Faija huutaa ja raivoaa pienistäkin asioista

Anonyymi

Elikkä tästä isäni huutamisesta ja raivoamisesta on tullu jo ongelma. Ihan sama mitä teen jos se menee edes vähän väärin tai ei mene silleen miten hän ois halunnu sen menevän, seuraa siitä aivan kauheaa korvia riipavaa karjumista ja huutoa seuraavan kymmenen minuutin ajan.

Tätähän on jo siis jatkunu jo ainakin 9 vuotta, ja oon siks tottunut jo tähän ja huutotilanteessa seison yleensä vain paikallani ja katon perusilmeellä tota äijää silmiin sillä aikaa kun tää huutaa ja sylkee mun naamalle ja tarvittaessa sanon pari sanaa vastaukseks rauhallisesti. Vasta kun huuto on loppunut niin voin hengittää omassa huoneessa (jos olen kotona).

Yläkoulun alussa alko sitte omien raajojen viilteleminen tästä syystä ja siitä ettei kotona ollut rauhaa hetkeään ja sain aina, joka ikinen päivä kuulla että kaikki. KAIKKI. mitä teen on väärin tai minun syytäni. Sitten kun paljastuin niin tilanne onneks helpotti hetken kun isä tais tajuta mitä on tehny. Mut joo sit se taas aloitti saman huutelun taas varmaa jonku vuojen päästä ( mutta ei hätää olen siis onnistunut lopettaa itseni viiltelyn kokonaan vaikka vaikeaa oli ).

Sit muistan ku kerran aloin puolustamaan vastaan siitä ku faija huusi pikkusiskolleni vesilasin kaatumisesta ja sain selkään niinku bruh.
Ja mun isä ei jostain ihmeen syystä koskaan tykänny siitä et mulla oli kavereita joitten kaa halusin hengata.

Pienenäkin muistan että ainakun iskäl ja äidil oli öisin riita, isäni saattoi tulla sängynlaidalleni ja alkoi kuiskaamaan minulle esim seuraavia: "kaikki nämä riidat ovat sinun syytäsi" tai "äitisi on aivan vitunmoisen tyhmä ämmä".
Niin ja tämä myös! Isä puhuu aina minulle ja sisaruksilleni äidistäni paskaa hänen selän takana jota minä vihaan. Isä nimittäin elää vähän vanhoilla periaatteilla, eli miehillä on lupa päättää kaikki periaatteella, joten tunnen paljon sääliä äitiäni kohtaan. Ihme kyllä, vanhempani ovat jotenkin onnistuneet pysymään yhdessä.

Olen oikeastaan aika huolestunut isästäni ja haluaisin hankkia hänelle apua vihanhallintaongelmiin, esim. Vihanhallintaterapiaa tai ees jonkunlaista terapiaa mutta en tiedä miten. Viimeksi kun yritin puhuu siitä sille nii hän suuttu ja sano että mut täytyis laittaa käytöskouluun (XD). Mutta ihan oikeasti olisin niin kiitollinen jos joku osais auttaa mua tässä tilanteessa, hän on kuitenkin isäni ja rakastan häntä, on mulla myös ollu hyviäkin muistoja hänen kanssaan. Ärsyttää vaan toi vihaongelma.


Sori jos oli sekavasti selitetty tai liian pitkä teksti, ku halusin vaan sanoa kaikki pois mun päästä koska mua vituttaa :)

4

204

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos olet koulussa niin käy puhumassa koulukuraattorille/sairaanhoitajalle, ne tietää paremmin. Jos et ole niin Ohjaamo on hyvä paikka mistä kysyä myös neuvoa.
      Jos kumpikaan noista ei ole paikkoja mitä löytyy sinun alueelta jonne pääsisi, niin sitten alueesi sosiaalihuolto ja siellä on kokeneita työntekijöitä jotka tietää neuvoa.
      Paras ja helpoin paikka saattaa olla Ohjaamo.

      Täällä ei ole ammattilaisia neuvomaan tuollaiseen asiaan ja siksi suosittelen, että käyt kysymässä asiaa joiltain noista alan ammattilaisista, joilla on työnsä puolesta kokemusta ja osaamista neuvoa.

      • Anonyymi

        Lisään. Henkilökohtaisesti minulla on kokemusta juuri tuollaisesta isästä ja tiedän koko tilanteen sekä mikä on kyseessä, mutta en silti edes itse neuvo, koska kokemuksestani huolimatta en ole alan ammattilainen - ja onnistuisin sanomaan kumminkin jotain väärin.


    • Hei,

      Hyvä, että kirjoitit tänne. Laitan tähän tiedoksesi pari paikkaa, joissa voit halutessasi jutella tilanteestasi. Edelliseltä kirjoittajalta saitkin jo hyviä vinkkejä. Näistä paikoista voi saada myös lisää vinkkejä tahoista, joihin sinä tai isäsi voisitte olla yhteydessä.

      https://sekasin247.fi/

      Sekasin-chat nuorille on auki vuoden jokaisena päivänä, maanantaista perjantaihin klo 9-24 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin 15-24. Chatissa päivystävät mielenterveyden ammattilaiset sekä koulutetut vapaaehtoiset.

      Myös Tukinetissä on monenlaisia palveluita, joita voit halutessasi käyttää. Tukinetissä olisi myös isällesi sopivia palveluita, jos hän suostuu niitä käyttämään. Tukinet -tukipisteesi netissä, https://tukinet.net/

      Päivittäin on useita ryhmächattejä ja tukisuhdepalvelut sekä ryhmäkeskustelut ovat avoinna aina.

      Tukinetin kaikki palvelut saa maksutta käyttöönsä, kun on anonyymisti rekisteröitynyt ja kirjautunut sivuille. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.

      Ystävällisin terveisin
      SOS-kriisikeskus/Kata

    • Voisitko pyytää sitä terapiaan sillä verukkeella että se on sun terapia?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      401
      1673
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      145
      1081
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      66
      1046
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      87
      1045
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      92
      940
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      139
      780
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      721
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      691
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      659
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      634
    Aihe