Miksi vuodatatte Jeesuksen verta mantrassanne koko ajan?

Jeesus on yhden kerran kuollut ristillä synteimme takia.

Se riittää!

Hebrealaiskirje:
6:1 Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan,
6:2 oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta.
6:3 Ja niin me tahdomme tehdä, jos vain Jumala sallii.
6:4 Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet
6:5 ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia,
6:6 ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.
6:7 Sillä maa, joka särpii sisäänsä sen päälle usein tulevan sateen ja kantaa kasvun hyödyksi niille, joita varten sitä viljelläänkin, saa siunauksen Jumalalta;
6:8 mutta se, joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja lähellä kirousta, ja sen loppu on, että se poltetaan.

122

874

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sun virsissä on ikävä kaiku. Toistat koko ajan samaa ikävää demonista veisua. Kannattais lopettaa jatkuva rienaaminen. Rukoilen, että pääsisit demoneista vapaaksi!

      • Anonyymi

        Totta. Mejänkää Siionissa ei luveta raamattua, annetaan veljien puhua.
        Ei tommosta kukkaan tajua?

      • Anonyymi

        Missä siellä on rienaus?
        Näytä se?

      • Anonyymi

        Aloittaja puhuu mitä Raamattu opettaa. Vain perkeleen vallassa oleva syyttää totuuden puolustajaa demonin riivaamaksi. Niitä perkeleen opetuslapsia on tällä palstalla.

      • Kristityn tulee Varttua vanhurskaudessa. Eihän lapsikaan ole ikuisesti lapsi. Vai mitä Charlotta/Karoliina?

        Hebr. 5:12 Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa.
        Hebr. 5:13 Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja puhuu mitä Raamattu opettaa. Vain perkeleen vallassa oleva syyttää totuuden puolustajaa demonin riivaamaksi. Niitä perkeleen opetuslapsia on tällä palstalla.

        Lapsirukat on aivopesty niin hyvin, että Itse rienaavat estoitta asioita jotka ovat pyhimmistä pyhimpiä. Minua saa vapaasti haukkua, mutta mistä saisimme näille lapsille järjen etteivät teki tekoja joista saa ikuisen poltinmerkin omaantuntoonsa?

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Kristityn tulee Varttua vanhurskaudessa. Eihän lapsikaan ole ikuisesti lapsi. Vai mitä Charlotta/Karoliina?

        Onko tuolla videolla saalemikkö varttumassa ?
        https://www.youtube.com/watch?v=07cmMhQxjfg

      • Anonyymi kirjoitti:

        Missä siellä on rienaus?
        Näytä se?

        Missä Hän on rietas?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja puhuu mitä Raamattu opettaa. Vain perkeleen vallassa oleva syyttää totuuden puolustajaa demonin riivaamaksi. Niitä perkeleen opetuslapsia on tällä palstalla.

        Niin on, vain VL sen tekee, koko laidalta.

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Kristityn tulee Varttua vanhurskaudessa. Eihän lapsikaan ole ikuisesti lapsi. Vai mitä Charlotta/Karoliina?

        Hebr. 5:12 Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa.
        Hebr. 5:13 Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi

        Eivät pääse koskaan KOSKAAN never totuuden tuntoon. ( Te tutkitte kirjoituksia luutette elämän olevan siellä. ). Peite silmillä Juudas.

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Lapsirukat on aivopesty niin hyvin, että Itse rienaavat estoitta asioita jotka ovat pyhimmistä pyhimpiä. Minua saa vapaasti haukkua, mutta mistä saisimme näille lapsille järjen etteivät teki tekoja joista saa ikuisen poltinmerkin omaantuntoonsa?

        Porin merkki on juutalaisilla ✡️ei kristityillä ✝️ olette vääriä opettajia .

      • Anonyymi kirjoitti:

        Porin merkki on juutalaisilla ✡️ei kristityillä ✝️ olette vääriä opettajia .

        Tuo ensimmäinen ei ole Juudan, vaan Israelin symboli.
        Taas tyhjä risti on osoitus siitä, että Jeesus ei ole enää ristillä, ei edes RY;n ristillä, jota ei ole, koska ei olla kristittyjä.

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Lapsirukat on aivopesty niin hyvin, että Itse rienaavat estoitta asioita jotka ovat pyhimmistä pyhimpiä. Minua saa vapaasti haukkua, mutta mistä saisimme näille lapsille järjen etteivät teki tekoja joista saa ikuisen poltinmerkin omaantuntoonsa?

        Nytkö huomasit vasta, että olet aivopesty.

    • Anonyymi

      Matt. 6:24 todistaa ilmoituksen olevan kovasydämisille.

      • Matt. 6:24 Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.

      • Miksi vellut ei kehtaa nostaa tekstiä näkyville, eikö ole Raamattua?
        Tämä toistuu usein päivittäin.

      • Kun et laittanut tekstiä, niin minä laitan, sopii todella Welluille; Matt:6. 24 "Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Miksi vellut ei kehtaa nostaa tekstiä näkyville, eikö ole Raamattua?
        Tämä toistuu usein päivittäin.

        Niin toistuu sinunkin harhaoppinen hönötys jatkuvasti.

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Matt. 6:24 Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.

        Lontoo pyrkii puhdistautumaan venäläisestä rahasta oli ylen aamuteeveessä (älkää naurako) Jes. 51:21 😥

      • Anonyymi

        Juutalaiset paatuivat ovat paatuneessa tilassa.

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Matt. 6:24 Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.

        Mammon,oli siihen aikaan oikeasti yksi epäjumalista egyotistä kuten romfajumalan tähdet ✡️😈

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin toistuu sinunkin harhaoppinen hönötys jatkuvasti.

        Nää on kaikki vääriä opettajia . Juutalaisilla on peite.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin toistuu sinunkin harhaoppinen hönötys jatkuvasti.

        Muuten, näin yleisesti eka kerta, sillä sekulaareja Raamatun Sanasta tulee yleisesti sääliä.
        He eivät tiedä, mitä he tekevät, eivät ainakaan tunnusta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin toistuu sinunkin harhaoppinen hönötys jatkuvasti.

        Laita yksi opettamani harhaoppi?
        Vai onko niitä? Epäilen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juutalaiset paatuivat ovat paatuneessa tilassa.

        Onko faktaa?

    • Anonyymi

      sinä oot vähän pimee, onhan tuossa laittamassasi Raamatun kohdassa myöskin synteinpäästö.

      • Anonyymi

        Mikä syntien päästö? Ei yhtään sanaa siitä.

      • " Mitä se on, ja missä kohti Raamatussa?
        -Synteinpäästö??????

    • Anonyymi

      Häpeä aloittaja! Ilman verta, ei ole pelastusta, sanoo Raamattu. Apostoli ym. puhuvat loppuun asti Jeesuksen kuolemasta, verestä ja ylösnousemuksesta. Ne ovat opin ja uskon perusta, kallio, Jeesus, eivät alkeita. Veretöntä evankeliumia ei ole. Et ymmärtänyt laitamaasi Raamatun kohtaa itse ollenkaan. Jeesus on yhden kerran kuollut ristillä syntimme takia ja sitä Raamattu kehottaa julistamaan, hamaan loppuun asti! Ei ja en ole vellu, enkä liiemmin pidä heidän tavoistaan, mutta synninpäästö on lessuilla hyvä ja raamatullinen. Siitä saisi moni ottaa mallia.

      • Anonyymi

        Lessut eivät tunne Jeesusta ja väärentäneet totuuden omien tarkoitusperien saavuttamiseksi.
        Vain totuutta tuntematon levittää valheita ja toteuttaa sitä.

      • Missä kohdat Raamatusta. Veri ei pelasta, mutta Jeesus on pelastava elementti.
        Joh; 11:25 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.

      • Anonyymi

        Mihin hintaan myyt verta ?? Rahastaa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lessut eivät tunne Jeesusta ja väärentäneet totuuden omien tarkoitusperien saavuttamiseksi.
        Vain totuutta tuntematon levittää valheita ja toteuttaa sitä.

        Ei tietysti voi kun lähtee ristiltä lain tekoihin.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Missä kohdat Raamatusta. Veri ei pelasta, mutta Jeesus on pelastava elementti.
        Joh; 11:25 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.

        Pelastus on pitempi prosessi ja meillä kaikilla vielä kesken. Se on täydellinen vasta kun kuolemme Jeesuksessa, kuten tuo jae sanoo. Pelastukseen on välttämätöntä anteeksianto. Tuo veren voima alkaa jo vanhasta testamentista ja saa täydellisyyden Golgatan ristillä. Raamattu muistuttaa monessakin kohtaa, ettei anteeksiantoa ole ilman verta. Raamatun jakeet eivät missään kohtaa kumoa toisiaan, enkä koskaan ole pitänyt jakeen irroittamisesta. Monesti niitä otetaan vielä pois asiayhteydestä, mikä on täydellistä Raamatun raiskaamista.

        Kristusta sanotaan myös ja viimeiseksi karitsaksi, joten veret on vuodatettu, mutta Hän elää, joka on meille tärkein.
        Jumalan karitsaksi (lat. Agnus Dei). Symbolinen nimitys kuvaa hänen täydellistä uhriaan, kun hän kuoli ihmisten syntien puolesta.
        Israelissahan uhrattiin Karistoja Temppelissä ja verta oli välillä lattialla useita kymmeniä senttejä, ja niillä oli myös keskeinen rooli nimenomaan juutalaisen pääsiäisen vietossa.
        Pääsiäisenä karitsa teurastettiin syntiuhrina. Sen vuoksi lammas on keskeinen kristillinenkin symboli.
        Agnus Dei messussa
        Jumalan karitsa on myös jumalanpalvelukseen kuuluva, hyvin vanha hymni. Se lauletaan ehtoollisessa läsnä olevalle Kristukselle, ja sanat perustuvat Johannes Kastajan sanoihin Raamatussa (Joh. 1:29).
        Joten veri on vuodatettu, ja Jeesushan siirsi pelastumisen ihmisen osaltaan uskoon sekä sen tunnuttamiseen juuri Häneen ja Hänessä.
        Siihen liittyy olennaisesti kaste Häneen, tunnustamiseen sullo Hänet, josta Matt. 10:32
        Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa.
        Matt. 10:33 Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.
        Myös ehtoollinen on elementti, josta Kristus kertoo olevan synnin sovituksen. Ihminen niitä ei voi anteeksi toiselle jakaa, se on Jumalan pilkkaa pahimmassa muodossa. Matt. 26:28 Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.

        Siinä muutama seikka, joka evää lestadiolaisten pelastusta, koska opettajat eivät tunne Raamattua juuri laisinkaan.

      • pinnasänky kirjoitti:

        Jäi kirjoittamatta, ettei Viimeisen karistan veren jälkeen ole enää käytössä, nyt on kuoleman voittanut Messias Jeesus, ei kukaan muu.

        Oli kyllä aika sekainen teksti, eikä sen tarkoitus oikein auennut. Jos tarkoitus oli lestadiolaisuutta vastaan, kuten lopussa lukee, niin siinä taitaa olla syy. En tunne niitä kovin tarkasti, en ole lestadiolainen.

    • Anonyymi

      Raamatusta;
      hebr. 9. 22:
      "22
      Niin puhdistetaan lain mukaan miltei kaikki verellä, ja ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista. "

      • Anonyymi

        No kyllä me se tiedetään, ehkä eivät kaikki. Mutta Jeesuksen veri ei tarkoita sitä että lessut vääntävät sen niin että heidän saarnamiehillä ja papeilla on valta antaa Jeesuksen nimessä ja veressä syntejä anteeksi. Se on todella heidän omavaltaista Putinismiä.

        "Uskomme luterilaisen tunnustuksen mukaisesti, että Kristuksen työ maailmassa jatkuu Pyhän Hengen työnä hänen seurakunnassaan. Jeesus antoi opetuslapsilleen tehtävän ja valtuudet antaa ihmisille synnit anteeksi. Uskomme, että tämä tehtävä ja valtuutus koskee kaikkia Jeesuksen seuraajia, uskovaisia ihmisiä, kaikkina aikoina. Sen vuoksi julistamme lähetyskäskyn mukaisesti kaikille evankeliumia, hyvää sanomaa Jeesuksesta. Evankeliumin ydin on lupaus syntien anteeksiantamisesta Jeesuksen nimessä ja veressä. Sen uskoja saa Jumalan armosta kaikki syntinsä anteeksi. Näin Jumala vanhurskauttaa ihmisen Pyhän Hengen kautta seurakunnassaan."

        Uskokaa te vaan luterilaisuuteen joka on epäjumalan palvelusta. Luther ei ollut Jeesus eikä Jumala. Mutta ihmisoppeihin uskovat ovat hylänneet totuudeen eikä heillä ole Jeesusta eikä Jumalaakaan. He palvelevat epäjumalaa jonka nimi on Martin Luther. Hänellä on oma patsaskin kuten epäjumalilla oli.

        Lähes oikein, mutta käsittämätöntä teille Teokraateille on usko Jeesuksen soraamisesta.
        Vain SRK ja Jt ei ole kristitty seurakunta, vaan uskonnollinen liike.
        Usko Jeesukseen tulee kuuluttaa, sekä iloiten julistaa.

        Et sinäkään mikään kristitty ole.

        Vapaat suunnat soraa Jeesuksen liukkailla keleillä. Huvinsa kullakin.

      • Anonyymi

        Tässä on nyt vertaus eläimen verestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kyllä me se tiedetään, ehkä eivät kaikki. Mutta Jeesuksen veri ei tarkoita sitä että lessut vääntävät sen niin että heidän saarnamiehillä ja papeilla on valta antaa Jeesuksen nimessä ja veressä syntejä anteeksi. Se on todella heidän omavaltaista Putinismiä.

        Ikävä asia heillä on sekavuus siksi niitä on eri lahkoja ja se että kun synnit on saatu anteeksi alkaa helvetillinen syyttäminen ja tuomiot sekä saatanalle laittamiset. Se ei vaan käy yksiin armon kanssa vaan on kovaa mooseslakia armotonta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Uskomme luterilaisen tunnustuksen mukaisesti, että Kristuksen työ maailmassa jatkuu Pyhän Hengen työnä hänen seurakunnassaan. Jeesus antoi opetuslapsilleen tehtävän ja valtuudet antaa ihmisille synnit anteeksi. Uskomme, että tämä tehtävä ja valtuutus koskee kaikkia Jeesuksen seuraajia, uskovaisia ihmisiä, kaikkina aikoina. Sen vuoksi julistamme lähetyskäskyn mukaisesti kaikille evankeliumia, hyvää sanomaa Jeesuksesta. Evankeliumin ydin on lupaus syntien anteeksiantamisesta Jeesuksen nimessä ja veressä. Sen uskoja saa Jumalan armosta kaikki syntinsä anteeksi. Näin Jumala vanhurskauttaa ihmisen Pyhän Hengen kautta seurakunnassaan."

        Edelleen te ette pysy totuudessa . Aina on jotain lisättävää Ristiin .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskokaa te vaan luterilaisuuteen joka on epäjumalan palvelusta. Luther ei ollut Jeesus eikä Jumala. Mutta ihmisoppeihin uskovat ovat hylänneet totuudeen eikä heillä ole Jeesusta eikä Jumalaakaan. He palvelevat epäjumalaa jonka nimi on Martin Luther. Hänellä on oma patsaskin kuten epäjumalilla oli.

        No ei kyllä Lestadiuskaan mikään Jumala ole.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Edelleen te ette pysy totuudessa . Aina on jotain lisättävää Ristiin .

        1.Korinttolaiskirje:
        1:18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
        1:23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
        2:14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
        3:19 Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä. Sillä kirjoitettu on: "Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et sinäkään mikään kristitty ole.

        Ajatte kaksilla rattailla.
        Haukutte minua jeesusteliaksi, ja turhaa Jeesusta korottavaksi? Taas, kuten Sinä, et pysty tunnustamaan, jota panen viikoittain palstalle, että, kuten Matteuksen sen kirjannut Jeesuksen sanomaksi jota väitätte virheeksi, vaikka se on VT;ssä vahvistettu? Dan 7/14.
        18 Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
        19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
        20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

        Jeesus on kaikkivaltias Kuningas, ja Herra.

        Riittäkö, ja tunnustatko Sinä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vapaat suunnat soraa Jeesuksen liukkailla keleillä. Huvinsa kullakin.

        Eli ketkä? ja miten?

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Lähes oikein, mutta käsittämätöntä teille Teokraateille on usko Jeesuksen soraamisesta.
        Vain SRK ja Jt ei ole kristitty seurakunta, vaan uskonnollinen liike.
        Usko Jeesukseen tulee kuuluttaa, sekä iloiten julistaa.

        Älä sie höpäjä tyhjää aikuinen ihminen, vai oletko aikuinen vai ikuinen lapsi.

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        1.Korinttolaiskirje:
        1:18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
        1:23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
        2:14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
        3:19 Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä. Sillä kirjoitettu on: "Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa

        Siinä olisi sinulle kuuluvaa asiaa mutta jos Jumala ei avaa se pysyy sitten varmasti suljettuna kohdallasi.
        Sinä luet ja kirjoitat Raamattua ymmärtämättä siitä mitään ja se on sitten varma totuus.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Ajatte kaksilla rattailla.
        Haukutte minua jeesusteliaksi, ja turhaa Jeesusta korottavaksi? Taas, kuten Sinä, et pysty tunnustamaan, jota panen viikoittain palstalle, että, kuten Matteuksen sen kirjannut Jeesuksen sanomaksi jota väitätte virheeksi, vaikka se on VT;ssä vahvistettu? Dan 7/14.
        18 Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
        19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
        20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

        Jeesus on kaikkivaltias Kuningas, ja Herra.

        Riittäkö, ja tunnustatko Sinä?

        Ei sinusta Raamattua koipioimalla kristittyä tule.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei sinusta Raamattua koipioimalla kristittyä tule.

        Ei varmaan, olen jo Jeesuksen oma, Pyhä.
        Voitko kilauttaa kaverille, tai vaikka puhvelille, mikä kannan otto meni ohi järkesi/ uskosi.
        Naurettavia kirjoittajana arvostelijoita, jotka ei pysty kommentoimaan asiaa?
        Miksi olet katkera?

    • Anonyymi

      Voihan tänne kirjoitella raamatun lauseen osia sieltä ja täältä, mutta se kokonaisuus jää vajaaksi, kun ne "otteet" ovat osa jostakin koko sitä kirjan kulloistakin kirjoitusta, missä selitetään kertomus esim. vaikka Jeesuksen puheesta, kirjeistä ja monista asioista.
      Irralliset lauseet eivät anna vastausta kokonaisesta "jutusta" !
      Tosin ei ne aina aukea oikein kaikille ne raamatun sanomat, opit ja ohjeet, vaikka niistä yrittää joku "kirjanoppinut" saarnata. Salaisuuksiksi jää monelle, jos ei ymmärrä, niin ei vaan ymmärrä !!

      • Anonyymi

        Kokonaisuus sisältyy vain muutamaan Jeesuksen sanaan kuten tämä.

        Mark. 16:16
        " Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu, mutta joka ei usko se tuomitaan kadotukseen".

        Eikö siinä ole muutamassa sanassa sanottu selkeästi ja suoraan koko Jumalan tarkoittama pelastussuunnitelma ihmisille?
        Joka ei tee sen mukaan tuomitaan kadotukseen. Ei tarvitse olla suuri Raamatun tuntija ymmärtääkseen mitä tuo tarkoittaa. Eläkää sen mukaan.

    • Anonyymi

      Verenhimoista porukkaa.

    • Vesi, VeriJa Henki, ne kolme yhtä pitävät. En vähättele veren voimaa, mutta Haluan huomauttaa että Jeesuksen haavat parani ja Hänet herätettiin kuolleista. Senhän epäilevä Tuomaskin sai nähdä ja koskea.

      Aihe on äärimmäisen arka ja kunnioituksella, suorastaan pelolla lähestyttävä. En aloituksellani halua rienata, enkä loukata ketään.
      Haluan huomauttaa siitä että Veren kautta meillä on sovitus Jeesuksen nimen kautta, uskolla Jeesukseen, ilman jatkuvasti auki pidettyjä haavoja.

      Siitähän Hebrealaiskirjekin juuri varoittaa, naulitsemasta Vapahtajaamme uudelleen ja uudelleen ristille, noin tehden häpäisten alati Hänet.

      En halua tästäkään arvovaltakysymystä, minä en tällä itseäni nosta mihinkään arvoasemaan , mutta haluan esittää vakavan varoituksen.

      Room. 9:33 niinkuin kirjoitettu on: "Katso, minä panen Siioniin loukkauskiven ja kompastuksen kallion, ja joka häneen uskoo, se ei häpeään joudu.

    • Anonyymi

      Vaeltakaa ja toteuttakaa sitä mitä on opetettu. Pyhään elämään teidät on kutsuttu Jeesuksen nimessä. Joten kaikki saastaisuus ja väkivalta ja kosto pois.

      1.Pietarin kirje: 1:13 Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä.
      1:14 Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte,
      1:15 vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi.
      1:16 Sillä kirjoitettu on: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä."
      1:17 Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,
      1:18 tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne,
      1:19 vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan,

    • Synnit ovat jo kaikille anteeksi sillä Golgatan suurenmoisella teolla, jonka Jeesus teki puolestamme. YKSI KERTA

      Tarkkaile itseäsi, jos et tuota yksinkertaista asiaa voi ymmärtää, silmillesi on asetettu peite. Silloin on syytä kauhistua ja rukoilla Herraa että hän antaisi näkösi takaisin.

      Työ on tehty jo, Uskolla Jeesukseen ja Hänen ylösnousemukseensa ,pääset syntien anteeksiannosta osalliseksi. Uskolla on kohde Jeesus.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tässä puhutaan nyt juutalaisista . Eikä kristityistä. Juutalaisilla on peite.

      • Jokaiselle joka on hylännyt kutsun totuuden rakkauteen ja mielistyneet vääryyteen, asetetaan silmille peite, . Tämä on niin kuoleman vakava varoitus teille vellut kuin olla ja voi. Minä haluan että te pelastuisitte joka ikinen. Minä huudan teille: Olette heikoilla jäillä!

        2.Tess.
        2:7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
        2:8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
        2:9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
        2:10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
        2:11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
        2:12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Jokaiselle joka on hylännyt kutsun totuuden rakkauteen ja mielistyneet vääryyteen, asetetaan silmille peite, . Tämä on niin kuoleman vakava varoitus teille vellut kuin olla ja voi. Minä haluan että te pelastuisitte joka ikinen. Minä huudan teille: Olette heikoilla jäillä!

        Saalemikko alkanut mölyämään.

        Pahempi rangaistus kuin helvetti olisi hengailla samoissa piireissä kuin harhaveljet pinnä ja säälimikko ikuisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahempi rangaistus kuin helvetti olisi hengailla samoissa piireissä kuin harhaveljet pinnä ja säälimikko ikuisesti.

        Pinnalla on jo levy kulunut puhki ja levari laulaa hienosti jo lestadiolaisuuden pussiin tällä palstalla.
        Olen ateisti, mutta luen näitä juttuja mielenkiinnolla. Mutta pinnan jutut ( eri nimimerkeillä ja anonyymeinä) jo hypin yli, kun ei vaan jaksa.

    • Anonyymi

      Minkähän takia ei ehtoollisella juoda oikeata verta?

      • Tarjosiko Jeesus verta viimeisellä ehtoollisella?

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Tarjosiko Jeesus verta viimeisellä ehtoollisella?

        Ilmeisesti ei, mutta koska verestä jatkuvasti puhutaan, oikea veri tekisi asiasta selvemmän.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti ei, mutta koska verestä jatkuvasti puhutaan, oikea veri tekisi asiasta selvemmän.

        Ei se oikein käy, sillä se estää Israelilaisten ehtoollisen. Me kartamme veren syöntiä/ juontia.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Ei se oikein käy, sillä se estää Israelilaisten ehtoollisen. Me kartamme veren syöntiä/ juontia.

        Eli sinä Pinna elät vielä vanhassa liitossa, niinkö ? Veren syöminen kiellettiin eläinuhrien aikana siksi että se kuului Jumalalle. Lisäksi sana ilmoittaa että kaikessa veressä on sen sielu.

        Uudessa liitossa on ainoa kielto että pitää karttaa epäjumalille uhrattua verta. Apt.21:25

        Raamattu ilmoittaa myös että mikä menee suusta sisään se ei saastuta ihmistä ulostuu ja tulee pois. Mutta mikä tulee suusta ulos, se saastuttaa ihmisen. Matt. 15:11-17-18

        Paavali myös sanoi että syökää kaikkea mitä lihakaupoissa myydään. En tiedä myytiinkö siellä verta muttei sitä erikseen kielletty. 1. Kor. 10:25

        Poronverilätyt ovat puolukkahillon kanssa tavattoman hyviä.

        Kol.2:16 sanoo että älköön teitä kukaan tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan, uudenkuun tai sapatin johdosta.
        Minä syön hyvällä omalla tunnolla kaikkea, myös verilettuja.

        Ensinnäkin. Meille Israelilaiselle on eri ominaisuuksia, mitä pakanoille, Jumalan toimesta. sillä kansa on Jumalan silmäterä.
        Jer. 10:2 Näin sanoo Herra: -- Älkää omaksuko vieraiden kansojen tapoja, älkää peläten tuijottako taivaan merkkejä, niin kuin nuo pakanat tekevät.
        Jeremia kirjoittaa myös Rabbistisissa kääröissä sen, että - Panen tämän niin syvälle kansani sydämeen, ettei Pakanat sitä ymmärrä.
        En siis toteuta VT;n vuoksi, vaan Jumalan, kun kartan, kuten kirjoitin vastuksessani. Olen sydänjuuria myöten Jeesuksen mies, joka ei tuomitse sitä, joka niitä syö.
        Minusta kaikki veriletut on niin pahaa, etten ole koskaan niitä maistanutkaan.

        Se onkin makuasia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli sinä Pinna elät vielä vanhassa liitossa, niinkö ? Veren syöminen kiellettiin eläinuhrien aikana siksi että se kuului Jumalalle. Lisäksi sana ilmoittaa että kaikessa veressä on sen sielu.

        Uudessa liitossa on ainoa kielto että pitää karttaa epäjumalille uhrattua verta. Apt.21:25

        Raamattu ilmoittaa myös että mikä menee suusta sisään se ei saastuta ihmistä ulostuu ja tulee pois. Mutta mikä tulee suusta ulos, se saastuttaa ihmisen. Matt. 15:11-17-18

        Paavali myös sanoi että syökää kaikkea mitä lihakaupoissa myydään. En tiedä myytiinkö siellä verta muttei sitä erikseen kielletty. 1. Kor. 10:25

        Poronverilätyt ovat puolukkahillon kanssa tavattoman hyviä.

        Kol.2:16 sanoo että älköön teitä kukaan tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan, uudenkuun tai sapatin johdosta.
        Minä syön hyvällä omalla tunnolla kaikkea, myös verilettuja.

        Merkille pantavaa on, että käytät muotoa "Raamattu ilmoittaa", kun pitää sanoa "Jeesus opettaa".

        Siinäpä se Jeesuskammo taas ilmeni ja lestadiolainen valheen myrkkykapseli ilmeni.

        Jokainen näkee, jos haluaa, että pinna on uudessa liitossa.

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Merkille pantavaa on, että käytät muotoa "Raamattu ilmoittaa", kun pitää sanoa "Jeesus opettaa".

        Siinäpä se Jeesuskammo taas ilmeni ja lestadiolainen valheen myrkkykapseli ilmeni.

        Jokainen näkee, jos haluaa, että pinna on uudessa liitossa.

        Ammut minua tykillä ja halkaiset hiuksia. Kyllä minä ilmaisen tarkotukseni tarpeellisella tarkkuudella.👍

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se onkin makuasia.

        Miten se on makuasia, kun en ole maistanut koskaan.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Miten se on makuasia, kun en ole maistanut koskaan.

        Niin. Sinun juuresi eivät hyväksy verensyömistä. Minulle poronverilätyt ovat perinneruokaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin. Sinun juuresi eivät hyväksy verensyömistä. Minulle poronverilätyt ovat perinneruokaa.

        Ei ole Israelissa.
        Taas mikä lappilaiselle on perinne, se ei tarvitse olla muille.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli sinä Pinna elät vielä vanhassa liitossa, niinkö ? Veren syöminen kiellettiin eläinuhrien aikana siksi että se kuului Jumalalle. Lisäksi sana ilmoittaa että kaikessa veressä on sen sielu.

        Uudessa liitossa on ainoa kielto että pitää karttaa epäjumalille uhrattua verta. Apt.21:25

        Raamattu ilmoittaa myös että mikä menee suusta sisään se ei saastuta ihmistä ulostuu ja tulee pois. Mutta mikä tulee suusta ulos, se saastuttaa ihmisen. Matt. 15:11-17-18

        Paavali myös sanoi että syökää kaikkea mitä lihakaupoissa myydään. En tiedä myytiinkö siellä verta muttei sitä erikseen kielletty. 1. Kor. 10:25

        Poronverilätyt ovat puolukkahillon kanssa tavattoman hyviä.

        Kol.2:16 sanoo että älköön teitä kukaan tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan, uudenkuun tai sapatin johdosta.
        Minä syön hyvällä omalla tunnolla kaikkea, myös verilettuja.

        Minä myös syön hyvällä omallatunnolla verilettuja ja ehdottomasti puolukan kera!

        Rössypotut ja mustamakkara maistuu myös. Oulun-Ja Tampereen herkut siis.

        Apt.
        10:9 Ja seuraavana päivänä, kun he olivat matkalla ja lähestyivät kaupunkia, nousi Pietari noin kuudennen hetken vaiheilla katolle rukoilemaan.
        10:10 Ja hänen tuli nälkä, ja hän halusi ruokaa. Mutta sitä valmistettaessa hän joutui hurmoksiin.
        10:11 Ja hän näki taivaan avoinna ja tulevan alas astian, ikäänkuin suuren liinavaatteen, joka neljästä kulmastaan laskettiin maahan.
        10:12 Ja siinä oli kaikkinaisia maan nelijalkaisia ja matelijoita ja taivaan lintuja.
        10:13 Ja tuli ääni, joka sanoi hänelle: "Nouse, Pietari, teurasta ja syö."
        10:14 Mutta Pietari sanoi: "En suinkaan, Herra; sillä en minä ole ikinä syönyt mitään epäpyhää enkä saastaista."
        10:15 Ja taas ääni sanoi hänelle toistamiseen: "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi

    • Anonyymi

      Kyllä kirkko puijaa että tölkissä on Jeesuksen verta. Siksi se jakelee synnit anteeksi viiniryypyllä.

      • Anonyymi

        Joo, olisi reilumpaa, jos siinä olisi oikeaa verta.

    • Anonyymi

      Tota joo, kyllä muakin häiritsee tuo Jeesuksen verellä mässäily. Nytkin saa kuulla jatkuvasti veren vuodatuksista, joka ällöttää. En käsitä alun alkaenkaan, mitä ihmeen voimaa tuossa ristin kuoleman verisessä jutussa on ? Synnit voi uskoa anteeksi ilman veren mainintaa. Mitä se uskominen meinaa sillä hetkellä, kun synnit uskotaan anteeksi. Eikö niitä antamalla saada anteeksi vaan uskomalla mihin? Tarkoittanee varmaan uskoa siihen, että Jeesus on kuollut ristillä ja näin sovittanut synnit, etukäteenkö?
      Niin kauan kunnes tuo taivaaseen kadonnut Jeesus ei ilmesty takaisin, kaikki usko on turhaa. Pitää siis uskoa muinaisiin tarinoihin, että pääsisi kuoltuaan jonnekkin paratiisiin. Miksi pitää sekoittaa taivas, paratiisi ja uusi maa keskenään ? Taivaasta puhutaan joka seura puheessa ja samat kliseet toistuu monta kertaa, eli Jumalan, lapset, pyhä henki, jne.. saat uskoa syntisi ja epäilyksesi anteeksi. Eikö voisi paremmin sanoa, että synnit ovat anteeksi annetut kaikille täällä seura penkeissä istuville. Pitääkö siis ajatuksisaan hokea itselleen, nyt minä haluan syntini anteeksi ?

      • Anonyymi

        7:14 Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen." Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
        he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.

      • Anonyymi

        Sinun ystäväiseni pitäisi päästä sieltä seurapenkistä pois nopeasti ja alkaa Raamatulla ja rukouksella puhdistamaan tuota historiaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun ystäväiseni pitäisi päästä sieltä seurapenkistä pois nopeasti ja alkaa Raamatulla ja rukouksella puhdistamaan tuota historiaa!

        Jeesuksen veri on ainoa joka puhdistaa. Sen kun saa vastaanottaa, se on autuuden muuri syntiä ja kaikkea saastaisuutta ja pahuutta vastaan. Se on kuin rokotus tauteja vastaan, joka antaa immuniteettisuojan ja lopulta laumasuojan syntiä vastaan.
        Kiitos ja ylistys Jeesuksen Kristuksen.

        Voisitko laittaa Raamatun paikan siitä, missä Jeesus käskee turvata vereensä.
        Minä olen jo laittanut paikan useasti, missä usko Häneen Messiaana pelastaa.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Voisitko laittaa Raamatun paikan siitä, missä Jeesus käskee turvata vereensä.
        Minä olen jo laittanut paikan useasti, missä usko Häneen Messiaana pelastaa.

        Lue itee.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lue itee.

        Etkö löytänyt?
        Ei muuta kun uudesti alusta asti, jospa se löytyy.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Voisitko laittaa Raamatun paikan siitä, missä Jeesus käskee turvata vereensä.
        Minä olen jo laittanut paikan useasti, missä usko Häneen Messiaana pelastaa.

        Johanneksen evankeliumi:
        6:54 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Johanneksen evankeliumi:
        6:54 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.

        En ole pinnasänky, kun tuntuu yhäkin epäilijöitä olevan asiasta, mutta henki on sama.
        Sanonpa sanani tähän minäkin.

        Apostolien teot:
        3:16 Ja uskon kautta hänen nimeensä on hänen nimensä vahvistanut tämän miehen, jonka te näette ja tunnette, ja usko, jonka Jeesus vaikuttaa, on hänelle antanut hänen jäsentensä terveyden kaikkien teidän nähtenne.
        4:10 niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne.
        4:30 ja ojenna kätesi, niin että sairaat parantuvat ja tunnustekoja ja ihmeitä tapahtuu sinun pyhän Poikasi Jeesuksen nimen kautta."
        10:43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta.

        Huomaat varmaan että missään kohti ei mantratta lestadiolaisittain, koska Jeesuksen haavat ovat paratut jo. Hän elää!

        Tämä ei tarkoita veren väheksymistä. Jeesuksen veri on uuden liiton sinetti!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Johanneksen evankeliumi:
        6:54 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.

        Jeesuksen sanominen on vertauskuvallinen.
        Kukaan ei ole maistanut Hänen ruumistaan, eikä juonut Hänen vertaan, ja siksi Hän nostikin Viini maljan, että se "on tässä"
        Mar 14; kertoo asian laajemmin;22 Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Ottakaa, tämä on minun ruumiini".
        23 Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille; ja he kaikki joivat siitä.
        24 Ja hän sanoi heille: "Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan monen edestä.
        Mutta kun nautimme Pyhää ehtoolista, on hyvä todella tietää, mitä ajattelemme kun polvistumme asian eteen, - Jeesuksen veri ja ruumis.

        Ehtoollisen tarkoitus viettää se Jeesuksen kuoleman muistamiseksi. Tärkeä muistutus.
        Mikään muu ei meitä pelasta kuin Jeesuksen uhrikuolema.

        Ja ylösnousemus. Jos Jeesus ei olisi noussut kuolleista, olisimme yhä synneissämme.

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Ja ylösnousemus. Jos Jeesus ei olisi noussut kuolleista, olisimme yhä synneissämme.

        Kyllä, jos häntä ei olisi herätetty niin ei meitäkään herätetä.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Jeesuksen sanominen on vertauskuvallinen.
        Kukaan ei ole maistanut Hänen ruumistaan, eikä juonut Hänen vertaan, ja siksi Hän nostikin Viini maljan, että se "on tässä"
        Mar 14; kertoo asian laajemmin;22 Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Ottakaa, tämä on minun ruumiini".
        23 Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille; ja he kaikki joivat siitä.
        24 Ja hän sanoi heille: "Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan monen edestä.
        Mutta kun nautimme Pyhää ehtoolista, on hyvä todella tietää, mitä ajattelemme kun polvistumme asian eteen, - Jeesuksen veri ja ruumis.

        Leipä kuvasi Jeesuksen synnitöntä ruumista. Se on elämän leipä. Soivathän juutalaiset erämaassa taivaasta tullutta leipää (mannaa) mutta kuolivat. Joh. 6:31 ja Joh. 6.4
        Tämä Jeesuksen leipä oli elämän leipä Joh. 6:51

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johanneksen evankeliumi:
        6:54 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.

        Viini tarkoitti uutta liittoa hänen veressään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ehtoollisen tarkoitus viettää se Jeesuksen kuoleman muistamiseksi. Tärkeä muistutus.
        Mikään muu ei meitä pelasta kuin Jeesuksen uhrikuolema.

        Ei aivan niinkään; Matt. 26:28 Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Leipä kuvasi Jeesuksen synnitöntä ruumista. Se on elämän leipä. Soivathän juutalaiset erämaassa taivaasta tullutta leipää (mannaa) mutta kuolivat. Joh. 6:31 ja Joh. 6.4
        Tämä Jeesuksen leipä oli elämän leipä Joh. 6:51

        Juuri niin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Viini tarkoitti uutta liittoa hänen veressään.

        Molemmat, leipä ja viini on yksi uuden Liiton merkki, joka sai alkunsa Johannes Kastajasta.

        Luuk. 16:16 Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Ei aivan niinkään; Matt. 26:28 Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.

        Pleace! Lopettakaa tuo verestä verisynneistä kirjoittelu, kun mua niin ahdistaa ja kuvottaa.

    • Anonyymi

      Vanhurskas saa elää uskossa; Jeesuksen ristin työhön; se on pelastuksen perusta, jonka Jumala on itse valmistanut ihmiselle, syy uskovalle, ja uskovan vanhurskaus on taivaassa Isän oikealla, millä uskova menee taivaaseen, se on seuraus. Ei omassa voimassaan. Vaan armossa.
      Joka ottaa Jeesuksen ristin työn vastaan ei halua enää tehdä syntiä, vaan rakastaa Jeesusta, kun ymmärtää ansiottoman armormon ja oman syntisyytensä, Syntisyys tulee esiin Jeesuksen täydellisessä kirkkaudessa.
      Kirjain kuolettaa mutta Henki tekee eläväksi, pelastus ei ole systeemi. Ei ansio, suoritus j.n.e vaan ansioton armo.
      Gal:1:11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; (tästä armo aukeaa.)

      • Lestadiolainen myrkkykapaeli näkyy taas kirjoituksessani, jätät mainitsematta tärkeimmän: Pitää uskoa Jeesukseen.

        Synti on voitettu vihollinen, mutta suhteettoman suureen asemaan sen nostat.

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Lestadiolainen myrkkykapaeli näkyy taas kirjoituksessani, jätät mainitsematta tärkeimmän: Pitää uskoa Jeesukseen.

        Vanhurskas saa elää uskossa. Jeesus on uskon sisältö. Niin VT:ssa että UT:ssa.

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Lestadiolainen myrkkykapaeli näkyy taas kirjoituksessani, jätät mainitsematta tärkeimmän: Pitää uskoa Jeesukseen.

        Synti on voitettu vihollinen, mutta suhteettoman suureen asemaan sen nostat.

        Joka tunnustaa syntinsä saa ne anteeksi Jeesuksen veressä.
        Joka ei tunnusta ei ole uskossakaan, eikä tunne Jeesuksen kirkkautta ja puhtautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka tunnustaa syntinsä saa ne anteeksi Jeesuksen veressä.
        Joka ei tunnusta ei ole uskossakaan, eikä tunne Jeesuksen kirkkautta ja puhtautta.

        Kerroppas kun tunnustaa syntinsä niin kuka ne antaa anteeksi. Sulla jäi se mainitsematta.
        Siis tunnustuksen jälkeen, mitä sitten tapahtuu? Odottelemme vastausta mielenkiinnolla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka tunnustaa syntinsä saa ne anteeksi Jeesuksen veressä.
        Joka ei tunnusta ei ole uskossakaan, eikä tunne Jeesuksen kirkkautta ja puhtautta.

        En ole kuullut koskaan kenenkään tunnustavan mitä pahaa he ovat tehneet . Vilkuttelevat vaan.

    • Anonyymi

      Eipä tule vastausta lestalta. Hän olisi joutunut rehellisenä tunnustamaan että seuroissa tulee saarnamies joka antaa synnit anteeksi.
      Siksi kaveri katosi koska tietää itsekin ettei syntinen ja valehteleva saarnamies voi antaa syntejä anteeksi,ei varsinkaan Jeesuksen nimessä ja veressä. Se on raakaa ihmisten pettämistä.
      Kun tunnustat syntisi sille synninpäästäjälle ja hän suorittaa tehtävänsä, niin olet petetty ja yhtä syntinen kuin ennenkin. Ja tämä " opettaja" sai hattuunsa uuden sulan joka tarkoittaa taas uutta kovempaa rangaistusta Jeesukselta.

      Siinä tiesi on lesta, tee parannus, usko Jeesukseen ja sanaan ja mene kasteelle. Muuten menet kadotukseen.

      • Anonyymi

        Säälimikkoko tyrkyttää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Säälimikkoko tyrkyttää?

        Loppuivatko eväät keskustelussa? Kaksiteräinen totuuden miekka, Jeesuksen sana erottaa luut ja ytimet.

    • Anonyymi

      Matteuksen evankeliumi:
      7:1 "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
      7:2 sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.

      Ettekö luota Jumalaan, että Hän on se joka tuomitsee oikein. Joka suodattaa kaiken vilpin pois kuin saasteen.
      Eikö Jumala hallitse maailmaan?

      • Anonyymi

        Kukas täällä tuomitsee? Kuka. Jos minua tarkoitit niin minä en tuominnut. Totesin vain mitä sinulle tapahtuu kun tunnustat syntisi saarnamiehelle joka kuittaa ne anteeksi. Se on raakaa Jumalan sanan ja totuuden raiskaamista. Ei se saarnaaja ole synnitön Jeesus jolla on valta antaa synnit anteeksi. Ei vaikka väännät Raamatusta perusteluja. Minä tiedän minkä jakeen kaivat, jos kaivat esille.
        Puhut että Jumala tuomitsee. Kai tiedät ja ymmärrät että Jumala on antanut tuomiovallan Jeesukselle. Taivasta ja maata hallitsee juuri nyt Jeesus kun hänellä on KAIKKI valta taivaassa ja maan päällä.
        Hyvä ystävä. Tutki totuutta ja tee niin kuin Jeesus opetti. Miksi roikut sitkeästi ihmisoppeja levittävän lahkon mukana. Kuten sanoin älä usko valheita. Ne ovat perkeleestä, valinta on toki sinun. Itse päätät mikä on lopullinen päämääräsi ja mihin sinun nykyuskosi vie.

        Anna Jumalalle mikä Jumalan on.
        Hän muuten omistaa kaiken.
        Kunnia Jumalalle.
        Jumalan ja ihmisen välillä on ontologinen kuilu. Ihminen on luotu , Jumalan on Luomaton.
        Siinä on ero. Hän on se oikeudenmukainen päättäjä, Hän päättää oikeudenmukaisesti ja oikea mielisesti. Jos yksi sinulta puuttuu; sen mukana kaikki; Jeesuksen sisäinen tuntemus
        Aamen!

        Se mitä minä teen, uskon ja elän. Minun tuomarini on Jeesus. Hän tuomitsee niin sinut ja minut, eikä siinä kysellä enää ontologisia kuiluja. Siihen tuomioon on tyydyttävä olipa se kumpi hyvänsä, pelastus tai kadotus.

        Kadotus on sinulle, minulle ja kaikille muillekin. Ei ole paratiisia ja Jeesuskin on jäänyt tulematta. Mutta saathan sinä tavallasi toki uskoa.

        Niin minä teenkin. Valinta on minun oma.

        Uskotko että maapallo on litteä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskotko että maapallo on litteä?

        😃😃 höh, kuulemma kolmikulmainen 😆😆

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukas täällä tuomitsee? Kuka. Jos minua tarkoitit niin minä en tuominnut. Totesin vain mitä sinulle tapahtuu kun tunnustat syntisi saarnamiehelle joka kuittaa ne anteeksi. Se on raakaa Jumalan sanan ja totuuden raiskaamista. Ei se saarnaaja ole synnitön Jeesus jolla on valta antaa synnit anteeksi. Ei vaikka väännät Raamatusta perusteluja. Minä tiedän minkä jakeen kaivat, jos kaivat esille.
        Puhut että Jumala tuomitsee. Kai tiedät ja ymmärrät että Jumala on antanut tuomiovallan Jeesukselle. Taivasta ja maata hallitsee juuri nyt Jeesus kun hänellä on KAIKKI valta taivaassa ja maan päällä.
        Hyvä ystävä. Tutki totuutta ja tee niin kuin Jeesus opetti. Miksi roikut sitkeästi ihmisoppeja levittävän lahkon mukana. Kuten sanoin älä usko valheita. Ne ovat perkeleestä, valinta on toki sinun. Itse päätät mikä on lopullinen päämääräsi ja mihin sinun nykyuskosi vie.

        Vai Jeesus hallitsee maata. Ei muuten hallitse, vaan Putler ja monet muut diktaattori yksinvaltias pahikset. Jeesuksella ei ole nyt tällä hetkellä siis mitään valtaa maan päällä, eikä muuten taivaassakaan, siis ilmakehässä. Ei ollut Jeesuksella silloin eläessäänkään mitään valtaa, vaan valta oli Rooman Valtakunnalla.
        Jos ja kun Jeesus tulee takaisin, niin sitten tuo nähdään, ottaako vallan käsiinsä ja millä konsteilla. Ei Jeesuksella varmaan ydinaseita ole, mutta taikurinvoimat voisi olla. Toistaiseksi kaikki sellainen on tähän asti osoittautunut pelkäksi utopiaksi.

    • Anonyymi

      Jeesus elää Pyhän Hengen temppelissä. Oletko sinä Pyhän Hengen temppeli?

      • Rooman.
        8:10 Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden.
        8:11 Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu.

    • Anonyymi

      Edelleenkin kovin verenhimoista porukkaa.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5480
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3507
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1632
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      203
      1579
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1048
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe