Kateus vs. Kaipaus - Ihailu vs. Ikävä

Ihastuu kai yleensä kuitenkin tavoitettavaan, tavoittamatonta sitten ihailee tai kadehtii. Voi olla surullista jos liikaa nostaa jalustalle ja jättää sikseen jonkin aivan mahdollisen.
Kateellinen ei huomaa sitä mitä itsellään on. Kateus on enemmän tai vähemmän kuin halu. Se on tyhjyyden kokemus sisällään. Valikoivaa sokeutta. Dantella kateellisen silmät olivat lyijylangalla kiinniommellut. Wiki/ Old Money, Nelson W. Aldrich Jr.

Hienosti bonjattu, muttei kahta vailla kolmatta 😁

Kateus on tuttu monille vanhoille varsinkin, silloin naapurilla oli jokin asia paremmin kuin itsellään, eikä tyydytty täysin siihen, mikä oli itsellä, jossakin hieman toisessa asiassa paremmin.
Ihailu syntyy, kun muutamakin osaa saman asian yhtä hyvin kuin itse, ja ihaillaan voittajaa, vaikkei se olisikaan aina oma minä. Tästä asenteesta on vaikeinta löytää virhettä, ja se siksi sopii nuorille vanhuksille...
Kaipaus on läheistä sukua ikävälle, mutta se ei ole raastavaa surua, vaan toivoon pohjautuvaa :"Joskus silti toivottavasti saan nähdä ja kuulla Sinut uudelleen".
Ikävä on epätoivoisempaa, oletetaan, että joku hyvä tai jos tykkäsi pahastakin, olisi kauan poissa ja ei osaa häntä/sitä kuvitellakaan kovin hyvin mukaansa...
Älkää elvistelkö vielä nuorina aikuisinakaan TUNTEVANNE noita neljää kovin vahvasti fiilistasolla, vaikka tietäisitte mitä ne on, koska on väärää persoonallisuutta...Aikanaan tulette tuntemaan noista edes yhden...

Kun näet itseäsi vanhemman, ja virheensä, tiedät miksi itsekin tulet tänne, ja kun näet nuoremman, näet toivottavasti sen missä itsekin teit virheen, ja miksi hän tuli tänne...

Olipa epäselvä aloitus. No, ehkä oikeat kohteet "tunnistavat", minä en.

Piristävbä keväinen musiikki: The Bangles - Eternal Flame, mutta en tarkoita mitään auringon superpurkausta, jolloin tulee sunburst joka tuhoaa kaiken, vaan:

https://www.youtube.com/watch?v=XwajTekSAcM