riittää pilvin pimein eikö olisi parasta nyt rauhoittua ja katsoa mihinkä tämä nykytilanne muuttuu.

        Etkö sinä poloinen ymmärrä mistään mitään? Jos ei laitos toimittaja vaihdu niin voimalaa ei koskaan rakenneta.

        Oikeassahan tuo edellinen kommentoija on ei ole mikään povari joka laukoo tuulesta temmattua soopaa.!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä täällä kaikenlaiset ennustajat ja tietäjät kirjoitteloo täyttä huuhaata ensinnäkin Sorosta ei vielä ees ollu Pyhäjoella kun kaavailtiin Atomivoimalan sijoituspaikkaa Hanhikiven niemeen ja näitä mukamas asiantuntijoita miten nyt homma etenee vai eteneekö ollenkaan riittää pilvin pimein eikö olisi parasta nyt rauhoittua ja katsoa mihinkä tämä nykytilanne muuttuu.

        Totta on että ei Sornen ole tämän projektin alullepanija. Ei häntä siitä voi syyttää. Uskoo kuitenkin ilmeiseti projektin jatkumiseen innokkaasti, kuten monet muut. Niinhän se menee että kenen leipää syöt sen lauluja laulat. Uskomatonta on jos projekti jatkuu nykyisen suuromistajan ja laitetoimittajan kanssa. En usko että kansa kaikkea nielee. Kyllä kansa tietää.

        Se on jo päätetty ettei se jatku.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeassahan tuo edellinen kommentoija on ei ole mikään povari joka laukoo tuulesta temmattua soopaa.!

        Missä se on oikeassa?

    • Anonyymi

      Fennovoima jatkaa ydinvoimalahanketta venäläisten kanssa kuin mitään ei olisi tapahtunut – ”Kunnioitamme tehtyjä sopimuksia”

      Fennovoiman viestintäjohtaja Sakari Kotolan mukaan Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja suomalaisten ministerien linjaukset eivät ole vaikuttanut millään tavalla Hanhikiven ydinvoimalahankkeeseen. Työt jatkuvat, samoin luvitusprosessi. Lähde Rakennuslehti

      • Anonyymi

        Ja hyvä näin.

      • Anonyymi

        Kontola ei ole enää kartalla. Fennovoiman luottolimiitti on pian loppu. Uutta rahaa ei ole kassaan luvassa. Hanhikivi hiljenee kun yhtiön tilin rahat on käytetty loppuun.

        Tavarantoimittajat vaativat jo tällä hetkellä maksun ennakkoon.

    • Anonyymi

      Mitä yhteistä on kepulla ja ryssillä? Molemmat pettää aina.

      • Anonyymi

        Mitä vittua kepu tähän asiaan liittyy?? Ei niin mitenkään, päinvastoin!

        Tänä aamuna Ylellä ministeri Lintilä kertoi tilanteesta (monestakin), että tällä hetkellä ydinvoimala yritys on velkainen ja huonossa jamassa! Alihankkijat, jotka toimivat työmaalla, pahimmassa tapauksessa hakevat konkurssiin yrityksen, jos eivät saa rahojaan pois!

        Hallitus, ei siis näissä olosuhteissa, voi myöntää jatkoa Venäjän valtion Rosatomin hankkeessa mukana olevalle yhtiölle, tietenkään!

        Kepu liittyy tässä maassa kaikkeen mikä on kansalle pahaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä vittua kepu tähän asiaan liittyy?? Ei niin mitenkään, päinvastoin!

        Tänä aamuna Ylellä ministeri Lintilä kertoi tilanteesta (monestakin), että tällä hetkellä ydinvoimala yritys on velkainen ja huonossa jamassa! Alihankkijat, jotka toimivat työmaalla, pahimmassa tapauksessa hakevat konkurssiin yrityksen, jos eivät saa rahojaan pois!

        Hallitus, ei siis näissä olosuhteissa, voi myöntää jatkoa Venäjän valtion Rosatomin hankkeessa mukana olevalle yhtiölle, tietenkään!

        Lintilä on fiksu ja muutama muu kepulainen. Projekti pantiin aluille Vanhasen hallituksen aikana. Hälytyskellojen olisi pitänyt soida jo Krimin miehityksen aikana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lintilä on fiksu ja muutama muu kepulainen. Projekti pantiin aluille Vanhasen hallituksen aikana. Hälytyskellojen olisi pitänyt soida jo Krimin miehityksen aikana.

        Sulla taitaa soida ainainen valituskello äänessä vaikea vaikerrus vailla loppua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lintilä on fiksu ja muutama muu kepulainen. Projekti pantiin aluille Vanhasen hallituksen aikana. Hälytyskellojen olisi pitänyt soida jo Krimin miehityksen aikana.

        Stubin (kok. huom!) pääministerikautena, pisti aika paljon Pyhäjokisten märkää unta alulle!!

        Ja kaikkien kieroimmasta päästä olevien ja ylityperien politikkojen äiti, Vapaavuori(kok. huom!) oli ajamassa Venäjän Rosatomin masinoimaa yhteistyötä Pyhäjoelle!

        Ihan turha demarien ja persujen hakea iänikuista syyllistä kepn piireistä pelkästään!

        Pitäkäähän siis turpaanne kiinni, kun ete mistään mitään tiedä!

        Ai, niin sosialistit ovat yleensä tupanneet olemaan maanpettureita ja puhumattakaan ylinationalistisistä persuista, joille poloisille ei ole älyä luotu, ei sitten vaikka, no, kauhalla ei voi vaatia jos....!

        No katohan kepujäärää kun rupes suoltaa sontaa suustaan keskellä kaunista kevätpäivää ,etkö parempaan pysty jos tuonkaltaisia paskanjauhamisella sais pellot lannoitettua niin ois vaara ylilannoittamisesta.!!!

        Kukahan tässä kauppaa ja mitä. Puhu sinä vain maanpetturi omasta puolestasi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No katohan kepujäärää kun rupes suoltaa sontaa suustaan keskellä kaunista kevätpäivää ,etkö parempaan pysty jos tuonkaltaisia paskanjauhamisella sais pellot lannoitettua niin ois vaara ylilannoittamisesta.!!!

        Perustele!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perustele!?

        Pidä turpasi kiinni kun et mistään mitään tiedä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perustele!?

        Entiset kepun poliitikot?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lintilä on fiksu ja muutama muu kepulainen. Projekti pantiin aluille Vanhasen hallituksen aikana. Hälytyskellojen olisi pitänyt soida jo Krimin miehityksen aikana.

        Katainen ja Stubb Kok. olivat pääministereitä, kun hommaa pyöritettiin ja Krimin sota oli vauhdissa!! Ei sis Vanhasen hallitus!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No katohan kepujäärää kun rupes suoltaa sontaa suustaan keskellä kaunista kevätpäivää ,etkö parempaan pysty jos tuonkaltaisia paskanjauhamisella sais pellot lannoitettua niin ois vaara ylilannoittamisesta.!!!

        Hyvä, että joku lannoitta, -paitsi että Kesko ja S-ryhmän rahankiilto kun pistää kuluttajahinnat niin korkeiksi, kun itselle pitää saada voittoa! Mutta, se onkin jo toinen tarina!

        Mutta, siis asiaan,- eli ole onnellinen, että joku viitsii sen leivän ja lihan alipalkattuna tuottaa sullekin, ettei ryssältä tarvitse sentään ostaa!!

        Ole sinä onnellinen että joku ostaa tuottamasi moskan. Ja nauti tuista sekä eu.n että kansallisista.

    • Anonyymi

      Konkurssin jälkeen voivat nykyiset osakkaat ostaa pesän ja jatkaa ilman venäläisiä.

    • Anonyymi

      Fennovoiman kassavarat hupenevat. Rakentaminen on jo hidastunut syksystä, kun venäläinen Sovkombankin Fennovoimalle myöntämä Fennovoimalle 500 miljoonan luottolimiitti on maaliskuussa kulumassa loppuun. Venäjän valtion hyvinvointirahaston myötämän 2,5 miljardin lainan tilanne on täysin sumussa. Juuri nyt näyttää pahaenteisen pahalta.
      https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/artikkeli-1.1635609

    • Anonyymi

      Työt jatkuu ennallaan. Seurataan tilannetta.

      • Anonyymi

        Kuin Hölmölässä konsanaan. Pistä tyttö tanssiksi.:)

    • Anonyymi

      Pähkinäsaaren Rauha heittää haudassaan volttia kun venäläinen käärmetutkia pakkaa kassejaan Pyhäjoen Hanhikivellä ja lähtee kohti Äiti Venäjää ja sieltä kohti lopullista matkaa Ukrainaan taskussa pelkkä menolippu ja vapaa pääsy kumipyörillä varustettuun krematorioon!!!!

    • Anonyymi

      Fennovoiman työmaalle upotettu jo reippaasti yli miljardi euroa – Yhtiö suu supussa nykytilanteestaan: ”Emme kommentoi enempää”

      Huolestuttavaa, yli miljardi mennyt. Mihin?

      • Anonyymi

        Ei kyllä huolestuta yhtään, kun ei ole mun rahoja!

        Sehän on vain oikein, että moraalisesti väärin poikimaan pistetyt rahat, eivät tuota! Typerä ja täysin ajattelematon hanke, ähäkutti!!

        Todella typerä kommentti.

    • Anonyymi

      Käyttäkö te Oulaisista asti Hanhikivellä koiria kusettamassa. Onko teillä sähköauto.

      • Anonyymi

        Näkyihän nämä Yppäristäkin asti kommentoivan Oulaisten palstalla Hanhikiven voimala työmaasta .Näkyy olevan ihmisillä kiinnostusta tätä työmaata kohtaan pääasiassa kielteistä palautetta Venäjän osallisuudesta ja hyökkäyksestä Ukrainaan.

        Huono homma tuo Venäjän sotiminen Ukrainassa ja samoin sen vaikutus yleiseen mielipiteeseen Fennovoiman Hanhikiven työmaasta .Sanon tässä suoraan että Fennovoiman voimalaitos ois ollut tarpeeseen ja ois tuonut tällekkin alueelle laajalle työtä pitkäksi aikaa.

        Kepulaisetkin ryssi sanan mukaisesti hyppäämällä ryssän kelkkaan!

        No, voi vittu, että on yksinkertaista ajattelua!? Kannattaa miettiä hetki, ennen kuin mitään noin typerää viitsii julkaista!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepulaisetkin ryssi sanan mukaisesti hyppäämällä ryssän kelkkaan!

        Kepu ja kepu! Mitäs sitten ne sosialistit (demaripellet) tekevät, muuta kuin "ryssivät" ja töpeksivät ammattitaidottomuudellaan ja vähän kaikissa asioissa!

        Samaa mieltä. Fennovoiman ytimessä voimalan ryssivät ja kepuloivat venäläisille Mauri Pekkarinen, Esa Härmälä ja Esko Aho. Aho on ollut Sberbankin hallituksen jäsenenä varsin aktiivinen Hanhikiven voimalaitoksen rahoitusjärjestelyissä. Kokoomuksesta voimalan ryssimistalkoisiin osallistuivat vahvasti Jan Vapaavuori ja Alexander Stubb.

        Kyllä puhut asiaa. Alexander Stubb sentään ymmärsi myöntää tehneensä pahan virheen, mutta eivät kepulaiset. Osa entisistä poliitikoista kepuloi edelleen tämän tuhoon tuomitun projektin parissa ruplien toivossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepu ja kepu! Mitäs sitten ne sosialistit (demaripellet) tekevät, muuta kuin "ryssivät" ja töpeksivät ammattitaidottomuudellaan ja vähän kaikissa asioissa!

        Missä sano sinä? Minäpä muistutan sinua: Helpompi on kamelin käydä neulansilmän lävitse, kuin ahneen päästä taivaaseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä puhut asiaa. Alexander Stubb sentään ymmärsi myöntää tehneensä pahan virheen, mutta eivät kepulaiset. Osa entisistä poliitikoista kepuloi edelleen tämän tuhoon tuomitun projektin parissa ruplien toivossa.

        Höpö, höpö, persut ja demarit taas! Ottakaapa sosialistit ja natsit selvää, jos äly riittää, miten se homma meni, etei aivan mitä sattuu satuja kerrota ja keksitä omassa typerässä päässään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö, höpö, persut ja demarit taas! Ottakaapa sosialistit ja natsit selvää, jos äly riittää, miten se homma meni, etei aivan mitä sattuu satuja kerrota ja keksitä omassa typerässä päässään!

        Kuulostat aivan Puutinilta! Oikein uskonsiskolta!

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Aivan varmasti tullee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan varmasti tullee.

        Tollo, ei tietenkään tule!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tollo, ei tietenkään tule!

        Tottamaar tulee varmasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottamaar tulee varmasti.

        Saattaa tulla,mutta venäläisiä siinä ei mukana ole missään muodossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan varmasti tullee.

        ei tule, mutta kunnat maksaa laitostoimittajalle kulut ehkä 5 miljardia riittää

    • Anonyymi

      109 tyhjää lastenvaunua tuotiin perjantaina Lvivin kaupungin keskusaukiolle sodassa tähän mennessä kuolleiden 109 lapsen muistoksi.!

      Uutistoimisto Reuters kertoo, että Venäjä on ilmoittanut ukrainalaisen Zaporižžjan ydinvoimalan kuuluvan nyt Venäjän valtion omistamalle Rosatomille.!

      Rosatom ja Venäjän armeija ovat siis varastaneet kokonaisen ydinvoimalan suvereenilta valtiolta, Ukrainalta.!

      Ja tarina jatkuu, kuten kaikki tietää!

      Kuka kehtaa edes sanoa ääneen kannattavansa yhteistyön jatkumista nykyisen toimijan kanssa.!

      Sanoutukaa kepuilijat irti tästä.!

      • Anonyymi

        Mielipuolet asuu Venäjälllä, joten hakeudupa sinne! P.S. Lääkettäkin on vainoharhaisuuteen saatavilla!

    • Anonyymi

      Riittää, kun osaa seurata aikaa, lukea ja kirjoittaa.! Turhaan haukut ihmisiä mielipuoliksi.! Tekeekö totuus noin kipeää.!

    • Anonyymi

      Vantaan ja Turun energialaitokset irtautuvat Hanhikiven omistuksistaan.

      Turun kaupungin omistama Turku Energia omistaa 3,76 prosentin osuuden Voimaosakeyhtiö SF:stä, joka omistaa 66 prosenttia Fennovoimasta. Vantaan Energia puolestaan on Fennovoiman osakas noin viiden prosentin omistuksella.

      Rosatomin voimala sai tässä virallisen naulan arkkuunsa. Ruskien voimala on kuollut ja kuoppaamista vaille valmis ruumis.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/82ba00d0-dc63-42b5-952b-448bd89b2817

    • Anonyymi

      Turku ja Vantaa irtautuvat projektista. Se oli sitten siinä. Ja hyvä niin.

    • Anonyymi

      Ainakin kannattaa se reaktorihalli valmistaa, koska siitä saa käyttökelpoisen pommisuojan.

    • Anonyymi

      Zelenskyin avustaja toivoo Kiinan tuomitsevan Venäjän hyökkäyksen. HS.

      Milloinhan Suurnäkki Fennon joukkoineen uskaltaa reilusti tuomita hyökkäyksen ja puhua sodasta, eikä konfliktista? Varsinainen taikina. Kepuli homma.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Miehet ja koneet siirrettävä Salpalinjan rakentamiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehet ja koneet siirrettävä Salpalinjan rakentamiseen.

        Tulee hyvä pakolaiskeskus, kun asuntojakin on kunnolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulee hyvä pakolaiskeskus, kun asuntojakin on kunnolla.

        Vaan kukahan pöljäke tämmöistä toivoo että Hanhikiven Fennovoiman ei toteudu .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaan kukahan pöljäke tämmöistä toivoo että Hanhikiven Fennovoiman ei toteudu .

        Varmaan joku kepulainen toukohousu.

        Kaikki muut, paitsi Pyhäjoen kaupunginjohtaja muutama todella älyämättömiä, vastuuttomia., moraalittomia Venäjä mielisiä typeryksiä!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan joku kepulainen toukohousu.

        Järki-ihmiset toivovat, tietenkin!

    • Anonyymi

      Voi perse! Voi turkanen! Voi kehvatsu! Voi helesinki! Kyllä niin sylettää kun ei tullut helvetin tulia!

    • Anonyymi

      Kala-allas tai kalankasvattamo. Niinkuin joku jo ehdotti. Saadaan tämmöset muutokset nopiasti lävitte ja lupamenettely on kevyempi. Ettei seiso työmaa ihan tyhjänpanttina vuosikausia. Turistit voisivat tykätä tulla kalaan Hanhikiven lohilammikoille.

      • Anonyymi

        Hanhikiven Lohi ja Kala Oy ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hanhikiven Lohi ja Kala Oy ?

        Hanhikiven Lohi ja Kala Oy ja EI sisällä ydinjätettä!

    • Anonyymi

      Kyllä se nyt kepulaista korventaa 😁😁

      • Anonyymi

        Siis mikä korventaa?? Hyvä, kun ei tule ydinvoimalaa ja ydinvoimaa!!

        Vielä parempi, kun nämä typerät ,Oulainen = Venäjän politiikkaa puolustavista (osa) yrittäjistä ja ydinvoiman puolestapuhujista saa NIIN näpeilleen!

        Sanonko mihin, Venäjän politiikkaa tukevien pitäisi mennä? No, sanon, puottaa ydinjätteen sekaan ja ihan helevetin syvälle sinne ihteensä!

    • Anonyymi

      Oisko tuo Tarja Halonen nykyisten ulostulojen perusteella Suomen kepulaisin presidentti?

      • Anonyymi

        Tarja Halonen voitaisiin ehkä nimittää Kepun kunnia-melkeinjäseneksi. Paavo Väyrysen rinnalle toveriksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarja Halonen voitaisiin ehkä nimittää Kepun kunnia-melkeinjäseneksi. Paavo Väyrysen rinnalle toveriksi.

        Vähän kumma rinnastus!??

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Hukkaan heitettyä .

    • Anonyymi

      Työt jatkuu Hanhikivellä ennallaan ja öljyä ostetaan Venäjältä entiseen malliin.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ukrainan Butsan joukkohaudat puhuttavat koko maailmaa. Mielenkiintoista on seurata vaikeneeko Fennon väki asiasta ja kuinka nopeasti se sen unohtaa.

    • Anonyymi

      Kunnanjohtaja Soronen pas*koo housunihinsa kun on pistänyt kunnan rahoja kiinni Fennovoimaan. Ei olisi pikkukunnan johtajan pitänyt lähteä isojen poikien investointeihin mukaan. Nuo kuntalaisten rahat jäävät nyt pitkäksi aikaa jököttämään kiinni pysähtyvään työmaahan. Jos huonoin toteutuu, niinkuin nyt näyttää käyvän, kunnan investoimat rahat menivät kokonaan hukkaan.

    • Anonyymi

      Mihin hankkeeseen upotettu reilu miljardi on käytetty? Tämä hanke taitaapi olla oikea korruption pesä. Ihmetyttää tuo projektiin osallistuneiden myötämielisyys hankkeelle maailman tapahtumista huolimatta.

    • Anonyymi

      UUDET KONEET Maksaa miljardin heleposti

      • Anonyymi

        Mitä höpötät. Missä ne uudet koneet ovat. Eihän siellä ole muuta kuin hallintorakennus ja tyhjä monttu.

    • Anonyymi

      Projektista riippuen jopa 80% kokonaiskustannuksista menee pelkästään suunnitteluun.

      • Anonyymi

        Voihan asian sanoa noinkin peitellysti. Venäjäkin ilmoittaa olevansa terrorisminvastaisessa operaatiossa Ukrainassa. Vai suunnitelukustannuksiin just joo...

    • Anonyymi

      ”Kaikilla Hanhikivi 1 -projektissa mukana olevilla yhtiöillä, kuten Raos Voimalla, JSC Rusatom Energy Internationalilla ja muilla yhtiöillä, on velvoitteensa voimassaolevien sopimuksen mukaisesti. Kaikki projektin osapuolet jatkavat velvoitteidensa täyttämistä.”
      https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008731560.html

      • Anonyymi

        Kyllä on järjenvastaista hommaa!

        Toisaalta, kuluuhan se aika noinkin, tyhjää toimittamalla ja jos vielä joku siitä maksaa, niin kait se on ok.!??

      • Anonyymi

        Niin siinä käy, kun antaa pirulle pikkusormen… Saadaan hienot kuoret. Vai vieläkö hän siellä Fennon tovereissa elätellään toiveita, että Venäjä jotenkin normalisoituisi ja kansa unohtaisi kaiken pahan.

    • Anonyymi

      Saman laista tyhjän toimittamista se on monessa muussakin työpaikassa esimerkiksi kunta puolella.

      • Anonyymi

        Sillä ei ole nyt mitään tekemistä tässä käydyn keskustelun kanssa, kuin se, että Pyhäjoen kaupungin johtaja, on yksinkertainen ja ollut sitä koko järjettömän hankkeen alusta asti!

        Pitää kysyä, näin jälkikäteen, että miksi Venäläisten kanssa-, joka rikkoi kaikkia ihmisoikeuksia, siis jo silloin, kun tätä hanketta aloitettiin, -piti aloittaa moinen hanke???

        Olen niiiin onnellinen, että typerä ydinvoimala jää rakentamatta!!

    • Anonyymi

      Ne kepun ja kokoomuksen epäisänmaalliset poliitikot, ketkä tästä paskasta päättivät, pitäisi laittaa vastuuseen. Mukana olevien kuntalaisten varoja kerätään hankkeelle säännöllisesti ja käytetään voimalan suunnitteluun ja rakentamistöihin Pyhäjoella!

      Hankkeen piti olla yhteiskunnan kokonaisedun mukainen ennen kaikkea periaatepäätösvaiheessa. Ketkäs poliitikot tästä päättivät? Mukana taisi olla kaikki Pohjois-Pohjanmaan alueen kepulaiset poliitikot veisaamassa hankkeelle ylistysvirttä.

      • Anonyymi

        Jaaha, ja taasko keksittiin vittuilla ja syyttää Keskustaa, kun ei muuta keksitä!? Jos ei uusista traktoreista vittuilla, niin sitten keksitään kaikki maailmassa oleva paska kaataa kepun päälle!? Hoh, hoijaa demarit!!

    • Anonyymi

      Totta tuo on joka sana! Kepu pettää aina. Se on kepun ™. Ei sossut tätä niin kovasti kannattaneet. Tuppura taisi olla vastaan ja moni muu. Mutta kyllä kiima sokaisi kepulaiset ja kokkarit tässä asiassa täysin. Nyt sitten nautitaan heidän kevytmielisyyden tuloksena kylvettyjä hedelmiä. Kuntalaiset tämän lopulta maksaa mm. tässä paskaprojektissa mukana olleiden sähköyhtiöiden hinnankorotuksina ja kunnallisveron korotuksina.

      • Anonyymi

        Iteppähän sitä ydinvoimalaa sinne haitte, Venäjän kätyrit! "Kepu pettää aina", on demari_(mukatyöläisten) täysin yli-naurettava slogani, (jolle ei naura kuin muutama vasemmistolainen pirttikkoskella ja raahessa), -joka on ryvetetty punalipussa, demarien ja Neuvostoliiton aikaisessa ja paskanhajuisessa hapankaalisopassa!

        Täällä tietämättömät pöljäkkeet kirjoitteloo aivan huuhaata annetaanpa Hanhikiven voimalan rauhassa valmistua että saarahan sähköä tuotettua rutosti ettei tarvitse tuolta ulkomailta sähköä rahdata kun sen tarve vaan koko ajan lisääntyy eli Hanhikivelle on tarvetta nyt ja tulevaisuudessa.!

        Mene hoitoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iteppähän sitä ydinvoimalaa sinne haitte, Venäjän kätyrit! "Kepu pettää aina", on demari_(mukatyöläisten) täysin yli-naurettava slogani, (jolle ei naura kuin muutama vasemmistolainen pirttikkoskella ja raahessa), -joka on ryvetetty punalipussa, demarien ja Neuvostoliiton aikaisessa ja paskanhajuisessa hapankaalisopassa!

        Mitäpä sille nauramaan, surullista mutta totta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iteppähän sitä ydinvoimalaa sinne haitte, Venäjän kätyrit! "Kepu pettää aina", on demari_(mukatyöläisten) täysin yli-naurettava slogani, (jolle ei naura kuin muutama vasemmistolainen pirttikkoskella ja raahessa), -joka on ryvetetty punalipussa, demarien ja Neuvostoliiton aikaisessa ja paskanhajuisessa hapankaalisopassa!

        Ketkä sitä ydinvoimaa hakivat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketkä sitä ydinvoimaa hakivat?

        Pyhäjoen kaupunki, kaupunginjohtajineen!! Halusivat kaveerata (jo silloin tiedossa) ihmisoikeuksia härskisti rikkovan Venäjän kanssa ja nyt nähdään, mihin johti!!

        Melko pölkkypäitä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyhäjoen kaupunki, kaupunginjohtajineen!! Halusivat kaveerata (jo silloin tiedossa) ihmisoikeuksia härskisti rikkovan Venäjän kanssa ja nyt nähdään, mihin johti!!

        Melko pölkkypäitä!

        Nämä räksyttäjät täällä ovat yliveto pölvästejä Loviisan ydinvoimalat on Venäläisten rakentamia ja ydinpolttoaine tulee Venäjältä eli ei sen kummempia kuin Fennovoiman tuleva voimala.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä räksyttäjät täällä ovat yliveto pölvästejä Loviisan ydinvoimalat on Venäläisten rakentamia ja ydinpolttoaine tulee Venäjältä eli ei sen kummempia kuin Fennovoiman tuleva voimala.

        Ehkä he tahtovat omalta osaltaan kertoa kantansa yhteistyöstä terroristivaltion kanssa. Heillä siihen on uskallusta, mutta sinulla ei. Kuullut ilmeisesti näihin maansa myyviin mielisteleviin kepuilijoihin. Hyi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä räksyttäjät täällä ovat yliveto pölvästejä Loviisan ydinvoimalat on Venäläisten rakentamia ja ydinpolttoaine tulee Venäjältä eli ei sen kummempia kuin Fennovoiman tuleva voimala.

        Niin, mutta kysymys kuuluikin, että miksi te/he haluatte kaveerata viattomia siiviilejä tappavan Venäjän kanssa ja samalla annatte hyväksynän Venäjän järkyttäville teoille!?

        Vastaappa Venäjämielistelijä tähän kysymykseen??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä räksyttäjät täällä ovat yliveto pölvästejä Loviisan ydinvoimalat on Venäläisten rakentamia ja ydinpolttoaine tulee Venäjältä eli ei sen kummempia kuin Fennovoiman tuleva voimala.

        Veikö idänkiima järjen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veikö idänkiima järjen?

        Persupöljäkkeet täällä jauhaa päivät pitkät vähäisellä järjenjuoksulla täyttä sontaa,oisko parempi kun ei sitä tyhmyyttään näyttäis kun ei sieltä tule mitään järkevää.!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persupöljäkkeet täällä jauhaa päivät pitkät vähäisellä järjenjuoksulla täyttä sontaa,oisko parempi kun ei sitä tyhmyyttään näyttäis kun ei sieltä tule mitään järkevää.!

        Olipa viisaasti kirjoitettu! Viisaiden kepulaisten erityisosaamista ovat Venäjän markkinat. Elämäniloisina ihannemiehinä ja naisina, valittuna joukkona, he ovat alttiita näkemään Venäjässä vain hyvää. Muu kansa saa nauttia kohonneen sähkön hinnan ja kunnallisveron muodossa tämänkin Tserno hankkeen tuloksista. Viisas, viisampi…

        Sinä toistat itseäsi.

        Älä jauha soopaa! Kokoomus on rahan ahneudessaan bisnestä pyörittänyt tässä koko ajan ja mm. Venäjän kanssa!

    • Anonyymi

      Menestynyt ja älykäs poliitikkomme Heidi Hautala on ollut monessa asiassa oikeassa Venäjän kehityksen suhteen. Etenkin Venäjän ihmisoikeusaktivistien puolustajana hän toiminut arvostettavasti ja rohkeasti! Lukekaa Heidin haastattelu aiheesta HS 11.4..

      Pohjois-Pohjanmaa alueen kepun poliitikot ja muutamat muut tyhmän hyväuskoiset lähtivät leipomaan tätä Fennon suurtaikinaa kokkina toimiva Roskatomin kanssa…

    • Anonyymi

      On tämä Oulaisten palsta ihme valikko. Ei minkään muun paikkakunnan alla ole vastaavaa ketjua aiheesta. Täytyy olla läpeensä tyytymätöntä ja kateellista sakkia Oulaisessa.

      • Anonyymi

        Kateellisia mistä??

      • Anonyymi

        Joillakin on uskallusta sanoa EI, net spasibo. Mielistelyssä ei ole mitään ihailtavaa.

    • Anonyymi

      Kysymys on turvallisuudesta.

    • Anonyymi

      Hanhikivellä toimii Ukrainalaisia yrityksiä sekä Ukrainalaisia työn tekijöitä. Myös oulaistelaiselle rakennusfirmalle paljon urakoita. Keneltä se on pois?

      • Anonyymi

        Nythän on kyse siitä, että hyväksytäänkö Venäjän toimet, siviilien joukkoteloittamiset joukkoraiskaukset(myös lapset, lastensairaaloihin, ym. siviilikohteisiin pommittamiset, ihmisoikeusrikkomukset ja täysin mielivaltainen ja itsenäiseen maahan hyökkääminen!??

        Sivistyneen ihmiskunnan perusperiaatteisin kuuluu myös, ihmisarvon kunnioittaminen ja moraali, MORAALI!
        Paskat yksistä urakoista, saako tähän hetkeen joku (Oulaistelainen) sen ja saako se sitä jatkaa, se on kuule aivan sama! Urakoita kyllä tulee ja jos on valmis "urakoista" myymään vaikka oman äitinsä, se urakka voi mennäkin, eikö totta!?

        Btw. "Työntekijöitä" on muuten yhdyssana!

        Kyllä kirjoitit osuvasti!

    • Anonyymi

      Entäs sitten ameriikkalaisten sodat, nehän sotii jatkuvasti ympäri maapalloa. Miksi se on hyväksyttyä ja tuodaan eri valossa uutisissa esille.

      • Anonyymi

        Suomi ei saanut itsenäisyyttä sotimalla vaan meinasi menettää sen myöhemmin sotimalla. Tuo katkeruus ja vihako on sitä isän maallisiutta. Eikö se ole ennemmenkin kuluttavaa?

        Meniköhän se aivan noin?

      • Anonyymi

        No niin, joko pitäis demarin alkaa jo rauhoittumaan, tuosta kepu-kepu toitotuksestaan!?

      • Anonyymi

        Nythän on kyse siitä, että hyväksytäänkö Venäjän toimet (Ei siis kyse Usasta!!), siviilien joukkoteloittamiset joukkoraiskaukset(myös lapset, lastensairaaloihin, ym. siviilikohteisiin pommittamiset, ihmisoikeusrikkomukset ja täysin mielivaltainen ja itsenäiseen maahan hyökkääminen!??

        Sivistyneen ihmiskunnan perusperiaatteisin kuuluu myös, ihmisarvon kunnioittaminen ja moraali, MORAALI!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No niin, joko pitäis demarin alkaa jo rauhoittumaan, tuosta kepu-kepu toitotuksestaan!?

        En tiiä,mutta pitäisikö toukohousun heretä hokemasta demaria.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiiä,mutta pitäisikö toukohousun heretä hokemasta demaria.

        Demarithan kuuluu Venäjälle ja kun siellä sitä sosialismiä ihaillaan vieläkin ja demarithan ovat kaksinaamaista paskasakkia kaikki tyynni!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Demarithan kuuluu Venäjälle ja kun siellä sitä sosialismiä ihaillaan vieläkin ja demarithan ovat kaksinaamaista paskasakkia kaikki tyynni!

        Sie taidat olla näitä persupöljäkkeitä joilla eioo järkeä ollut alun alkaenkaan eikä sen jälkeenkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sie taidat olla näitä persupöljäkkeitä joilla eioo järkeä ollut alun alkaenkaan eikä sen jälkeenkään.

        Kepu pellejä te olette molemmat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepu pellejä te olette molemmat.

        Kepu ei liity mitenkään tähän ydinvoimala asiaan!
        Kokoomusta voitte välillä syyttää ja aina varalta tietenkin demareita, jotka ovat ovelia ja kieroja piiloutumaan kun syyllisiä haetaan!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepu ei liity mitenkään tähän ydinvoimala asiaan!
        Kokoomusta voitte välillä syyttää ja aina varalta tietenkin demareita, jotka ovat ovelia ja kieroja piiloutumaan kun syyllisiä haetaan!!

        Mitä?! Tämä on kepun aikaansaannos!

    • Anonyymi

      200 Myllyy jauhamaan sähköö et pääsee saunaan

      • Anonyymi

        Jätetään sotimiset sikseen ja ootetaan että saadaan viettää voimalan harjakaisia ja avajaisia.!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jätetään sotimiset sikseen ja ootetaan että saadaan viettää voimalan harjakaisia ja avajaisia.!

        Sanoppa tuo Putinille, tuolle kaikkivaltiaalle saatanalle!!

    • Anonyymi

      Olkaamme maltillisia kommenteissamme, olemme sitoutuneet yhteistyöhön Venäjän kanssa. YYA sopimus on saatettava uudelleen voimaan! Eikö olisi hienoa?!

    • Anonyymi

      Veski se ryskissä roikevai. Pälmät ne siissä tullispuu. Paikö se eska jo tuu.

    • Anonyymi

      Kuka tietää mistä tulee sanonta paska haisee ja balalaikka soi ja mitä se tarkoittaa?

      • Anonyymi

        Hyvää musiikkia ja kotoista hajua.!

    • Anonyymi

      Kepulaiset kannattavat Pyhäjoen ydinvoimalahanketta ryssän kanssa, mutta epäröivät NATOkannassaan. Kepu on kepu.

      • Anonyymi

        Mitäs tekee Pölhöpersut paskoo housuihinsa varapuheenjohtaja näyttää mallia vaihtavat mielipidettä tilanteen mukaan täysin tyhjänpäiväisiä pöljäkkeitä koko sakki.

      • Anonyymi

        Eipähän epäröi!? Ihme paskan jauhaja täällä!
        Ilmeisesti demari, sieltä tehtaanvarjoista ja kun työläinen on, ei älyä ole jaettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipähän epäröi!? Ihme paskan jauhaja täällä!
        Ilmeisesti demari, sieltä tehtaanvarjoista ja kun työläinen on, ei älyä ole jaettu.

        Kyllä epäröi. Kysykää Paavolta, kaikki tietävältä kantakepulaiselta. Jopa sossujen rintama NATO asiassa oli yhtenäisempi, kuin kepulaisten. Ja eivätköhän ne alueen keskeiset entiset ja nykyiset kepupoliitikot liputa edelleenkin yhteistyötä idän suuntaan. Se siitä.

        Kenelle sinä työskentelet?

        Kysykää te demarit Lipposelta, joka petkutti suomalaisia oikein olan takaa, hommaamalla "väliaikaisen autoveron" ja siitä saadaan, vähän eri muunnoksena maksaa vielä tänäkin päivänä!
        Lipponen oli sitä mieltä, että kansalta ei kysytä EU:iin liittymisestä mitään, vaan nuijitaan asia kaikessa hiljaisuudessa kysymättä kansalta!

        Aivan turha yrittää mustamaalata katkeran demarin täällä yhtään mitään ja varsinkin, kun EI OSAA, EIKÄ YMMÄRRYSTÄ, EI EDES SIIHEN OLE!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenelle sinä työskentelet?

        Kenelle sinä!??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenelle sinä!??

        Eikö ole sen vertaa älyä jaettu että osaisit vastata?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysykää te demarit Lipposelta, joka petkutti suomalaisia oikein olan takaa, hommaamalla "väliaikaisen autoveron" ja siitä saadaan, vähän eri muunnoksena maksaa vielä tänäkin päivänä!
        Lipponen oli sitä mieltä, että kansalta ei kysytä EU:iin liittymisestä mitään, vaan nuijitaan asia kaikessa hiljaisuudessa kysymättä kansalta!

        Aivan turha yrittää mustamaalata katkeran demarin täällä yhtään mitään ja varsinkin, kun EI OSAA, EIKÄ YMMÄRRYSTÄ, EI EDES SIIHEN OLE!!

        Kuvitteletko sinä olevasi kovastikin viisas ja sivistynyt?

        Kyllä ja sitä samaa ei todellakaan voi sanoa demareista!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö ole sen vertaa älyä jaettu että osaisit vastata?

        En keskustele ihmisten kanssa, joille älyn viisautta ole jaettu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En keskustele ihmisten kanssa, joille älyn viisautta ole jaettu!

        Älyn viisautta🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysykää te demarit Lipposelta, joka petkutti suomalaisia oikein olan takaa, hommaamalla "väliaikaisen autoveron" ja siitä saadaan, vähän eri muunnoksena maksaa vielä tänäkin päivänä!
        Lipponen oli sitä mieltä, että kansalta ei kysytä EU:iin liittymisestä mitään, vaan nuijitaan asia kaikessa hiljaisuudessa kysymättä kansalta!

        Aivan turha yrittää mustamaalata katkeran demarin täällä yhtään mitään ja varsinkin, kun EI OSAA, EIKÄ YMMÄRRYSTÄ, EI EDES SIIHEN OLE!!

        Näkikö isäsikin demareita joka paikassa näin keväällä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näkikö isäsikin demareita joka paikassa näin keväällä?

        Totuushan on, että demarit ovat, no, kaksimaamaisia! Edustavat mukamas "tavallisen kansan" puolustajina!? Totuushan on, että yks kieroimmista puolueista ja ennen kaikkea isänmaan pettureita jo vuodesta 1918!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totuushan on, että demarit ovat, no, kaksimaamaisia! Edustavat mukamas "tavallisen kansan" puolustajina!? Totuushan on, että yks kieroimmista puolueista ja ennen kaikkea isänmaan pettureita jo vuodesta 1918!

        Just sama pätee myös kepuun. Et muuten vastannut kysymykseen.

    • Anonyymi

      Hanhikiven hanke haisee kuin lestan moraali. Voi rutto voi ryötti...

    • Anonyymi

      Laskut hoitamatta

    • Anonyymi

      Kepu perkele, minkä tempun taas teit, kun ryssän kelkkaan hyppäsit. Miilua ei tule ja kyyti on kylmää. Missä kepu, siellä ongelma.

      • Anonyymi

        Ei tämä sönkkääjä ole vasemmistolainen Persupöljäke tämä on joka paskoo housuihinsa 2varapuh.joh näyttää mallia tuosta rupusakista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tämä sönkkääjä ole vasemmistolainen Persupöljäke tämä on joka paskoo housuihinsa 2varapuh.joh näyttää mallia tuosta rupusakista.

        Täällähän tuokohousu kaverukset alkoi oikein viisaita puhumaan🤣

    • Anonyymi

      Järki on voittanut, Fennovoima on irtisanonut Rosatomin sopimuksen.
      Venäläiset eivät toimita enää mitään voimalatyömaalle.
      Hanhikiven työmaa hiljenee nyt täysin.
      Työtekijät hakeutuvat muualle.

      https://www.hs.fi/talous/art-2000008787193.html

    • Anonyymi

      Tekeehän niitä muutkin voimaloita. Uusi tarjouskisa entisllä piirustuksilla ja menoksi.
      Tai ei Arevaa.. mutta Fujitsuko se oli ehdolla ja on muitakin.

      • Anonyymi

        Miten olisi Toshiba-Westinghouse?

    • Anonyymi

      Miten olisi valtaisa tuulivoimapuisto?

      • Anonyymi

        jälkiviisaitten peliä,katotaan vuodenpäästä,koko hanhikiven työmaa ryöstetty kaikesta mikä irtisaadaan,ja loput särjetty.

    • Anonyymi

      Keneltä yrittäjiltä ja työntekijöiltä jäi Hanhikiven työmaalle saamisia ja kuinka suuria summia?

      • Anonyymi

        putiini vaatii vielä kovat korvaukset suomen pojilta,ei auta mikään tulee joukolla hakeen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        putiini vaatii vielä kovat korvaukset suomen pojilta,ei auta mikään tulee joukolla hakeen

        Se mitään hae, kun tarunsa on loppu jo!! Ei riitä henkinen paukku enää Putinin jengillä!
        Vvalta vaihtuu ja sota loppuu siihen, saattepa nähdä!

    • Anonyymi

      Ei natsit kerkee ydinvoimalaa rakentaa,kun raiskaavat Ukrainan kansaa.Vitun örkit.

    • Anonyymi

      Putin joutuu ruumis arkkuun ennen kuin vuosi
      vaihtuu.

    • Anonyymi

      Kannatas käydä nyt viimestään hakemassa työmaalta kaikki omat tavarat, työkalut ja varusteet pois. Ne voivat muuten kadota ja päätyä Venäjälle, kun Rosatomin Raos Projekt väki pakkailee ne ominaan ja lähettää Venäjänmaalle.

    • Anonyymi

      Voisko Revon sähkö tehä loppuun

    • Anonyymi

      Urakoitsijat sponsoroimaa hyvää pohjaa onhan siellä tongittu vuosi kaupalla euroja

    • Anonyymi

      Johan alkovat kunnan kepujäärät lopulta ymmärtää, että eipä Pyhäjoelle sitä korvaavaa ydinvoimalaa ole tulossa. Nyt sitten toukohousuilla väpättää huulet ja tutisee puntit.

    • Anonyymi

      Turkissa neljä venäläistä ydivoimalaa työn alla ,kysyn vaan milloinka pyhäjoella jatketaan töitä olis aika tehdä niin kuin muallakin tehdään .

      • Anonyymi

        Muuta turkkiin typerys.

    • Anonyymi

      Mitäpä Hanhikiven voimalan työmaalle kuuluu näin syyskuussa?
      Uutta rakennusta pukkaa harjakorkeuteen ja entäs noi montut ?

    • Anonyymi

      Perseelleen meni. Niinku moni muu kepu-vetoinen hanke tuppaa menemään.

    • Anonyymi

      Voisko Hanhikiveen tehdä ison tuulivoimapuiston ?

    Ketjusta on poistettu 41 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      1005
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      900
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe