jälleen löytyi yksi niistä osa-alueista jotka mun mieltä rassaa...
hmm, se on siis sitä ku ei viiti kahtoo ees ihmisiä silmiin ku se tuntuu jotenki niin ahistavalta ja ne katseet pistäviltä.
se vie elämänhalun ja aiheuttaa sen ettei juuri mikään kiinnosta niinku ennen.
se saa uskon itseensä loppumaan ja pitämään itseään maailman turhimpana ihmisenä...
näitähän riittää...
lisäksi se aiheuttaa yksinäisyyttä, syrjäytymistä, turhautumista ja muuta jännää...
päästäspä joku mut jo tuskistani.
hmm, se on siis sitä ku ei viiti kahtoo ees ihmisiä silmiin ku se tuntuu jotenki niin ahistavalta ja ne katseet pistäviltä.
se vie elämänhalun ja aiheuttaa sen ettei juuri mikään kiinnosta niinku ennen.
se saa uskon itseensä loppumaan ja pitämään itseään maailman turhimpana ihmisenä...
näitähän riittää...
lisäksi se aiheuttaa yksinäisyyttä, syrjäytymistä, turhautumista ja muuta jännää...
päästäspä joku mut jo tuskistani.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mulla ei ole tota ongelmaa, mutta välillä yksinäisyys tuntuu pahemmalta ku ikinä. välillä ei jaksais edes nousta sängystä, mutta kouluun on mentävä kuitenkin joka aamu. miksi toiset on tehty niin yksinäisiksi..? miksei kaikilla voisi olla edes yksi tosi hyvä ystävä?
mun "ystävä" sanoi ettei halua olla mun ystävä enää.. ja se todella sattuu, mutten mä sitä kellekkään ulkopuoliselle näytä. itken yksin iltaisin ja mietin mitä voisin tehdä jotta tää ystävä tulis takas. tai se mikään ystävä oo, pelkkä itsekeskeinen paska.
Mäkin oon yksinäinen suurimman osan ajasta. On mulla koulussa yleensä seuraa ja kavereita, mutta silti on aina niin ulkopuolinen olo.. Tuntuu että tungen vaan muiden seuraan.. Illat oon aina yksin kotona, joskus joku soittaa mulle, muttei koskaan pyydä kylään. Olis vaan joku joka välittäisi..
Minun arvoni ja itsetuntoni on kiinni siinä että olen Jumalan luoma ja Jeesuksen lunastama!
mulleki ne on ainoa järkevä syy ees yrittää ja tehä jotain hyvää...
täsä tilanteesa sitä muuten ajattelis vaan itseään ku ei muuta jaksas. Jumalan takia ajattelen muita enemmän ku itteäni ja se onki yks niistä harvoista hyvistä asioista minussa omasta mielestäni...
Toivottavasti ohi menevä vaihe, iteki samassa tilassa. Tuntuu, että ihmiset ahistaa sut nurkkaan ja tahtoo sulta jotain paljon enemmän mitä ikinä voit edes olla... Kuitenkin uskoisin, että monet välittävät susta juuri sellaisenaan, vaikka ne nyt ei ihan äityli ja isukki oiskaan(luovat ikäviä odotuksia tulevaisuutta ajatellen)..
Ite kokeilin kerran muuttaa persoonallisuuttani ja hakea ihmisten hyväksyntää.. Tuloksena oli, että kaverit katos, vanhemmat oli koko aika pinna kireellä, ketään ei oikeasti kiinnostanu ja kaikki unohti mun olemassa olon.. Onneksi tajusin palata vielä kun pystyin ja tässä sitä ollaan! Ei kovin suosittuna ja vieläkin epäilen etten kelpaa kaikille, mutta hei, kerran sitä vaan eletään ja paras tapa ottaa kaikki irti on elää välittämättä muiden mielipiteistä, oot parhaimmillas just tuommosena ku oot, eivätköhän ystäväsikin ole sen huomanneet..
Otatko yhteyttä sähköpostiini [email protected]
Olis mukavaa kirjotella sun kanssas enenmmänkin, koska vaikutat samantyyppiseltä immeiseltä kun minä :)