oikeasti niin paljon kaikkea kuin minusta tuntuu, vai olenko väärässä. Elän elämääni sen kummemmin miettimättä ihmisiä tai heidän elämäänsä, tai mitä heille kuuluu. Olen tunneihminen ja toimi sen mukaisesti. Ei ole ollut kaipaavia tunteita ketään kohtaan moneen vuoteen, enkä ymmärrä miksi ihmiset toistavat samoja tiettyjä asioita vuodesta toiseen, eli ns. kerrontaa. Olen ollut kyllästynyt siihen jo monen vuoden ajan. Kun ihminen lakkaa kiinnostamasta, niin se on siinä, únohdan hänet välittömästi eikä minua kiinnosta tietää hänestä mitään. Todella kyllästynyt ollut siihen toistoon siellä sun täällä. EVVK.
Pohtiiko ihmiset
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Oikeastaan jatkuvasti. Jos rehellinen olen käynyt vähän väliä päässäni tietynlaista pohditaa menneisyydestä ja sen ihmisistä asioista ja tapahtumista. En osaa katkaista ajatuksia. Moni selvittämäyön asia painaa minua ja mieltäni . Ahdistun niistä helposti ja niistä tulee isompiai kuin ovatkaan enkä uskalla tai kehtaa kellekään kertoa että pidin tämmöisiä. Koska pitäisivät minua täysin hulluna. Saatan jopa sada päähäni vanhoja koulukiusaamis kokemuksia ja ruveta itkemään niille . Sitten pohdin syy ja seuraus suhteita. Nyt olen ahdistunut sodan uhkasta ja miettinyt sitä yön tunteina. Miksi ihmiset tekevät niin toisilleen ja kaikkea sitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit337681Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834576Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673231- 552166
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281709Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71687Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3581488Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us151442Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581129Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2761080