Nainen Santalannotkossa

Tapasin eräänä iltana naisen Santalannotkossa. Siinä naisessa on jotain todella omituista. Savolaiset voivat itse luulla itsestään enemmän kuin luulla sopisi, mutta tuo ansioton pullistelu ei välttämäti vetoa muuhun Suomeen.
Ihan ku olis hällä jotain sanottavaa, muttei vaan saa kakistettua. Luimistelee sivummalla. Itkukohtaus oli kummallinen, eli henkinen kantti petti yhtäkkisesti. Ilmeisesti on hänelläkin jotain surua. Salailua senkin edestä. En luota häneen.
Ilmeisesti teeskentelee, pitää itseään tiukassa kurissa, ettei mokaa: totuus, eli huono luonne tule esiin. Jo alussa ilmoitti, että mä en sitten siedä mitään auktoriteetteja!
Mitä ihmettä se mulkoilee, kuin pyytäisi anteeksi olemassaoloaan?
Tämä kertoo kyllä jotain. Elämä ei ole urheilukilpailu, ei euroviisu, missikisa, "äänestä paras salkkari-tähti". Siinä naisessa näkyy teeskentely.
4725
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tosin aloitukseen viitaten: en ole koskaan elämässäni pullistellut, enkä esittänyt mitään. Missikään en ole koskaan ollut, enkä kisoihin ole osallistunut. Vaatteenikin ovat tavallisesta halpamarketista ostetut. Itkenyt ehkä joskus olen, mutta ottaen huomioon kurjan ja onnettoman elämäni, ja maailmanpoliittisen tilanteen, liekö sekään ihme. Oman mielipiteeni olen sanonut aina, jos siihen on ollut tarvetta. Teeskennellyt en ole koskaan, enkä tee nytkään.

Näin negatiiviseen ja pahansuopaan maailmaan tuskin haluaa jäädäkään. Somekin on vain trollien ja maalittamista tekevien ja parempaa tekemistä keksimättömien paikka.

Ja mieluummin teen itsemurhan, kun jään odottamaan venäläisten hyökkäämistä tänne. Elämä tähän astikin oli pelkkää kärsimystä, ja pettymystä.

Äänestä
  • Sama täällä. Ymmärrän sinua paremmin kuin hyvin.

    Äänestä

"Tapasit eräänä iltana naisen..." Eikö flaksi sitten käynyt, kun otit jostakin noin itseesi?

Mutta noinhan ne trollikirjoittamiset yleensä menee, keksitään olemattomia ja satuja omasta päästä.

Mutta, jos tarinasi on tosi, mitä tosin epäilen, niin jos joku ei puhu sinulle mitään, tai ei ole sillä tuulella, niin mitä se sinulle kuuluu? Miksi ottaa moisesta itseensä? Jos et luota johonkin, nk. kirjoitit, niin se on sinun ongelmasi. Vittu*ako sinä niistä tänne avaudut.

Jokaisella on omat hyvät ja huonot piirteensä, niin varmasti myös sinussakin. Yhden ainakin huomasin jo heti. Maalittaminen ja leimaaminen paremman tekemisen puutteessa. Eli pelkkä surkea trolli.

Äänestä

Aloitus on pelkkää trollausta. Täysin keksittyjä asioita.

Eikö aloittaja voisi etsiä elämäänsä muita, järkevämpiä asioita, ja tekemistä?

Äänestä

Kommentointi on suljettu.

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tapasin eräänä iltana naisen Santalannotkossa. Siinä naisessa on jotain todella omituista. Savolaiset voivat itse luulla itsestään enemmän kuin luulla sopisi, mutta tuo ansioton pullistelu ei välttämäti vetoa muuhun Suomeen.
Ihan ku olis hällä jotain sanottavaa, muttei vaan saa kakistettua. Luimistelee sivummalla. Itkukohtaus oli kummallinen, eli henkinen kantti petti yhtäkkisesti. Ilmeisesti on hänelläkin jotain surua. Salailua senkin edestä. En luota häneen.
Ilmeisesti teeskentelee, pitää itseään tiukassa kurissa, ettei mokaa: totuus, eli huono luonne tule esiin. Jo alussa ilmoitti, että mä en sitten siedä mitään auktoriteetteja!
Mitä ihmettä se mulkoilee, kuin pyytäisi anteeksi olemassaoloaan?
Tämä kertoo kyllä jotain. Elämä ei ole urheilukilpailu, ei euroviisu, missikisa, "äänestä paras salkkari-tähti". Siinä naisessa näkyy teeskentely.

Keskustelu on suljettu, eikä siihen voi enää kirjoittaa.

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu