Onko sinunkin puutarhassasi pala sademetsää?
Minulla ei taida olla, on vain kyllästettyä kotimaista puuainesta.
Sattui jostain silmiini että kovapuuna myytävät puutarhakalusteet ovat pääsääntöisesti peräisin Kaakkois-Aasian sademetsistä. Nykyisin jo Suomessakin suunnitellaan kotimaisista puulajeista valmistettujen puutarhakalusteiden kampanjaa.
Onko jollain selvempää tietoa minkälaista on tuo mainittu kovapuu.
Palstalla on tosi hiljaista joten yritin keksiä jonkunlaista puheenaihetta, mutta kiinnostaneekohan ketään sademetsät ja niiden kohtalo.
Tai puutarhakalusteetkaan.
Pala sademetsää
22
1425
Vastaukset
- Helena
Näin toukokuussa puutarhakalusteiden hankinta-asiat ovat olleet pohdittavana itsellänikin jo parin vuoden ajan.
"Pere kasvaa", mahtuvatko syömään vielä, vai pitäisikö ostaa isompi pöytä ja lisää tuoleja patiolle, mökille siis. Ne pitää olla taitettavat malliltaan, edulliset hinnaltaan, säänkestävät, helppohoitoiset. Mutta mitä puuta? Ei mitään sademetsien puuta. Viime keväänä jäi senkin takia ostokset toteuttamatta, kun - jos muistan oikein - luin, että kehitteillä oli myös kotimaista lämpökäsiteltyä, hyvin säänkestävää puuta. Tänä keväänä en ole näihin hankkeisiin vielä paneutunut.- Helena04
Pientä kritiikkiä saaneena lohdutti mukavasti alla oleva Positiivareiden tämänaamuinen ajatus, että...
"Kestää koko elämän ennen kuin oivaltaa,
ettei tiedä mitään. Siksi isoäiti ja lapsenlapset
tulevat niin hyvin toimeen keskenään."
Hymyä päivään! :) - Maalaismies*
Helena04 kirjoitti:
Pientä kritiikkiä saaneena lohdutti mukavasti alla oleva Positiivareiden tämänaamuinen ajatus, että...
"Kestää koko elämän ennen kuin oivaltaa,
ettei tiedä mitään. Siksi isoäiti ja lapsenlapset
tulevat niin hyvin toimeen keskenään."
Hymyä päivään! :)Nyt molemmat hyvät naiset viidakon sademetsistä veikkaamaan Suomi-Ruotsi lätkäpeliä! Jo Nummisuutarin Esko tiesi, että avioliiton päätarkoitus on peli, musiikki ja palavat olkilyhteet. Näin on myös elämän tarkoitus. Palavat olkilyhteet tarkoittavat tietysti ilotulitusta.
Meillä on tänä iltana tarjolla PELI. Aion kyllä mennä nukkumaan ensimmäisen erän jälkeen. Joku varmaan aamulla kertoo kuinka kävi. - arvelija
Maalaismies* kirjoitti:
Nyt molemmat hyvät naiset viidakon sademetsistä veikkaamaan Suomi-Ruotsi lätkäpeliä! Jo Nummisuutarin Esko tiesi, että avioliiton päätarkoitus on peli, musiikki ja palavat olkilyhteet. Näin on myös elämän tarkoitus. Palavat olkilyhteet tarkoittavat tietysti ilotulitusta.
Meillä on tänä iltana tarjolla PELI. Aion kyllä mennä nukkumaan ensimmäisen erän jälkeen. Joku varmaan aamulla kertoo kuinka kävi.Kyllähän siinä taidetaan sitä sademetsää nähdä, kun suomipoika nojaa puuvartiseensa ja pisarat putoilevat, joko otsalta tai silmistä. Parempi veikata molempia. :D
- señora lyyli
Maalaismies* kirjoitti:
Nyt molemmat hyvät naiset viidakon sademetsistä veikkaamaan Suomi-Ruotsi lätkäpeliä! Jo Nummisuutarin Esko tiesi, että avioliiton päätarkoitus on peli, musiikki ja palavat olkilyhteet. Näin on myös elämän tarkoitus. Palavat olkilyhteet tarkoittavat tietysti ilotulitusta.
Meillä on tänä iltana tarjolla PELI. Aion kyllä mennä nukkumaan ensimmäisen erän jälkeen. Joku varmaan aamulla kertoo kuinka kävi.¨hyvään asiaan kiinnitit huomioo fiiulin. ei sitä ain kaikkia ole tult aatelleeksi.
mie en tieten tahtoen osta sademetsäs kaadettuu puuta. sehän ko ko lohkais maapallon elämästä palasen.
minul piha tuolit on vanhoja, ne on anopin aikasii kansituolia. viime kesän ompelin niihin uuvet vihreä raidalliset markiisikankaat, ne ko rupes jo niin hauraaks, muute ne on hyvät tuolit istuukin,kankas myötäilee hvyin istumalihaksii:)))
sitä en oikee tiiä mitä puuta ne on, luulen että siihe aikaa 1940 mistä ne on peräsin ei ulkomailta tuotu vissiinkää puuta, voip olla jopa kolmekyntä vuueltakin.
kahen istuttava pihakeinu on jalmarin tekemä ja puu on kotometsästä. uuven pöydän ostin pihhaan toissakesän ko amerikan meeri tahto ain syyvä ulkona, mutta sen alkuperrää en tiiä, voi voi ,ettei vaa olis sademetsän puuta.
asiasta toisee
minun pittää sannoo maalaismiehelle ja muillekkii jääkiekon innokkaille katsojille, että mie en sitten perrusta tuon taivaallista koko jääkiekosta.:)))
en ikänä yksin katso sitä.
käytän kyllä jääkiekkoo muute hyväks:)) ,tahon olla samas huoneessa ko toivo katsoo ,hää ko on innokas lätkä mies, ja myös formula kilpailun seuraaja.
myö jehun kanssa tykätää siitä ilmapiiristä, meil on sillo niin riehakas tunnelma, mikä tullee ko toivo innostuu seuraamaa kilpailuu,sellasena häntä ei muullon näe ja se saap meiätkin riehaantummaa.
toivoo hihkuu, nauraa, huitoo,taputtaa käsiää,halaa meitä innoissaa ja myökii jehun kanssa kiljahdellaa vaikkei tiietä pelistÄ mittää,tunnelma on ko riehakkaissa vappujuhlissa.:))
toivo keittää kahvit ja saikat,pannee pöytää jottain hyvvää naposteltavaa.
toivol on jääkiekko ja meil jehun kanssa muute vaan pirskeet:)))
siin on syy miks mie sulatan koko jääkiekko ja formula urheilun.;)))
rakkain terveisin koko väelle toivoo lyyli
. - fiiuliN
señora lyyli kirjoitti:
¨hyvään asiaan kiinnitit huomioo fiiulin. ei sitä ain kaikkia ole tult aatelleeksi.

.Ensimmäisenä mainitsen (terveisiä maamiehelle samalla)ettei meillä katsota mitään jääkiekkoa eikä formuloita, ainakin siinä asiassa olemme mieheni kanssa samaa mieltä Mies sanookin formuloitten olevan ainoastaan maapallon saastuttajia ja lastenmielisten hurjastelua.
Minäkään en ymmärrä kuinka ihmeessä niin suuri määrä kansaa on hullaantunut "rahoittamaan" tyhjänpäiväistä yhdestä pienestä nappulasta tappelemista. Urheilu on asia erkikseen , mutta sen varjolla rahastaminen , se on niin , niiin älytöntä (anteeksi vaan , maalaismies ja kaikki toisetkin)
Sinä Señora lyyli osaat aina kaikesta niin kivasti kertoa ja kiinnostamattomuutesi jääkiekkoonkin tuli niin sopuisasti, minä tyttö se lauon aina tarkoittamattani sellaisilla sanoilla että saan jokaisen "takajaloilleen".
Jehu se onkin jo suuri poika, alkaa pian auttelemaan sinuakin. Eiks olekin hienoa aikaa tuo kun on sylissä joku rakastettava palleroinen?
Minun palleroiseni ovat jo kaikki maailmalla.
Niin , noista sademetsän puista jotain mainitakseni.
Minä en tiedä aivan oikeasti noista omista ulkokalusteistani, mutta mies sanoi tietävänsä että neli-istuttava puukeinu on kuusta ja tuolit mäntyä.
Meilläkin ne ovat vanhoja, mutta ei niin vanhoja kuin sinulla. Olen ne itse kaikki maalannut punaisiksi, keinu on tosin petsattu harmaanvihertävä, joka nyt sateitten jälkeen näyttää aivan mustalta. Ja punainen maalikin alkaa karista ja hilseillä, mutta minusta ei enää ole maalariksi, vaikka maalarin tytär olenkin.
Kuinka sinun terveytesi jaksaa, joko olet saanut pois ylimääräiset laitteet?
Kirjoittelehan taas, kun jaksat.
Sinulla on aina niin mukavia jutusteluja. - Klara*
fiiuliN kirjoitti:
Ensimmäisenä mainitsen (terveisiä maamiehelle samalla)ettei meillä katsota mitään jääkiekkoa eikä formuloita, ainakin siinä asiassa olemme mieheni kanssa samaa mieltä Mies sanookin formuloitten olevan ainoastaan maapallon saastuttajia ja lastenmielisten hurjastelua.
Minäkään en ymmärrä kuinka ihmeessä niin suuri määrä kansaa on hullaantunut "rahoittamaan" tyhjänpäiväistä yhdestä pienestä nappulasta tappelemista. Urheilu on asia erkikseen , mutta sen varjolla rahastaminen , se on niin , niiin älytöntä (anteeksi vaan , maalaismies ja kaikki toisetkin)
Sinä Señora lyyli osaat aina kaikesta niin kivasti kertoa ja kiinnostamattomuutesi jääkiekkoonkin tuli niin sopuisasti, minä tyttö se lauon aina tarkoittamattani sellaisilla sanoilla että saan jokaisen "takajaloilleen".
Jehu se onkin jo suuri poika, alkaa pian auttelemaan sinuakin. Eiks olekin hienoa aikaa tuo kun on sylissä joku rakastettava palleroinen?
Minun palleroiseni ovat jo kaikki maailmalla.
Niin , noista sademetsän puista jotain mainitakseni.
Minä en tiedä aivan oikeasti noista omista ulkokalusteistani, mutta mies sanoi tietävänsä että neli-istuttava puukeinu on kuusta ja tuolit mäntyä.
Meilläkin ne ovat vanhoja, mutta ei niin vanhoja kuin sinulla. Olen ne itse kaikki maalannut punaisiksi, keinu on tosin petsattu harmaanvihertävä, joka nyt sateitten jälkeen näyttää aivan mustalta. Ja punainen maalikin alkaa karista ja hilseillä, mutta minusta ei enää ole maalariksi, vaikka maalarin tytär olenkin.
Kuinka sinun terveytesi jaksaa, joko olet saanut pois ylimääräiset laitteet?
Kirjoittelehan taas, kun jaksat.
Sinulla on aina niin mukavia jutusteluja.Minä yritin ymmärtää viestisi urheiluosion, mutta osa jäi hämäräksi. Selvennätkö, mitä tarkoitat, kun sanot"Urheilu on asia erikseen, mutta sen varjolla rahastaminen, se on niin älytöntä..."
Mikä Sinun mielestäsi on urheilua, jos eivät jääkiekko ja/tai formulat sitä ole?
Minkälaisen urheilun varjolla ei rahasteta?
Kuka rahastaa urheilulla ja ketä?
Millä tavoin "...suuri määrä kansaa on hullaantunut "rahoittamaan" tyhjänpäiväistä yhdestä pienestä nappulasta tappelemista"?
Ei Sinun tarvitse mielipiteitäsi anteeksi pyytää, ne ovat Sinun ja sillä siisti.
Mutta viitsitkö tarkentaa?
Ystävällisesti.....Klara* Klara* kirjoitti:
Minä yritin ymmärtää viestisi urheiluosion, mutta osa jäi hämäräksi. Selvennätkö, mitä tarkoitat, kun sanot"Urheilu on asia erikseen, mutta sen varjolla rahastaminen, se on niin älytöntä..."
Mikä Sinun mielestäsi on urheilua, jos eivät jääkiekko ja/tai formulat sitä ole?
Minkälaisen urheilun varjolla ei rahasteta?
Kuka rahastaa urheilulla ja ketä?
Millä tavoin "...suuri määrä kansaa on hullaantunut "rahoittamaan" tyhjänpäiväistä yhdestä pienestä nappulasta tappelemista"?
Ei Sinun tarvitse mielipiteitäsi anteeksi pyytää, ne ovat Sinun ja sillä siisti.
Mutta viitsitkö tarkentaa?
Ystävällisesti.....Klara*olin viime torstaina ja sain kiertää koko Formula-radan semmoisessa turistien tuk-tuk-junassa.
Sitten vielä kävelin ja otin kuvia kaikista yleisölehtereistä ja TV-kameratelineistä
ym turvallisuustoimenpiteistä katujen varsilla,
koska poikani on F1-hullu ja halusi minun ottavan
kuvia niin paljon kuin mahdollista! :D
En voi käsittää että niin mutkaisilla kaduilla sellaisia kilpailuja järjestetään!
Mutta tykkään kyllä katsella TV:stä ja tällä kertaa on erityisen mielenkiintoista
kun "tuntee" radan!- fiiuliN
Helena04 kirjoitti:
Pientä kritiikkiä saaneena lohdutti mukavasti alla oleva Positiivareiden tämänaamuinen ajatus, että...
"Kestää koko elämän ennen kuin oivaltaa,
ettei tiedä mitään. Siksi isoäiti ja lapsenlapset
tulevat niin hyvin toimeen keskenään."
Hymyä päivään! :)minäkin positiivareihin ja kopsasin sieltä moneen tilanteseen sopivan ajatelma.
--------------------------------
Ei elämäntaitoa voi opettaa, se on opeteltava itse. Hitaina, hitaina vuosina ja kun jotain luulet oppineesi, vuodet käyvät lentämään. Kai se on niin tarkoitettu; juuri kun vieras alkaa viihtyä, tulee hyvästelyn aika. (Helena Anhava)
---------------------------------
Hyvää kevään jatkoa. - fiiuliN
Klara* kirjoitti:
Minä yritin ymmärtää viestisi urheiluosion, mutta osa jäi hämäräksi. Selvennätkö, mitä tarkoitat, kun sanot"Urheilu on asia erikseen, mutta sen varjolla rahastaminen, se on niin älytöntä..."
Mikä Sinun mielestäsi on urheilua, jos eivät jääkiekko ja/tai formulat sitä ole?
Minkälaisen urheilun varjolla ei rahasteta?
Kuka rahastaa urheilulla ja ketä?
Millä tavoin "...suuri määrä kansaa on hullaantunut "rahoittamaan" tyhjänpäiväistä yhdestä pienestä nappulasta tappelemista"?
Ei Sinun tarvitse mielipiteitäsi anteeksi pyytää, ne ovat Sinun ja sillä siisti.
Mutta viitsitkö tarkentaa?
Ystävällisesti.....Klara*vain höpisen, yritä ymmärtää älä vaadi tilille.
Enhän minäkään.................
jos en toisen ajatuksia ymmärrä. - Klara*
fiiuliN kirjoitti:
vain höpisen, yritä ymmärtää älä vaadi tilille.
Enhän minäkään.................
jos en toisen ajatuksia ymmärrä.En minä Sinua millään muotoa vaadi tilille.
Mutta eikö myös nk. "live-keskustelussa" ole asia, että jos ei jotain ymmärrä, voi kysyä keskustelukumppanilta, mitä hän tarkoittaa.
Emme todellakaan aina ymmärrä toisiamme, ja jos ymmärtäisimme, monta hyvää keskustelua jäisi käymättä.
Minusta kysymysmerkki on hyvä keskustelun eteenpäin viejä.
Ymmärrätkö;) - fiiuliN
Klara* kirjoitti:
En minä Sinua millään muotoa vaadi tilille.
Mutta eikö myös nk. "live-keskustelussa" ole asia, että jos ei jotain ymmärrä, voi kysyä keskustelukumppanilta, mitä hän tarkoittaa.
Emme todellakaan aina ymmärrä toisiamme, ja jos ymmärtäisimme, monta hyvää keskustelua jäisi käymättä.
Minusta kysymysmerkki on hyvä keskustelun eteenpäin viejä.
Ymmärrätkö;)Suoraan sanoen , en ole erikoisemmin kiinnostunut
muusta urheilusta kuin sellaisesta jota tehdään vain harrastuksena, eikä palkkioitten toivosta.
Täällä Ruotsissa oli muutama vuosi sitten keräys "Suojele sademetsiä".
Keräykseen sai laittaa vapaaehtoisen summan ja sitten tuli nippu sademetsää esittäviä postikortteja kiitoksena.
Minäkin laitoin kolmena vuonna peräkkäin rahaa,
kunnes TV oli tehnyt ohjelman keräyksen takana olevasta petkuttajasta, joka pisti rahat omaan taskuunsa.
Siihen loppui minun osaltani sademetsien suojelu.
Muistona on iso nippu kortteja.- fiiuliN
Sitä rahallista petkutusta huomaa olevan, otti kyseeseen minkä tapauksen tahansa, ja se on todella ikävää.
Minä en omalta osaltani anna koskaan rahaa minkäänlaisiin keräyksiin, sillä aina olen epäilevällä kannalla.
En ole osannut mitenkään suojella näitä sademetsiäkään vaikka ymmärtänyt olen että ne suojelusta tarvitsisivat.
Ihmettelin tässäkin mitä lienee se mainittu "kova puu" joista nuo sademetsistä tuodut puutarha kalusteet ovat valmistettu.
Mistä oikein ne tunnistaisi.
Tämä on varmaankin vähän vaikea keskusteluaihe, jota heti alussa epäilinkin.
Kuitenkin kun on ollut niin kovin hiljaista, niin kaikesta huolimatta yritin, eikä yrittänyttä laiteta. Sanotaan. - Saara
fiiuliN kirjoitti:
Sitä rahallista petkutusta huomaa olevan, otti kyseeseen minkä tapauksen tahansa, ja se on todella ikävää.
Minä en omalta osaltani anna koskaan rahaa minkäänlaisiin keräyksiin, sillä aina olen epäilevällä kannalla.
En ole osannut mitenkään suojella näitä sademetsiäkään vaikka ymmärtänyt olen että ne suojelusta tarvitsisivat.
Ihmettelin tässäkin mitä lienee se mainittu "kova puu" joista nuo sademetsistä tuodut puutarha kalusteet ovat valmistettu.
Mistä oikein ne tunnistaisi.
Tämä on varmaankin vähän vaikea keskusteluaihe, jota heti alussa epäilinkin.
Kuitenkin kun on ollut niin kovin hiljaista, niin kaikesta huolimatta yritin, eikä yrittänyttä laiteta. Sanotaan.Se kovapuu on jotenkin teakin tuntuista puuta, joka kestää hyvin ulkoilmaa. Minullakin on sellainen kalusto ulkokatoksessa ja silloin kun ne ostin, eivät mielessäni häivähtäneet sademetsät. Olisi tietenkin pitänyt, oikeassahan sinä olet. Osaltani olen tuhonnut sademetsää!
Mitä tulee siihen, kun kirjoitit FiuuliN, että "urheilun varjolla rahastaminen ... älytöntä", tarkoitit varmaan jotain esim. sellaista, että mm. tupakkatehtaat Malboro ym. elävät ja voivat hyvin niin kauan kuin niiden logot komeilevat näiden F1-"urheilijoiden" paidoissa ja autoissa. Tiedän niin vähän urheilusta ja sen lieveilmiöistä, että parasta olisi olla hiljaa, mutta tulipahan sanottua. - fiiuliN
Saara kirjoitti:
Se kovapuu on jotenkin teakin tuntuista puuta, joka kestää hyvin ulkoilmaa. Minullakin on sellainen kalusto ulkokatoksessa ja silloin kun ne ostin, eivät mielessäni häivähtäneet sademetsät. Olisi tietenkin pitänyt, oikeassahan sinä olet. Osaltani olen tuhonnut sademetsää!
Mitä tulee siihen, kun kirjoitit FiuuliN, että "urheilun varjolla rahastaminen ... älytöntä", tarkoitit varmaan jotain esim. sellaista, että mm. tupakkatehtaat Malboro ym. elävät ja voivat hyvin niin kauan kuin niiden logot komeilevat näiden F1-"urheilijoiden" paidoissa ja autoissa. Tiedän niin vähän urheilusta ja sen lieveilmiöistä, että parasta olisi olla hiljaa, mutta tulipahan sanottua.minäkin vähän sen ajattelin olevan, mutta vain arvelin.
Luulen että minullakin on pojan ostama pöytä tuolla ulkona juuri sellaista. Hän osti minulle synttärilahjaksi ja sanoi ettei mitään muuta ollut enää saatavilla. Sesonkiaika oli hieman ohi jo.
Niin että kai sitten molemmat olemme sademetsän tuhoajia jollakin asteella mitattuna.
Urheilu ei ole ollenkaan minun alaani, mutta ehkä juuri sinnepäin viittasin, kuin sinä mainitsitkin.
Mutta yleensä kai tarkoitin kaikkea sellaista mitä tehdään rahasta, se ei ole mielestäni urheilua.
Eikä siitä päästä mihinkään etteikö nuo formulat olisi selvää autohurjastelua, en ymmärrä millään mikä siinä on urheilua. Ehkä taitoa kysyvää ja voimaa, mutta urheilusta kaukana.
Kevennykseksi vielä kerron kun eräässä live-keskustelussa myöskin mainitsin että on hassua katsella kun isot miehet jaksavat juosta pienen pallon perästä, niin eräs nuori poika sanoi siihen, että olisi vielä hassumpaa jos sitä palloa ei edes olisi. fiiuliN kirjoitti:
Sitä rahallista petkutusta huomaa olevan, otti kyseeseen minkä tapauksen tahansa, ja se on todella ikävää.
Minä en omalta osaltani anna koskaan rahaa minkäänlaisiin keräyksiin, sillä aina olen epäilevällä kannalla.
En ole osannut mitenkään suojella näitä sademetsiäkään vaikka ymmärtänyt olen että ne suojelusta tarvitsisivat.
Ihmettelin tässäkin mitä lienee se mainittu "kova puu" joista nuo sademetsistä tuodut puutarha kalusteet ovat valmistettu.
Mistä oikein ne tunnistaisi.
Tämä on varmaankin vähän vaikea keskusteluaihe, jota heti alussa epäilinkin.
Kuitenkin kun on ollut niin kovin hiljaista, niin kaikesta huolimatta yritin, eikä yrittänyttä laiteta. Sanotaan.www.sll.fi/toiminta/kansainvalinen/sademetsa/puutarhakaluste_tausta.doc
Hyvä ja ajankohtainen aihehan tämä on mielestäni.
Näin kevätpyhien edellä aletaan kantaa puutarhakalusteita ulos, hankitaan ehkä uutta.
Muovikalusteitten tilalle ostetaan ehkä uudet
puukalusteet sen enempää ajattelematta mistä ne tulevat. Kunhan vaan ovat mahdollisimman halvat.
Mullekin on ajankohtainen ongelma, mutta olen pyytänyt veljeäni nikkaroimaan tästä ruotsalaisesta puutavarasta (joka on nyt halpaa myrskykaatojen jälkeen).- fiiuliN
MdK-MdK kirjoitti:
www.sll.fi/toiminta/kansainvalinen/sademetsa/puutarhakaluste_tausta.doc
Hyvä ja ajankohtainen aihehan tämä on mielestäni.
Näin kevätpyhien edellä aletaan kantaa puutarhakalusteita ulos, hankitaan ehkä uutta.
Muovikalusteitten tilalle ostetaan ehkä uudet
puukalusteet sen enempää ajattelematta mistä ne tulevat. Kunhan vaan ovat mahdollisimman halvat.
Mullekin on ajankohtainen ongelma, mutta olen pyytänyt veljeäni nikkaroimaan tästä ruotsalaisesta puutavarasta (joka on nyt halpaa myrskykaatojen jälkeen).Googlestahan löytyi vaikka mitä tietoa tuosta kovapuusta. En vain sattunut itse hoksaamaan koko asiaa, ja kiva kun toit sen esille.
Kopioin sieltä jopa pätkän jos vaikka jotakin kiinnostaa lukea ilman etsimättä. En tosin tiedä, onko tämä luvallistakaan palstan säännöissä, mutta pianhan sen näkee senkin.
----------
Älä osta sademetsäpuusta valmistettuja kalusteita, vaan valitse ympäristöllisesti ja sosiaalisesti kestävämpi vaihtoehto.
Jos kuitenkin haluat trooppisesta puusta valmistettuja kalusteita, varmista että niiden raaka-aine on peräisin FSC-sertifioidusta (Forest Stewardship Council) metsästä tai plantaasilta. "Viljelty puu" tai "kestävä metsänhoito" -merkinnät eivät vielä takaa puun kestävää ja laillista alkuperää. Vaadi nähdä FSC-merkintää koskeva todistus.
- Annukka
Täällä meillä päin kasvaa tätä Eukalyptyspuuta jota myös kovapuuksi nimitetään. Se on kuivana niin kovaa ettei siihen voi edes naulaa lyödä, poralla on ensin kairattava reikä. Käyttävät sitä takkapuuna kun hyvin palaa ja antaa kovan lämmön. Etelä-Australiassa on hyvin kylmää kesä-heinä-elokuussa.
- Piitu
Seuraavista osoitteista voi tarkastaa oman puutarhakalustonsa eettisyyden.
http://www.sll.fi/toiminta/kansainvalinen/sademetsa/
www.maanystavat.fi/tropiikki - *h*
luin pari vuotta sitten jostain että jossain myydään sademetsää neliömetreinä ihan yksityisille henkilöille, sen takia että niillä metsän kaatajilla ei ole lupa kaataa yksityisten omistajien alueilta mitään. tietääkö joku että myydäänkö niitä pieniä metsäpalstoja vielä jossain?? olis niin kiva omistaa sellanen pieni neliömetri sademetsää :):)
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek206276Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.253797Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1712913- 292830
- 821724
- 1471602
- 91583
- 1481561
- 121298
- 211232